Näytetään tekstit, joissa on tunniste OPI - This Gown Needs a Crown. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste OPI - This Gown Needs a Crown. Näytä kaikki tekstit

3/10/2017

Kevättä kynsillä


Löysin Pinterestistä kivan keväisen kynsimallin ja jättämällä siitä osia pois sekä vaihtamalla värimaailmaa sain aikaiseksi kovin kirkkaan ja pirteän lakkauksen. Osaksi lakkauksesta tulee kyllä mieleen pääsiäinen, mutta sen häämöttäessä vasta ensi kuussa tehdään näistä sitten virallisesti kevätkynnet. Meillä on menossa hieman erikoiset viikot kotona, koska E on työharjoittelussa, mikä tarkoittaa "vähän" aikaisempia aamuja kuin mihin meillä on totuttu. Samaan aikaan aloitin itse uudessa työssä, joten iltaisin meillä on kaksi aika väsynyttä tyyppiä sohvalla. Valon määrä on lisääntynyt samaan aikaan todella kovaa vauhtia ja onkin ollut hauskaa, että niinä harvoina aamuina kun E saisi nukkua pidempään, kuuluu kovaäänistä valitusta pimennysverhojen ohi paistavasta auringosta. Hyvin positiivinen ongelma ja sille onkin tullut naureskeltua. Ehkäpä siis kynsien väri valikoitui tuon "ongelman" takia.



Keltaisena on tietysti OPIn I Just Can't Cope-Acabana, joka toimi todella kauniisti yhteen OPIn This Gown Needs A Crownin kanssa. Mutta hei, hopea ja keltainen - kuinka pahasti voi mennä pieleen? Näistä kynsistä on paha jutella sen enempää..Lähinnä hieman harmitti se, että keltaisesta oli todella vaikeaa saada peittävää ja tasaista pikkurillissä ja nimettömässä, mikä sitten kuvausvalaistuksessa näkyy kahta kauheammin.


Vaikka keltainen on superkirkas sävy, ei näiden kynsien ulkoasu harmittanut yhtään. Kimalteleva hopea tuo kynsille luonnetta ja oikeastaan hopeaa kynsille lakatessa alkoi tehdä mieli lakata superkimaltavat kynnet. Ehkä odotan siihen, että aurinko näyttäytyy vielä vähän useammin ja isken sitten kunnon glitterit kynsille. Ei tarvitse sitä poistourakkaakaan sitten tehdä turhan montaa kertaa.

Joko teillä alkaa olla kevättä kynsillä?

OPI - I Just Can't Cope-Acabana
OPI - This Gown Needs A Crown

1/27/2017

Pysty- vai vaakasuora?



Samana päivänä kuin tutkintotodistus tipahti postiluukusta, lakkailin illalla lähinnä kokeilumielessä nämä kynnet. Löysin Pinterestistä ihanat kynnet, mutta valikoimastani puuttui sopiva leima, joten jouduin vähän muokkaamaan ajatusta. Pidin kuitenkin värimaailman suunnilleen samana. Myöhemmin aloin kuitenkin pohtia, että tulisiko kynsistä liian jouluiset, koska hopea ja vihreä yhdessä. Valmiit kynnet eivät kuitenkaan mielestäni huuda joulua, ehkäpä joulukuussa lakattuna mielleyhtymä olisi syntynyt. Kokeiluajatus näkyy leimadecaleiden sijoittelussa, koska halusin testata erilaisia vaihtoehtoja. Eniten silmää miellytti ehkäpä pikkusormessa ja etusormessa näkyvä pystysuora sijoittelu, mutta kynnet olivat kokonaisuutena mielestäni kivat näinkin.

Ihan hurjaa, että kuinka paljon harrastukseni on muuttunut viime vuosina. Vielä hetki sitten fiilistelin ihan täysillä pastellivärejä ja nyt kohtaan ongelmia valita lakoistani paras vihreä, koska suosikkeja on niin monta! Tähän lakkaukseen pääsystä taisteli lisäksi Essien Off Tropic, mutta koska halusin kimalletta pohjaankin, Picture Polishin Escapades voitti. Kynsillä on lakkaa kaksi kerrosta.


Laatta on kokoelmassani melko uusi Born Pretty Storesta tilattu BP-L020, jossa on lähinnä erilaisia, suuria pitsikuvioita, mutta myös muutama pienempi kuvio. Tämäkin kuva näytti pieneltä laatalla, mutta kynsille siirrettynä se olikin melko kookas. Mutta tuopa ei haitannut yhtään. Näiden kynsien myötä tuntuu vähän siltä, että stamping decalien tekemisen taitoni on kehittynyt etenkin nopeudessa ja kuvan siirtämisessä kynsille. Onpa mukavaa huomata jotain tällaista.

Olen viime aikoina toteuttanut paljon kynsiä vain kokeilumielessä ja oikeastaan tämä on ihan hauskaa. Myöhemmin voin lähteä jalostamaan näitä ideoita enemmän, kun tiedän mikä toimii ja mikä ei. Nämä kynnet olivat mielestäni ihan hauskat, mutta kuviota voisin vielä miettiä enemmän. Väri(/lakka)yhdistelmä on kuitenkin tosi kiva.

Kumpi sijoittelu decaleille on teidän mielestä parempi?

Picture Polish - Escapades
OPI - This Gown Needs a Crown
Konad - Black
Born Pretty Store - BP-L020

1/13/2017

Karkkeja


Millainen suhde teillä on kahviin? Itse en ole koskaan juonut kahvia muutamaa kupillista enempää, koska en vain pidä siitä. Sen sijaan erikoiskahvit, kuten cappucinot ovat herkkuani. Erityisesti pidän kahveista, jotka eivät maistu ollenkaan kahvilta, kuten ennen joulua viihdyin todella hyvin Coffee Housen valkosuklaalatten parissa ja nyt todella kaipaan sitä takaisin valikoimaan. Juon näitä kahveja suhteellisen harvoin, mutta silloin kun ostan paketillisen Dolce Guston kapselicappucinoja kiihtyy "kahvin"juontini hetkeksi. Ennen näiden kynsien tekemistä ja postauksen kirjoittamista join kupillisen ja siitä seurasi käsien tärinä ja pienet ongelmat näkökentässä. Tai ongelmat eivät varmaan suoranaisesti ole näkökentässä, mutta sillä tavoin se itselleni näyttäytyy. Katseen keskittäminen on hankalaa ja tuntuu, että silmät harhailevat ihan liikaa eivätkä keskitä katsetta mihin haluaisin. Kaikki tämä yhden kahvikupillisen takia! Onneksi kapselikahvien juonti käy suhteellisen kalliiksi eikä se säännöllisesti kannata.

