Näytetään tekstit, joissa on tunniste Zoya - Shelby. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Zoya - Shelby. Näytä kaikki tekstit

3/22/2015

#ablecs15 Week 6: I Thought I'd Never


Ihan todella kuvittelin, että tämä viikko tulisi blogin suhteen olemaan taas vähän aktiivisempi. Viikon aikana olin yliopistolla joka päivä parhaimmillaan kahdeksaa tuntia syömättä, tämän jälkeen tulin kotiin ja jatkoin kouluhommien kanssa. Kun se ei vielä ihan riittänyt niin nappasin sitten vielä flunssan ja loput koulupäivät painoin vielä se mukanani. Lauantain makasin koko päivän sohvalla, liian väsyneenä edes katsomaan elokuvaa kunnolla. Kuuntelin lähinnä musiikkia, samaa soittolistaa toistolla. Tänään piti jo vähän ryhdistäytyä, tehdä nämä kynnet ja alkaa valmistautua seuraavaan viikkoon. Viikko ei tule olemaan kovinkaan paljon helpompi, koska nyt pitäisi vielä tehdä kasa hommia mitä en voi jättää enää seuraavalle viikolle. Pienemmästäkin jo vähän väsähtää?

Kun välillä mieli kaipasi vähän lepuuttamista niin tuli pohdittua tätä haasteteemaa. Aluksi ajattelin etten keksi yhtikäs mitään, mutta sitten päätin vetää koko homman vähän överiksi. Voin ihan todella vannoa, että en ikinä ajatellut laittavani kynsille strösseleitä, mutta nyt sekin on sitten koettu ja tehty. Kiitos taas tälle meidän haasteelle!


Muille kynsille tein liukuvärin, valitettavasti ainakana tuo uusi Color Clubin Look, Don't Tusk ei jaksa erottua valkoisesta lakasta yhtään. Mutta yritin valita väreiksi mahdollisimman samat kuin strösseleistä löysin. Ja ei, en pitänyt näitä kynsiä hetkeäkään arkielämässä. Otin kuvat ja otin lakkaukset pois. Ei siis ole jakaa kokemuksia miten nuo kynsillä pysyvät - erittäin huonosti kuvittelisin.


Millaisia fiiliksiä teille herää näistä kynsistä?

Essie - Blanc
Zoya - Shelby
Zoya - Neely
Color Club - Look, Don't Tusk
Sprinkles
Nail Tapes
_________________________________________________________________________

I really, really thought that this week would be easier and I could spend more time with this blog. During this week I spent about eight hours a day at university without eating, after this came home and started working with school again. Like that wasn't enough I ended up getting a flu and have struggled with that. I spent my Saturday lying on a couch, too tired to even watch a movie. I just listened to music, the same songs over and over again. Today I needed to get a grip and start preparing for next week and do these nails. Unluckily for me, next week won't be any easier. I could get tired over a bit less?

When I didn't want to think about school, I thought about this theme. First I thought I wouldn't get an good ideas, but then I decided to go overboard with these nails. I can really say that I didn't ever think using sprinkles on my nails, but now I have done that. I have only this challenge to be thankful for this! I did a gradient for the other nails, unfortunately new Color Club's Look, Don't Tusk didn't have the energy to stand up from white polish. I tried to pick colors as near to the ones on the sprinkles. And no - I didn't keep these nails in everyday life for a moment. When I had taken the pictures, I took these nails off. So I don't have any experience in how these nails keep. I imagine that not really well. What do you think about these nails?
_________________________________________________________________________
*gotten for review.


1/26/2015

As Seen On TV: General


General: AVA

Sitten startataan käyntiin blogin ensimmäinen teemaviikko As Seen On TV. Idea lähti jo #ablecaw14 -aikoihin kun piti valita vain yksi tv-sarja josta kynsiä lähtisi tekemään. Jo silloin päätin, että teemaviikko tulee ja Polish This! -blogin Annie oli innostunut ideasta myös. Nyt sitä sitten lakkaillaan tämä viikko yhteistuumin ja täytetään vähän edellisen haasteen loppumisen jättämää tyhjiötä. Julkaistaan joka ilta kumpikin teemakynnet kello 18:00. Haaste jatkuu koko viikon, maanantaista sunnuntaihin, tervetuloa siis seurailemaan :)

Tämä ensimmäinen haaste on General eli suoraan suomennettuna yleinen. Oli todella hankalaa keksiä tähän teemaan sopiva lakkaus, mutta telkkaria katsellessani sitten muistin vanhan ajatuksen. AVA -kanavan jatkuu-ruutu muuttui jokin aika sitten pinkin, mustan ja valkoisen yhdistelmäksi mikä näyttää siltä, että tämän värisiä palasia olisi kasattu tietyllä tavalla vierekkäin. Olen useamman kerran miettinyt, että tuosta saisi kivat kynnet ja nyt sitten tarjoutui oiva mahdollisuus tuo ajatus toteuttaa. Tässä siis minun AVA -kynnet eli vähintäänkin kummallinen aloitus tälle teemaviikolle. 


Valintani tätä lakkausta toteuttamaan olivat helpot: mustana KBShimmerin Stark Raven Mad, minkä päälle Picture Polishin Holiday tuomaan lakkauksen vaatimaa lisäkimallusta. Stark Raven Mad on siis musta hololakka ja kimalteleekin oikeassa valossa todella komeasti. Holiday taas on holotopperi missä on myös muutamia suurempia hiutaleita.

