1/04/2017

Kirkkaat lumihiutaleet


Olin jo etukäteen päättänyt, että millaiset kynnet tulisin tekemään uudeksi vuodeksi. Mitään varsinaisia suunnitelmiahan ei tuolle päivälle ollut, mutta halusin silti tehdä kynsille jotain spesiaalia. Sitten kävikin niin, että uuden vuoden aatonaattona nappasin poikakaverilta flunssan ja kynsien tekeminen ei kyllä ollut ensimmäisenä mielessä. Ajattelin, että sen sijaan lakkaan nuo kynnet sitten tällä viikolla. Kun lakkaushetki saapui niin huomasin, että olin täysin unohtanut tämän supersuunnitelmani lakkaukseen. Tämän takia ne mahtavat ideat pitäisi aina piirtää tai edes kirjoittaa ylös. Lopulta päädyin tekemään sitten jotain ihan erilaista. Mitkään superkynnet näistä ei todellakaan tulleet, mutta tulipa kokeiltua jotain erilaista.

Lumihiutaleet on nyt lopulta leimattu Born Pretty Storen laatasta Celebration BPX-L008. Laatta sisältää paljon jouluteemaisia kuvioita, mutta myös yleispäteviä talvisia kuvia. Ja onpahan nyt ensi vuodelle hommattu ajoissa jouluiset leimauslaatat, nimittäin postissa taitaa odottaa toisen yhteistyön taholta toinenkin talvinen leimauslaatta. Tästä kuitenkin myöhemmin lisää. Erilaisten elementtien yhdistely on yleensä kynsihommissa osa hauskuutta. Nytkin kirkkaat ja kesäiset värit toimivat todella kivasti lumihiutaleiden pohjalla. Liikaa yhdistelemistä tuli kuitenkin tehtyä muiden kynsien nuden lakan kohdalla, se ei vain nimittäin meinaa istua lakkaukseen millään mukaan.


Jälkeenpäin harmitti se, etten tehnyt kaikista kynsistä kirkkaita vaan halusin kokeilla muutamaa kynttä nudena. Kirkkaana kokonaisuutena kynnet olisivat varmasti toimineet paljon paremmin. Mutta hei, live and learn, eikös? Naurattaa vaan, että kun vihdoin sain sen lumihiutalelaatan käsiini niin en sitten saanut tätä parempaa lopputulosta aikaiseksi.

Essence - Dare It Nude (36)
Gina Tricot - White
Color Club - Blue-Ming
OPI - I Just Can't Cope-Acabana
OPI - Suzi Shops & Island Hops
China Glaze - That's Shore Bright
Essence - Stamp Me! White
Born Pretty Store - Celebration BPX-L008

2 kommenttia:

  1. Noi varikkaat kynnet on kylla tosi hienot! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva, että edes yksi osa lakkauksista meni niinkuin piti :D

      Poista

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...