Ennen joulua sain yhteistyöpyynnön nettikaupalta EnjoyOurs. Sain ensimmäiset testituotteeni tammikuun alussa, paketissa oli valitsemani leimauslaatta, siveltimiä sekä stamper + scraper. Laatta sisältää lähinnä jouluteemaisia kuvia, mutta myös paljon monikäyttöisempiä lumihiutaleita, muutamia koukeroita ja muihin juhliin liittyviä ilmapalloja, pääsiäismunia ja pupuja. 

Aluksi näytti, että laatan kuviot ovat liian pinnalla ja tuskin tulevat leimaantumaan, mutta olin todella väärässä. Heti ensimmäisellä yrityksellä kuvio nousi todella helposti leimasimeen ja sain leimadecalit tehtyä todella helposti. Leimasin ei sen sijaan toiminut tarkoituksenmukaisesti. Leimaus oli helppoa ja toimivaa, mutta tämä leimasin on läpinäkyvä ja kaksipäinen. Ajattelin, että on helpompaa leimata tarkkoja kuvia pienemmällä päällä, mutta ainakaan valkoisella leimauslakalla leimasimesta ei näe kuvaa ollenkaan, mikä tekee koko läpinäkyvän leimasimen pointista turhan. Voin käyttää tätä ihan perinteisen leimasimen tapaan, mutta tarkkaan kuvien siirtoon jossa jotain pitäisi nähdäkin, tämä ei kyllä tule toimimaan. En ole aikaisemmin käyttänyt kaksipäistä läpinäkyvää leimasinta, joten en tiedä kuinka hyvin näistä yleensä näkyy läpi. Millaisia kokemuksia teillä on?


Sivellinsetistä käytin sivellintä nro 1, koska ajattelin sen sopivan hyvin stamping decalien tekemiseen. Homma sujui hienosti, mutta jo ensimmäisellä kerralla sivellin alkoi selvästi harottaa. Kuivuessaan sivellin meni taas enemmän muotoonsa, mutta saa nähdä kauan siveltimestä on käyttöön. Onneksi paketti on halpa ja siveltimiä on siinä useampia, joten voin vähän lykätä virallisen siveltimeni hankintaa.

Kerrankin olin osannut valita testiin tuotteita, joilla oli oikeasti käyttöä. Siitä kertoo selvästi se, että pystyin yhdistämään kaikki tuotteet samaan lakkaukseen. Kynsistä tuli mielestäni oikeasti kivat ja vaaleanpunaisuus ei ahdistanut yhtään. Mielestäni on myös kiva, että maalasin tikkarit tällä tavalla raitoina, eikä niinkään kuvan mukaisesti ympyröinä. Hopea pohjana toimii myös tosi kivasti. Tulipa hyvä mieli, että välillä tuntuu onnistuneensa taas lakkaamisessa ja koristelussa! Ja jos joku on kiinnostunut esimerkiksi päivittämään leimauslaattavalikoimaansa, saa EnjoyOursiin 10% alennuksen koodilla AST10.

OPI - This Gown Needs a Crown
OPI - Mod About You
Essie - Chillato
Color Club - In De-Nile
KIKO - Lilac (330)
Essence - Stamp Me! White

* gotten for review

9/27/2016

Vähemmän on enemmän



Ovathan kaikki nähneet jo Picture Polishin uutuudet? Itse tuskailen tällä hetkellä kahden lakan tilaamisen kanssa: Mossyn ja Sistersin. Kumpikin hyvin omanlaisiaan ja juuri itselleni sopivia ja puoleensavetäviä sävyjä. PP:n uudet lakat tuovat mieleen myös ILNP:n syksyn kokoelman, näemmä tänä syksynä tällaiset luonnollisemmat sävyt ovat muodissa. Toisaalta itseäni houkuttelee myös muutamat Essien uutuudet, jotka nekin noudattelevat samanlaista värimaailmaa. Siksi onkin todella loogista julkaista tällä alkusepustuksella kynnet, jotka eivät todellakaan kuulu tuohon samaan luonnolliseen ja rauhalliseen sävykokoelmaan.


Pöydällä oli nätisti rivissä tarvikkeet merellisten kynsien tekoon. Leimauslaatta simpukoilla, ja liukuväriin pastelliset lakat. Sitten päätin selata Pinterestiä vähän lisää ja kas kummaa, kynsillä onkin nyt hopeaa, mustaa ja öö..pinkkiä? Merelliset kynnet tuntuivat liian isolta haasteelta juuri sille hetkelle, joten helppo kynsiteippailu oli ihan paikallaan. Harkitsin teippauksia jokaiselle kynnelle, mutta näiden neljänkin teippauksessa ja lakkaamisessa meni jo hyvä aika. Ongelma oli lähinnä OPIn hopeinen This Gown Needs A Crown, se kun ei sovellu peittävään liukuväriin. Ratkaisu kuitenkin löytyi ja tässäpä on valmis tuotos. Nyt kynsiä katsellessa on vahva fiilis, että olisin ennenkin tehnyt jotain samanlaista, mutta jätetäänpä arkistojen turha kaivelu pois.

Yksinkertaiset kynnet ovat usein se kaikista omin juttuni ja nämäkään kynnet eivät olleet poikkeus. Muutamaa tekniikkaa yksinkertaisesti yhdistelemällä saa aikaiseksi todella komeat kynnet. Jos blogini pitäisi nimetä jollain kamalalla sanonnalla, olisi se varmasti tuo "vähemmän on enemmän". Picture Polishin Allure ei ole omin sävyni, mutta muihin lakkoihin yhdistettynä senkin kirkkaus on helppo ottaa vastaan.


Minkälainen sävymaailma teitä viehättää tänä syksynä? Miellyttävätkö merkkien uudet kokoelmat?

Picture Polish - Allure
Essie - Tribal Text-Styles
OPI - This Gown Needs A Crown
Nail Tape

3/24/2016

Easter Bunny


Kohta on aika pakata kynsitavaratkin pöydältä piiloon laatikoihin ja muuttaa ne uuteen osoitteeseen. Viimeksi kun muutin, sain kynsilakat kuljetettua kiltisti Helmerin laatikoissa niitä sen enempää pakkaamatta. Tällä kertaa taktiikka on sama ja muuttomatkakin vain reilu 500 metriä, joten toivottavasti homma toimii yhtä hyvin kuin viimeksi.

