Näytetään tekstit, joissa on tunniste Zoya - Dream. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Zoya - Dream. Näytä kaikki tekstit

1/04/2016

TOP 10 Nail Polishes of the Year 2015


Tänä vuonna pysytellään samojen kertauspostausten parissa, joten luvassa lempparilakkauksia ja -kynsilakkoja vuodelta 2015. Vaikka lakat on numeroitu listaan, eivät ne kuitenkaan ole missään paremmuusjärjestyksessä (muuten listasta ei olisi tullut ikinä valmis). Kymmenen lakkaa tuntui lopulta melko vähältä ja ehkä muutama lakka piti listalta jättää ulos, mitkä sillä olisivat ansainneet olla. Tällainen kokonaisuus kuitenkin tältä vuodelta.



El Corazón - Cosmos

Hankin Cosmoksen paikkaamaan Zoyan Stormia ja kertaakaan ei ole tarvinnut katua. Kunhan muistaa lakata alle mustan lakkakerroksen, riittää yksi kerros Cosmosta tuomaan halutun kimalteen kynsille. Parasta Cosmoksessa on se, että se ei tarvitse auringonvaloa ollakseen kimalteleva ja näyttävä, vaan tekee sen missä valaistuksessa tahansa.



OPI - Viking In A Vinter Vonderland

Tämä lakka on ehdottomasti ansainnut paikkansa listalla. Tuntuu, että sitä on etenkin syksyllä ja talvella tullut käytettyä joka toisessa lakkauksessa. Useamminkin se tekisi hyvän laatunsa ja kauniin sävynsä takia mieli lakata kynsille, mutta toistaiseksi olen malttanut mieleni ainakin pari kertaa.



OPI - That's Hula-rious!

Alkukeväästä hankkimani pastellinen minttu oli etenkin tuohon aikaan suosikkisävyjäni. Tämä olikin sopivasti ennen tummemmista sävyistä kiinnostumista. Juuri nyt tummemmat sävyt ovat kivempia, mutta tämä lakka oli silti hyvä ostos ja lisä kokoelmaan.



OPI - I Just Can't Cope-Acabana

En tänäkään vuonna voinut jättää tätä keltaista ulkopuolelle. Ostaessani lakkaa en voinut kuvitellakaan, että keltaisesta lakasta tulisi näin käytetty, mutta nyt pitäisi varmaan alkaa harkita varapullon ostamista. Tämä kirkas keltainen toimii jokaisessa lakkauksessa, joten en voi vieläkään kuin suositella kaikille.



Zoya - Ana

Ana on harvoja nudeja lakkoja kokoelmassani, joten syksyn aikana sitä on tullut käytettyä melko paljon. Ana kuivuu mattapintaiseksi, mutta päällyslakalla lopputulos saadaan helposti kiiltäväksi. Välillä tuntuu, että lakka jättää laadussaan toivomisen varaa, mutta toistaiseksi olen sen jaksanut sopivan sävyn takia.



Zoya - Dream

Oikeasti, uskoiko joku, että tekisin tämän listan ilman Dreamia? Vaikka tänä vuonna Dream oli vähän enemmän laatikossa kuin kynsillä, on se silti yksi kauneimpia lakkoja ikinä. Jokaisella pitäisi olla tämä. Piste.



Essie - Blossom Dandy

Keväällä ja kesällä Blossom Dandy keräsi paljon käyttökertoja, huomasin sen toimivan erityisen hyvin mustan ja valkoisena kaverina. Vaikka talvella lakka on jäänyt huonolle huomiolle, olen silti ihan varma siitä, että taas valoisempien ilmojen koittaessa pääsee tämäkin tapaus taas kynsille. Laadussakaan ei ole moitittavaa, joten Blossom Dandy on sangen onnistunut hankinta tältä vuodelta.



Picture Polish - Allure

Allure oli melkoinen riskiostos. Melko hyvin osaan arvoida jo nykyisin, että mitä lakkoja kannattaa hankkia ja mitkä taas jäävät pitämättä. Alluren liitin aluksi jälkimmäiseen kategoriaan, mutta swatchit hurmasivat kerta toisensa jälkeen ja lopulta se oli pakko hankkia. Onneksi näin, koska Allure on todella kaunis ja erilainen lakka, jota todellakin lämpimin mielin voin suositella aivan jokaiselle.



