Näytetään tekstit, joissa on tunniste OPI - Keeping Suzi At Bay. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste OPI - Keeping Suzi At Bay. Näytä kaikki tekstit

3/16/2017

Gamer: Counter Strike: Global Offensive


CS:GO eli Counter Strike: Global Offensive on ehdottomasti oma "pääpelini". Ensimmäiset kokemukset pelistä ovat vuosia vanhat, katselin peliä telkkarista ja kokeilin itsekin, mutta pidin peliä ostoineen ja uusine karttoineen ärsyttävänä ja liian hankalana. Battlefieldiä aikani pelailtuani huomasin, että CS:GO onkin oikeastaan hyvinkin selkeä ja helppo peli. CS:ssä ympäristö ei muutu ja pääpaino on joukkuepelillä, taktiikalla ja henkilökohtaisilla taidoilla. Siinä missä BF:ssä piti ottaa huomioon puiden ja talojen kaatuminen, helikopterit jne. oli CS tervetullutta vaihtelua. Kiinnostuksesta CS:ään alkoi koko elektroninen urheilu -kiinnostukseni. CS on kilpailullinen peli, jonka ympärillä pyörii turnauksia, liigoja ja isoja rahasummia. YLE näyttää turnauksia välillä telkkarista, mutta suurimmaksi osaksi peliä tulee seurattua ihan netin kautta. Peliä tulee pelattua niin paljon ja niin säännöllisesti itse, että meillä on melko vakiintunut peliporukka ja jopa oma mesekeskustelu sitä varten, että porukan tavoittaa mahdollisimman helposti pelaamaan. CS:n kilpailullisen pelimuodon ajatus on se, että kaksi viiden hengen joukkuetta (terrorists vs. counter-terrorists) pelaavat toisiaan vastaan. Terroristit yrittävät asettaa pommin toiselle valituista paikoista ja counter-terroristit taas yrittävät estää tämän tai purkaa jo asetetun pommin. Idea on siis melko yksinkertainen ja jakaa toisaalta varmasti mielipiteitä siitä, että pitäisikö tällaisia pelejä pelata. Itselle kyse on pelin taktisesta näkökulmasta, ilman suunnitelmaa ja tiimihenkeä ei pärjää - ainakaan pidemmän päälle.


CS:GO kynteni perustuvat erääseen pelin legendaarisimmista kartoista eli Dust II -karttaan. Kartan kadut ovat hiekkaiset ja nimensä mukaisesti pölyiset, joista sain inspiraation toteuttaa nudet kynnet valkoisella liukuvärillä. Siniset leimadecalit taas ovat tulleet kynsiin mukaan tunnelista, jossa seiniä koristaa samantyyppiset siniset kaakelit.

Toteutus jätti taas toivomisen varaa, mikä on näin teemaviikolla vähän harmillinen teema, joka tuntuu toistuvan vähän kaikissa kynsissä. Leimadecalit onnistuivat kuitenkin mukavasti ja värit olivat mitä piti. Decal Matista irrottelukin oli paljon normaalia leppoisampaa, liekö uudella pohjalakkapullolla jotain tekemistä asian kanssa.

Nämä kynnet eivät todellakaan avaudu ilman pohjatarinaa ja senkin jälkeen vaativat vielä karttatuntemusta. Itselle kaakelikynnet edustavat selvästi tätä karttaa, mutta muille näistä saattaa tulla helposti mieleen esimerkiksi astiaston kuviointi. Voisin nähdä kaikki kynnet tällä leimauksella koristeltuina ja kokonaisuuden silti tyylikkäänä!

Tuleeko sinisistä kynsistä astiasto mieleen?

Color Club - In De-Nile
Essence - Miss Captain (51)
OPI - Keeping Suzi At Bay
Essence - Dare It Nude (36)
Gina Tricot - White
Essence - Stamp Me! White
Born Pretty Store - BP-L004

3/03/2017

Lahti 2017



Itse en näihin kisailuihin ota oikein millään tavalla osaa, jotain muutamia klippejä on tullut katsottua, mutta muuten kisat ovat menneet lähinnä otsikoita lukiessa. Kunnes kaverini ilmoitti, että lähtee katsomaan kisoja ihan Lahteen livenä, lupauduin suunnittelemaan ja tekemään kisakynnet. Teemakynsien toteutus pitkästä aikaa oli superkivaa ja vaikuttipa kaverikin kynsiin tyytyväiseltä. Teemana tietysti Suomen lippu, jotta kisoissa voisi heilutella kynsiä ison lipun sijasta. Heh.