Näihin kynsiin oli olemassa idea siihen asti, että aloin tekemään niitä. Kun kaikki oli kynsillä, tuntui tavaraa olevan vähän liiankin kanssa. Toisaalta tuli taas pitkästä aikaa oikeasti panostettua, mutta liikkuvia osia olikin niin paljon, että hermohan siinä alkoi loppua kohden mennä. Oma pääsiäisteemani tältä vuodelta taitaa olla tässä, ensi viikonlopuksi kynsille jotain nopeaa, mikä edes vähän estäisi kynsien lohkeilua. Nämä kynnet nappasin muutaman tunnin päästä pois kynsiltä, koska eivät vain tuntuneet omilta ja pienet virheet ympäri kynsiä ärsyttivät omaa silmää liikaa.


OPIn Suzi Shops & Island Hops on melko tarkalleen vuosi sitten hankittu lakka, joka on kyllä todella omiansa kevääseen. Aamupäivällä kynsiä suunnitellessa en onnistunut hakemaan Pinterestistä ideoita kuin keväisiin kynsiin auringonpaisteen takia. Olisi ollut vaikea kuvitella mustaa, vihreää tai violettia kynsille juuri nyt. Luulenpa, että pastellit, mintut ja kirkkaat värit tekevät paluun kynsilleni nopeasti.

Näiden kynsien myötä toivotan mukavaa pidempää viikonloppua kaikille! Itse lakkailen tänään vielä jaksaessani kynnet piiloon muuton kolhuilta ja huomisen viimeistelen muuttoa. Lauantaina on sitten se raskain päivä eli useampi tunti tavaroiden siirtelyä. Sitten saakin rauhoittua uuteen kotiin.


OPI - Suzi Shops & Island Hops
OPI - This Gown Needs a Crown
Essie - Lovie Dovie
China Glaze - Liquid Leather
Essence - Stamp Me! White
Bundle Monster - BM-314
_________________________________________________________________________

Soon it's time to pack all of my nail art stuff in boxes and move them to a new address. Last time I moved, I got my nail polishes nicely moved on Helmer's drawers without packing them more than that. This time I'm going with the same tactiques and the move is only about 500 metres, so hopefully it will go as well as the last time.

For these nails I had an idea until I started making them. When everything was on my nails, it felt a bit too much. On the other hand I did put some effort on my nails, but there were so many pieces that by the end I'd started to lose my nerves. I think my Easter effort is done for this year. Next weekend I'll do something fast for my nails to keep them from chipping so easily. These nails I removed after a few hours, since they just didn't feel like my own and small mistakes around the nails irritated me too much.

OPI's Suzi Shops & Island Hops I bought about exactly a year ago, that's a polish really suited for the spring. On the afternoon I couldn't search any other ideas from Pinterest than those with words Easter or spring on them because all of the sunlight. It would have been hard to imagine black, green or purple on my nails right now. I think that pastels, mints and bright colors are quickly making a comeback on my nails.

With these nails I hope you have a nice longer weekend! I will polish my nails later today if I have the energy, so that they're a little bit better safe from the move. Tomorrow I'll finish up the packing and finally on Saturday it's the hardest day: moving boxes from one address to another. Then we'll get to relax in a new home.
_________________________________________________________________________

12/14/2015

Christmas Sweater


Ensimmäistä kertaa harkitsin TÄYSIN vakavasti China Glazen lakkojeni myymistä. Kynsilakat -sivustoni näyttää, että kyseisen merkin lakkoja on tällä hetkellä laatikossa 47, mutta näiden kynsien tekemisen myötä tekisi mieli tiputtaa tuo määrä pyöreään nollaan. Nappasin lakaksi In A Lily Bitin, koska se oli sävyltään täysin mitä halusin. Päätöstäni sain kuitenkin katua nopeasti kun tajusin sen vaativan jatkuvaa sekoittamista, että lakka pysyi tasaisena ja lisäksi CG:n siveltimen muoto tuottaa aina päänvaivaa. Aikaisemmin olen aina pyörtänyt päätökseni ja myynyt pois muutamia merkin lakkoja, mutta nyt voisi vihdoin olla se hetki kun olisin valmis luopumaan niistä kaikista. En vaan jaksa tapella lakkojen kanssa jos voin ostaa tilalle parempilaatuisia tapauksia toisilta merkeiltä.

Idea näihin kynsiin lähti kuitenkin Pinterestin maailmasta ja tarpeesta tehdä edes yhdet talvi-/joulukynnet ennen varsinaista joulua. Simppeli kaava kynsille taas hetkellisen lakkailutauon jälkeen. Lisäksi halusin päästä kerrankin käyttämään MoYou Londonilta hankkimaani villapaita -laattaa eli Festive 04sta. Laatta on viettänyt aikaa laatikossani jo reilun vuoden, nyt käytän sitä kolmatta kertaa. Edelliset kokeilut eivät kai edes päätyneet blogiin asti mikä taitaa kertoa siitä, että tämän laatan kanssa en vaan pysty onnistumaan.



Nämä kynnet päätyivät olemaan taas yhdet niistä kynsistä, jotka näyttävät kaukaa hyvältä ja läheltä eivät sitten niinkään. Tämä johtuu siitä, että kaukaa näkyvät vain värit, eivät ollenkaan leimaukset tai niiden yksityiskohdat. Näitä kynsiä lakatessa itselläni oli ensimmäistä kertaa käytössä Messy Mansionin Decal Mat. Matto oli todella kätevä, mutta samalla pienet asiat vaativat uudelleenohjelmointia omassa päässä. Normaalisti lakkausalustana on toiminut kaksi palaa talouspaperia, joten pohdin esim. sitä, että mihin pyyhin ylimääräiset kynsilakanpoistoaineet siveltimestä. Pieniä juttuja, jotka pohdiskelemalla saa lakkausmukavuutta vieläkin enemmän.

