Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dark Red. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dark Red. Näytä kaikki tekstit

6/30/2016

Mattapintainen stressikasa



Puhutaanpa asiasta nimeltä huoli. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä suurempi stressikasa itsestä on kehittynyt. Yleensä stressaan ja olen huolissani kerrallaan yhdestä asiasta kunnolla ja yhdestä tai kahdesta siinä samalla, mutta niistä vähän vähemmän. Kun se iso stressi ja huoli häviää, olen noin 10 minuuttia todella helpottunut, hyvillä mielin ja sitten kehitän uuden stressiaiheen. Hyvä esimerkki huolestumisestani on juhannusviikolla olleet poikakaverin työporukan bileet. Etukäteen oltiin E:n kanssa sovittu, että ilmoittelee itsestään järkevin välein, että tiedän kaiken olevan okei. Bileitä ei meidän arjessa siis usein ole, joten kyseessä oli spesiaaliolosuhteet. Alkuillan suunnitelma toimikin, mutta bileiden siirtyessä saunaan ja paljuun tuo yhteydenpito unohtui. Tämähän on niin ymmärrettävää kuin vain olla ja voi, mutta siinä neljän tunnin kohdalla oma huoli otti itsestä vallan. Olin kasannut itselleni tekemistä illaksi, jotta osaisin olla huolehtimatta, piti tehdä kynnet, katsoa elokuva, pelata, kirjoitella gradua jne.. Kun neljän tunnin hiljaisuus tuli täyteen, ei mistään tullut enää oikein mitään. Samaan aikaan pystyin täysin järjellä hokemaan itselleni, että kaikilla on kaikki hyvin, mutta sitten tulee se pieni "entä jos?" -ääni. Tuo entä jos -kaveri on kyllä pääni pahin riesa. Ongelmaahan olen yrittänyt ratkaista mm. opiskelujen alussa psykologin kanssa, mutta saamani ohje oli "pessimistit ei pety". No joo, mutta olisipa kiva välillä olla positiivinenkin! Tämä aihe on nyt kovasti ollut viime aikoina mielessä, noita stressipisteitä kun opintoja lopetellessa tuntuu riittävän.

Nyt kun alkupostauksen tarinointi on taas kasassa, voidaan keskittyä kynsiin. Edelliset ILNP:n Lululla lakatut kynnet pidin kynsillä siihen asti, että lakkaus alkoi näyttää hassulta kasvurajan suurennuttua. Lakka oli siis todella kestävä pysyäkseen kynsillä niin pitkään, ties koska ensimmäiset palat lakkaa olisivat itsestään lohjenneet.


Harkitsin vain nopeasti tälle kerralle kevyempiä ja kirkkaampia sävyjä, mutta sitten päädyin pysymään mukavuusalueellani. OPIn tummanpunainen We'll Always Have Paris olisi ollut jo itsekseenkin todella kaunis tapaus, mutta pientä särmää kynsille tuo China Glazen Liquid Leatherilla toteutettu liukuväri. Tummanpunainen ja musta sopivat mielettömän hyvin yhteen ja mattapinta lisää tyylikkyyttä. Mattapinta ei ole se täysin omin juttuni, mutta aina välillä sopii sitäkin kokeilla. Tummasävyisissä kynsissä se näyttääkin erityisen kivalta.

Nämä kynnet kyllä miellyttävät omaa silmää ja teinkin ne ajatuksena, että voin taas olla samoilla lakkauksilla pidemmän aikaa. Mietin lisäkoristeluja, mutta tällaiset simppelit kynnet toimivat vaan kaikista parhaiten tällä kertaa. Seuraavaksi voisi jo harkita niitä kirkkaampiakin kynsiä..

Millainen suhde teillä on mattapintaan? Entä miten te pidätte isommat ja pienemmät stressit hallinnassa ja poissa?

OPI - We'll Always Have Paris
China Glaze - Liquid Leather
Cesars - Matte Top Coat

1/11/2016

Ei kenenkään tiellä vaan kaikkien tiellä

Kuningasidea - Seis maailma

Tammikuu on blogin puolella startannut melko hitaanpuoleisesti ja valitettavasti on sanottava, että ei se tahti siitä kiihdykään. Aloitan tänään koulutukseeni kuuluvan viimeisen opetusharjoittelun eri paikkakunnalla kuin missä kynsilakkani asustavat. Muutamia listauksia ja kertauksia on kyllä blogiin tulossa, mutta pääasiallisesti blogi on tammikuussakin melko hiljainen tapaus.