Picture Polish - Escapades

Escapades tuli hankittua kun innostuin tummemmista kynsilakoista. Tämä olikin siinä sarjassa ihan täydellinen hankinta, vaikka yhdisteleekin kahta aikaisempaa pelkoani: vihreää ja tummaa sävyä. Lakan kimallus ja reagointi valoon tekevät lakasta kuitenkin vähän pehmeämmän tapauksen, jolta kuitenkin löytyy myös luonnetta.



10. China Glaze - Liquid Leather

Peruslakkana laatikossa harrastuksen alusta asti majaillut Liquid Leather on tänä vuonna päässyt täysin uusille käyttöasteille kun sen on pitänyt toimia joko El Corazónin Cosmoksen aluslakkana tai omana kokonaisuutenaan. Tänä vuonna tälläkin peruslakalla oli siis ehdottomasti paikka tällä listalla.


Pääsisikö jokin näistä lakoista teidän listallenne?
_________________________________________________________________________

This year we're gonna stay on the same recap-posts as last year, so there are posts about my favorite nail polishes and nail art coming up from the year 2015. Even though these polishes are numbered, they're not in any sort of order (otherwise this list wouldn't have ever have been ready). Ten polishes seemed quite small amount in the end and maybe I needed to leave some polishes out that should have deserved a place on this list. But this is the list from last year.

El Corazón - Cosmos

I got Cosmos to keep me from getting Zoya's Storm and I haven't had to regret my decision once. When you remember to polish a layer of black polish under it, one layer of Cosmos is enough to bring the wanted shine on nails. The best thing about Cosmos is, that it doesn't need sunlight to be shiny and showy, it's like that in every lightning.

OPI - Viking In A Vinter Vonderland

This polish has absolutely deserved it's place on this list. It feels like I've been using  it every other time especially on autumn and winter. I'd like to use it even more often because of thegood quality and beautiful shade, but so far I have managed to avoid it at least few times.

OPI - That's Hula-rious!

A pastel mint nail polish I bought in the early spring was especially that time one of my favorite shades. It was just before I got interested of the darker polishes and colors. Right now the darker shades are more interesting, but this polish is still a good purchase and addition to my collection.

OPI - I Just Can't Cope-Acabana

I just couldn't leave this yellow polish off the list this year. When I bought this polish, I didn't believe that I could have so much use for a yellow polish, but now I should start thinking about buying a second one. This bright yellow works in every set of nail art, so I just have to recommend this to everyone.

Zoya - Ana

Ana is one of the few nude polishes in my collection, so during fall I have used it quite a lot. Ana dries to be matte, but top coat makes it easily shiny. Sometimes I feel like this polish leaves something to be hoped for with it's quality, but so far I have been patient with it since the shade is so right.

Zoya - Dream

Really, did someone actually think that I would do this list without Dream? Although this year Dream has spent more time in Helmer than on my nails, it's still one of the most beautiful polishes I have ever seen. Everyone should have this. Enough said.

Essie - Blossom Dandy

During spring and summer Blossom Dandy was used a lot on my nails. I noticed it worked particularly well with black and white. Even though this polish hasn't been used as much during winter, I'm sure, that when days get lighter, I will start wearing this polish more. There isn't anything bad to say about the color either, so all and all Blossom Dandy is really good purchase from this year.

Picture Polish - Allure

I took quite a chance when buying Allure. These days I can rather well say that which polishes will be good purchases for me and which I won't wear. First I thought that Allure would belong to the latter category, but swatches of it charmed me time and time again and finally I just had to get it. I'm happy I did, since Allure is such a pretty and different polish that I can truly recommend to everyone.

Picture Polish - Escapades

I got Escapades when I got attracted to darker nail polishes. This was a perfect purchase in that category even though it brings together two things I was afraid of earlier: green and dark shades. Polishes shimmer and reaction to light however make this polish a little bit softer and still it has character.

China Glaze - Liquid Leather

This polish has been a basic one in my collection since the beginning of my hobby. This year I've started to wear this polish more and more because I've used it under El Corazón's Cosmos or by itself. So this year this basic polish definitely had a place on this list.