China Glaze - In A Lily Bit
OPI - This Gown Needs A Crown
Konad - White
MoYou London - Festive 04
_________________________________________________________________________


For the first time I really considered selling all of my China Glaze -polishes. My Nail Polishes -site is showing that I have 47 polishes from this brand, but after making these nails I'd like to make that number a zero. I took In A Lily Bit as my polish since I wanted exactly the shade it has. I got to regret my decision very fast, when I realized that the polish required constant mixing to make it stay even and make the polishing even remotely possible. In addition CG's brush isn't the best. Earlier I have always gone back on my decision to sell the polishes, but now could really be the time that I could get rid of all of the China Glaze's. I just don't want to fight with the polishes if I can buy polishes with better quality from other brands.

Idea for these nails came of course from Pinterest and the need to make one set of winter/Christmas nail art before Christmas is actually here. Simple way to do nails after a pause in polishing. In addition I also wanted to get to use my stamping plate from MoYou London, the Festive 04, also known as the cardigan plate in my world. This plate has been hanging in my Helmer for about a year, this is my third time using it. My last tries didn't end up in the blog and I think this tells you that I can't do well with this plate.

These nails ended up being one of those nails that look good when seen from far away and when looking closer, they don't. This is because you can only see the color when looking at them far away and not the details like the stamping images. When I did these nails I used my Messy Mansion's Decal Mat for the first time ever. It was really handy, but at the same time some smaller things required thinking. Normally I have used two pieces of paper towel, so I thought for example that where do I wipe the extra nail polish remover from the brush. Small things, but when solved make the polishing experience even better.
_________________________________________________________________________

11/16/2015

Showing the way lighting hope in their hearts (Nightwish pt. 3)

Nightwish - Islander

Perjantaina 13.11. oli sitten aika käydä katsomassa omalta osaltani tämän vuoden viimeinen Nightwishin keikka eli keikkani numero kolme. Tällä kertaa keikka oli entisellä Barona-areenalla Espoossa, minne isommalla porukalla suunnattiin. Liput oli hankittu jo kesällä, onneksi odottamista helpotti kesän kaksi muuta keikkaa. Jälleen kerran keikka oli kyllä hyvä ja hauska lisä oli se, että settilista oli sopivasti muuttunut edellisistä. Mukana oli tällä kertaa esimerkiksi Ever Dream, Poet and the Pendulum ja Nemo. Jäin kaipaamaan ainoastaan Endless Forms Most Beautifulia. Floorilta oli muutaman kerran lyriikat vähän hukassa, mutta eipä tuo nyt mitään haitannut. Harmitusta meinasi tulla muutamasta muusta katsojasta, joista toinen hyppi joka kappaleen aikana ylös ja alas ja itse piti keskittyä siirtymään karkuun. Toisella oli taas meininki niin katossa, että huitomiselta ja fiilistelyltä meinasi unohtua muut ihmiset, siinä tohinassa meinasi kaveri saada nyrkin joka tahdilla naamaan. Keskiyöllä kotiuduttiin keikalta ja melko pian sen jälkeen kuulin huonot uutiset. Samaan aikaan Pariisissa oli ollut konsertti, joka ei päättynyt confetteihin ja kaverikuviin. Kunpa nuo meidän murheet liikaa hyppivistä keikkailijoista ja vähän särkevästä selästä olisivat voineet olla ne suurimmat murheet myös Pariisissa.



Istuin puolitoista tuntia miettimässä, että millaiset kynnet tällä kertaa. Mitään sen kummempaa ei tullut mieleen, joten kaivoin tumman luottolakan ja avaamattoman water decals -setin laatikosta. Kun ensimmäinen käsi oli juuri saatu valmiiksi, tuli päivän posti. Postisetä tiputti luukusta seitsemän uutta leimauslaattaa. Voin sanoa, että vähän harmitti.

Decalit ovat pitkän aikaa sitten MiNailsilta tilaamiani Bluesean siirtokuvia. Esimerkiksi Born Pretty Storen decaleissa olen tottunut siihen, että decalin sijoittelussa kannattaa olla nopea, koska päästyään kynnelle decalit eivät enää liikahda. Mutta näiden Bluesean decaleiden kanssa ongelma oli päinvastainen: ne eivät jääneet kiinni. Eivät sitten millään. Olen alkanut käyttää decaleita enemmän vasta BPS:n myötä, mutta mielestäni Bluesean versioitakin olen joskus käytellyt. Onko teillä ollut samanlaista tarttumattomuus-ongelmaa? Onneksi sain lopulta decalit pysymään kynsillä edes sen verran, että sain päällyslakan levitettyä. Pari kerrosta ja uskalsin antaa kynsien olla. Todella harmillinen vaiva sellaisten decalien kanssa, joiden sijoittelu on kaiken a ja o.

Koska halusin kynsille edes jotain Nightwishiin suoraan viittaavaa ja päätin kokeilla logon mukaista N-kirjaimen käsinmaalaamista nimettömiin. Vasempaan käteen maalaaminen onnistuikin odotuksia paremmin, OPIn This Gown Needs a Crown osoittautui hyväksi maalailukaveriksi. Oikeassa kädessä oleva N muistuttaa kuitenkin enemmän X:ää, mutta onneksi valokuvat nappaan aina vasemmasta. Omaan mieleen kynnet olivat ihan keikkapätevät. Nyt kuvia katsoessa toivon, että olisin lisännyt vielä kolmannen kerroksen lakkaa.


Ovatko kynnet teidän mielestänne Nightwish-sopivat?

OPI - Viking in a Vinter Vonderland
OPI - This Gown Needs a Crown
Water Decals
_________________________________________________________________________


On Friday the 13th of November it was time to go and see my last Nightwish concert this year (third one). This time the concert was held in the former Barona -arena in Espoo, Finland. The tickets had been bought already in the summer, but luckily those other two gigs helped with the waiting. Once again concert was good and it was nice to see that the setlist had changed a bit from the last two ones I went to. There were for example Ever Dream, Poet and the Pendulum and Nemo added. I only longed after Endless Forms Most Beautiful. Few times Floor forgot the lyrics, but that didn't matter at all. I was a bit bothered by some other fans who were so into the gig that they didn't notice others at all. One man jumped up and down right in front of me and I needed to relocate myself many times. And the other man was so caught up with the music that he almost hit my friend in the head many times. In midnight we were home from the concert and heard the awful news about Paris. At the same time there had been a concert in Paris, that didn't end in confettis and pictures taken with friends. I only wish that our worries of jumping fans and little pain caused by standing would have been the biggest worries that night in Paris, too.