Ideaa lähdettiin hakemaan näiden kynsien pohjalta, jotka tein aikanaan lentopallo mielessäni. Niistä haluttiin säilyttää liukuväri ja lippu. Koska itse tykkään ihan liikaa aksenttikynsistä, mietin kynsiin jotain lisäjuttua ja lopulta kynsille tehtiin myös yksi kynsi, jossa oli sinisellä pohjalla lumihiutaleita. Kyseessä kuitenkin talviurheilulaji, joten lumihiutaleet sopivat kynsiin kuin nenä päähän. Niiden alla on käytetty OPIn Give Me Space -lakkaa, joka muistuttaa Zoyan Dreamia ja kimaltelee kauniisti. Kuvissa lakka ei kuitenkaan ehkä erotu toisesta käytetystä sinisestä, OPIn Keeping Suzi At Baysta.

Jotta kimallusta olisi löytynyt muistakin kynsistä kuin vain lumihiutaleiden alta, lisäsin liukuvärien juureen KBShimmerin Dust In The Bottlea. Tämä yksityiskohta mielestäni yhdisti Give Me Space -lakan mukavasti muihinkin kynsiin. Lumihiutaleleimaukset olivat Born Pretty  Storen laatasta Celebration BPX-L008, jonka ennen joulua tilasin täyttämään lumihiutaleiden tarvetta.



Kokonaisuutena kynsistä tuli mielestäni todella kivat ja vaikka niissä tapahtuikin paljon, ei kokonaisuudesta tullut silti liian hajanainen, vaan osat sopivat yhteen. Toivottavasti näissä kelpasi Lahden kisoissa ulkoilla, mutta hiihdettiinhän näiden avulla kultaakin ;)

OPI - Keeping Suzi At Bay
OPI - Give Me Space
Gina Tricot - White
KBShimmer - Dust In The Bottle
Essence - Stamp Me! White
Born Pretty Store - Celebration BPX-L008
IsaDora - Peel Off Base
Nail Vinyls

2/15/2017

Tekniikkaongelmia


Aina työmäärän jakaminen monelle päivälle ei kannata. Tiesin näiden kynsien tekemiseen menevän melko paljon aikaa, koska pienien kuvien värittäminen kertaa 12 (10 kynsille, kaksi varakappaletta), kynsien lakkaaminen ja kuvien kiinnittäminen on melko suuritöinen homma. Joten E:n pelatessa päätin tehdä leimadecalit valmiiksi, jotta voisin seuraavana päivänä  vain kiinnittää ne. Tässä tapahtui virhe numero yksi. Decalit olivat melko nopeatekoisia, hidastusta aiheutti vain leimauslakan loppumetrit, joten lakkaa piti kaivella vähän turhan paljon. Käytin valkoista leimauslakkaa, joka oli virhe numero kaksi. Tarkoitus oli tehdä lakkauksen pohjaväristä valkoinen, mutta decalien ollessa lähes valmiit törmäsin taas vanhaan virheeseeni: valkoinen ei näy valkoiselta. Kiva suunnitelma noin muuten. No, päätin käyttää tekemäni decalit ja vaihtaa suunnitelmaa pohjalakan osalta. Seuraavana päivänä lakkasin kynnet ja aloin kiinnittämään decaleita. Paitsi että nuo decalithan eivät enää olleet kovinkaan kiinnostuneita kiinnityksestä, virhe numero kolme. Pelkästään pohjan kosteus ei siis riitä decaleiden helppoon kiinnittyvyyteen, vaan hommaa selvästi auttaa paljon jos myös decal on edes vähän kostea. Huoh. Taistelin kiinnityksen kanssa lähes kaksi tuntia, enkä ole yhtään varma lopputuloksen siisteydestä. Pohjalakan muutoksen takia lakkauksesta tuli hyvin erilainen kuin olin suunnitellut, mutta onpahan taas yksi toteutettava suunnitelma..Huoh! Olipahan ainakin pariksi päiväksi yksityiskohtainen lakkaus. Mutta loppujen lopuksi käytin kuitenkin varmasti enemmän aikaa kynsiin tehdessäni ne useassa osassa kuin vain kerralla pois.


Leimauskuva on (itselleni) uudesta MoYou Londonin Scandi 06 -laatasta. Laatta on täynnä juuri decaleiksi sopivia kuvia, tässä laatassa on paljon kukka-aiheita, mutta muissa Scandi -laatoissa on esimerkiksi maisemia ja tuulimyllyjä. Itse vain halusin perinteisesti vähän monikäyttöisemmän laatan ja päädyin sarjan kutoslaattaan.

Pohjalla on Essien Licorice, joka on ehdottomasti parhaita ikinä omistamiani mustia lakkoja. Näiden decaleiden alle riitti lakkaa yksi kerros (!). Välillä lakka meinasi kyllä karata decaleiden alta, mutta se ei johtunut ollenkaan lakasta vaan tekniikkaongelmista. Nämä lakkapuutokset näkyvät kuvissa erittäin hyvin. Harmi, koska livenä en edes juuri huomannut niitä kuvia kiinnittäessäni. Mutta no, ensi kerralla osaan tehdä lakkauksen yhdessä osassa. Muuten käytin lakkaukseen kirkkaita ja perinteisiä värejä: sinistä, punaista, keltaista ja vihreää. Vihreä ja sininen olisivat erottuneet valkoiselta pohjalta paljon paremmin, mutta uskokaa kun sanon - siellä ne molemmat ovat! Todellakin pakko toteuttaa se valkoinen versio..