Näitä kynsiä edelsivät vaalean lilan, valkoisen ja hopean sävyiset kynnet. Ne olivat kyllä ihan nätit, mutta niitä katsellessa huomasin toistuvasti kaipaavani tummempaa sävyä, varsinkin kynsien ollessa hyvässä mallissa. Vaikka pastellit ovat kivan hempeitä ja nättejä, niin omasta mielestä on myös hankala löytää tyylikkäämpää ratkaisua kun tumman sävyinen kynsilakka muotoon viilatuilla kynsillä. Ja siitä on juuri näissä kynsissä kyse.

Nappasin swatch-kuvat pelkästä OPIsta, mutta pakko oli lisätä aksenttikynnetkin. Leima ei tietenkään halunnut onnistua yhtä tarkkana kuin ehkä toivoisin, mutta eipä tuota käytössä huomaa (kynsiblogin liian tarkoissa kuvissa vain..). Tuo nimettömän leima on itseasiassa tehty kahdella eri leimauksella, mielestäni sain melko hyvin kaksi palaa sopimaan yhteen - saumakohtaa ei välttämättä heti huomaa.



Kynsien oli tarkoitus olla nopeatekoiset tenttiin lukemisen takia ja siinä kyllä onnistuinkin. OPIn leveällä siveltimellä ja laadukkaalla lakalla lakkaaminen oli todellinen nautinto edellisen China Glaze -ärsytyksen jälkeen. We'll Always Have Paris on tyylikäs tummanpunainen ja vaati kynsille noin neljä kerrosta ollakseen peittävä. Silti tuntuu, että joissain kynsissä näkyy vähän turhankin paljon kynttä lakan alta. Tämä selittyy ehkäpä sillä, että lakka vaati jonkin verran sekoittelua ennen lakkaamista ja joka kerroksen kohdalla en tätä sekoittelua oikein tainnut jaksaa suorittaa. Ihana lakka joka tapauksessa.

Tällaiset kynnet sopivat mielestäni erityisen hyvin syksyyn, talveen ja joulun allakin käytettäväksi. Tummat sävyt tekevät kynsistä takuuvarmasti tyylikkäät ja kun koristelutkin viitsii jättää minimille, niin lopputulos on entistä kauniimpi. Itselle oli selkeää, että piristysväriksi tulee kultainen, onhan se nyt tällaisen tumman-/viininpunaisen kanssa loistava kaveri.

Millaiset ovat teidän mielestänne tyylikkäimmät kynnet?

OPI - We'll Always Have Paris
China Glaze - Passion
Born Pretty Store - BP-L005
_________________________________________________________________________


January has started quite quietly here in the blog and I have to say that things aren't going to change anytime soon. Today I'm starting my final teaching practise and I'm doing it on a different city than where my nail polishes live. There are some lists and recaps coming, but mainly my blog will be quiet for at least few weeks.

Before these nails I had on nails with lilac, white and silver shades. They were pretty, but when looking at them I noticed that I longed after darker shade, especially when my nails were in a good shape and model. Even though pastels are pretty and delicate, I think that it's hard to find a more stylish solution than a dark polish on good modeled nails. And that's what these nails are all about.

I took swatch-pictures of this OPI, but I just had to add some accent nails too. The stamping image didn't want to work out as well and sharp as I would have hoped, but you couldn't see that on use (only in the too sharp nail blog -pictures..). That stamping image on the ring finger is actually done from two pieces of that stamping image, I think I got those two pieces fit together quite well - you can't necessarily see the seam right away.

These nails were meant to be quickly made because I needed to study for an exam and that part I did well. OPI's wide brush and good quality polish made doing these nails a real pleasure compared to the irritation the China Glaze gave me. We'll Always Have Paris is a stylish dark red polish and required about four layers to be opaque. It still feels like some nails are showing too much nail under the polish. This can possibly be explained by the fact that this polish requires some mixing before polishing and on every layer I didn't do that. A lovely polish anyway.