Would some of these polishes make it to your list?
_________________________________________________________________________

6/02/2015

Äitienpäivä kynsiblogissa


Kyllä - olen täysin tietoinen Äitienpäivän todellisesta ajankohdasta. Marraskuussa blogissa pyörähti kynsille maalaamani mökkimaisema Isänpäivän kunniaksi. Äitienpäivän postausta ei ollut mahdollista saada ulos aiemmin, koska olin kerrankin viettämättä tuota päivää kotona äidin kanssa. Siksipä toteamme, että parempi myöhään kun ei milloinkaan ja siirrymme asiassa eteenpäin. Äitienpäivän kynsiin on ollut idea melko selkeänä päässä jo pidemmän aikaa. Äiti pitää sinisestä ja tekee töitä kukkien kanssa, joten mikäpä sen osuvampaa kuin yhdistää äitienpäivä, kukat ja sininen väri. Äidille ostettu korttikin oli tänä vuonna sininen, joten pysytään siis teemassa.

Tätä postausta kirjoittaessa kuulokkeista pauhaa Nightwishin uusin levy eli Endless Forms Most Beautiful. Siitä mieleen tulee se, että äidin kanssa on kierretty melko paljon keikkoja, ehkä unohtumattomampana Robbie Williamsin parin vuoden takainen Tallinnan konsertti, jossa päästiin eturiviin asti (ja josta haaveilin sen 10 vuotta). Olenkin hirveän onnellinen siitä, että meidän äidin kanssa voi suunnitella reissun Williamsin konserttiin tai aikoinaan The Rasmuksen keikalle Tammerfestiin. Itseasiassa seuraava yhteinen keikkakokemus häämöttää heinäkuun lopulla, äidin kanssa lähdetään Tampereelle katsastamaan yhdessä juurikin se Nightwish!



Perinteisenä ja aivan uskomattoman ihana sinisenä lakkana on tietysti Zoyan Dream. Varapullo tätä on yhä hankkimatta, mutta onneksi eräs toinen samantyyppinen kaunokainen on jo matkalla kotiin. Kaverina Color Clubin vaaleansininen eli In De-Nile. Kukkien alla on piilossa Peggy Sagen Océane ja kukissa pitäisi Dreamin lisäksi näkyä myös Color Clubin Blue Heavenia. Tässä valaistuksessa hololakka ei vaan pääse kunnolla oikeuksiinsa. Kukat tein leimadecaleina, kerrankin homma onnistui täysin ongelmitta!



Tulipa näistä kynsistä ja kuvista hyvä olo noin muutenkin. Tuntuu, että pitkästä aikaa pääsin taas kiinni siihen missä kynsiharrastuksessa onkaan kysymys. Kuvat näyttävät hyviltä ja kynnetkin onnistuivat. Jes! Ei kai sille mahda mitään, nuo teemaviikot ja tällaiset teemapäivien kynnet on ehkä se omin juttu, heh.


Zoya - Dream
Color Club - In De-Nile
Color Club - Blue Heaven
Konad - White
Konad - Blue
Born Pretty Store - BP-L015
_________________________________________________________________________

Yes - I'm completely aware of when Mother's Day really is. On November I showed you my Father's Day -inspired manicure, which was a scenery from our cabin. So I wanted to do something for Mother's Day as well. It wasn't possible to get this post done sooner since I was spending the actual Mother's Day at home with my mum. So I'll just say that better late than never and move on with this post. I have had this idea rather clear in my head for quite some time now. Mom likes the color blue (really much) and works with flowers, so why not combine those two together with Mother's Day. The card bought for Mom was also blue, so let's stick with that theme.

When writing this post, I have the new Nightwish album, Endless Forms Most Beautiful, playing from my headphones. It reminds me of all those concerts I have seen with my mom. The most unforgettable is maybe our trip to Tallinn, Estonia, to see Robbie Williams. I had dreamed of that chance for ten years and I got to share it with my mom. I'm extremely happy that I can plan things like going to see Williams or The Rasmus like we did about twelve year ago. In the matter of fact our next gig together is already booked, we're going to see Nightwish at the end of the summer!

The traditional and the most amazing blue polish on my nails is Zoya's Dream. I still haven't bought a new bottle of it, but luckily I have one polish coming to me that really looks the same. I paired Dream with Color Club's light blue polish In De-Nile. There's also Peggy Sage's Océane underneath the flowers. You should also be able to see Color Club's Blue Heaven on the flowers, but you really can't. This lightning isn't the best for holographic polishes. I made the flowers using the stamping decal -technique and finally I made it without any problems!

