Joku kappale mistä tehdä kynnet..jaahas, ehkä yksi vaikeimmista tähän asti. Sitten vaan pohtimaan lempibändejä ja ehkäpä jotain mitä en ole aikaisemmin koittanut. No, Metallica ja joku niistä monista lemppareista..Fade to Black? Fade to Black löytyy Metallican Ride the Lightning -albumilta (1984). Sen lisäksi, että kappaleen nimi viittaa selkeästi mustaan liukuväriin niin kyseisen albumin kansi sopi myös tähän teemaan hienosti. Siispä Fade to Blackin inspiroimana kynnet levyn kantta mukaillen.
Nyt en kyllä enää tee liukuväriä kynsille vähään aikaan vaikka se näiden harjoitusten määrästä johtuen alkaakin jo sujua. Tällä kertaa liukuvärin pohjalla OPIn Keeping Suzi At Bay, päällä musta China Glazen Liquid Leather ja kärjissä Zoyan Dream. Dreamia käytin myös Metallican logon mukaisen M -kirjaimen ympärillä. Tuohon nimenomaiseen M-kirjaimeen olen kyllä melko tyytyväinen kun ottaa huomioon kuinka vaikeaa kynsille käsin maalaaminen tuntuu olevan. Lisäksi tykkäsin tuosta Dreamin sirottelusta kirjaimen ympärille, mikä yhdistää sen paremmin muihin kynsiin. Ehkä ensi kerralla Metallican keikan ollessa käsillä uskaltaudun kokeilemaan jotain samanlaista..
Mitä te näistä Metallican Fade to Black -kynsistä ajattelitte? :)
Sally Hansen - Nail Rehab
OPI - Keeping Suzi At Bay
China Glaze - Liquid Leather
Zoya - Dream
Rimmel - Hot White Love
_________________________________________________________________________
This time the challenge said it was time to get inspired by some song. This was maybe the hardest one so far. I started to think about my favorite bands and maybe something I wouldn't have tried otherwise or before. So I thought of Metallica and had to choose one of my favorite songs. This time I decided to go with Fade to Black from Ride the Lightning (1984). Even the song title screams gradient so I faded the nails to black and also added those lightnings from the album cover. I'm most proud of the M -from Metallica's logo that I managed to paint by hand to my nails.
I used OPI's Keeping Suzi At Bay in the bottom, then added China Glaze's Liquid Leather and Zoya's Dream to make the gradient. I even added some of Zoya's Dream-glitter around the M, which I think looks pretty nice. What do you think about my Metallica's Fade to Black -nail art? :)
_________________________________________________________________________
Uu, hienot on! Tuo Dream näyttää kyllä niin hyvältä myös tässä liukuvärjäyksessä ja erityisesti tuon M:n ympärillä. :)
VastaaPoistaKiitos! Mäkin kyllä tykästyin erityisesti tuohon M:n ympäröintiin tässä :)
PoistaPiti tulla ihan vielä uudemman kerran kommentoimaan, että ompa muuten aikas kova biisi! Omia musiikkikynsiä lakkaillessa päätin kuunnella Spotifystä vähän myös muiden inspiraatiobiisejä ja tää ei ollu kyllä ennestään ollenkaan tuttu vaikka ei Metallica tietenkään ihan vieras ole, mutta siis, tykkään biisistä ja edelleen tietysti kynsistä myös! :D
PoistaJes, hienoa! :D Sitten rupeat kuuntelemaan vielä vähän lisää Metallican tuotantoa! ;D
PoistaOnpas makeet ja oivasti kyllä tulkitsit musaa ja tuota kantta! :) Tästä tulee niin miun murheenkryyni, kun viimeiset lempparibändit on jostain lukioajoilta.. Sonata Arctica -kynnet, here I come.
VastaaPoistaKiitän :) Uu, jotkut Sonatan kynnet olis tosi hienot, sielläkin on kyllä valikoimaa ammentaa kynsille vaikka ja mitä :)
PoistaOn tuo Dream vain upea lakka! Hyvän bändin valitsit lakkauksen inspiraatioksi! :D
VastaaPoistaSe on kyllä upea tapaus! Metallica oli ihan selvä valinta :D
PoistaHyvän biisin valitsit ja kynnetkin on aivan upeat. :)
VastaaPoistaKiitos! Se tällä kertaa, Metallicalla olisi ollut kyllä vaihtoehtoja vaikka kuinka :)
PoistaAivan yli huippu inspiksen lähde! Huippu levy ja huiput kynnet ^.^
VastaaPoistaKiitos! Näin on! :D
PoistaHyvä bändi ja hyvät kynnet. Mätsää.
VastaaPoistaKiitos, mukava kuulla :)
Poista