On my opinion these kind of nails fit really good to be worn on autumn, winter and to the days before Christmas. Dark shades make nails surely stylish and when you leave the decoration to minimum, the end result is even prettier. To me it was clear that I will use gold with this kind of dark/wine red polish. What kind of nails are the most stylish on your opinion?
_________________________________________________________________________

12/30/2015

OPI - We'll Always Have Paris


Nyt vuoden loppupuolella suosikkilakkojen joukkoon kaarsi itselleni uusi tapaus, nimittäin OPIn We'll Always Have Paris. Tuo Casablancasta tuttu lausahdus, joka on saanut lisää mainostilaa myös OPIn lakkana. Itsellehän sekä Casablanca ja Pariisi ovat aivan yhtä vieraita juttuja, toista en ole nähnyt ja toisessa en ole käynyt. Tuo elokuvaan liittyvä vieraus on kyllä huomattavasti helpommin korjattavissa.


Lakkaa on kynsillä neljä kerrosta ja silti etenkin kärjistä saattaa huomata pientä läpinäkyvyyttä. Pidin kuitenkin tätä silti laadukkaana ja helppona levitettävänä. Lakka on niin kaunis, että sen peittäminen koristeluilla oli melkein harmi, siksi myöhemmin nähtävissä kynsissä ei olekaan peitettynä kuin aksenttikynsi. Tummanpunaisuudestaan huolimatta Paris ei näytä omiin silmiini ollenkaan joululakalta vaan muihinkin vuodenaikoihin sopivalta. Kuten tämän sävyiset lakat yleensä, on tämäkin erittäin tyylikkään näköinen. Itse suosittelisin tätä lakkaa kaikille, joita tummat ja punasävyiset lakat yhtään kiinnostavat, sillä tähän tapaukseen ei kyllä tarvitse pettyä.


Miellyttääkö lakka teitä?

OPI - We'll Always Have Paris
_________________________________________________________________________

Now, at the end of this year, I found a new polish to add to my favorites. This polish is OPI's We'll Always Have Paris. That line known from Casablanca has gotten more add space being OPI's nail polish. For me Casablanca and Paris are equally unfamiliar things, the other one I haven't seen and haven't visited the other. That unfamiliariness with the movie is much more easily fixed.

There are four layers of this polish on my nails and still you can see some see throughness on the tips. I still consider this polish to be with a good quality and easy to spread. This polish is so pretty that covering it with decorations was almost a shame. That's why in the post you'll see later there's only one accent nail. Despite of the dark red shade Paris doesn't look to much like a Christmas polish and works well with other seasons as well. Like polishes with this shade usually, this too looks really elegant and stylish. I really can recommend this polish to everyone who are even a bit interested of dark and red shaded polishes. You don't have to be disappointed with this one.
_________________________________________________________________________

12/22/2015

Merry Christmas!


Joululomalle pakkasin vain muutaman lakan mukaan ja nekin lähinnä varmuuden varalta. Nämä kynnet tein lomalle lähtöä edeltävänä iltana ja pakkohan sitä oli kynsille lakata jotain punaista. Toisille the joululakka on China Glazen Ruby Pumps. Vaikka Ruby Pumps on löytynyt kynsiltä useinkin jouluisin, esimerkiksi täällä, täällä ja täällä, olen itse kovasti tykästynyt joululakkana myös China Glazen Merry Berryyn. Merry Berry on tummemman punainen perinteinen cremelakka, erittäin hyvällä laadulla varustettu sekä RP:tä helpompi poistettava (glitterulottuvuus puuttuu). Aiemmat lakkaukset Merry Berryllä löytyvät kätevästi blogin oikeassa laidassa olevasta hakuvalikosta.

Siinä missä aiemmin valitin hurjasti China Glazen lakkojen laadusta, Merry Berry tekee kyllä poikkeuksen. Vaikkakin kätevämpää sivellintä kaipasin edelleen, ei lakassa ollut muuta valitettavaa. Myös Passion on erittäin kätevä leimauslakka ja nimettömiin käytin vain yhden kerroksen leimojen alle. Konadin Dark Red -leimauslakka ei täysin vastaa Merry Berryä, mutta toisaalta ero on kuitenkin sen verran pieni, että lakan kehtasi näihin kynsiin yhdistää.


Kynnet on lyhennetty ihan reippaasti, ajattelin joululeipomisten ja -siivoilujen sujuvan paremmin lyhyillä kynsillä ja ovathan nuo nyt nätit silti. Leimauskuva on Born Pretty Storen laatasta BP-L005. Laatta jää helposti muiden varjoon, koska kuvat eivät ole mitenkään erikoisia, mutta omassa käytössä juuri tällaiset laatat ovat kovassa käytössä. Kuva ei juurikaan huuda joulua, mutta lakkausten värimaailma onkin asia erikseen. Enkä välttämättä kaivannutkaan kynsille joulupukkeja ja lahjapaketteja, tämä on ihan okei.

Rauhallista Joulua! :)

China Glaze - Merry Berry
China Glaze - Passion
Konad - Dark Red
Born Pretty Store - BP-L005
_________________________________________________________________________


To Christmas holiday I only packed a few polish and those just in case. These nails I did the night prior to leaving on holiday and I had to use something red. For others THE Christmas polish is China Glaze's Ruby Pumps. Although Ruby Pumps has been seen on nails more than one time on Christmas (for example in here, here and here), I also like China Glaze's Merry Berry as a Christmas polish as well. Merry Berry is darker red creme polish, with a really good quality and easier to remove than RP (the glitter dimension is missing). Earlier nail art made with Merry Berry are easily found from the right side of the blog, from the drop down menu.

Earlier I complained about the quality of China Glaze's polishes, but Merry Berry is an exception to that. Even though I still missed a wider brush, there wasn't anything else to complain about. Also Passion is a really good stamping polish and for my ring fingers I only needed one layer of it below the stamping images. Konad's Dark Red stamping polish isn't completely the same as Merry Berry, but on the other hand the difference is so small that I dared to combine this polish to these nails.

I did shorten my nails quite a lot, I thought that all the Christmas baking and cleaning would go better with shorter nails and I still think these are pretty. The stamping image is from Born Pretty Store's plate BP-L005. This plate is easily outshined by others, because the images aren't really that special, but for me these kinds of plates are always used a lot. The image doesn't really scream Christmas to me, but I didn't want to have Santa Clauses or presents, and the shades are still like Christmas so these are okay to me. Merry Christmas! :)
_________________________________________________________________________

5/04/2015

#ablecs15 Week 13: Paint It With A Pantone


Jääkiekkoa yksin katsellessa menee sellainen 15 minuuttia ennen kuin aloitan itsekseni höpöttämisen ja kommentoinnin. Se vartti on hyvä kuluttaa bloggaamiseen ja Tamin vaatetuksen tuijottelemiseen. Tänään herra on erityisen tyylikkäänä ja kamalat iskurepliikit senkun pahenee, haha. Sen sijaan kynsillä oli tänään teemana Paint It With A Pantone. Pantone on siis värijärjestelmä, jossa joka vuosi on valittuna eri värisävy. Vuoden 2015 väri on Marsala (katsokaahan googlesta).

Valitsemani päälakka oli OPIn We'll Always Have Paris, joka pullossa näytti paljon enemmän Marsalalta kuin kynsillä. Mutta leikitään etten juuri sanonut äskeistä ääneen ja kuvitellaan kaikki, että värivalinta on juurikin kohdillaan. We'll Always Have Paris oli ilo lakata kynsille. Kaksi kerrosta riitti ja nekin levittyivät kynsille todella sulavasti.


MARSALAn kaveriksi lisäsin kultaisia lakkoja, ensin OPIn Love. Angel. Music. Baby.:n ja F.U.N Lacquerin Million Dollar Dreamin. Kun nyt katselen lopputulosta niin on melko selvää, että lakkaustaito kyllä katoaa nopeasti jos sitä ei pidä yllä. Kynsiä kuvatessa bongasin paljon sellaisia virheitä, mitä ei aktiivisemmalla lakkauskaudellani kyllä näkyisi. Mutta ehkä tästäkin teemasta on blogissa jauhettu viime aikoina ihan liikaa, joten siirrytäänpä siitäkin eteenpäin.

Mikä lakka olisi teidän valintanne Marsalaksi?

OPI - We'll Always Have Paris
OPI - Love. Angel. Music. Baby.
F.U.N Lacquer - Million Dollar Dream
_________________________________________________________________________

When I'm watching ice hockey alone it takes about 15 minutes before I start to comment the game and talk by myself. That 15 minutes is well spent with this blog and watching Tami's outfit of the day. Tonight's outfit is especially stylish and those lines to the female reporter are getting worse day by day, haha. But on my nails I have this week's theme, Paint It With A Pantone. Pantone is a color system that has shade of color picked for every year. This year's shade is Marsala (check it out from google).

The main polish I pick was OPI's We'll Always Have Paris, that seemed more like Marsala in the bottle, but isn't anything like that when painted on nails. So let's just play that I didn't just say that and keep on going thinking that my choice of polish is the best one ever. We'll Always Have Paris was a joy to polish on nails. Two layers were enough and those were so easy to polish.

For MARSALA's friend I picked golden polishes, first OPI's Love. Angel. Music. Baby. and then F.U.N Lacquer's Million Dollar Dream. When I now take a look at the end result, it's obvious to me that there are some mistakes that I would never make when on my more active nail art season. But maybe I have talked about this issue enough on my blog already, so let's just keep on going. What would be your choice to be the Marsala -polish?
_________________________________________________________________________

2/07/2015

Vaivautumista


Miten ilman teemaviikkoa tai kynsihaastetta ei tiedä yhtään mitä kynsille tekisi? Näitäkin kynsiä pohdin niin kauan, että lopulta oli pakko tehdä vaan jotain perushelppoa ja nopeaa. Eli skittlette parilla leimatulla kynnellä. Harmi, että aina ei voi tehdä niitä teippailtuja tai käsinmaalattuja kynsiä mihin saa uppoamaan tuntikaupalla aikaa, silloin tällaiset pelastavat.

Sen verran ehdin sentään vaivautua, että valitsin lakaksi käyttämättömän lakan, ILNP:n Black Orchidin. Tämä on tummanpunainen hololakka eli ei pääse täysiin oikeuksiinsa näissä kuvissa. Kovasti olen vältellyt hololakkoja siihen asti, että Suomeen saapuvat taas aurinkoisemmat ilmat. On vähän tylsää hokea joka kerta, että "tämä nyt ei tällä kelillä pääse oikeuksiinsa". No kun ei vaan pääse! Nyt sitten poikkesin polultani ja valitsin tämän hololakan.


Lisää vaivautumista oli luvassa kun otin käyttämättömän leimauslaatan, Born Pretty Storelta saadun BP-L 004 -laatan käyttöön. Laatassa on erilaisia geometrisia kuvioita, joista valitsin eniten silmää sillä hetkellä miellyttävän. Tämäkin Born Pretty Storen laatta oli laadukas ja sain aikaiseksi kerrankin todella kauniit ja aukottomat leimaukset. Ikävä kyllä päällyslakka ei ollut ihan samaa mieltä ja levitteli nätit leimat. Kynsistä tuli omasta mielestä mukavat ja kyllähän näissä jonkin aikaa viihtyikin. Ehkä vähän tummat tähän kevätaikaan, mutta ensi kerralla sitten taas valoisempaa tunnelmaa.

ILNP - Black Orchid
Essie - Blanc
Konad - Black
_________________________________________________________________________

Why is it that without theme weeks or nail art challenges I have no idea what to do with my nails? I spent so much time thinking what to do with my nails that finally I needed to do something easy and fast. So I ended up doing a skittlette with two stamped nails. It's a shame that I can't do those taped and hand painted nails all the time since they easily take hours to make. In situations like that nails like these are a good choice.

At least I used an unused polish from my Helmer, this is ILNP's Black Orchid. This is a dark red holopolish which means that these photos don't do her justice at all. I have really been trying to avoid all of my holo polishes until there's more sunlight here in Finland, but instead I went and picked this polish. Odd. I chose also unused stamping plate that I got from Born Pretty Store for review. This stamping plate is BP-L 004. There are all kinds of geometric patterns on the plate. This stamping plate also works very well, stamping is easy and the pictures come off so clean. It's a shame that my top coat didn't think so and decided to spread my stamping images a bit. I think that these nails turned out pretty nice, maybe a bit dark for this spring time but more brighter mood coming next time.
_________________________________________________________________________


*gotten for review. I tell my honest opinion of the product and don't benefit of you using the links in this post.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...