Lopputuloksesta pidin livenä valmiina, mutten niinkään tekovaiheessa tai kuvissa. Uskokaa tai älkää, nämä ovat oikeasti käytössä ihan mukavat, mutta näin läheltä tuijoteltuna kuin kuvissa en voi sanoa kyllä tehneeni parasta työtäni. Mutta kai se on silti ihan ok sanoa, että tykkäsin kynsistä vaikken niissä sataprosenttisesti onnistunutkaan, eikös? Aina oppii jotain uutta.

Essie - Licorice
OPI - Over & Over A-Gwen
OPI - I Just Can't Cope-Acabana
OPI - Keeping Suzi At Bay
Essie - Off Tropic
MoYou London - Scandi 06
Essence - Stamp Me! White

9/05/2015

Through pitch black insights

Metallica - Broken, Beat & Scarred

Katselin tiistaina ensimmäisen jaksoni Ensitreffit Alttarilla -sarjasta ikinä. Hurjaa, että joku uskaltautuu lähtemään koko kansan katseltaviksi noinkin henkilökohtaiseen tilanteeseen. Itse kuitenkin pidin ensimmäisessä jaksossa eniten tuosta asiantuntijapsykologista, joka selitti rakastumista tieteellisestä näkökulmasta. Tuntuu samaan aikaan väärältä, mutta ihanalta kuunnella noita järkiperäisiäkin perusteluita ja kommentteja. En ole ihan varma, että onko sarja itseäni varten, mutta täytyy se seuraava jakso katsoa silti, olihan siellä ihan mielenkiintoisia tyyppejä liikenteessä. Olen hurja kommentoimaan sarjoja ja elokuvia ääneen niitä katsoessani (ärsyttävää seuraa), mutta yksinasuessa on pitänyt totutella olemaan hiljaa. Onneksi on olemassa asia nimeltään livetwiittaus (@nerdicnails), sitä on tullut muutamaan otteeseen kokeiltua ja ihan pätevää touhua sellaiselle kuin minä - ei tarvitse olla kokonaan hiljaa!

Edellisten astetta synkempien kynsien jälkeen päätin kavereiden ehdotusten pohjalta tehdä värikkäät ja iloiset kynnet. Pyörittelin laattoja ja lakkoja aikani, mutta kun fiilistä ei vain löytynyt, päätin hyödyntää "innostuksen" tummempiin sävyihin. OPIn Keeping Suzi At Bay oli tähän lakkaukseen hyvä valinta. OPIn päälle lakkasin ohuet kerrokset Cadillacquerin The Night Is Dark And Full Of Terrorsia (Game of Thrones!), joka ei ole itseasissa blogissa vielä näkynyt. Varpaankynsissä pidin sitä sen sijaan jo alkukesästä. Tuota lakkaa suosin ehdottomasti toisen lakan päällä, kynnen peittäminen käy huomattavasti nopeammin.


Lakkaus on ehkä yleisilmeeltään melko tylsä, mutta itselle iloa antaa suoraan menneet chevronleimat. Born Pretty Storen laatasta napattu kuvio on jäänyt käyttämättä, koska olen ollut aivan vakuuttunut siitä, että saan sen leimattua kuitenkin vinoon. No enpä saanut. Samantyyppiset kynnet olen muuten toteuttanut jo aikaisemmin täällä, mutta nämä ovat  aavistuksen verran erilaiset. Jostain syystä näiden kynsien kuvaaminen oli jäätävän vaikeaa, tarkkoja kuvia en saanut kahdellakaan kuvauskerralla, yleensä jo kuitenkin kymmenen ensimmäisen kuvan joukossa on käyttökelpoisia yksilöitä. Tällä kertaa ei tainnut edes 40 kuvaa riittää..

OPI - Keeping Suzi At Bay
Cadillacquer - The Night Is Dark And Full Of Terrors
Konad - White
Born Pretty Store - BP-L013
_________________________________________________________________________

In Finland there just started the second season of the show "Married At First Sight". On Tuesday I watched my very first episode ever. It's grazy how someone has the courage to go and do something as personal as that in front of everyone. I really liked the consultant who is a psychologist, he explained falling in love from a scientific perspective. At the same time it feels so wrong, but so great to hear those reasonable explanations and comments. I'm not completely sure if this show is for me though, but I'm still going to watch the second episode, there were so many interesting people on the show. One of my bad habbits is to comment on tv-shows and movies while watching them (I'm annoying company), but since I'm living alone, I've needed to learn how to stay quiet. Luckily there's such thing called live-tweeting (@nerdicnails). I have tried that out couple of times now and it's seems to work well for someone like me - I don't have to keep completely quiet!