I really feel good about these nails and these photos. It feels that after a long, long time I finally got back feeling good about doing nail art and understood what's it all about. The pictures look good and the nail art also worked out. Yea! I think I just need to accept that I'm at my best when doing theme weeks or themed nail art for days like these, haha.
_________________________________________________________________________
*gotten for review

1/20/2015

TOP 10 Nail Polishes of the year 2014


Sen lisäksi, että halusin koota vuoden lempparikynsiä niin teen saman myös kynsilakoille. Tässä listassa on vuoden 2014 kymmenen suosikkilakkaani ilman sen kummempaa järjestystä. Jatketaan kuvissakin jo polish of the month -postauksissa hyväksihavaittua linjaa eli kuva lakasta ja jostain lakkauksesta jossa se on esiintynyt. Kehtaan tämän vielä julkaista vaikka on maannut jo ainakin kuukauden luonnoksissa, onneksi on vielä tammikuu, voi laittaa viime vuoden koostepostauksia vielä ulos.



OPI - I Just Can't Cope-Acabana

Hyvin harvan "vuoden kynsilakat" -postauksen olen nähnyt missä tätä lakkaa ei olisi otettu mukaan. Ennen tätä lakkaa en tiennyt tarvitsevani keltaista enkä edes heti kun lakka ilmestyi. Aikani pohdittuani laitoin lakan tilaukseen ja ei ole tarvinnut katua. Hyvälaatuinen, juuri oikean sävyinen ja ihan ehdoton kokoelman kulmakivi. Brazil -kokoelmassa vuonna 2014 ilmestynyt, voin varauksetta suositella kaikille.



OPI - Mod About You

Elokuussa Rooman reissulta omaksi tuliaiseksi tuomani Mod About You osoittautui juuri omansävyisekseni lakaksi. Heti kovaan käyttöön joutunut lakka on osoittanut ansaitsevansa paikkansa kokoelmassa muutenkin: lakka peittää reilulla kahdella kerroksella eikä valu kynsinauhoille. 


OPI - My Vampire Is Buff

Tämä lakka ei ole sävyltään kovin erikoinen, mutta jokaisessa kynsilakkakokoelmassa pitää olla yksi tällainen nude, minulla se on tämä. Klassinen lakka toimii jokaisessa tilanteessa ja syksyn alussa tuntuikin siltä, että käyttöä kertyi vähän liikaakin. Lakka ilmestyi Euro Centrale -kokoelmassa 2013.



OPI - Love. Angel. Music. Baby.

Jälleen lakka, joka on näkynyt monella, monella listalla. Satiinipintaiseksi kuivuva kultainen lakka vuoden 2014 Gwen Stefani -kokoelmasta. Lakan sisarus on saman merkin This Gown Needs a Crown, jonka hankin myös loppuvuodesta. LAMB on kovin monikäyttöinen ja kaunis. Toimii onneksi myös päällyslakan kanssa satiinipintaa kiiltävämpänä loppuratkaisuna.


Zoya - Dream

Noniin, yllättyikö joku nyt muka oikeasti? Kolmesta viime vuonna hankkimastani Zoyasta tuli varmaan vuoden ja ehkäpä koko kokoelmani suosikkeja. Kun joulun aikaan huomasin, että Dream alkaa käydä vähiin, säikähdin todella. Joudun ehkä oikeasti hankkimaan varapullon, millaisia en kyllä normaalisti harrasta. Dream ei ole mikään tavallinen sininen glitterlakka vaan holo -efektillä varustettu sininen, joka on siis yhtä helppo ottaa kynsiltä pois kuin tavallinen lakka. Eli glitteriäkin enemmän kimalteleva sininen ilman glitterlakan poisto-ongelmia. Jos jollain tätä ei vielä ole, niin äkkiä tilaukseen, ette pety vaikka siniset eivät olisikaan tavallinen lakkavalinta. Dream on kotoisin vuoden 2013 Zenith -kokoelmasta.


Zoya - Aurora

Jälleen iso yllätys, eikö? Aurora on aavistuksen verran Paytonia vaaleampi tapaus. Jälleen Dreamin hyvät puolet, mutta eri sävyssä. Dream, Aurora ja Payton ovat jokainen koostumukseltaan melko paksuja, mikä aluksi vähän yllätti, mutta tätäkin ominaisuutta oppi nopeasti käsittelemään. Allekirjoitan tästä samat jutut, eli lisätkää siihen samaan tilaukseen tämäkin. Vaikka voisi kuvitella, että nämä lakat olisivat ilmestyneet samassa kokoelmassa, niin näin ei ole. Aurora on vuoden 2012 Ornate -kokoelmasta.


