1/25/2017

Nail Art -turhakkeet

Omaa lakkalaatikostoa kaivellessa tuli mieleen, että vaikka kynsien lakkailuun ja koristeluun on kehitetty vaikka kuinka paljon nopeuttavia ja helpottavia välineitä, on joukossa välillä tuotteita, jotka oikeasti tuntuvat lähinnä turhakkeilta. Aloin pohtia, että keksinkö useampia kuin yhden ja kappas, niistähän tuli kokonainen postaus. Vaikka osa näistä todellakin on niitä turhakkeita, en silti sano, että niitä ei olisi kiva omistaa itsekin..Kuvia lisäsin niistä asioista, joita itseltäni löytyi. Lopuista olen laittanut linkit johonkin versioon tuotteesta, jotta selviää paremmin mistä oikein höpötänkään. Mikäli teillä on jotain näistä tuotteista käytössä, niin kertokaa ihmeessä, että miksi se on juuri teille sopiva ratkaisu! Moni listaamistani tuotteista on varmasti makuasioita, joten on mielenkiintoista kuulla miten oma turhake voi olla toiselle todella käytännöllinen juttu.


Leimauslaatan pidike

Itseltäni taitaa yhä löytyä Konadin laatanpidike. Ensimmäisen kokeilukerran jälkeen taisin antaa tuon olla, koska eihän se nyt vain toimi. Yleensä leimaan kynnet talouspaperin päällä, jolloin scraper pysähtyy melkein itsestään ja sen pudotus laatasta paperiin on olematon. Pidikkeen kanssa scraper jatkaa usein (ainakin omassa käytössäni) vain liukumista eteenpäin kunnes osuu paperiin, joten talouspaperia pidikkeen sijaan käyttämällä pääsen ainakin itse helpommalla. Ehkä tässä on kyse tekniikasta. Lisäksi nykyisin leimauslaattani ovat todellakin kaikkea muuta kuin pieniä ja pyöreitä, joten eipä tuosta ole mitään hyötyä.

Gradient Sponge Stamper

Esimerkki täälläEn oikeasti edes tiennyt näiden olemassaolosta ennen kuin törmäsin niihin muistaakseni Instagramissa. Käytän normaalisti liukuvärin tekemiseen meikkisientä, joka toimii paremmin kuin hyvin. Yhtä sientä pystyn käyttämään vähintään kuusi kertaa, koska en leikkaa tai pese niitä. Leikkaamalla sienestä saisi varmasti käyttöä pidemmäksikin aikaa. Toisaalta Sponge Stamperia voisi pestäkin, mutta jotenkin silti kallistun vielä perinteisen meikkisienen puolelle. Jollain videolla tuo stamper näytti vähän turhan huokoiselta omaan käyttööni, koska meikkisienessä sienen rakenne on niin tiivis, että se ei pääse välittymään kynsille asti. Kuitenkin 1,99 dollarin hinnalla saattaisin haluta kokeilla tätä ihan käytännössäkin, turhake kyllä, mutta vähän kiinnostaisi.

Nail Art -suunnitteluappsit

Okei, no joskus iPhone 4:n omistukseni aikoihin saatoin kokeilla näitä jonkin verran. Mutta ikinä mikään suunnittelusovellus ei kuitenkaan pystynyt vastaamaan siihen, mitä oikeasti halusin appsilla tehdä. Loppujen lopuksi olen päätynyt siihen lopputulokseen, että kaikista helpointa on säilöä suunnitelmansa joko ihan piirtämällä tai kirjoittamalla. Muistiinpanoja löytyy itseltäni välillä puhelimen muistiosta mikäli en päässyt piirtämään, mutta suurimmat ideat piirtelen aina paperille. Ehkä uusi bullet journalini auttaa tässä, ainakin meinasin jokaiselle kuukaudelle jättää suunniteluaukeaman kynsiä varten.

Kynsilakkojen listausappsit

Tiedän, tämä on todella kyseenalainen juttu turhakelistassani. MUTTA itselleni näistä ei ole ikinä ollut mitään apua. Samoina iPhone -aikoinani yritin oikeasti totutella näihinkin. Mutta kun ei niin ei. Nykyään listaan lakkani ja leimauslaattani Exceliin ja ihan oikeasti, se on osoittaunut miljoona kertaa toimivammaksi kuin mikään kokeilemani listausohjelma. Toisaalta moni on ehkä jaksanut aktiivisesti käyttää ja ylläpitää noita listoja valokuvineen, jolloin ne ovat varmasti nättejä ja toimivat käyttäjälleen. Itselleni nämä olivat kuitenkin ehdoton ei.

Kynsilakan kallistaja

Esimerkki löytyy täältä. Ensimmäisen kerran muistan nähneeni tuotteen ihan pöydälle aseteltavana versiona. Silloin siinä vaikutti olevan jopa järkeä melkein tyhjien kynsilakkapullojen kanssa. Tämä laite kallisti pulloa valmiiksi sen verran, että sieltä sai vielä tehokkaasti, ilman pullon jatkuvaa heiluttelua, lakkaa ulos. Seuraava versio tästä oli se, että kallistaja laitettiin sormuksen tavoin sormeen ja kynsilakkapullo oli jatkuvasti lähellä lakkaajaa. Eieieieiei. En ole koskaan kokeillut näitä tai edes nähnyt livenä, mutta olen kuitenkin melko varma, että itselläni nämä menisivät täysin hukkaan. Ensinnäkään en jaksaisi tai muistaisi aina ottaa lisävarustetta laatikosta tai mikäli ottaisin, etenkin sormusversion kanssa aika menisi lähinnä sen pelkäämiseen, että lakkaa on kohta aivan joka puolella. Puhumattakaan siitä, että luulisi lakkapullon sormella painavankin jonkin verran..


Siivoussivellin

Jossain vaiheessa joku keksi, että ison siveltimen käyttö on hyvä keino puhdistaa valmiilta kynsiltä pientä pölyä tms. ennen kuvaamista. Tätä oikeasti kokeilin, mutta totesin siveltimen käytön ihan turhaksi, varsinkin jos siveltimestä irtoaa harjaksia kynsille. Helpommalla pääset kun vaan huuhtelet kynnet veden alla, puhaltelet tai ihan sormilla siivoat kynsiltä sotkut. Ei jatkoon.

Kynsilakan kuivattaja

Esimerkki täälläKaikkihan kokeilevat varmasti jonkinlaisia hokkuspokkuksia, jotta kynsilakat kuivaisivat nopeammin, eikös? Quick Dry Top Coatin lisäksi en ole tavannut mitään oikeasti toimivaa kikkaa. Sen sijaan olen lukenut tutkimuksia, että kynsiin puhaltelu on yhtä tyhjän kanssa. Oma hokkuspokkuseni päällyslakan lisäksi on kuitenkin kynsien pitäminen kylmän veden alla, mutta tämäkin vasta, kun kynsilakan pinta on selvästi kuivahtanut. Se tuntuu auttavan siinä, kun lopullista kuivumista pitäisi nopeuttaa niin, että uskaltaa esim. laittaa farkut jalkaan. Voi kuitenkin olla, että tämä on täysin omassa päässäni, eikä välttämättä toimi oikeasti yhtään. Lisäsin listaan kuitenkin kynsilakkojen kuivattajan eli laitteen, jonka alle käsi laitetaan ja joka sitten puhaltaa kynsille ilmaa. Väittäisin, että ihan turhake. 

Mallikäsi

Esimerkki täälläTikutan tikutin itse lakkoja ahkerasti, mutta tällä hetkellä tikut ovat pahasti jäljessä todellisuudesta. En ole ihan varma, että onko niiden päivittämisessä edes mitään pointtia, koska itse en niitä lakatessani katso ja kavereillekaan ei ole  tullut kynsiä lakkailtua piiitkään aikaan. Tikkuja voi kuitenkin käyttää myös lakkausten kokeiluun (en ole tehnyt), mutta lakkauksia voi kokeilla myös hyrriin tai mallikäsiin. Itse ymmärrän parhaiten hyrrät. Mallikädet tuntuvat todella oudoilta, koska käsi ei kuitenkaan muoviutensa (ihan on oikea sana. not.) takia vastaa oikeaa kättä niin miltään osin, joten et voi edes perustella lakkaavasi kynsiä harjoitusmielessä. Ainut pointti on kokeilla lakkausta, mutta saman voit tehdä monta kertaa helpommin tikulle tai sitten sille hyrrälle. Tämä on taas yksi niistä makuasioista, mutta itselleni tämä ei vaan millään aukea. Jos käytätte mallikättä, niin kertokaa ihmeessä, että miksi se on teille oikea ratkaisu? Tämä kiinnostaisi. 