After the last set of those little darker nails I decided to do something bright and happy based on my friends' suggestions. For a long time I went through my polishes and stamping plates, but just didn't feel like it. Then I decided to just go with another darker color, since I seem to have an "inspiration" for colors like that just now. OPI's Keeping Suzi At Bay was an approppriate choice for these nails. On top of it I used a bit of Cadillacquer's The Night Is Dark And Full Of Terrors (Game of Thrones!) that hasn't actually been seen in this blog before. I did use it for my toenails in the beginning of summer though. I definitely like to use that polish on top of something else, it makes it so much easier to cover the nails.

It seems that the overall look of these nails is quite boring, but it gives me great joy to see those chevronstamps gone straight. This stamping image is from Born Pretty Store's plate and I haven't been using it since I have been completely sure that I can't get the image on my nails as I would like. But I did! I have done same type of nails earlier in here, but these are a bit different. For some reason photographing these nails was extremely hard, I didn't get pictures sharp enough even with two photographing sessions. Normally I have pictures that I can use within the first ten frames, this time even 40 wasn't enough..
_________________________________________________________________________

3/05/2015

#ablecs15 Week 4: Sporting


Nyt kun Joensuussa ja Kontiolahdella on päällä tämä ampumahiihtohullutus, niin on vaikea edes kuvitella tekevänsä kynsiä millään muulla urheiluteemalla. Katjamaria ehti jo julkaista kynnet tällä Kontiolahden teemalla ja itsekin otin käyttöön samat värit, koska ne löytyvät Kontiolahti Biathlonin logosta.

Koko kynsiasia lähti liikkeelle tuosta nimettömän ampumahiihtomiehestä. En ole ihan varma, että näyttääkö tuo mies nyt kovin hiihtäjältä ase selässä vai sauvakävelijältä jonka selässä on ongelmia. Mutta siinä se nyt on. Tuon miehen kaveriksi halusin vähän väriä, joten siksi valitsin tuo "Kontiolahden värit". Raidat on tehty teippaamalla ja vähän tuntuu siltä, että tein nuo raidat vähän turhankin vaikean kautta, kun jouduin tekemään raidat yksi kerrallaan.



Sitten ihan muuhun aiheeseen. Kynsiblogeissa näkyy yhä enemmän postauksen lopussa kuva käytetyistä lakoista ja tarvikkeista. Pitäisittekö te enemmän sellaisista kuvista ja listoista vai pelkästä listauksesta? Kumpi on kätevämpi ja parempi?


Mitä tykkäätte tällaisista sporttikynsistä?

Gina Tricot - White
OPI - Where Did Suzi's Man-Go?
OPI - Keeping Suzi At Bay
Peggy Sage - Océane
China Glaze - Liquid Leather
Nail Tapes
_________________________________________________________________________


Now that Joensuu and Kontiolahti are full of the biathlonmadness, it's hard to even think about doing this nails about something else than biathlon theme. Katjamaria already posted her own nails about this same subject and I also took those same colors to use since they're the colors of the Kontiolahti Biathlon logo.

This whole nail art started from that man in my ring finger. I'm not completely sure if that man looks more like a skier with a gun on his back or a nordic walker with a back problem. But anyway, there he is. I wanted some color to go with that man and that's why I chose the "Kontiolahti colors". Those stripes are made with nail tape and I'm feeling that I did them a bit too difficult since I needed to do the stripes one at a time.

Then to something completely different. In nail blogs there are more and more pictures at the end of the posts showing what nail polishes and other supplies were being used. I was wondering if you thought that's better than just a list? List or a picture or both? Which way is the best?
_________________________________________________________________________

3/01/2015

#ablecs15 Week 3: Abstract


Kävi ilmi, että mitään esittämättömien kynsien tekeminen on kaikista vaikeinta. Näistä tulikin sitten color block -tyyliä edustavat kynnet. Color block tarkoittaa siis sitä, että kynsillä on rajattuja alueita eri väreillä. Näiden kynsien julkaisua venytin ja venytin, koska ihan suoraan sanottuna en tykkää niistä enkä näe niissä mitään muuta hyvää kuin värit. Aina ei kuitenkaan voi keksiä pyörää uudestaan, joten tässä ne on, värisotkut.



Lakkoina on kolme OPIa ja yksi China Glaze. Rajaamiseen käytin vanhaa Dependin mustaa Art Lineria. Hassua huomata, että vaikka kevät alkaa ainakin jossakin määrin olla ajankohtainen, niin tällaista värimäärää ei pää vielä kestä. Silmät haikailevat kynsille niitä tummempia sävyjä, ainakin vielä hetkeksi. Toisaalta tällaisten kynsien tekeminen ei tummilla sävyillä olekaan niin helppoa, koska sävyt eivät erotu toisistaan yhtä selkeästi.