Zoya - Payton

Hmm, mitäpä tähän ylistykseen voisi vielä lisätä? Tilaukseen, tilaukseen! Aluksi mietin, että teinkö virheen tilatessani sekä Auroran ja Paytonin kun näyttivät pulloissa niin samoilta. Kumpaakin kokeiltuani selvisi, että kummankin omistamisessa ei ole mitään pahaa vaan sävyissä on kynsillä selvä ero. Tästä syystä onkin aina helppoa päättää kumpaa lakkaa käyttää. Tämä lakka on samasta kokoelmasta Dreamin kanssa eli Zenith 2013.  


China Glaze - At Vase Value

Listan ainut China Glaze. Tämä kertoo varmaan siitä, että China Glaze ei ole enää niin suosikkimerkkejäni kuin aikaisemmin. Onhan niitä vielä laatikossa, mutta harvemmin ostan enää merkin lakkoja. At Vase Value on ilmestynyt kevään 2014 City Flourish -kokoelmassa, mistä hankin toisen kokoelman setin. Suurimpaan käyttöön kokoelmasta jäi juuri tämä lakka. Kirkas, mintun ja vaaleansinisen välistä oleva sävy on helppo yhdistää vaikka minkälaisiin lakkauksiin ja antaa raikkaamman vaihtoehdon muiden minttusävyjen tilalle.



Dollish Polish - Expecto Patronum

Rakas Harry Potter -lakkani, I Love Me -messuilta tehty, suunniteltu huippuhankinta. Mintunvihreällä, vaalealla pohjalla erilaisia vihreitä glittereitä. Väri ja nimi kolahtavat todella. Lakka on ilmestynyt Movie Series -kokoelmassa. Lakka on listani ainut virallinen indie, mutta vuoden aikana indielakkoja on kyllä kertynyt varastoon paljon. 

Löytyykö listalta omia suosikkejanne? :)
_________________________________________________________________________

These polishes are my top10 polishes of the year 2014. From OPI I chose I Just Can't Cope-Acabana, Mod About You, My Vampire Is Buff and Love. Angel. Music. Baby. 

I Just Can't Cope-Acabana is just the right shade of yellow. This polish came out in the 2014 Brazil -collection and at first I didn't get this. But when I did, I didn't have to regret my decision at all. The quality of this polish is also great.
Mod About You came from my trip to Rome on August. This is just the right shade of polish for me since pastels are my favorites. Mod About You takes about two layers to become opaque.
My Vampire Is Buff is my nude of choice. Some time in the fall I was thinking if I was using this polish even a bit too much. This polish is from Euro Centrale -collection 2013.
Love. Angel. Music. Baby. is from Gwen Stefani 2014 -collection. This polish is a sibling-polish to the older This Gown Needs a Crown I also got last year. LAMB has a satin finish but works great also with top coat.

Zoya's Dream is truly a dream. It has the upsides of glitter polishes without the pain of taking glitters off your nails. Dream is a polish that everyone should have. It's holographic so it shines and shines. You don't even need to have the right lightning since this polish is ready to shine. From the Zenith 2013 -collection.
Zoya's Aurora is really the same polish as Dream but in different color. Aurora is from 2012 Ornate -collection. You also need this polish! 
Zoya's Payton is Aurora with a darker shade. First I was thinking if I really needed these both, but after trying them I saw that the shades of these two were different.

China Glaze's At Vase Value was the only China Glaze on my list. I think that this tells a story of it's own, but let's focus on this polish instead. At Vase Value is part of City Flourish 2014 -collection from which I bought as much as six polishes. This polish gives a nice 
_________________________________________________________________________

12/28/2014

Jouluna



Heti kun ehdin ilmoittaa, että joulukynnet ovat nyt tässä niin muistin vielä nämä. No, tässä on nyt ne viimeiset, lupaan! Jouluaaton kynnet olivat itselleni melko perinteisellä kaavalla toteutetut. Jonkinlainen ranskalainen manikyyri ja jouluiset water decalsit mukaan. Näin saan nopeasti ja helposti aikaan kynnet, jotka kestävät matkustamista ja istuvat joulun tunnelmaan. Vaikeampiakin kuvioita pyöri mielessä, kuten vesimarmorointi. Mutta todellisuus oli aatonaattona se, että pakattavaa lomalle riitti vielä ja siivoamista myös. Siksi menin tällä kertaa helpoimman kautta.

