Näytetään tekstit, joissa on tunniste China Glaze - That's Shore Bright. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste China Glaze - That's Shore Bright. Näytä kaikki tekstit

3/08/2017

Asiallista, sulautuvaa ja omanoloista


Ollaan kotona taas huomattu, että tarvittaisiin uusia tv-sarjoja katsottavaksi. Viimeksi katsottiin The Affair, mikä oli ensimmäiset kaksi kautta ihan viihdyttävä, mutta kolmas kausi oli ihan hirveä. Aloitin katsomaan yksin The Crownia, joka on oikeastaan todella hyvä sarja, ainakin vielä näin viiden jakson jälkeen. Tässä uutta sarjaa pohtiessa ollaan katsottu paljon suomalaisia tv-ohjelmia, mutta laihdutus ja erilaiset visailut eivät oikein joka ilta nappaa. House of Cards tai Sons of Anarchy taas eivät oikeastaan kiinnosta. Tässä tullaankin tilanteeseen, jossa kaikki kivat ja kiinnostavat sarjat on nähty. Kai sitä pian täytyy alkaa katsomaan Kotikatua alusta ja katsoa kumpi meistä muistaa lapsuuden aikaisia jaksoja enemmän.

Viime viikonlopuksi tarvitsin asialliset, tummaan asuun sulautuvat, mutta kuitenkin hauskat ja omanoloiseni kynnet. Eli kynsien piti olla vähän kaikkea. Selailin pitkään Instagramia ja Pinterestiä ja lopulta päädyin violettisävyiseen liukuväriin geometrisilla leimauksilla. Melko tutulla ja toimivalla kaavalla siis loppujen lopuksi mentiin.




Leimat ovat vasta tilaamastani MoYou Londonin laatasta Holy Shapes -03. Laatasta löytyy kyllä paljon omia silmiäni miellyttäviä kuvioita. Tällä kertaa kaipasin kuitenkin kuviota, joka ei peittäisi kynsien pohjaa liikaa, mutta kuitenkin erottuisi kynsiltä helposti. Ehkä valaistus oli väärässä kulmassa tai sitten läpinäkyvä stamperini on alkanut sumentua, koska kuvioiden kohdistaminen ei ollutkaan superhelppoa kuten aikaisemmin. Piti oikeasti vähän zoomailla, että mihin kohtaan kuvio pitäisi painaa ja kuten näkyy, eivät kuviot siltikään oikeen tahtoneet asettua samoille linjoille.

Liukuvärissä toimivat kivasti yhteen kolme eri lakkaa. Niitä käyttäessä mietin, että näin on tainnut tulla tehtyä myös aikaisemmin. Ainakin KIKOn Lilac (330) alkaa olla melko tuttu toveri liukuvärin tekemisessä. Toisaalta mitäpä sitä toimivia lakkoja toisistaan erottamaan. Ja kai sitä loppujen lopuksi ainakin yksi lakka aina triosta vaihtuu.




Mielestäni tämä lakkaus oli ihan sellainen peruskiva. Leimaukset jäivät vähän harmittamaan, koska laatu ja kohdistus eivät olleet ihan toivotulla tasolla. Toisaalta kynnet kuitenkin onnistuivat mielestäni olemaan juuri niitä asioita mitä niiltä toivoinkin eli asialliset ja sulautuvat, mutta silti omanoloiseni. Kuinka paljon sitä yksiltä kynsiltä voi edes vaatia? Tässä vaiheessa on varmaan jo sopivaa alkaa vihjailla ensi viikosta, koska silloin blogissa on jotain vähän spesiaalimpaa sisältöä. Pitkään tämänkin valmistelussa meni, mutta lauantaina jo selviää, että mistä on kyse.

Ovatko nämä kynnet tarpeeksi asialliset ja sulautuvat?

OPI - Skating On Thin Ice-Land
China Glaze - That's Shore Bright
KIKO - Lilac (330)
Essence - Stamp Me! White
MoYou London - Holy Shapes -03

2/22/2017

Pastellista hempeilyä



Kun edellinen lakkaus ja suuri suunnitelmani meni vähän miten meni, halusin nollata palettia ja kokeilla jotain perinteisempää. Liukuväri ja koko kynnen leimaus, yleensä aina toimiva yhdistelmä. Muutin perinteistä liukuväriä niin, että väri liukuu kynnen keskikohdassa toiseen ja vaihtuu vielä takaisin alkuperäiseen sävyyn. Pohjaväreinä näkyykin violetti ja vaaleanpunainen. Tarkoituksenani oli jättää perinteiset, vaaleanpunaiset hempeilykynnet vasta ystävänpäiväksi, mutta jo edeltävänä viikonloppuna huomasin lakkailevani nämä. Mutta noh, ehkä ystävänpäivän ympärillä kestää näitä hempeitäkin kynsiä tavallista enemmän. