Näytetään tekstit, joissa on tunniste Red. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Red. Näytä kaikki tekstit

12/27/2016

The Joulukynnet


Kotoa pois muutettuani joulu on ollut entistäkin tärkeämpi juhla. Tänä jouluna jo kaksi meidän sisarusparvesta tuli vanhempieni luokse omista asunnoistaan, joten todellakin "kokoonnuimme" saman katon alle. Itselleni on myös todella tärkeää se, että saan viettää joulua yhdessä E:n kanssa, eikä joulu tarkoita eri osoitteisiin lähtöä pyhiksi. Joka joulu jännitetään sitä, että saako E töistä sen verran vapaata, että päästään jouluksi muualle ja onneksi kaikki yhteiset joulumme on saatu viettää haluamallamme tavalla. Tänä vuonna molemmat olivat olleet kilttejä ja joulupukki oli antelias. Itse sain lahjaksi esimerkiksi Nightwishin uusimman keikkatallenteen (vietin ihan liikaa aikaa yrittäessäni bongata itseäni ihmisjoukosta), värikynät bullet journalia varten, uuden lautapelin, Stockmannin Muumi -kannun, aktiivisuusrannekkeen sekä paljon muuta. Alennusmyynnit kiinnostavat myös vähän, mutta korkeintaan tulee hankittua uusi koristelusivellin ja kaipaamani simssin lisäosa.



Tänä vuonna joulukynsien suunnittelu tuntui superhankalalta. Koko ajan mieltä kaivoi se, että halusin tehdä kynsille jotain hyvinkin teemaan sopivaa, mikä ei muuten vuoden aikana olisi "mahdollista". En päässyt tästä ajatuksesta eroon, mutta lopulta päädyin tekemään jotain vähän rauhallisempaa, ainoina jouluun viittaavina asioina kynsien värivalinnat. Zoyan Blaze osoittautui juuri oikeaksi lakkavalinnaksi näihin kynsiin ja valkoiset leimat sen päällä toimivat paremmin kuin hyvin. Leimojen jälkeen kynnet näyttivät täysin valmiilta, mutta kaipasin jotain tavallisesta poikkeavaa ja todellakin pitkästä aikaa kaivoin esille OPIn I Snow You Love Men ja käytin aikaa kymmenen timantin kalasteluun pullon pohjalta. Aattona kynsissä oli kuitenkin havaittavissa kulmissa kulumia ja joulupäivänä jo suurempia puuttuvia paloja. Harmittaa vähän, että näin kaunis lakka ei kestä käyttöä samalla tavalla kuin monet muut suosikkini. Täytyy vain pitää jatkossa mielessä, että tämä lakka ei ole sopiva sellaisiin lakkauksiin, joiden on pysyttävä kynsillä kauan.

En olisi uskaltanut edes harkita tällaisia leimoja ilman läpinäkyvää stamperia. Sen avulla onnistuin kohdistamaan kaikki leimat samalla tavalla ja melkein jokaisessa kynnessä juuri niin kuin halusinkin. Leimat nousivat Born Pretty Storen laatasta BP-48 helposti ja siirtyivät kynsillekin kokonaisina kuvina.




Nämä kynnet onnistuivat mielestäni todella kivasti ja olen erittäin tyytyväinen päätökseeni olla leikkimättä water decalseilla tai maalailematta joulupukkeja ja poroja kynsiin. Nämä kynnet ovat jouluisat, mutta kuitenkin tyylikkäät eivätkä sarjakuvamaiset. Tiesin jo monta viikkoa etukäteen mitä haluan jouluksi päälleni laittaa ja Disneyn Helinä-keijulla kuvioitu mekko ei tarvinnut seurakseen piparkakku-ukkoja tai monia eri sävyjä. Ehkä pitkä pohdinta kynsien taustalla todellakin kannatti.


Kuinka teidän joulunne sujuivat?

Zoya - Blaze
OPI - I Snow You Love Me
Essence - Stamp Me! White
Born Pretty Store - BP-48 *


* gotten for review.

12/23/2016

Punaisia joululakkoja

Lakatessani kynsiä jouluaattoa varten alkoi lakkavalinta kalvaa mieltäni. Halusin kynsille jotain jouluista ja omassa tapauksessani se tarkoittaa punaista, kultaista, vihreää, valkoista ja glitteriä. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyin päävärinä punaiseen, mutta sitten törmäsin ongelmaan. Minkä kaikista punaisista, ihanista lakoistani valitsisin? Pohdinta johti ideaan tästä postauksesta, joten mikäli idea huomisista kynsistä on jollain vielä hukassa, kannan nyt oman korteni kekoon edesauttaakseni tätä valintaprosessia. Ehkä ensi vuonna voisi keskittyä muihin kuin punaisiin, mutta pysytään tällä kertaa näissä hyvinkin perinteisissä sävyvalinnoissa. Postauksen kuvista tykkään muuten ihan hurjasti, tuo toisen pikkuveljen joululahja on tosi kiva tausta ja kuvista tuli todellakin joulufiilistä ilmentäviä.


China Glaze - Ruby Pumps

Ruby Pumps on ehkä perinteisimpiä joululakkoja ja aina ennen aattoa törmääkin usein pohdintoihin siitä, että miten ihmisten kappaleet RP:tä ovat vuoden yli taas jaksaneet ja säilyneet. Oma Pumpsini jäi viime vuonna kynsiltä pois, koska inhoan kaiken glitteriä muistuttavankin kynsiltä poistamista ja ikävä kyllä Pumps ei ole aivan helpoimpia poistettavia. Ei vaikeimpiakaan, mutta ei niitä helpoimpia. Tuntuu tietysti tyhmältä ajatella, että en edes kerran vuodessa jaksa tämän lakan poistoa. Joka tapauksessa Pumps on yksi kauneimmista punaisista lakoista, joita olemassa on. Ruby Pumps on niin sanotusti varma valinta ja olenkin käyttänyt sitä joulukynsissä esimerkiksi vuonna 2014.


China Glaze - Merry Berry

Hieman tummempaan joulun fiilistelyyn Merry Berry sopii kuin lumiukolle porkkana päähän. Vaikka lumiukoillani ei yleensä ikinä nähdä porkkanaa kasvoissa, ei tämän sanonnan saa antaa nyt hämätä, koska Merry Berry on oikeasti kaunis ja elegantti lakka. Itseasiassa viime vuonna Merry Berry oli the joululakkani. Berry on helppo levittää kynsille ja negatiivisia kokemuksia itselläni ei tämän lakan kanssa koskaan ole ollut.


Zoya - Blaze

Blaze on täyteläinen punainen, kimaltaa todella komeasti sekä on helppo lakattava ja poistettava. Tässä on hyvä lista ominaisuuksia miksi Blaze kannattaisi valita joulukynsille. Käytin Blazea juuri edellisissä kynsissäni, mutta lakkauksen kulmat eivät kestäneet yhtä hyvin kuin yleensä. Ainoa miinus minkä Blazesta siis keksin, on tuo ongelma, mutta toisaalta en voi olla varma onko kyse juuri Blazesta vai kuun asennosta. Joten Blaze sopii joulukynsille varmasti mikäli kimalle yhtään kiinnostaa.


OPI - Let Me Entertain You

Pyörittelin Let Me Entertain You:ta kädessäni pitkän aikaa harkitessani tälle vuodelle joululakkaa. Lopulta laskin lakan pois, koska LMEY ei ole yhtä punainen kuin muut lakat. Tämä Robbie Williams -inspiroitunut lakka vivahtaa jonkin verran pinkkiin ja kaivatessani selvästi punaista lakkaa jätin tämän odottamaan toista käyttökertaa. Mikäli kynsilleen haluaa jouluksi kimalletta, punaisuutta, mutta myös hieman muitakin ulottuvuuksia, Let Me Entertain You ei todellakaan ole huono valinta. Itse olen käyttänyt sitä jouluisissa kynsissä täällä.


OPI - We'll Always Have Paris

We'll Always Have Paris on hieman samaa luokkaa kuin China Glazen Merry Berry, mutta hieman vielä tummempana. Se ei ole yhtä alleviivaava joululakka, joten voin lämpimästi suositella sitä, koska lakka ei huuda joulua yhtä räikeästi kuin listan muut tapaukset. Silti oikeilla koristeluilla siitä saa juhlavan ja jouluisan, esimerkiksi oma kultainen leimaukseni lakkaan yhdistettynä täällä olisi mennyt ihan täydestä myös joululakkauksena.


OPI - Over & Over A-Gwen

Over & Over A-Gwen on kaikista listan punaisista kirkkain. Lakka on selvästi punainen. Itse osaisin käyttää tätä lakkaa parhaiten jouluisten koristusten, esimerkiksi joulupukkien tai joulupallojen maalaamiseen kynsille. Rohkeammille lakkaajille tämä toimii varmasti myös itsekseen kynsillä todella kauniisti. Itse olen käyttänyt lakkaa suuremmalla pinta-alalla kynsillä täällä, hieman epäjouluisesti mustaan yhdistettynä.

Lopulta valitsin omille kynsilleni Zoyan Blazen. Kärkikuluminen viime lakkauksesta huolettaa vähän, koska aatonaattona on luvassa vielä tavaroiden kantamista ja leipomista, mutta ehkäpä kynnet kuitenkin ovat pääasiallisesti hyvässä kunnossa vielä aattonakin. Viralliset joulukynteni julkaisen sitten joulun jälkeen, joten nyt on tullut aika toivottaa rentouttavaa joulua kaikille lukijoille! Syökää ja nauttikaa :)

Kuuluuko joku näistä lakoista osaksi teidän joululakkauksianne?


12/19/2016

Joulutunnelmaa


Huuui mikä tauko, mutta arvatkaa mitä? Opiskelujeni aiheuttaman tauon aikana lähetin graduni pois ja nyt enää odottelen valmistumista. Lisäksi ehdin vanheta 26-vuotiaaksi. Tämä tarkoittaa suurta helpotusta stressin ja ajankäytön kannalta. Olen kovasti yrittänyt pohtia jotain mielekästä toimintaa itselleni kun työttömyys pian alkaa ja ainakin olen päätynyt siihen tulokseen, että blogi saa varmasti oman osansa vapautuvasta ajastani. Viime viikkoina löysin myös uuden "harrastuksen" ja aloitin bullet journalin pitämisen. Omaa journaliani olen pitänyt kaiken pienen piirtelyn kotina ja tuollainen näpertely onkin selvästi rentouttanut omaa pääkoppaa. Tästä voidaan siis sulavasti siirtyä jouluviikon ensimmäiseen päivään!

Melkein jouluaattoon saa aina odottaa tajutakseen, että hei, nythän niitä "joululakkoja" voisi käyttää. Tänä vuonna syrjäytin China Glazen Ruby Pumpsin paikaltaan, koska, kyllä - vihdoin omistan Zoyan Blazen. Blaze ei ole samanlainen glitterkasa, joten sen poistaminen on helpompaa ja oikeastaan Blaze on omasta mielestäni näyttävämpi ja tummuutensa takia enemmän omaan makuuni. Lakka vaati kaksi kerrosta ollakseen täysin peittävä ja laadultaan se kuului siihen lakkaryhmään, joka lakkaa lähestulkoon itse itsensä. Tätä lakkaa kannatti siis vuosia odotella, koska se on kaikin puolin odotuksen arvoinen.


Taas pitkän lakkaamistauon jälkeen ei ollut ehkä kaikista fiksuinta kaivaa kynsiteippejä esille, mutta esille ne silti kaivoin. En muistanut tajunnut hankkia lumihiutale -leimauslaattaa tarpeeksi aikaisin, joten kaikki ihanat suunnittelemani talviteemaiset kynnet jäivät laskuista heti pois. Aikani nettiä selailtuani päätin, että teipit ovat ainoa mahdollisuuteni. Onneksi niidne kanssa homma sujui hyvin yhteistyökykyisesti ja sain kuviin suunnitelmien mukaan onnistuneet kuviot ja kynnet. Vaikka siveltimeni harottaa ihan kaikkiin ilmansuuntiin, myös täysin keksittyihin ja tekee etenkin tarkasta työskentelystä jo lähes mahdotonta.


Nämä kynnet eivät missään nimessä edusta sitä kaikista ominta tyyliäni, mutta joulukynsinä ne ovat mielestäni onnistuneet ja kyllä itsekin jaksan tällaisia katsella pari päivää vuodesta. Mielessä olisivat vielä yhdet teippailua vaativat joulukynnet, mutta niiden pääväri on musta, mistä syystä toteutus saa vielä hetken odottaa itseään. Aloitetaan näillä pirteämmillä ja perinteisemmillä joulukynsillä.

Zoya - Blaze
Picture Polish - Enchanting
Gina Tricot - White
Nail Tapes

5/07/2016

ENCE eSports on nails


En ole ihan varma, että kuinka paljon täällä blogin puolella on tullut puhuttua omasta pelaamisharrastuksesta. Viimeisen puolen vuoden aikana olen keskittynyt melkein vain yhteen peliin, Counter Strike: Global Offensiveen. Aluksi pelaaminen oli täysin sosiaalisista syistä riippuvaa ja pelasin vain kavereiden ollessa pelikavereina. Ajan kuluessa aloin kuitenkin pelata myös yksin, kun tarve ymmärtää ja oppia peliä enemmän kasvoi. Yksin pelatessa paineet olivat pienemmät ja peli sujuikin vähän normaalia paremmin. Nykyisin poikakaverin ollessa töissä käytän lähes jokaisesta työvuorosta ainakin hetken pelaamiseen. Lisäksi seurailen melko paljon elektronista urheilua, eSportsia ja juurikin CS:GOta vapaa-ajalla ja osana opiskeluita. Siitä päästään tämän kynsien teemaan. ENCE eSports on suomalainen ammattilaisjoukkue. Nämä kynnet tein pitkän lakkailutauon jälkeen muutama kuukausi sitten ja mietinkin, että aionko edes julkaista näitä blogissa. Mutta laitetaan ne nyt kuitenkin jakoon, enpä ole tainnut monia kynsiä jättää yleensäkään julkaisematta. Näillä kynsillä voitin muutamat ENCE -tarrat Winter Assemblyn aikaan, yksi niistä löytyy läppärin selästä.


Käytin kynsissä kynsiteippejä ja loput maalasin käsin. Oli aika kunnianhimoista lähteä väsäämään pitkän tauon jälkeen teemakynsiä, varsinkin näillä tekniikoilla. Käytin ENCEn logosta löytyviä värejä, E nimettömässä selittää varmasti itse itsensä ja raidatkin ovat ENCEn logosta lainattuja elementtejä.


Kynnet eivät ole kummoiset ja suunnitelmissa on vielä joku päivä tehdä uudet samalla teemalla. Oli kuitenkin hauskaa yhdistää kaksi harrastusta: pelaaminen ja kynnet. Koska en oikeastaan ajatellut julkaista näitä blogissa, kuvat ovat totutusta poikkeavat ja puhelimella otetut. Mutta tässä nyt kuitenkin ovat, eipä tämä julkaisukaan nyt niin paljon kirpaise ;) Tänään ENCE itseasiassa pelailee taas tärkeitä pelejä, joten kiva päästä taas tsemppaamaan tiimiä.

Onko eSports teille tuttu asia?

China Glaze - Liquid Leather
OPI - Over & Over A-Gwen
Zoya - Ana
Nail Tapes

_________________________________________________________________________

I've been more and more into gaming and eSports, especially Counter Strike: Global Offensive. I usually spent some time gaming every time my boyfriend is at work. Now eSports has become a part of my free time and studies as well. These nails I did to support a Finnish CS:GO -team, ENCE eSports. I won a little competition with these nails and got some ENCE stickers. One of them is on my laptop. These nails were never meant to be published on my blog, but one night decided to publish them anyway. This is the reason why the pictures are a bit different than usual and taken with my phone. It was still fun to put together two of my hobbies: nail art and gaming. It was a bit ambitious to do themed nail art after a break on doing nail art all together and using nail tapes and hand painting as techniques maybe wasn't the best call. But publishing these doesn't hurt too much ;) Is eSports familiar to you?
_________________________________________________________________________

9/26/2015

Dumb kid, living a dream, romantic only on a paper

Nightwish - Slaying the Dreamer

Tällä hetkellä päässä kytee ajatus siitä, että tällä hetkellä en luo tarpeeksi muistoja ja päivät vaan lipuvat ohi. Yksin asuminen on mahtavaa, mutta samalla niin yksinäistä ja kaavamaista. Kun katson parin vuoden päästä taaksepäin tähän hetkeen, en tule muistamaan näistä päivistä mitään erikoista. Samaan aikaan olen kuitenkin sitä mieltä etten voi pakottamalla tehdä näistä ajoista erikoisia. Olen keskittynyt paljon ajan viettämiseen kavereiden kanssa, livenä tai pelaamalla/skypettämällä. Ehkäpä nämä asiat jäävät mieleen ja niiden kuuluisan parin vuoden päästä muistelen sitä syksyä, kun katsottiin kaveriporukalla telkkaria, vihdoin opin pelaamaan hyvin tiettyä peliä tai sitä lauantaiyötä, mikä tuli käytettyä täysin epäaikuismaisesti pelaamiseen? Totuus on kuitenkin se, että tämä vuosi tulee olemaan viimeinen kun kaikkien opiskelukavereiden kanssa ollaan samassa kaupungissa. Siitä on siis todellakin syytä nauttia ja ottaa tarpeeksi irti.

Samalla mielessä on monta asiaa, jotka haluaisin toteuttaa, mutta mikään tavoitteistani ei ole mallia "tässä ja nyt", vaan kaikissa on kyse pidemmän aikavälin asioista. Olisiko tässä kaikessa sittenkin kyse vaan pohdinnasta, mitä muutkin käyvät läpi? Onko tämä se talvi, milloin sitä taas kasvaa ja oppii itsestään ehkä taas palasen uutta? Vai tarvitsenko sittenkin harrastuksen mihin voisin todellakin upottautua ja lakata tämän ylianalysoinnin?


        
Vähän synkästä startista huolimatta on pakko sanoa, että nämä kynnet olivat suosikkini pitkästä aikaa. Vaikka punaisen ja mustan yhdistäminen oli itselleni todellinen riski, viihdyin nämä kynsillä kolme päivää (!) ja tosiasiassa lakkaus olisikin vielä kestänyt pidempäänkin. Vasta muutamasta kulmasta lakkaus oli rapissut pois. Idea näihin lakkauksiin lähti Kynsisirkus -blogin Kaisan musateemaviikon ekoista lakkauksista. Tapani mukaan piti lakkaukseen liittää kuitenkin aksenttikynsi ja sen paikkaa pääsi toimittamaan MoYou Londonin Kaleidoscope 03 -laatan kuvio. Leimauskin meni tarpeeksi keskelle, ainakin tähän kuvattavaan vasempaan käteen.

Punainen on ehdottomasti omia pelätyimpiä värejäni kynsillä. Itsekseen tätä OPIn Over & Over A-Gweniä en olisikaan kynsille uskaltanut jättää. Tummemmat punaiset vielä voisivat mennä, kuten esim. China Glazen Merry Berry, mutta kirkas punainen - ei. Mustaan sekoitettuna tämäkin lakka oli kuitenkin hyvä ja tummempi punainen ei olisikaan tässä lakkauksessa välttämättä toiminut niin hyvin, ainakaan mustan leiman näkyvyys olisi huomattavasti vähentynyt. Pakko kuitenkin kehua Over & Over A-Gwenin laatua. Lakan levittäminen oli todellakin helppoa ja aika mahtava kokemus. Yksi kerros lakkaa riitti ihan helposti, koska tiesin tekeväni liukuväriä tai leimaavani. Tykkäsin! Kunpa kaikki lakat voisivat olla yhtä helppoja.


Joko pääsin hehkuttamaan tarpeeksi, että kuinka paljon näistä kynsistä pidin? Kuvaaminenkin aina sujuu tummemmilla väreillä ainakin kymmenen kertaa pastellisävyjä paremmin. Kun aloin lakkaamaan seuraavia, pidempiaikaisia kynsiä, olisin halunnut taas tehdä mustaa ja punaista. Ehkä kuitenkin parasta, että heti perään ei tee täsmälleen samanlaisia tai samaa värimaailmaa omaavia. Muutenhan sitä pian kyllästyy? No ei kai. Mutta sainpahan tekosyyn vaihtaa takaisin tummiin, luumuisiin sävyihin.

Mitä pidätte näistä kynsistä? Millainen kaveri punainen kynsilakka teille on?

OPI - Over & Over A-Gwen
China Glaze - Liquid Leather
MoYou London - Kaleidoscope 03
Konad - Black
IsaDora - Peel Off Base
_________________________________________________________________________

At this moment I have a thought in my head, that I'm not making enough memories and these days just float by. I love living alone, but at the same time it's lonely and has already formed a pattern for me. When looking back a few years from now, I'm not going to remember anything special about these days. At the same time I know, that I can't force these times to be special. I have focused spending time with my friends, either live or by playing online/skypeing. Maybe these things are the ones that stick in my mind and after those famous couple of years I can remember that fall when we watched TV with my friends or how I learned to play that one game or that one Saturdaynight when I stayed up all night playing like a teenager? The truth however is, that this year will be the last when all of my friends from university will be in the same city. That's reason enought to take as much out of this time as possible and really enjoy the time together.

I have many things in my mind that I would like to do in my life. However, none of these are something you can do right now. They're all bigger goals or something that requires even a bit of planning. Is this all just some pondering that everyone goes through at some point? Is this the winter when I grow up a bit again and learn something new about myself? Or do I just need a hobby to really put myself in and stop all of this overanalyzing?

Even though this bit of a dark start to this post, these nails were my favorites in a long time. Putting black and red together is a risk for me, but I still kept these nails on for three days (!) and in the matter of fact these nails would have lasted longer. Only few corners had started to chip. Idea for these nails came from the Kynsirkus -blog's Kaisa's nails that she did to start music theme week. Of course I needed to add a accent nail, since that's just what I do. I used MoYou London's Kaleidoscope 03 -plate and even managed to get the stamping in the right place. Or at least on this left hand, I did.

Red is most definitely one of my most scared colors on my nails. I wouldn't have had the gut to leave this OPI's Over & Over A-Gwen on my nails by itself. Darker red would have been okay, like for example China Glaze's Merry Berry, but a bright red? No. Mixed with black this red however worked, I think darker red wouldn't have been as good looking. Or at least the black stamping image wouldn't have shown as well. I have to compliment the quality of Over & Over A-Gwen. It was super easy to spread this polish. One layer was enough for every nail since I knew I would be doing either gradient or stamping on top of it. I really liked this! I wish all polishes could be this easy to use.

Have I already talked enough about the fact how I loved these nails? Even taking pictures is always easier with darker polishes compared to pastels. When I started to polish my next nails, which needed to last for a long time, I again wanted to do black and red nails. Maybe it's however for the best, that I don't do two set of nails with the same colors or just the exact same nails. You might get bored? Well I don't really think so. But I got an excuse to change my polish to the darker, plume shades again. What do you think of these nails? What kind of a friend red nail polish is to you?
_________________________________________________________________________

5/03/2015

#ablecs15 Week 12: Out of the Comfort Zone


Tähän teemaan lähdin värien pohjalta. Aluksi mietin violettia, mutta haasteessa on sitäkin tullut jo tänä keväänä testattu. Siksi valinta osui punaiseen, mikä on itselläni ehdoton ongelmaväri, myös jouluisin.

Punaiseksi lakaksi valikoitui helposti OPIn Over & Over A-Gwen, mikä on tähän asti ollut käytössä vain maalaamisessa tai muussa pienemmässä tekemisessä. Jotta kynsistä ei tullut ihan liian epämukavat, lisäsin aksenttikynsiksi harmaa-valkoiset chevronit. Vaikka Nail Vinylsien arkkien kanssa tuntuu aina siltä, että ne kuluvat hetkessä, ei näin todellakaan ole. Kyseinen tarra-arkki on ollut itselläni jo ainakin vuoden ja tasan puolet on nyt käytetty. Vaikka chevron -kuvio on ehkä yksi omista suosikeista.



Ainakin onnistuin haasteen teemassa siinä mielessä, että todellakin olen ulkona omalta mukavuusalueeltani. Kynnet siis lähtivät nopeasti poistoon, koska punainen - ei kiitos. Ja voi kuinka odotankaan päiviä kun on aikaa keskittyä kynsien lakkaamiseen ja valokuvaamiseen kunnolla!

Mitkä elementit kynsillä ovat ulkona teidän mukavuusalueeltanne?

OPI - Over & Over A-Gwen
Gina Tricot - White
China Glaze - Intelligence, Integrity & Courage
Nail Vinyls
_________________________________________________________________________

I started thinking about this theme based on colors. First I thought about purple, since it has already been a part of this challenge on this spring. So I chose red, which is a difficult color for me, even on Christmas time.

I chose OPI's Over & Over A-Gwen as my red polish, which I have only used when painting by hand or in other smaller things. I didn't want to make my nails too uncomfortable so I added two accent nails with grey and white chevron patterns. With Nail Vinyls, I always feel that they will ran out too fast. I have had these chevron vinyls for about a year now, but I have only used exactly half. That's saying a lot since chevron is one of my favorite patterns ever.

At least I really managed to make this theme work since I really was out of my comfort zone. This means that I took these nails off really fast since red - no thank you. And how much I'm waiting for those days that I have the time to really concentrate on making nail art and photographing them! What elements on your nails are out of your comfort zone?
_________________________________________________________________________

12/28/2014

Jouluna



Heti kun ehdin ilmoittaa, että joulukynnet ovat nyt tässä niin muistin vielä nämä. No, tässä on nyt ne viimeiset, lupaan! Jouluaaton kynnet olivat itselleni melko perinteisellä kaavalla toteutetut. Jonkinlainen ranskalainen manikyyri ja jouluiset water decalsit mukaan. Näin saan nopeasti ja helposti aikaan kynnet, jotka kestävät matkustamista ja istuvat joulun tunnelmaan. Vaikeampiakin kuvioita pyöri mielessä, kuten vesimarmorointi. Mutta todellisuus oli aatonaattona se, että pakattavaa lomalle riitti vielä ja siivoamista myös. Siksi menin tällä kertaa helpoimman kautta.

Näistä ranskalaisista manikyyreista ei ehkä tulleet kovin onnistuneet tai "vaatimusten" mukaiset, mutta hyvin niillä pärjättiin. Käytin kahta perinteistä joululakkaani näissä kynsissä, eli China Glazen Merry Berrya ja Ruby Pumpsia. Pohjustin ensin Merry Berrylla, minkä jälkeen lisäsin Pumpsista kimallusta. Water decalsit olen hommannut viime vuonna ja aina vuoden verran saavat sitten odotella käyttöönpääsyä. Ensi vuodeksikin jäi vielä useampia lumiukkoja, kuusia, joulupukkeja ja pipareita.



Joulukuuset etusormiin tein kolmesta eri kynsilakasta. Tein kolmiot samalla periaatteella kun itsetehdyt decalit: lakkasin haluamallani lakalla stamperiin, päälle päälyslakka, kuivuttua irrotus stamperista pinsettien avulla ja lakkalaatasta leikkasin halutun kuvion. Sitten kasasin kolmiot kynnelle päällyslakka apunani. Kyseessä ei siis ole kovinkaan klassisen kauniit kynnet, vaan jälleen tällaiset hauskat kasat kaikenlaista jouluista.

China Glaze - Merry Berry
China Glaze - Ruby Pumps
OPI - Love. Angel. Music. Baby
OPI - This Gown Needs A Crown
Zoya - Dream
Zoya - Aurora
Water Decals
_________________________________________________________________________


These nails are the one I had on at Christmas Eve. It's my traditional style to wear some kind of french manicure, normally in red. Like last Christmas, I added those water decals I bought last year. I don't use them so much so there's quite many choices of wintery / Christmas water decals left for next year as well. I used two of my ultimate Christmas polishes for this manicure: China Glaze's Merry Berry and Ruby Pumps. First I used Merry Berry and then added the shine from Pumps. The christmas tree is made with three different polishes: OPI's Love. Angel. Music. Baby. and Zoya's Dream and Aurora. The star on top of the tree is OPI's This Gown Needs a Crown. I made the trees like you would do your self-made water decals: I painted my stamper with the wanted color, added top coat, let the polish dry and then pick it up and cut the wanted shape from it. Then add it to your nail with some more top coat. Easy and fun. I do know that these nails aren't the most prettiest one ever, but they're just fun and go well with the Christmas atmosphere. So let's just go with it. :)
_________________________________________________________________________

12/17/2014

Joulukynsiä Sokos Joensuulla

Joensuun Sokokselta otettiin aikaisemmin talvella yhteyttä ja kyseltiin, että josko tulisimme lakkaamaan työntekijöille pariksi illaksi talvi- ja joulukynsiä. Ja mehän sitten Annien, Katjamarian ja EliZaaan kanssa menimme. 



Jokaiselle oli varattu 40 minuutin lakkausaikoja alkuillasta eteenpäin. Annie oli lakannut kynsihyrrään erilaisia malleja, joita sitten kynsille tehtiin. Näissä malleissa oli liukuvärejä, lumihiutaleita, tonttulakki ja joulukuusi. 40 minuuttia oli melko sopiva aika lakkaamiseen, melkeinpä joka kerta seuraava lakattava oli jo odottamassa kun edelliset kynnet saatiin valmiiksi. Joitain myönnytyksiä tuossa pitää kuitenkin tehdä, itse en esimerkiksi tuossa ajassa ehdi tekemään liukuvärejä ja lumihiutaleita joka kynteen. Kahden illan aikana tein yhteensä kuudet kynnet.



Sokokselta saatiin tarvikkeet, joilla kynnet toteutettiin. Käytössä oli pääasiallisesti We Care Iconin lakkoja. Näitä ovat Magic Sapphire, True White, Magic Diamond, Golden Comet, Magic Red Charisma. Lisäksi mukana oli yksi Lumenen Gel Effect -lakka Apple Basket / Omenen tuoksua, jolla kyllä pigmenttiä riitti ja piti ollakin vähän varovainen ettei sitä mene kynsinauhoille liikaa, sen pois saaminen olisi ollut aika haaste. Pohjalakkana käytettiin saman merkin kirkasta pohjalakkaa. Pikakuivattavana oli Mavalan Minute Quick Finishia. Parin tunnin jälkeen otettiin jo uusi pullo käyttöön, kun pullon pohjalla oleva lakka oli liian paksua käytettäväksi ja pikakuivattavaa kyllä kului. Erityisesti mieleen näistä lakoista jäi We Care Iconin glitterit, kultainen ja hopea. Erityisesti hopeaa ehdin käyttämään iltojen aikana todella paljon ja liukuvärin tekeminen sen kanssa toimi hienosti, koska se peitti niin hyvin jo pienelläkin määrällä.



Kuten yläpuolelta näkyy, niin eniten toteutin lakkauksia, joissa oli pohjalla tummanpunainen (Magic Red Charisma), liukuvärjäys hopealla ja muutama käsinmaalattu lumihiutale. Oikeastaan ensimmäisenä iltana tein vain näitä lakkauksia ja voin sanoa, että alkoi homma sujua jo melko nopeasti sitten loppuiltaa kohden. Viimeisen lakattavan kohdalla alkoi kyllä jo vähän tuntua päässäkin, että on useamman tunnin istunut yhtäjaksoisesti siinä kynsilakkojen käryssä. Onneksi kotiin on sellainen puolen tunnin kävelymatka niin ehti pää tuulettua. Seuraavana iltana sain kokeilla jo tonttulakkeja ja kultaista liukuväriä. Totesin ainakin sen, että tuolla kultaisella lakalla oli paljon helpompi piirtää tarkkaa kuviota kun valkoisella. Meillä oli melkein kaikilla käytössä sama Mereneidin sivellin, mutta oli jännä seurata miten jokainen sai sillä aikaan eripaksuisia viivoja. Itsellä oli vaikeuksia saada valkoisella aikaan ohutta jälkeä, kultaisella se onnistui.