I sat about hour and a half thinking, that what kind of nails I would do. I didn't come up with anything out of the ordinary, so I took out a darker nail polish that I trust in and some water decals. When I had finished the first hand, the mail came and brought me seven new stamping plates. I can say, that I was feeling a bit irritated.

These decals are ordered from MiNails long time ago. They're water decals by Bluesea. For example with water decals by Born Pretty Store I've gotten used to it, that they stick on your nail as soon as they touch it, so it's better to get it on the right place immediately. But with these decals from Bluesea I had the opposite problem: they just didn't stick. In no way, shape or form. I've started to use water decals more only when I've started using Born Pretty Store, but I think I have used Bluesea's decals before. Have you had this kind of a problem with these decals? Luckily I got them to stick as long as I got some top coat on. Two layers and I finally had the courage to leave my nails be. It's such a stupid problem with water decals that are really important to get to the right place.

Because I wanted my nails to have something that referred to Nightwish, I decided to try painting a letter N according to Nightwish-logo by hand on my ring fingers. I did better than I expected on my left hand, but the N on my right hand looked more like a X. Luckily I take my photos always of my left hand. I think these nails were appropriate for the concert. Now when looking at these pictures I only hope, that I would have added a third layer of polish. Do you think these nails are Nightwish -appropriate?
_________________________________________________________________________

11/09/2015

Toinen vasen, toinen oikee

Robin - Erilaiset

Perjantaina 30.10. oli Naurun Tasapainon finaali Helsingin Kattilahallissa. Kolmas kausi tuli seurattua tarkasti läpi ja kun finaalimainokset alkoivat, päätettiin poikakaverin kanssa hommata liput. Sitten vaan muut matkajärjestelyt kuntoon ja reissuun. Vaikka istumapaikat olivatkin sellaiset, että lavalle ei ihan loistavasti nähnyt ja äänetkin kuuluivat paikoitellen vähän huonosti, kannatti ehdottomasti matkustaa finaalia ihan livenä katsomaan. Finaalilähetys katsottiin sitten uudestaan Areenan kautta, jotta mahdolliset aukot saatiin täydennettyä. Itselle on viimeaikoina ollut hankalaa saada ihmisten puheesta selvää, joten tuollainen iso halli täynnä ihmisiä ei ihan auttanut siihen. Kaikki kolme vetivät hyvät setit, Matti kyllä ansaitsi voittonsa. Kyllähän tuonne kiertueellekin mieli tekee, Joensuuhun se tosin ulottuu vasta toukokuussa, joten hetken saa vielä odotella. Loppuillaksi yritettiin vielä lippuja Robinin keikalle, mutta Circuksen K18 -keikka oli todella haluttua tavaraa. Mutta kyllä se Robinkin vielä tulee joskus livenä nähtyä!

Näiden kynsien tarina lähtee liikkeelle siitä, että tarvitsin kynnet, joissa viihtyisin hyvin neljä päivää ja jotka olisivat ehkä vähän tavallista hienommat. En tiedä toteutuiko jälkimmäinen kriteeri, mutta kyllä näissä kolme päivää viihtyi mukavasti. Sellaisen skittletten kokoaminen, jossa esiintyy useampia värejä, on vähän riskialtista, koska aina on se mahdollisuus, että värit alkavat riidellä omaan silmään liikaa. Näiden kynsien pääsävyt olivat kuitenkin melko neutraaleja, oikeastaan vain Picture Polishin Allure toimi väripilkkuna. Halusin kynsille ehdottomasti leimadecaleja, mutta aina vaan tuntuu, että sopivia leimoja ei laatoissa tarpeeksi ole. MoYou Londonin Explorer 03 on parhaita decal-laattojani ja siitä sitten nappasin tämänkin kuvan (on käytetty aikaisemmin decalina täällä). Decaleiden värittämistä saisin selvästi vielä harjoitella, lakkaa pitäisi käyttää paksumpi kerros jotta lopputuloskin olisi sitten siistimpi.



Vaikka tuntuu, että nämäkin kynnet on blogissa jo nähty niin pidän kokonaisuudesta silti. Ehkäpä näitä samoja ideoita kierrättää niiden toimivuuden takia? Seuraavassa lakkauksessa olisi ehkä silti kiva nähdä jotain muuta kuin El Corazónin Cosmos tai Picture Polishin Allure.

Mitä te piditte tästä kokonaisuudesta?

China Glaze - Liquid Leather
El Corazón - Cosmos
Picture Polish - Allure
OPI - This Gown Needs a Crown
OPI - That's Hula-rious!
OPI - Suzi Shops & Island Hops
Gina Tricot - White
Konad - Black
MoYou London - Explorer 03
_________________________________________________________________________


The 30th of October there was a final of a Finnish stand up competition called Naurun Tasapaino in Kattilahalli, Helsinki. Third season was watched carefully and when the adds from the final started, me and my boyfriend decided to get tickets. Then we just needed to organize the rest of trip and start the travel. Even though our seats weren't the greatest (in times it was hard to see and hear to the stage), it was worth it to go and feel the live show. We watched parts of the final later on from Yle Areena, so that we got possible gaps filled in. Lately it has been hard for me to figure out what people are saying to me, so that kind of a big hall with lots of people in it wasn't the best fit for me and my ears. All three finalists did a good set, Matti deserved his win. I would really like to see the tour that the finalists are doing, but there's bit of a wait ahead since they aren't coming to Joensuu until May. We even tried to get tickets to go see Robin's first no kids allowed -gig in Circus, but those tickets were too wanted. But I'm sure we'll get to see his live show someday!

The story of these nails starts with a need to get nails for four days that I would like spending my time in and that would also be maybe a bit more special than usually. I don't know if the latter came true, but three days was easy to spent with these nails. To put together a skittlette with many different colors is always risky since there's always the possibility that the colors start to argue too much for your eyes. The main colors for these nails were quite neutral, actually only Picture Polishes Allure was the bright addition. I definitely wanted stamping decals on my nails, but I always feel like I don't have enough good options in my stamping plates. MoYou London's Explorer 03 is one of my best decal-plates and that's where I got the stamp for these nails (used for decals earlier also in here). I should also practise the coloring of the decals more, I should learn to use thicker layer of polish so that the end result would be cleaner.