Näistä ranskalaisista manikyyreista ei ehkä tulleet kovin onnistuneet tai "vaatimusten" mukaiset, mutta hyvin niillä pärjättiin. Käytin kahta perinteistä joululakkaani näissä kynsissä, eli China Glazen Merry Berrya ja Ruby Pumpsia. Pohjustin ensin Merry Berrylla, minkä jälkeen lisäsin Pumpsista kimallusta. Water decalsit olen hommannut viime vuonna ja aina vuoden verran saavat sitten odotella käyttöönpääsyä. Ensi vuodeksikin jäi vielä useampia lumiukkoja, kuusia, joulupukkeja ja pipareita.



Joulukuuset etusormiin tein kolmesta eri kynsilakasta. Tein kolmiot samalla periaatteella kun itsetehdyt decalit: lakkasin haluamallani lakalla stamperiin, päälle päälyslakka, kuivuttua irrotus stamperista pinsettien avulla ja lakkalaatasta leikkasin halutun kuvion. Sitten kasasin kolmiot kynnelle päällyslakka apunani. Kyseessä ei siis ole kovinkaan klassisen kauniit kynnet, vaan jälleen tällaiset hauskat kasat kaikenlaista jouluista.

China Glaze - Merry Berry
China Glaze - Ruby Pumps
OPI - Love. Angel. Music. Baby
OPI - This Gown Needs A Crown
Zoya - Dream
Zoya - Aurora
Water Decals
_________________________________________________________________________


These nails are the one I had on at Christmas Eve. It's my traditional style to wear some kind of french manicure, normally in red. Like last Christmas, I added those water decals I bought last year. I don't use them so much so there's quite many choices of wintery / Christmas water decals left for next year as well. I used two of my ultimate Christmas polishes for this manicure: China Glaze's Merry Berry and Ruby Pumps. First I used Merry Berry and then added the shine from Pumps. The christmas tree is made with three different polishes: OPI's Love. Angel. Music. Baby. and Zoya's Dream and Aurora. The star on top of the tree is OPI's This Gown Needs a Crown. I made the trees like you would do your self-made water decals: I painted my stamper with the wanted color, added top coat, let the polish dry and then pick it up and cut the wanted shape from it. Then add it to your nail with some more top coat. Easy and fun. I do know that these nails aren't the most prettiest one ever, but they're just fun and go well with the Christmas atmosphere. So let's just go with it. :)
_________________________________________________________________________

12/06/2014

#ablecaw14 Week 12: Independence


En muista koska olisin viimeksi tehnyt niin kuin näitä kynsiä tehdessä. Sain monen, monen tunnin siivousurakan jälkeen kynnet valmiiksi yhdentoista aikaan illalla. Katselin niitä hetken, otin kuvat ja totesin sitten, että tämä ei vaan toimi. Lakat pois ja uusia tekemään. Ajatus piti pitää yksinkertaisena, edellisissä oli vaan kaikkea ihan liikaa. Valitsin nämä uudet lakat, lakkasin pohjat valmiiksi ja menin nukkumaan. Aamulla jatkoin teippauksien kanssa ja pitkästä aikaa chevronit näyttivät kynsillä tosi kivoilta. Näin ilmeisesti käy heti kun päättää ettei kynsille tule lippuja tai liukuväriä..


Sinisenä lakkana on..yllätys, yllätys.. Zoyan Dream. Aluksi ei ollut tarkoitus sitä käyttää, mutta se nyt vaan näytti niin hyvältä ja ilman koristelujakin on kovin näyttävä. Valkoisena on Rimmelin Hot White Love. Olisi taas aika hankkia uusi valkoinen lakka, enkä haluaisi palata tähän tai China Glazen White Outiin enää. Gina Tricotin valkoista en ole käsiini saanut, joten tilaaminen olisi seuraava vaihtoehto. Ehdotuksia?


Chevronit on tehty Nail Vinylseilla. Pitkästä aikaa. Muistin taas kuinka helppoa ja kätevää niiden käyttäminen oikein onkaan. Olisi kiva löytää uudenlaisia kuvioita, mutta toistaiseksi en ole "ehtinyt" sellaisia etsiä. 

Tulipas isänmaallinen teksti..Hyvää Itsenäisyyspäivää silti! :)
Mitä tykkäsitte tästä kynsiratkaisusta?