Kuva: Annie

Noista kahdesta illasta jäi hyvä mieli. Vaikka aluksi jännitti kovasti se, että millaisia reaktioita kynsiin saataisiin ja miten lakkailuissa onnistuttaisiin, niin kaikki meni kovin hienosti. Parhaamme tehtiin :) Kiitos Sokos Joensuulle tästä tilaisuudesta!

 Lisää kuvia voi bongata esim. Sokos Joensuun instagram -tililtä @sokosjoensuu.

Minkä mallin olisit itse valinnut kynsille? :)

10/23/2014

#ablecaw Week 6: Love This Technique


Blogia seuranneet ovat varmasti huomanneet sen, että joka toisessa lakkauksessa on nykyisin liukuväri. Vaikka se onkin ehdottomasti parhaimpia koristelutekniikoita niin sen suuren blogissa esiintymisen takia en tähän haasteeseen liukuväriä tehnyt vaan luovutin huomion välillä muille tekniikoille. Yksi ehdottomista kestosuosikeistani koristelutekniikoiden saralla on leimailu. Tämä ei varmasti blogia seuraaville tule yllätyksenä. Leimauksia nähdään paljon useammin kuin esimerkiksi water decaleja, glittersandwicheja tai teippailua.

Tajusin kuvia muokatessani sen, että pidin näistä kynsistä kyllä ihan tosissani. Tummia sävyjä on jostain syystä paljon helpompi kuvata kuin vaaleita, ehkä se ylivalottuminen ei tapahdu niin helposti ja kuvista tulee siksikin parempia. Tummempiin lakkoihin pitää kuitenkin joka kesän jälkeen totuttautua uudestaan, ei hyppääminen neoneista ja pastelleista tummiin violetteihin käy niin helposti. Mutta pastelleista en kyllä luovu talveksikaan, hihi.

Tällä kertaa kynsillä vähän syksyisempi lakkaus. Sain samaan lakkaukseen uuden lakan messuilta eli Zoyan Noir -tekstuurin, mikä on tummalta värimaailmaltaan hyvin sopiva syksyyn. Pohjalle halusin jotain vaaleaa joten OPIn Don't Bossa Nova Me Around hieman savuisella olemuksellaan oli juuri sopiva tapaus. Sitten vielä leimaus MoYou Londonin Fashionista 07 -laatasta Konadin Dark Purplella ja homma oli kasassa. Noir oli paljon rouheampi tekstuurilakka kuin mihin olen tottunutkaan, ehkä kuvastakin voi jo jotain päätellä. Sen kuivuminen kesti ehkä hieman kauemmin kuin aikasemmin kokeilemillani tekstuureilla. Peitti kauniisti kahdella kerroksella. Poistaminen oli melko vaikeaa, glitteriä tässä lakassa kun riittää.

Pikkurillin leimaaminen aiheutti päänvaivaa, sen jouduin tekemään uudestaan parikin kertaa. Kerran jo melkein onnistuin, mutta sitten päätin kokeilla vähän parempaa lopputulosta ja lakka päätti sitten mennä kasaan. Ja eikun alusta taas. Leimailun ihanuuksia.


Tarvitsetteko te totuttelua tummiin sävyihin kesän jälkeen vai hyppäättekö suoraan seuraavaan sävymaailmaan?



OPI - Don't Bossa Nova Me Around
Zoya - Noir
MoYou London - Fashionista 07
Konad - Dark Purple
_________________________________________________________________________

Our nail art challenge is already on it's week 6, we're almost halfway already! I guess you have also noticed that in my nail art there's so often gradients. It's absolutely one of my favorite techniques ever but since I've been doing it so often lately I decided to do something else today. So one of my ultimate favorites ever is stamping. You can see it in my blog so much more often than for example water decals, glittersandwiches or nail tapes.

This time I have a some what more fall -nail art to show you. I used a new polish from the I Love Me 2014 -expo, Zoya's Noir. It's colors represent autumn so great. I wanted something light in the bottom so I chose a smoky light pink, OPI's Don't Bossa Nova Me Around. Then stamping from MoYou London's Fashionista 07 -plate with Konad's Dark Purple and we're done.

My little finger wasn't the easiest one to do this time, I had to redo it a few times. I almost got it one time but then I decided to go for a better end result. Then the polish under decided to curl up. And we're starting over yet again..One of the highlights of stamping ;)
_________________________________________________________________________


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...