Even though I'm feeling like these nails have already been seen in this blog before, I still like them. Maybe you recycle these ideas because they just work? I'm still hoping to see something else in the next set of nails than El Corazón's Cosmos and Picture Polishes Allure. What do you think about this set of nails?
_________________________________________________________________________

1/04/2015

Oikea uusi vuosi


Vaikka #ablecaw14 -haasteessa uuden vuoden kynteni olivat erilaiset, niin ne viralliset kynnet joissa lopulta vietin vuodenvaihteen ovat tässä. Mukanani oli lomalla rajalliset määrät kynsilakkoja ja valokuvausolosuhteetkaan eivät olleet ihan sitä mihin on totuttu. Siksi valaistua ja värit eivät aivan juuri täsmää. Kuvat onkin otettu pikkuveljen hupparia vasten ulkona terassilla juuri sinä yhtenä hetkenä kun valoa tuntui olevan tarpeeksi. Kyllä sitä osaa taas iloita valoteltasta joka mahdollistaa kuvaamisen vaikka keskellä yötä.

Hopeinen lakka on OPIn This Gown Needs a Crown. Lakkasin sillä kolme kerrosta, teipattuihin kynsiin kaksi. Lakan päällä on näissä kynsissä päällyslakka, joten myös saman merkin Love. Angel. Music. Baby. :sta tuttu satiinipinta on korvautunut kiiltelevämmällä pinnalla. Pieni ekstrakiilto ei ole uutena vuotena pahaksi. Plussaa pitää vielä antaa koko setin pysyvyydestä: poistin lakat vasta matkustamisen jälkeen viidentenä päivänä ja kulumista ei näkynyt kuin yhdessä pienen pienessä kohdassa.



Luumunsävyinen lakka on OPIn Viking in a Vinter Vonderland. Tätäkin kynsillä samat määrät kuin Crownia. Kumpikin käyttämistäni lakoista on tällä kertaa laadukkaita ja vielä lisäksi melko erityisiä lakkoja. Pidinkin kyllä kovasti näistä kynsistä, etenkin Vonderlandilla päällystetyt kynnet olivat omaan mieleeni. Teippauksetkin menivät melko tasaisilla väleillä. Vonderland ei kuvissa esiinny täysin omassa sävyssään, enemmänkin muistuttaa näissä kuvissa mustaa kuin todellista luumuista violettia.

OPI - This Gown Needs a Crown
OPI - Viking in a Vinter Vonderland
Nail Tapes
_________________________________________________________________________

Although I made New Year's Eve -nails already in the #ablecaw14 -challenge, these are the nails I really wore on New Year's. I still had only those few polishes with me on holiday so I needed to make nails with those. The silver polish is OPI's This Gown Needs a Crown. I used three layers of it, except on those nails with nail tapes: with them I used only two layers. You can't see the familiar satin finish (also in OPI's Love. Angel. Music. Baby.) with these nails since I used top coat with every nail. I think that little extra shine isn't a bad thing on New Year's Eve. The plum shade polish is OPI's Viking in a Vinter Vonderland. I have the same amounts of this polish on my nails. Both of these polishes are really good quality and also unique polishes.
_________________________________________________________________________

12/28/2014

Jouluna



Heti kun ehdin ilmoittaa, että joulukynnet ovat nyt tässä niin muistin vielä nämä. No, tässä on nyt ne viimeiset, lupaan! Jouluaaton kynnet olivat itselleni melko perinteisellä kaavalla toteutetut. Jonkinlainen ranskalainen manikyyri ja jouluiset water decalsit mukaan. Näin saan nopeasti ja helposti aikaan kynnet, jotka kestävät matkustamista ja istuvat joulun tunnelmaan. Vaikeampiakin kuvioita pyöri mielessä, kuten vesimarmorointi. Mutta todellisuus oli aatonaattona se, että pakattavaa lomalle riitti vielä ja siivoamista myös. Siksi menin tällä kertaa helpoimman kautta.

Näistä ranskalaisista manikyyreista ei ehkä tulleet kovin onnistuneet tai "vaatimusten" mukaiset, mutta hyvin niillä pärjättiin. Käytin kahta perinteistä joululakkaani näissä kynsissä, eli China Glazen Merry Berrya ja Ruby Pumpsia. Pohjustin ensin Merry Berrylla, minkä jälkeen lisäsin Pumpsista kimallusta. Water decalsit olen hommannut viime vuonna ja aina vuoden verran saavat sitten odotella käyttöönpääsyä. Ensi vuodeksikin jäi vielä useampia lumiukkoja, kuusia, joulupukkeja ja pipareita.



Joulukuuset etusormiin tein kolmesta eri kynsilakasta. Tein kolmiot samalla periaatteella kun itsetehdyt decalit: lakkasin haluamallani lakalla stamperiin, päälle päälyslakka, kuivuttua irrotus stamperista pinsettien avulla ja lakkalaatasta leikkasin halutun kuvion. Sitten kasasin kolmiot kynnelle päällyslakka apunani. Kyseessä ei siis ole kovinkaan klassisen kauniit kynnet, vaan jälleen tällaiset hauskat kasat kaikenlaista jouluista.

China Glaze - Merry Berry
China Glaze - Ruby Pumps
OPI - Love. Angel. Music. Baby
OPI - This Gown Needs A Crown
Zoya - Dream
Zoya - Aurora
Water Decals
_________________________________________________________________________


These nails are the one I had on at Christmas Eve. It's my traditional style to wear some kind of french manicure, normally in red. Like last Christmas, I added those water decals I bought last year. I don't use them so much so there's quite many choices of wintery / Christmas water decals left for next year as well. I used two of my ultimate Christmas polishes for this manicure: China Glaze's Merry Berry and Ruby Pumps. First I used Merry Berry and then added the shine from Pumps. The christmas tree is made with three different polishes: OPI's Love. Angel. Music. Baby. and Zoya's Dream and Aurora. The star on top of the tree is OPI's This Gown Needs a Crown. I made the trees like you would do your self-made water decals: I painted my stamper with the wanted color, added top coat, let the polish dry and then pick it up and cut the wanted shape from it. Then add it to your nail with some more top coat. Easy and fun. I do know that these nails aren't the most prettiest one ever, but they're just fun and go well with the Christmas atmosphere. So let's just go with it. :)
_________________________________________________________________________

11/28/2014

#ablecaw14 Week 11: Winter Wonderland


Haastessa viedään ihan viimeisiään näin jouluviikolla. Tällä kertaa isken ruutuun kynnet, jotka on tehty marraskuun alussa Kauneudenkaupan Joulukynnet 2014 -kilpailua varten. Kilpailussa oli ideana se, että siinä sai käyttää vain OPIn lakkoja, mutta koristelutuotteet saivat sen sijaan olla jonkun muunkin merkin. En kuitenkaan lopulta halunnut käyttää water decalseja tai leimailla, joten menin sitten ihan OPI -linjalla. Käykäähän kurkkaamassa kisaa ja äänestämässä suosikkejanne. Kynsille voi antaa 1-5 tähteä.