Zoya - Dream
Rimmel - Hot White Love
Nail Vinyls - Chevron
_________________________________________________________________________

I really had hard time at making these nails happen. I originally had other kind of nails made but at 11 pm I decided they just won't work. So I photographed them and removed them. Then I made the base for these nails and wen't to sleep. In the morning I continued by taping these nails with Nail Vinyls. I wasn't supposed to use Zoya's Dream in these nails but it just works and looks so great. It doesn't need any decorations. The white polish is Rimmel's Hot White Love. I'm still looking for a new white. Any suggestions? It was nice to see chevrons again after a long time and it made these nails more unconventional independence nails. Finland's Independence Day is today so that explains this theme and the color choices. ;) 
_________________________________________________________________________

11/10/2014

Polish of the Month, October -14


Zoya - Sansa

I Love Me -messuilta Nailcityn pisteeltä tehty hankinta. Ihastuin ehkä ulkonäköäkin enemmän nimeen, koska Game of Thrones. Ensimmäistä kertaa lakatessani kuitenkin lakka ansaitsi ehdottomasti paikkansa kokoelmasta. Sansa on tämän syksyn kokoelmasta Ignite Fall. Lakka on jossain määrin metallinen ja siitä löytyy sävyjä violetista myös jonkin tasoiseen vihreään. Koostumukseltaan melko paksu ja kynsien kärkiin meinasi aina kerrosten välissä jäädä paksumpia kasoja lakkaa. Peittää kahdesta kolmeen kerroksella.



Zoya - Dream

Ihan liian kaunis sininen lakka. Jos sininen ei ole juuri oma värisi niin tarvitset tämän silti, piste. Ja okei, kaikki lakat eivät välttämättä kimaltele koko aikaa - mutta tämä kimaltelee. Vaikka tietysti otollisissa olosuhteissa (kuten suorassa auringonvalossa) vielä sitäkin enemmän on kimallusta luvassa. Peittää noin kahdesta kolmeen kerroksella. Dream on ilmestynyt vuoden 2013 joulukokoelmassa Zenith. Suosittelen erittäin lämpimästi, tämän ostamista ei tule kukaan katumaan.


Tällä kertaa siis vain Zoyan lakkoja. Millainen fiilis näistä jäi?

_________________________________________________________________________

Zoya - Sansa

I bought this one from the I Love Me 2014 expo. At first I may have fallen a bit more in love with the name of the polish, since well..Game of Thrones. When I used this polish for the first time I changed my mind, it was worth felling in love otherwise as well. It's from this fall's Ignite Fall -collection. It's some what metallic and has shades from violet to a bit of green. It's also quite thick and and when polishing I did always have a pile of the polish on the top of the nail. It's opaque in two to three layers.

Zoya - Dream

Dream is a way too pretty blue polish. And if blue isn't your color you still need this. So okay, every polish doesn't sparkle all the time - but this one really does. Sure the glitter is more obvious in for example direct sunlight, but you can still see the sparkle constantly. It takes about two to three layers to become opaque. Dream was first published in year 2013 Holiday collection called Zenith. I highly recommend this, you won't be sorry you bought it.
_________________________________________________________________________

10/07/2014

#ablecaw14 Week 4: Play That Song


Joku kappale mistä tehdä kynnet..jaahas, ehkä yksi vaikeimmista tähän asti. Sitten vaan pohtimaan lempibändejä ja ehkäpä jotain mitä en ole aikaisemmin koittanut. No, Metallica ja joku niistä monista lemppareista..Fade to Black? Fade to Black löytyy Metallican Ride the Lightning -albumilta (1984). Sen lisäksi, että kappaleen nimi viittaa selkeästi mustaan liukuväriin niin kyseisen albumin kansi sopi myös tähän teemaan hienosti. Siispä Fade to Blackin inspiroimana kynnet levyn kantta mukaillen.

Nyt en kyllä enää tee liukuväriä kynsille vähään aikaan vaikka se näiden harjoitusten määrästä johtuen alkaakin jo sujua. Tällä kertaa liukuvärin pohjalla OPIn Keeping Suzi At Bay, päällä musta China Glazen Liquid Leather ja kärjissä Zoyan Dream. Dreamia käytin myös Metallican logon mukaisen M -kirjaimen ympärillä. Tuohon nimenomaiseen M-kirjaimeen olen kyllä melko tyytyväinen kun ottaa huomioon kuinka vaikeaa kynsille käsin maalaaminen tuntuu olevan. Lisäksi tykkäsin tuosta Dreamin sirottelusta kirjaimen ympärille, mikä yhdistää sen paremmin muihin kynsiin. Ehkä ensi kerralla Metallican keikan ollessa käsillä uskaltaudun kokeilemaan jotain samanlaista..