Yhteenvetona: ei omanlaiseni kynnet, värillisesti ja tyylillisesti ulkona omalta mukavuusalueelta. Positiivista oli se, että kokeilin jotain mikä todellakin oli ulkona mukavuusaluelta.

OPI - I Just Can't Cope-Acabana
OPI - Kiss Me I'm Brazilian
OPI - Keeping Suzi At Bay
China Glaze - Highlight Of My Summer
Depend - Black Art Liner
_________________________________________________________________________

It turns out that making nails that don't represent anything is the most difficult thing ever. These nails turned out to be made with color block -technique. Color block means that there are areas in different colors that are lined. I would have liked to start over with these nails but you can't invent something special every time you do nail art. So these are the nails I went with. I used three different OPIs and one China Glaze. I used an old Depend Art Liner to make the black lines. It's fun to notice that even though spring is starting to arrive, I'm not ready for bright colors. At least not this many. My eyes are longing after those darker colors. But making color block nails with darker colors wouldn't work so well since they are harder to tell apart. These nails really weren't on my comfort zone, not with their color or their style. The positive thing was that I did try something that was out of my comfort zone!
_________________________________________________________________________

2/19/2015

#ablecs15 Week 2: Matched to an Outfit


Tähän haasteeseen olisi ollut vaikka kuinka vaihtoehtoja, kiitos alkuvuoden palkintogaalojen. Harmi, että Oscarit ovat vasta tulossa. Tällä kertaa valitsin kuitenkin Portia de Rossin asun People's Choice Awardseista tältä vuodelta. Rossi oli pukeutunut siniseen jumpsuitiin joka oli vartalonmyötäinen ja edestä sekä takaa todella avoin. Tätä asua ei ole lehdistössä kehuttu, mutta sen kuviointi näytti siltä, että siitä saa aikaiseksi mielenkiintoiset kynnet. Kuvan puvusta pääset katsomaan täältä.

Kynnet jotka asusta tein eivät nekään saisi lehdistöltä kamalasti kiitosta, mutta tuli ainakin inspiroiduttua taas ihan uudenlaisesta asiasta. Nappasin jumpsuitin värit ja kuviot ja siirsin ne kynsille. Käytin pohjalla OPIn Bubble Bathia, joka vaati tähän lakkaukseen jo kolme kerrosta ollakseen edes melko peittävä. Bubble Bath on nude jelly, joten kovin hyvää peittävyyttä ei siltä tietenkään voi odottaa. Nudena tämä oli kuitenkin juuri sopiva näihin kynsiin, joissa oli tarkoitus tuoda esille myös puvun avoinaisuutta.



Toisena lakkana on OPIn Keeping Suzi At Bay, joka oli lähinnä puvun sinistä. Ihan yhtä kirkas se ei kuitenkaan ole. Kynsiteippiä näihin kynsiin meni reippaasti. Tällä hetkellä käytössä oleva rulla alkaa olla lopussa, joten teippi on vaikeakäyttöisempää kun se koko ajan hakeutuu rullalle eikä pysy suorana. Miten te tässä tilanteessa toimitte, annatteko lopun teipin olla vai kestättekö vaan jatkuvan rullaantumisen? Ehkä pitäisi itsekin siirtää tuo ihan perinteiseen teippirullaan säilöön, siinä ainakin yksi pala ehtisi aina suoristua.

Omasta mielestäni kynsistä tuli ihan hauskat ja melko erilaiset verrattuna kynsiin joita tavallisesti tulee tehtyä. Tässä Matched to an Outfit -aiheesta näkisin myös ainesta teemaviikkoon, laitetaan idea talteen. Ainiin..blogin sivupalkkiin on ilmestynyt diashow "Nail Mail" eli siinä näkyy aina kuvia uusimmista ostoksistani kynsimaailmasta, aina kun ne eivät erikseen postauksiin pääse vähään aikaan.


Mitä te näistä kynsistä ajattelette?

OPI - Bubble Bath
OPI - Keeping Suzi At Bay
Nail Tapes
_________________________________________________________________________

I could think of so many beautiful dresses for this challenge theme thanks to all the galas. It's too bad that the Oscars aren't here yet. This time I ended up choosing Portia de Rossi's outfit from People's Choice Awards this year. Rossi was wearing blue jumpsuit which was quite tight and open from front and back. This outfit didn't get much praise from the press, but I think that the jumpsuit's pattern gives chances for intresting nails. You can check the outfit out from here.

I think that these nails wouldn't get too much compliments from the press either but at least I got inspired by a whole new thing. I took the colors and the patterns of the jumpsuit and transferred them to my nails. I used OPI's Bubble Bath on the base, it took three layers to get to this point. It's a nude jelly so you can't even expect more. As a nude this was the perfect polish for these nails where I wanted to show how open the outfit was. As the other polish I used OPI's Keeping Suzi At Bay which was closest to that blue I had. It isn't as bright, but it's okay. I used a lot of nail tape and my tape is starting to ran out and the tape is all curled up when I try to use it. It didn't make creating these nails too easy. How do you prevent that from happening? 

I think that these nails were quite fun and rather different compared to the nails I normally do. I could see a theme week happening about this Matched to an Outfit -theme. I need to start thinking about this..What do you think about these nails?
_________________________________________________________________________

2/01/2015

As Seen On TV: Supernatural Mystery Adventure Drama


Supernatural Mystery Adventure Drama: Lost

Alusta asti tiesimme, että sekä minä ja Annie halusimme kumpikin tehdä kynnet Lostista. Teemaviikkoon tehtiin siis tilaa vain ja ainoastaan Lost -päivälle. Supernatural Mystery Adventure Drama -kategoriaan ei noin muutenkaan kovinkaan moni sarja mahdu. Lost on siinä mielessä erikoinen sarja, että omistan kaikki sarjan dvd-boksit, mutta en ole katsonut sitä alusta loppuun kuin kerran. Pätkiä sitten sieltä täältä useammin. Olen edelleen hämmentynyt sarjan lopusta, joten kun sarjan tekijät viime vuonna ilmoittivat, että hei, tätä se sarjan loppu oikein tarkoitti, hypin ilosta lukemaan tätä paljastusta. No ei ne mitään oikeasti paljastaneet ja nyt olen entistäkin ärsyyntyneempi. Joten jos teillä on jakaa jonkinlainen tulkinta sarjan viimeisestä jaksosta niin antaa tulla.

On vähän vaikea selittää, että mistä tuo sarja nyt oikeastaan kertookaan. No, lentokone putoaa autiolle saarelle ja siitä sitten alkaa henkiinjääneiden taistelu selvitäkseen saarelta pois. Ja voin sen verran sanoa, että tuo taistelu ei ole todellakaan sitä, mitä ehkä edellisen lauseen perusteella odottaisitte. Ehdottomasti suosittelen sarjaa kaikille, pidin itse siitä todella. Itsellä on menossa jo kolmatta vuotta projekti saada myös poikaystävä tätä katsomaan, vielä en ole onnistunut kuin kahden jakson verran. Jatkan siis yrittämistä.



Vaikka Lostin juoni tarjoaa vaikka minkälaisia mahdollisuuksia kynsille, oli sopivaa aihetta todella vaikea löytää. Kun sitten tein kynnet, niin päädyinkin itsenikin yllättäen Lostin logoon. Ensin tuputtelin meikkisienellä erisävyisiä sinisiä lakkoja päällekäin. Sitten leimasin keskisormeen ja nimettömään kirjaimet ja piirsin saaren niiden päälle. Aluksi ajattelin jättää loput sormet pelkästään sinisiksi, mutta lopulta maalasin aallot niille, koska aaltoja esiintyy myös Lostin logossa. Hyvää kuvaa oli todella vaikea näistä kynsistä saada, mutta tässä nyt huonoista kuvista parhaat.

Meidän teemaviikko oli nyt sitten tässä. Tämä olikin todella hauskaa, pitää ehdottomasti pohtia teemaviikkoja myös tulevaisuuteen. Ennen sitä kannattaa kuitenkin tulla piipahtamaan blogissa myös huomenna, jotain kivaa on tulossa ;)


Mitä te olisitte maalanneet Lost -kynsille?


OPI - Keeping Suzi At Bay
China Glaze - Liquid Leather
Picture Polish - Enchanting
OPI - My Vampire Is Buff
Peggy Sage - Océane*
Flormar - WL01
Essie - Blanc
Konad - White
Konad - m17
Konad - m18
_________________________________________________________________________

When planning this theme week Annie and I both knew that we would want to make nails about Lost. There really isn't very much shows that could be put to this "Supernatural Mystery Adventure Drama" -category. Lost is a special show in that way that I have all the seasons (6) on DVD put I have watched it completely only once. I'm very confused about the ending of Lost so when the makers of this show gave an interview last year that they will tell what the ending really means, I was so excited. Well they didn't really give anything away and now I'm even more confused. So if you have some kind of an idea of what the end means, please tell me. It's pretty hard to explain what Lost is about. Well..an aeroplane crashed to a desert island. From there the struggle to survive from the island begins. I absolutely can recommend this show to everyone, I really liked it myself. I have a project going on to get my boyfriend to watch this show. I have tried for three years and so far we have watched two episodes. I'll keep on trying.