Yksi kilpailun haastavimpia ominaisuuksia itselle piili juuri tuossa OPIn käyttämisessä. Laatikostani löytyy kyllä useampi OPI, mutta kun ne eivät todellakaan ole mitenkään perinteisiä joulusävyjä. Tai oikeastaan ne eivät ole edes moderneja joulusävyjä. Pinkit, violetit ja keltainen eivät ole sellaisia värejä, joista kilpailukynsiä olisi ollut helppo lähteä kokoamaan. 


Nappasin laatikosta ainoan punaisen OPIn eli Let Me Entertain Youn ja sen kaveriksi I Snow You Love Me tuomaan vähän koristetta kynsiin. Sitten käytiin pitkä keskustelu poikaystävän kanssa siitä, että sopiiko punaisen kanssa paremmin kultainen (Love. Angel. Music. Baby.) vai hopea eli This Gown Needs a Crown. Aikani pyöriteltyäni valitsin kuitenkin hopean ja näitä lopullisia kuvia katsellessani olen erittäin tyytyväinen siihen päätökseen. Kultainen ei olisi missään tapauksessa sopinut yhtä hyvin I Snow You Love Men strasseihin. Poron piirtelin melko vapaalla meiningillä nimettömään, ihan hauska siitä ainakin tuli, mutta useamman kerroksen verran tarvittiin kyllä lakkaakin, että poro alkoi erottua pohjasta.

OPI - Let Me Entertain You
OPI - This Gown Needs a Crown
OPI - I Snow You Love Me
Nail Tape
Brush
_________________________________________________________________________


These nails I originally made for Kauneuskauppa's Christmas Nail -competition. The competition isn't over yet but I'm still gonna share these nails with you today. The idea was to use only OPI's polishes so I'm quite happy I got even up to this result. I hand painted the reindeer and used nail tapes to make the Christmas star. Let Me Entertain You and This Gown Needs a Crown were the perfect matches for these nails. I Snow You Love Me was a nice addition for this theme as well. 
_________________________________________________________________________

11/14/2014

#ablecaw14 Week 9: As Seen On TV


Olen hirveän suuri tv-sarjojen katsoja. Tosin sanottava on myös se, että nykyään enää harvemmin seuraan ohjelmia reaaliajassa tv:stä. Tavallisempaa käytöstä on ostaa hyväksi todetut sarjat itselleni dvd:lle, koska tiedän katsovani ne uudestaan ja uudestaan. Toisaalta taas en enää osaa katsoa sarjaa niin, että näen vain yhden jakson viikossa. Ehkä keskittymiskyvyssäni on tapahtunut jonkinlainen askel huonompaan, koska itselleni on hyvin hankalaa keskittyä nykyisin yhteen asiaan kerrallaan. Siksi on helpompaa niin, että voin katsoa parikin jaksoa peräkkäin ja pysyä näin paremmin kärryllä sarjassa. Koska olen jo monta vuotta ollut tällä tiellä oli tämä haaste todellakin haaste. Mistä ihmeen sarjasta alkaisin kynsiä nyt sitten tekemään? Dvd-hyllyssä majailevat niin Lostit, Sinkkuelämät, Gilmoren tytöt, Greyn Anatomiat, Täydelliset naiset, Mediumit, Supernaturalit, Criminal Mindsit, Downton Abbeyt, muutama True Blood, Teho-Osastoja, Breaking Badit, Modernia perhettä ja monia muita. Niin heittäkää siitä nyt sitten tällaiselle tyypille nopeasti sopiva aihe..

Sitten lähdin sulkemaan tiettyjä sarjoja pois. Modernin perheen pääväri on oranssi, mutta en omista selvää oranssia lakkaa China Glazen Rivetingin lisäksi. Downton Abbeysta on vaikeaa tehdä tunnistettavaa. True Blood on toteutettu kynsille niin useasti niin taidokkaasti, etten uskalla itse edes yrittää. Lost vaikuttaa muuten vain tylsältä kynsiaiheelta. En osaisi kääntää Greyn Anatomiaa kynsiksi, sama pätee Täydellisiin Naisiin. Kaiken tämän listauksen jälkeen voin vaan sanoa, etten tiedä mikä itseen lopulta meni. Lopulta ehkä vähän panikoin kun en keksinyt mitään ja sitten tein kynnet..kyllä..Possesta.



Pariin kynteen puvut solmioineen ja sitten yhteen tuo Possen "logona" toimiva tähti. En todellakaan ole mikään suuri Posse -fani, mutta on suurin osa jaksoista tullut silti katsottua. Lähinnä siinä viihdyttää se suihkuralli ja Duudsoneiden kommentit. Kaikenlaiseen sitä kynsiharrastuksen takia rupeaakin. Mutta ehkä opetuksena tästä oli se, että pitää selvästi pitää jossain vaiheessa teemaviikko tämän tv-sarja -teeman ympärillä kun ideoita ja ehdokkaita oli ihan liikaa!

Ikävä kyllä valokuvissa kynnet näyttää TODELLA suttuisilta ja hopeiset raidat solmioissa muistuttavat enemmän ilmakuplia. Lisäksi talvi tuli viimein kynsiin asti ja koska kulma napsahti kynnestä pois niin piti ottaa kaikista pituutta reippaasti pois. Nyyh.

