2/22/2016

Coming Home


Onpahan nyt vähän haastavaa, kun varastossa ei ole yksiäkään kynsiä vaan blogi elää hyvinkin reaaliajassa. Se tarkoittaa sitä, että jos lakkailuun tulee pienikin tauko, niin tulee blogiinkin. Mutta kuten sanottu, en aio ottaa asiasta paineita eli nyt mennään näillä. Tämä lakkaus on omia suosikkeja taas hetkeen ja toi taas vähän lisää iloa lakkailuun noin yleensäkin. Toivottavasti miellyttää teidänkin silmiä.

Idea lähti suoraan Pinterestistä, mutta värien muuttamiseen ja leimauskuvion valintaan meni hetki lisää. Halusin säilyttää kynsillä kimalle-elementin, joten ILNP:n Homecoming ja KBShimmerin PT Young Thing olivat hyvinkin sopivat lakat. Vaikka viimeisenä liukuvärin osana on Gina Tricotin White, johon kimalletta ei kuulu, liun tekemisessä PT Young Thingin kimalle onneksi siirtyi valkoisellekin. Tapani mukaan kynsillä piti olla kuitenkin aksenttikynsi ja Homecoming sopi tarkoitukseen hienosti. Homecoming vaatii kynsille noin kolme kerrosta ollakseen oikeasti peittävä, mutta mielestäni lopputulos on lakan kanssa aina noiden kerroksien arvoinen.



Harvoin tulee tehtyä liukuväriä ja leimattua sen päälle, koska ensinnäkin tuo ratkaisu vie aina hieman enemmän aikaa. Bloggaamisen luo palattuani olen selvästi halunnut kiinnittää enemmän huomiota lakkauksen siisteyteen ja liukuväri+leimaus -combon siivoamisessa menee aina oma aikansa. Vaikka käytän liukuvärjäyksessä kynsinauhojen suojana IsaDoran Peel Off -lakkaa, jää siivottavaa silti aina ihan mukava määrä.

Tämä lakkaus on kuitenkin mielestäni erittäinkin onnistunut. Poikakaveri totesi, että "tosi hienot oikeesti" ja siihen sanomiseen uskallan luottaa. Kynsien muotokin on pysynyt kivasti hallinnassa, joten kokonaisuutena homma vaan toimii. Vaikka kyseenalaistin lakkauksen valmistuttua, että kuinka fiksua oli taas laittaa kaksi tuntia lakkailuun, varsinkin kun kynnet pysyvät monen kerroksen takia noin kaksi päivää hyväkuntoisina, oli se ehkä kuitenkin sen arvoista. Ja eipä ollut taas vain yhtä aksenttikynttä mitä esitellä.

Noh, miltä näyttää?

ILNP - Homecoming
KBShimmer - PT Young Thing
Gina Tricot - White
Essence - Stamp Me! White
Born Pretty Store - BP-L004*
_________________________________________________________________________


It's a bit challenging to keep the blog in realtime, since I don't have any nails in store. This means that when I keep a break in doing nail art, there becomes a break in the blog as well. But as said, I'm not going to take any preassure of this, so the situation is what it is. This nail art was one of my favorites in a while and brought back again some joy into doing nail art. I hope you'll like this too.

The idea came straight from Pinterest, but changing the colors and the stamping image took a while. I wanted to keep the sparkling -element on the nails, so ILNP's Homecoming and KBShimmer's PT Young Thing were a good fit. Even thought the last part of the gradient is Gina Tricot's White, that doesn't include any sparkle, while making the gradient PT Younf Thing left some sparkle to the white part as well. Since these nails are done by me, there's of course an accent nail and Homecoming was a great choice for it. Homecoming takes about three layers to become actually opaque, but I think the end result is worth all of the layers.

Rarely I do a gradient and stamping on it, since first of all that solution takes a lot of time. After getting back to blogging I've been trying to pay more attention to the cleaning part and gradient+stamping -combo takes some time to clean up. Even though I always use IsaDora's Peel Off Base when doing gradients, there's always something left to clean up still.

I think this nail art is looking really nice. My boyfriend said, that "really good looking, for real" and that's an opinion I can trust. The shape of my nails has also been kept nice looking and as a whole this nail art just works. Even though I questioned the time spent doing these nails, since they're only going to stay good few days because of all the layers, I think it was all worth it. And this time I had something more to show off than just an accent nail.
_________________________________________________________________________
*gotten for review.

2 kommenttia:

  1. Samaa mieltä: tosi hienot oikeesti! :) Aivan ihana liuku ja leimat viimeistelee kokonaisuuden, tykkään!

    VastaaPoista

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...