11/04/2015

Ei etäisyys, ei vuodetkaan

Tehosekoitin - Hetken tie on kevyt

Siitä kun viimeksi olen tehnyt kynnet jollekin muulle kuin itselleni taisi olla aikaa melkein puoli vuotta. Nyt pääsin taas harjoittamaan sitäkin taitoa. Vanhan blogin puolella julkaisin useastikin muille tekemiäni kynsiä, mutta tämän blogin puolella niitä ei ole näkynyt. Aikaisemmin tein kynsiä suurimmaksi osaksi kahdelle ystävistäni. Useasti naurettiin sitä, että toinen halusi aina sinistä ja toinen pinkkiä. Tällä kertaa tein kynnet normaalisti pinkkiin kallistuvalle ystävälle. Yllätys olikin suuri kun kynsille tulikin kolmea erilaista väriä, joista vain yksi on lähellä pinkkiä.

Perinteisesti kynsien tekeminen aloitettiin Pinterestin parissa ja kynnet, joissa oli käytetty teippejä nousivat suosikiksi. Olen käyttänyt kynsiteippejä paljon, mutta ikinä en ole niitä jättänyt kynsille valmiiseen lakkaukseen. Jo ajan säästämiseksi sovittiin, että teippailuja tehtäisiin vain kahteen kynteen kummassakin kädessä. Maalasin ohuella siveltimellä mahdollisimman siistit rajat ja lakkauksen oltua melkein kokonaan valmis, lisäsin hopeiset teipit rajoille. Teipit kannatti saada jo ennen kynnelle siirtämistä mahdollisimman lähelle oikeaa pituutta. Vaikka kiinnittäminen ja kohdalleen saaminen olikin melko helppoa, teipit alkoivat olla kynsiltä kokonaan poissa jo seuraavana päivänä. Jo kynsiä tehdessä puhuttiin, että tämä on yksi mahdollisuus ja niinhän siinä sitten kävikin. Oletteko te jättäneet kynsiteippejä kynsille? Miten saitte ne kestämään?


Toinen spesiaalielementti näissä kynissä oli se, että yleensä melko rauhallista kynsityyliä suosiva ystäväni halusi "ylimääräisiin" kynsiin jokaisen eri värin. Vaikka kolme väriä ovatkin keskenään melko erilaisia, niin ne sointuvat yhteen nätisti ja kynsen yleisvaikutelma ei todellakaan jäänyt liian rajuksi. Pääsin kokeilemaan myös testiin saatua Sally Hansenin Cherry, Cherry, Bang, Bang! -lakkaa, joka osoittautui todella nestemäiseksi tapaukseksi. Kahdella kerroksella kyllä helposti selvittiin, mutta tarkkana sai olla jotta lakka ei valunut kynsinauhoille. Tarpeeksi vähän lakkaa siveltimeen kerrallaan niin ongelmia ei esiintynyt. Lakassa on myös todella komea syksyinen sävy ja harmaan sekä nuden kanssa se sopi hienosti samaan lakkaukseen.

Kynsistä tuli mielestäni sopivan erilaiset, mutta silti tyylikkäät. Onneksi seuraavakin lakkailukerta on jo näkyvillä ja pääsen taas poikkemaan omasta kaavastani lakata kynsiä. Itselle kun tulee aina tehtyä jollain tavalla samanlaista.

Millaisia vinkkejä teillä on kynsiteippien käyttöön?

Essie - Maximillian Strasse Her
Sally Hansen - Cherry, Cherry, Bang, Bang! *
Zoya - Ana
Nail Tapes
_________________________________________________________________________

The last time I did nails for someone else was almost six months ago. Now I got to practise that skill. In the old blog I published many posts about nails for my friends, but in this new one I haven't. Earlier I did nails mostly for two of my friends. We laughed many times to the fact that the other one always wanted blue and the other one pink. This time I made nails for the friend that usually prefers pink. The surprise was big when the nails turned out to have three different colors from which only one is close to pink.

Traditionally we started making these nails by opening up Pinterest and one set of nail art with nail tapes became my friend's favorite. I have used nail tapes many times before, but never have I left them on the nail when they're ready. To save time we agreed that we would use tapes in only two nails per hand. I hand painted those edges as smooth as possible with a small nail art brush. When the nails were almost ready, I added those silver nail tapes on the lines. It was worth it getting the tapes to the right length before transfering them on to the nails. Even though putting the tapes on and getting them stick was pretty easy, all of the tapes were still gone the next day. When making the nails we already discussed that this could be one option and that's what happened. Have you ever left nail tapes on nails? How did you make them last?

The other special thing in these nails is that my friend who normally likes more delicate style of nail art, wanted those "extra" nails to be polished with different colors. Even though these three colors are all quite different, they still match together well and the overall look of these nails wasn't too rough. I also got to test a polish gotten for review, Sally Hansen's Cherry, Cherry, Bang, Bang!. It turned out to be really liquid, but two layers was easily enough. I still needed to be careful not to drip the polish on cuticles. Not too much polish on the brush at once and there wasn't any problems. The polish also has a really pretty fall color and with grey and nude it goes really well together.

I think these nails turned out to be different in a good way, but still stylish. Luckily the next nail art time is already in sight and I can again do something different than what I'm used to. It seems that I always do something same when doing my own nails. What kind of tips do you have when it comes to using nail tapes?
_________________________________________________________________________
*Gotten for review.

4 kommenttia:

  1. Jotkut laittaa vähän kynsiliimaa teippien päihin jotteivat lähde nousemaan mutta itse suosin ennemmin useampaa päällyslakkakerrosta. Ja ettei teippien kärjet ole aivan kynsinauhoissa kiinni. Helposti jää päällyslakkaa laittamatta niin reunalla ainakin mulla :D
    Kynnet on kyllä tyylikkäät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Itselle kynsiliiman käyttäminen on vähän vieraampaa ihan noin "peruskoristeluissa", pitää ehdottomasti kuitenkin harkita asiaa jos haluan pidempiaikaisemmat koristelut :)

      Poista
  2. En oo jattanyt teippeja kynsille, mut naa on kylla kivat! :)

    VastaaPoista

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...