Tuleeko teille mieleen muita turhakkeita? Oliko joku luettelon tuotteista mielestänne tarpeellisia?

12 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus! Itsellä ei löydy mitään listalla olevaa, joten perusteluita tarpeellisuuden puolesta en osaa antaa. Paremminkin oon samoilla linjoilla sun kans, esim. käytän myös meikkisientä liukuvärjäykseen jne. Ainoa poikkeus on, että tuo lakkojen listausappi vois mennä kokeiluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Olen kyllä kuullut monesta, jolla tuollaiset sovellukset ovat toimineet. Itselle siinä ei kuitenkaan ole kaikkea tarvittavaa, joten Excel ajaa ohi. :D

      Poista
  2. No nyt on kynsien lakkaaminen nostettu ihan uudelle tasolle.. o.O
    En ole kokeillut mitään noista, enkä usko että tulen kokeilemaankaan. Turhakkeita todellakin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah :D Tämän todettuasi kotoa löytyykin pian kynsilakan kallistaja :D

      Poista
  3. Mulla on noi Sponge Stamperit käytössä ja tykkään niistä. Kynsiin saa tehtyä liukuvärjäykset ilman, että sitä lakkaa sotkee joka paikkaan. Eikä näistä jää mitään ylimääräisiä huitaleita kynsille, kuten meikkisienistä usein jää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että ne on toimineet! :) Itse ratkaisen sotkemisen kynsinauhoille levitettävällä Peel Off -lakalla niin ei tarvitse yhtään varoa ja hiutaleihin tosiaan auttaa Katjamarian alla kertoma vinkki :)

      Poista
  4. Apua oon kammonnut tuota sormuskynsilakkatelinettä! Siis ihan varmasti onnistuisin sotkemaan lakkaa ympäriinsä 😁 Ei ehkä kaikki, mutta minä onnistuisin.

    Ps. Jos meikkisienestä jää roskaa kynsille (kun sieni kerää helposti pölyä ja hituloita), voi sen hyvin pestä pois pölyistä juuri ennen käyttöä. Vähän kostealla sienellä liukuväri onnistuu hyvin ✌🏽 Itse olen pilkkonut sienen pienempiin osiin ja eBay-ostoksena on ihan älyttömän halpa leimausväline.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä sotkisin sillä kanssa aivan hirveästi! Valkoinen pöytä olisi alustasta huolimatta varmasti ihan toisen värinen tuollaisen käyttämisen jälkeen.

      Hyvä vinkki, tuo kyllä toimii pölyn poistamiseen :)

      Poista
  5. Haa, nuo kaikki on kyllä niin turhia! Hyvä postaus! :D

    VastaaPoista
  6. Melkoisia turhakkeita! :D Tosin yhdestä kehtaan väittää vastaan ainakin hivenen verran, eli harjoituskäsi voi oikeasti olla tosi kätevä. Tosin ei tuollainen minkä linkkasit, vaan sellainen pöytään kiinnitettävä (esim > https://skytukku.fi/index.php?route=product/product&product_id=5582 ). Itse hommasin omani rakennekynsien treenailuun missä se on ihan superhyvä mutta olen kyllä aikanaan tehnyt sille ihan kynsilakkauksiakin. Tosin se oli silloin alkuaikoina kun oli sata uutta jännittävää tekniikkaa eikä kaikkia viitsinyt suoraan omille kynsille heittää kun onnistumisprosentti ei kovin korkea ollut uusien juttujen kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah :D Hei tosi kiva kuulla, että tuosta on ollut ihan oikeasti hyötyäkin!

      Poista

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...