Even though Lost's plot gives a lot of things to paint on your nails, it was really hard to find something. When I finally made these nails, I surprised even myself and did these nails based on the show's logo. I pushed different shades of blue to my nails and then stamped the letters to my middle and ring finger and painted the island on top of them. First I thought that I would leave the other nails only blue but decided to paint some waves on them since they appear in the logo as well. It was hard to get a good photo of these nails so here are the best photos. What would you have painted on Lost -nails?
_________________________________________________________________________
*gotten for review

11/09/2014

Isänpäivä kynsiblogissa


Kun sain ajatuksen huomioida isänpäivän myös blogin puolella, oli mielessä kaksi eri tapaa toteuttaa nämä kynnet. Joko ottaisin esiin leimauslaatat ja valitsisin niistä sellaiset kuvat, joista oma isä tulisi jotenkin mieleen. Ehkä golfmaila, vene, vasara..Toinen vaihtoehto oli sitten tämä minkä lopulta sitten toteutinkin. Yksi päällimmäisistä asioista mitä isästä tulee mieleen on mökki, jolla koko perhe viettää paljon aikaa, mutta etenkin isä. Kynsillä siis jotain, mitä en todellakaan ole kokeillut aikaisemmin eli maisemamaalausta.

En todellakaan ole hyvä piirtäjä, paperilla tai etenkään kynsillä. Silti halusin toteuttaa tämä kynnet juuri näin. Kynsiltä ehkä saa selville missä kynnessä se mökki nyt oikein majaileekaan ja sen, että sen ympärillä on vettä ja metsää. Ehkä joku huomasi tuon laiturinkin. Kokeilin kuitenkin jotain uutta ja se on hyvä niin. Lisäksi kokeilin sitä hyvästä syystä. Ihan onnistunut kynsisetti siis.


Käytin todella monia eri lakkoja, mutta tärkeimpinä on kaiken pohjalla oleva OPIn My Vampire Is Buff, vihreä Models Ownin Green Tea ja ruskea Models Ownin Pray. MO:t eivät oikein toimineet maalaamisessa paitsi todella paljon kerrostaessa, mutta kävi ilmi, että en omista muita vihreitä tai ruskeita ellei vaaleita sävyjä lasketa. Vesi on tehty Peggy Sagen Océanella (Peggy Sage -merkistä myöhemmin lisää). Lisäksi siihen on lisäilty OPIn Keeping Suzi At Bayta ja Rimmelin Hot White Lovea. Mustaa käytin mökin ja laiturin korostamiseen, se oli China Glazen Liquid Leather, kuten aina. Tein myös muutamia kiviä Color Clubin Lady Holidaylla. Ja lisäksi yritin myös maalailla vähän kaisloja, niihin käytin KIKOn Peach Rosea. Aika monta lakkaa siis tarvittiin näihin kynsiin, mutta näitä tehdessä oli hauskaa ja uuden kokeileminen mielenkiintoista. 

Joten vielä kerran..Hyvää Isänpäivää iskälle! <3 :)

OPI - My Vampire Is Buff
Models Own - Green Tea
Models Own - Pray
Peggy Sage - Océane
OPI - Keeping Suzi At Bay
Rimmel - Hot White Love
China Glaze - Liquid Leather
Color Club - Lady Holiday
KIKO - Peach Rose (358)
Flormar - WL01
_________________________________________________________________________

So, today's Fathers Day. I had an idea few days ago to do some nail art related to this. First I thought about stamping, but then decided to do some hand painting. Our whole family spends much time in our cabin, father especially. That's how I got the idea to paint the cabin. I haven't tried scenery painting ever before on my nails. I'm really not a good painter and with nails it's even more difficult, but I tried and did something new. I hope you can see the cabin, woods, lake and maybe even the dock. 

I used so many different polishes, you can see the list above. I had OPI's My Vampire is Buff as the base and then added polishes on it. The water was made with Peggy Sage's Océane (more info about the brand Peggy Sage coming up later). Those two are the main colors on which I started to add colors. I used two of Models Own's polishes, Green Tea and Pray. It turned out that I didn't have green and brown in any other brands and MOs weren't the best to do hand painting with but I managed. I'm glad I tried something different and had fun with it. :)
_________________________________________________________________________

10/07/2014

#ablecaw14 Week 4: Play That Song


Joku kappale mistä tehdä kynnet..jaahas, ehkä yksi vaikeimmista tähän asti. Sitten vaan pohtimaan lempibändejä ja ehkäpä jotain mitä en ole aikaisemmin koittanut. No, Metallica ja joku niistä monista lemppareista..Fade to Black? Fade to Black löytyy Metallican Ride the Lightning -albumilta (1984). Sen lisäksi, että kappaleen nimi viittaa selkeästi mustaan liukuväriin niin kyseisen albumin kansi sopi myös tähän teemaan hienosti. Siispä Fade to Blackin inspiroimana kynnet levyn kantta mukaillen.