Uskallanko edes kysyä mitä mieltä te tästä ratkaisusta olette? :D

China Glaze - Liquid Leather
Rimmel - Hot White Love
Essie - Maximillian Strasse Her
OPI - This Gown Needs a Crown
_________________________________________________________________________

I had so much trouble in figuring out what kind of nails I would do for this challenge. I'm such a tv-show collector, I usually just buy those series in DVD I like. That's why I have quite many shows in my shelf and to decide which one I would choose was the challenge itself. Then I finally kind of paniced and did nails based on a "talk show" that the dudesons host here in Finland. It's called Posse. The boys wear suits and ties so there's that one and then they have that star as a some sort of logo. The nails photographed so badly, those silver lines on the ties look like air bubbles and the it all looks so messy. But this is how it went this time. Maybe I'll need to do some themed week based on some tv-shows so that I get to try all of my ideas.
_________________________________________________________________________



11/12/2014

#ablecaw14 Week 9: Sparkle


Kun kerta haasteeseen oli lisätty tällainen oikein glitteriä huutava haaste, niin tottakai sitä oli sitten kunnioitettava. Ja koska peliin otetaan glitteriä, niin lähdetään sitten kunnolla mukaan ja lisätään siihen vielä vaaleanpunainen. Eli todelliset prinsessakynnet.

Essien Romper Room, kolme kerrosta on hyvä määrä peittävään tulokseen. Ikävä kyllä näitä kolmea kerrosta levittäessä lakka alkaa helposti kaljuuntua eli kuivumiseen pitää varata tarpeeksi aikaa ja kärsivällisyyttä joka vaiheessa. Sitä ei vaan tältä tytöltä meinaa aina oikein löytyä. Glittereiksi liukuväriin valitsin Zoyan Auroran ja OPIn This Gown Needs a Crownin. Meinaan aina vähän ihastua uusiin lakkoihin ja sitten ehkä vähän käyttää niitä liikaa, mutta sillä tavallahan niihin tutustuu.


Keskisormessa on Delush Polishin Je Ne Sais Quoi. Ostin tämän lakan I Love Me -messuilta, lakka oli jo ennakkoon suunniteltu hankinta. Vähän harmittaa se, että lakan suurimmat glitterit kasaantuvat pullon pohjalle ja niitä on sieltä todella vaikea saada kynsille. En siinä oikein onnistunutkaan, mutta yritin korjata tätä vääryyttä kerrostamalla pikkuglitteriä sitten vähän enemmän. Lakkasin alle Romper Roomia pari kerrosta eli täysin yksin ei Je Ne Sais Quoi kynsillä ole.

Lisäsin yhteen kynteen muutaman strassin. Olen todella huono käyttämään niitä, koska revin ne aina irti tylsällä hetkellä. Pitäisi varmaan alkaa totutella erilaisiin strasseihin, koska ne nyt vaan näyttävät niin hyviltä ja ovat niin söpöjä.

Oliko tarpeeksi sparklea? :)

Essie - Romper Room
Zoya - Aurora
OPI - This Gown Needs a Crown
Delush Polish - Je Ne Sais Quoi
Strassit
_________________________________________________________________________

When there was a chance to do some sparkle I totally did some sparkle. And since sparkle almost screams light pink, I needed to add some of that too. So princess -styled nails this time. I used Essie's Romper Room which requires patience since you need to let those layers dry out. Zoya's Aurora and OPI's This Gown Needs a Crown were the obvious choice to these nails. I have a habit of using some polishes a bit too much when they're new, but that's how you get to know these new polishes.

I have Delush Polishes Je Ne Sais Quoi on my middle finger. It was pretty hard to get those bigger glitters from the bottom of the bottle and I didn't really succeed in that. I tried to make up for this by polishing a few more layers of this polish. I also added a few rhinestones. I'm so bad at wearing them since when I get bored I start to pick those stones off. I must start getting used to them since they're so cute and look so good!
_________________________________________________________________________

11/05/2014

#ablecaw14 Week 8: Tape 'Em


Half way through! Tämä on varmaan ensimmäinen haaste ikinä minkä tulen suorittamaan ja vielä sille asetetussa ajassa. Tietysti sillä, että itsellä oli jotain tekemistä tämän haasteen kanssa noin muutenkin, saattaa olla jotain vaikutusvaltaa tähän asiaan..Tällä kertaa siis teippaillaan. Olen tänä kesänä enemmänkin harrastanut kynsiteippien kanssa pelleilyä Nail Vinylsien ja ihan peruskynsiteippien kanssa. Siksi nyt ongelmaksi nousikin se, että mitä tällä kertaa sitten oikein teen. Joko jotain superyksinkertaista tai sitten jotain selvästi haastavampaa. Ja sitten päätin lähteä sille haastavammalle linjalle..

Ensinnäkin, en välttämättä ole tämänkertaisten kynsien suurin fani. Värivalinnat ovat teoriassa ok ja sopivatkin hyvin toisiinsa, mutta käytännössä sitten taas ei. Värien välillä olisi saanut olla selvästi suuremmat kontrastit. Mutta tehty on tehty ja nyt sitten puhutaan siitä mitä tuli tehtyä. Eniten näissä kynsissä tykkäsin OPIn This Gown Needs a Crown -lakasta. Love. Angel. Music. Baby. :n vanhmempi sisarus, joka todellakin kimaltelee todella kauniisti valossa. Toinen OPI lakkauksessa on Mod About You.



Mintun sävyinen lakka on Dollish Polishin Expecto Patronum. Vaikkakin erittäin kaunis lakka, niin pohjalla olleesta valkoisesta se ei erottunut yhtään eli vaikka pullossa sen pohja on selvästi minttuinen niin todellisuudessa se on paljon haaleampi. Ehkä nuo minttuiset glitterhippuset huijaavat silmää, enpä osaa sanoa. 

Ehkä teippailun kannalta nämä kynnet eivät olleet mitenkään hard core -päädystä, mutta sitten taas kokonaisuutena hankalat toteuttaa. Tämän ajatuksen pohjalta saisikin toteutettua vaikka ja mitä joten hyvä, että tätäkin on nyt sitten testattu.


No, in or out? Saatteko paljon kynsi-ideoita mitkä teoriassa toimivat, mutta käytännössä eivät niinkään?


OPI - This Gown Needs a Crown
OPI - Mod About You
Dollish Polish - Expecto Patronum
Rimmel - Hot White Love
Konad - White
MoYou London - Hipster 08
Nail Tapes
_________________________________________________________________________________

This challenge was hard to do since I've been using nail tapes before so it seemed like I wouldn't have any fresh idea for this. I was thinking if I would do something extra simple or extra hard. I think I managed to do something between these two. I don't know if I'm the biggest fan of these nails but at least I tried to do something different. 

I used OPI's This Gown Needs a Crown with Mod About You and Dollish Polish's Expecto Patronum. These colors worked nicely together in theory but the final result wasn't so great. Maybe next time.
_________________________________________________________________________________

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...