10/26/2014

Polish Of The Month, September -14

Arvonnan palautteissa pyydettiin jonkinlaista kuukauden kynsilakat -postausta. Palautteessa ei ollut sen tarkemmin asiaa avattu, joten nyt mennään hyvin vahvasti omalla tulkinnallani asiasta. Tulen valitsemaan esiteltäväksi lakkoja, jotka ovat olleet sen tietyn kuukauden aikana paljon käytössä tai muuten vain ovat esimerkiksi jääneet mieleen. Valintakriteerit siis erittäin joustavat. 

OPI - My Vampire Is Buff

Syyskuussa tuntui, että tämä lakka oli ihan jatkuvassa käytössä ja tuntui vaan sopivan joka toiseen lakkaukseen sen kummemmin suunnittelematta. Buff on savuisen nuden värinen lakka, joka tunnettuun OPI -laatuun peittää kahdella kerroksella ja on helppo levittää. Se on ilmestynyt kevään 2013 Euro Centrale -kokoelmassa. Dupena tälle lakalle voi pitää esimerkiksi Zoyan Jacquelinea.

Tätä ennen itsellä on ollut kokeilussa monia erilaisia nudeja ja vaikka tämäkään ei ole se the nude -itselle, niin tämä on ollut käytössä ihan hurjasti. Erittäin hyvä peruskokoelman lakka siis.


China Glaze - At Vase Value

At Vase Value ilmestyi China Glazen kevään 2014 kokoelmassa City Flourish eli lakka on vielä melko tuore tapaus. Vaikka useissa swatcheissa se näyttää eniten vaaleansiniseltä, itselle se on ollut aina selvä vaalea minttu. Selkeää dupea ei tälle lakalle ole vielä tullut vastaan. Laadultaan lakka ei ole kovin loistava, se vaatii tasaiseen lopputulokseen kolme ohutta kerrosta ja meinaa olla hieman helposti kaljuuntuva. Tätä kokoelmaa onkin paljon haukuttu huonon laadun takia, mutta itse pidän sen sävyistä niin paljon, että lakat ovat saaneet kokoelmaan jäädä.


Cabrini - Confetti 122

Sain tämän täysin muusta kokoelmastani eroavan lakan Mimosalta syksyn kynsiharrastajien kirppikseltä. Olin kirppiksen aikaan ajatellut tekeväni Suomi -kynnet lentopallokisojen kunniaksi, joten ajattelin tämä lakan sopivan niihin täydellisesti. Lakka koostuu tikku- ja hexglittereistä, sinisistä ja valkoisista.

Kovin monikäyttöinen tämä lakka ei ole, mutta sopiva koristeeksi ja pieneksi erikoiselementiksi tiettyihin lakkauksiin. Mikään pakkohankinta tämä ei todellakaan ole, mutta ihan hauska tapaus.

Mitä pidätte tällaisesta postauksesta, lisää vai ei? Tuliko teille näissä lakoissa uusia tuttavuuksia? :)

_________________________________________________________________________________

In this post I'm going to show you polishes that I used the last month or polishes that just got stuck in my mind for some reason. In September I had three polishes like this: OPI's My Vampire Is Buff, China Glaze's At Vase Value and Cabrini's Confetti 122.

OPI's My Vampire Is Buff is a great nude, maybe not THE nude for me but a polish that I have really much use for. It's guaranteed OPI -quality and becomes opaque with just two layers. It's published in spring 2013 in OPI's Euro Centrale -collection. Zoya's Jacqueline is considered a dupe for this one.

China Glaze's At Vase Value is part of spring 2014 City Flourish -collection so this polish is quite fresh. In some swatches it might seem like a light blue but I absolutely think it's a light mint polish. It doesn't have a 100% dupe polish. Vase Value's quality isn't the best one, it needs about three thin layers to become opaque and usually leaves some bald spots in the process.

Cabrini's Confetti 122 is a different kind of polish, a fun glitter. It has hex and stick glitters in blue and white. This polish works great in statement and nail art purposes. I don't think that you absolutely need to get this, but it's a quite fun to have. 
_________________________________________________________________________________

4 kommenttia:

  1. Just hyvä tällaine postaus! Tykkään kovasti! Ja mikä parasta, muissa blogeissa en oo tällaisiin törmänny...

    VastaaPoista
  2. Tää on kiva postausidea! Mii laikii ^__^ Tosin jos samat lakat toistuu koko ajan (jos on vaikkapa vähän postauksia kuun aikana), niin eihän se sitten kovin kiinnostavaa enää ole. Näin niinku yleisesti ajatellen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla! :) Ei ole tarkoitus samoja lakkoja kierrättää ollenkaan, lakkoja löytyy kyllä sen verran, että saan aikaan ihan toisistaan eroavat lakkaesittelyt :)

      Poista

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...