Nyt en kyllä enää tee liukuväriä kynsille vähään aikaan vaikka se näiden harjoitusten määrästä johtuen alkaakin jo sujua. Tällä kertaa liukuvärin pohjalla OPIn Keeping Suzi At Bay, päällä musta China Glazen Liquid Leather ja kärjissä Zoyan Dream. Dreamia käytin myös Metallican logon mukaisen M -kirjaimen ympärillä. Tuohon nimenomaiseen M-kirjaimeen olen kyllä melko tyytyväinen kun ottaa huomioon kuinka vaikeaa kynsille käsin maalaaminen tuntuu olevan. Lisäksi tykkäsin tuosta Dreamin sirottelusta kirjaimen ympärille, mikä yhdistää sen paremmin muihin kynsiin. Ehkä ensi kerralla Metallican keikan ollessa käsillä uskaltaudun kokeilemaan jotain samanlaista..

Mitä te näistä Metallican Fade to Black -kynsistä ajattelitte? :)


Sally Hansen - Nail Rehab
OPI - Keeping Suzi At Bay
China Glaze - Liquid Leather
Zoya - Dream
Rimmel - Hot White Love
_________________________________________________________________________

This time the challenge said it was time to get inspired by some song. This was maybe the hardest one so far. I started to think about my favorite bands and maybe something I wouldn't have tried otherwise or before. So I thought of Metallica and had to choose one of my favorite songs. This time I decided to go with Fade to Black from Ride the Lightning (1984). Even the song title screams gradient so I faded the nails to black and also added those lightnings from the album cover. I'm most proud of the M -from Metallica's logo that I managed to paint by hand to my nails. 

I used OPI's Keeping Suzi At Bay in the bottom, then added China Glaze's Liquid Leather and Zoya's Dream to make the gradient. I even added some of Zoya's Dream-glitter around the M, which I think looks pretty nice. What do you think about my Metallica's Fade to Black -nail art? :)
_________________________________________________________________________

9/14/2014

Team Finland


Muistan pienenä istuneeni liikuntasalissa lentopallopeleissä. Muistoja palauttaa mieleen se kimeä ääni mikä sisäpelikengistä joskus lähtee niiden osuessa oikealla tavalla lattiaan, pallon ääni kun se osuu käsiin tai lattiaan ja se tietynlainen hien, kahvin ja ihmisten hajujen yhdistelmä. Suomen lentopallopelit tulikin sitten seurattua telkkarista tällä ja viime viikolla tarkasti. Vaikka Suomen pelit eivät enää viimeisellä viikolla oikein sujunutkaan niin kynnet piti silti näihinkin kisoihin väsätä, ja tulihan viimeisestä pelistä 3-0 voitto.

Kun ajattelen Suomi-kynsiä, liukuväri on itsellä se perinteinen ratkaisu. Tällä kertaa lisäelementtinä lakkasin mukaan myös Suomen lipun, mikä nyt on aika alleviivaavaa, mutta olkoot. Pienenä ekstrana liu'un alareunaan Gabrinin Confetti -lakkaa, mikä koostuu sinisistä ja valkoisista tikku-, hex- ja palloglittereistä.




Liukuvärin toteutin jälleen ihan vain akryyliväreillä, niillä liu'usta on niin helppo saada sujuva, se tekee efektin melkeen itsestään. Suomen lipun valkoisena ja myös liukuvärin pohjana on käytetty Rimmelin Hot White Lovea. Melko hyvin toimiva valkoinen, mutta ei kuitenkaan se the white. Lipussa sinisenä on OPIn Keeping Suzi At Bay. Tätä lakkaa tullaan syksyllä varmasti näkemään lisää. Muuten mukana menossa myös Nail Vinyls, jonka avulla Suomen lippu on koottu.


Seurasitteko te lentopallokisoja? :)

Sally Hansen - Nail Rehab
Acrylic Colors
Rimmel - Hot White Love
Cabrini Confetti
OPI - Keeping Suzi At Bay
Nail Vinyls
Sally Hansen - Diamond Flash Top Coat

 ________________________________________________________________________

I remember sitting in a gym watching volleyball when I was just a little girl. It brings back memories to hear those sounds when sneakers touch the floor the right way and when ball hits someone's hands or floor. Also the smell of sweat, coffee and all the humans combined reminds me of those days. When Finland made it to the volleyball championship, I watched those games carefully. And allthough Finland didn't do as well the last week, I still wanted to make those traditional Finland -nails. This is my way of cheering our team.

I did a gradient with acrylic colors since they almost do the gradient themselves without my help, they're that easy to use. The base of the gradient and the white in the Finland's flag is Rimmel's Hot White Love. The blue in the flag is OPI's Keeping Suzi At Bay and I'm quite sure you'll be seeing this polish when the autumn really comes. I used Nail Vinyls to make the flag. That funny glitter-polish on the base of the gradient is Gabrinis Confetti -polish. I really thought it would bring a fun touch to these nails. 


Did you watch volleyball in these past few weeks? :)
________________________________________________________________________ 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...