Mitä te näistä Metallican Fade to Black -kynsistä ajattelitte? :)


Sally Hansen - Nail Rehab
OPI - Keeping Suzi At Bay
China Glaze - Liquid Leather
Zoya - Dream
Rimmel - Hot White Love
_________________________________________________________________________

This time the challenge said it was time to get inspired by some song. This was maybe the hardest one so far. I started to think about my favorite bands and maybe something I wouldn't have tried otherwise or before. So I thought of Metallica and had to choose one of my favorite songs. This time I decided to go with Fade to Black from Ride the Lightning (1984). Even the song title screams gradient so I faded the nails to black and also added those lightnings from the album cover. I'm most proud of the M -from Metallica's logo that I managed to paint by hand to my nails. 

I used OPI's Keeping Suzi At Bay in the bottom, then added China Glaze's Liquid Leather and Zoya's Dream to make the gradient. I even added some of Zoya's Dream-glitter around the M, which I think looks pretty nice. What do you think about my Metallica's Fade to Black -nail art? :)
_________________________________________________________________________

9/30/2014

#ablecaw14 Week 3: Something Blue


Sininen - ei ole mun väri sitten ollenkaan. En suosi sitä oman kodin sisustuksessa, en juurikaan vaatteissa (muutamaa paitaa ja sinisiä farkkuja lukuunottamatta) ja siniset kynsilakatkin on omasta varastosta käytössä yleensä vain toisten kynsillä. Tätä tämänkertaista, aivan ihanaa ja täydellistä lakkaa lukuunottamatta. Koko "Something Blue" haaste oli tällä viikolla todellakin haaste sanan varsinaisessa merkityksessä. Sitten sain vielä ajatuksen kokeilla tätä yhtä juttua. Onneksi kokeilin, tuli nimittäin melkein tanssittua onnentanssia, niin paljon tykkäsin lopputuloksesta ja kerrankin tuli onnistumisen fiiliksiä oikein kunnolla. Tämän fiiliksen takia julkaisen nyt tapojeni vastaisesti jopa kolme kuvaa. 

Maalasin kynsille sulan kuvan. Ei mitenkään omaperäistä - tämäkin idea on kiertänyt kynsimaailman läpi jo varmasti useamman kymmenen kertaa. Mutta minulle ensimmäinen kerta ja tykkään kyllä. Valkoisena toimi Rimmelin Hot White Love ja sivellin jätti juuri kivanlaiset siveltimenvetojen jäljet kuvioon. 


Kynsissä siis sinistä maailman parhaan sinisen lakan muodossa eli kyseessä on Zoyan Dream. Peittää kahdella kerroksella ja on vaan niin kaunis ettei mitään rajaa. Odotan Paytonilta ja Auroralta vähintään samanlaisia kauneusasteita. Ehkä sininen ei kynsillä ole se omin värini, mutta tällaisen lakan muodossa sitäkin pystyy kyllä "sietämään". Dreamin kokonaisuus ei tule kunnolla näissä lightboxissa otetuissa kuvissa esille, koska sen omaama holoefekti tarvitsee vähän sopivampaa valaistusta tullakseen kokonaan esille. Ehkä tuosta pullosta saa jonkinlaisen kuvan sen potentiaalista.

Hohoijaa, tulipa hehkutettua tämänkertaisia kynsiä ja kynsilakkaa kovasti..Mutta ehkä se välillä sallitaan. Mitä te näistä pidätte? :)


Sally Hansen - Nail Rehab
Zoya - Dream
Rimmel - Hot White Love
_________________________________________________________________________

This week's other challenge is "Something Blue". I'm not too sure if I like blue that much. I don't favor in decorating our apartment or in my clothes. When it comes to nails I can take this one polish, Zoya's Dream. Dream is just absolutely stunning, holo-effect polish. In these pictures you can't really see the full length of it's beauty but trust me - it's beautiful.

I painted a feather along my four nails with Rimmel's Hot White Love. I really like how those brush strokes show on the nails. I'm really bad in painting anything by hand so I was soooo happy with how these turned out. You see, if I could be sure that all of my hand painted nails would look as good as these did, I would paint more often. But this was just pure luck. 

How do you like these nails? :)
_________________________________________________________________________

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...