Vaaleanpunainen tai oikeastaan pinkki on Zoyan Shelby. Tämä lakka on melko ärsyttävä lakattava, koska valuu todella helposti pitkin kynsinauhoja, mutta oikealla tavalla käsiteltäessä ihan okei. Valkoisena on Essien Blanc mikä on ehkä paras tähän asti käyttämistäni valkoisista kynsilakoista. Tähän lakkaukseen tarvitsin sitä kaksi kerrosta ja Essien ihana, leveä sivellin teki lakkaamisesta sopivan helppoa. En taida enää muita valkoisia kovin helposti alkaakaan käyttämään.


Lakkaus oli melko työläs toteuttaa teippailujen takia. Tai lähinnä kärsivällisyyttä tässä vaadittiin, että maltoin olla laittamatta teippejä paikalleen ennen kuin lakka oli täysin kuivunut. Tästä kuitenkin selvittiin ja lopputulos oli myös omaan mieleeni. Musta, pinkki ja valkoinen myös toimivat aina yhdessä vaikka niillä tekisi mitä.

Millainen startti tämä on teemaviikolle?

Essie - Blanc
Zoya - Shelby
KBShimmer - Stark Raven Mad
Picture Polish - Holiday
_________________________________________________________________________


It's time to start this blog's first theme week. This theme is As Seen On TV, the idea came to me when we were doing our #ablecaw14 -challenge and I didn't know which tv show to pick on my nails. Annie from Polish This! -blog also wanted to join and now we're doing this challenge together. The first day we're doing "general" tv-related nail art. I had such a hard time with this one. Finally I dag up an old idea and made it finally happen. In Finland we have a channel called AVA. It recently changed it's to be continued -screen so that the screen has pink, black (sparkling) and white colors on it, like there were pieces of plastic put next to each other. It so hard to explain but anyway, that's where my idea came. Maybe a bit odd way to start this theme week, I think?

It was so easy to decide which polishes to use. The black one is KBShimmer's Stark Raven Mad, a holo polish. I added Picture Polishes Holiday on top of it so that it would sparkle even more. Holiday is a holotopper but also has some flakies on it. The white polish is Essie's Blanc, my favorite white polish so far, I think that it will be a hard job to find better white than this. The wide brush was also so easy to use even with my shorter nails. And finally the pink, it's Zoya's Shelby. A polish not so easy to use since it kept dripping on my cuticles. But used in the right way it's okay. There was quite a job in doing these nails since I needed patience so that I wouldn't use the nail tapes before polishes were all dry. I made it through all of this and quite liked the result. Black, white and pink also work together well. What do you think about this start to this week?
_________________________________________________________________________

12/03/2014

#ablecaw14 Week 12: Pretty In Pink


Jälleen kerran teema antoi paljon mahdollisuuksia, mutta pitäydyin perinteisessä skittlettessä. Kaksi eri sävyistä pinkkiä, holoefektiä ja leima. Niillä pääsee jo pitkälle. Kynsistä piti taas viilata pituutta pois pienen katkeilun vuoksi (juu eihän tuo pikkurillin kynsi näytä mitenkään lyhyeltä?) ja ilman lakkaa kynnet näyttivät paljon paremmilta kuin lakan kanssa. Miten tuo kynnen malli joka toisen kerran onnistuu ja joka toisen ei?

Kaikista vaalein sävy on Essien Go Ginza, yksi ehdottomasti luottolakoistani. Pinkimpi lakka on Zoyan Shelby, jota en ole kamalasti käyttänyt. Tämä on saatu kevään kynsimiitistämme. Kaksi kerrosta on tälle lakalle melko hyvä määrä, mutta kuivumiselle pitää antaa aikaa. Itse leimasin toiseen käteen vähän liian aikaisin ja lakka oli heti rullalla. Sain onneks vedettyä lakan varovasti takaisin paikalleen ja uuden pikakuivattan kerroksen jälkeen ei näkynyt enää virheitä lakkakerroksessa, ainoastaan leimassa.


Hololakka on KBShimmerin PT Young Thing. Kahdesta kolmeen kerrosta on tälle ihan ehdoton, yksi kerros ei kyllä riitä. Halusin kokeilla lakkaa myös leimaukseen ja leima kyllä siirtyikin nätisti. Vaaleamman lakan päällä se olisi kuitenkin päässyt paremmin oikeuksiinsa. Holoefekti tässä on todella komea, mutta kuten odottaa saattoi niin eihän se näissä lightbox-kuvissa näy ja auringostakaan ei ole tietoa. Ehkä sitten myöhemmin saan blogiin ihan auringonvalo-kuvatkin tästä lakasta. Leima on MoYou Londonin Pro 02 -laatasta.

Essie - Go Ginza
Zoya - Shelby
KBShimmer - PT Young Thing
_________________________________________________________________________

Theme Pretty in Pink gave so many options for nail art, but I just ended up doing a traditional skittlette. I used two different shades of pink. The lighter one is Essie's Go Ginza, one of my go-to-polishes and the pinker one is Zoya's Shelby. Shelby needs about two layers and enough time to dry. Trust me, I know, I just almost ruined one of my nails trying to stamp it too early.

The holographic polish is KBShimmer's PT Young Thing. The holoefect is so pretty but these pictures don't show it. Maybe someday I'll get good photos of this polish when the sun comes out here in Finland. The stamping image is from MoYou London's Pro 02 -plate. I tried to use PT Young Thing in stamping and it worked, but would have looked better on top of a more lighter shade of polish.
_________________________________________________________________________

* saatu / gotten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...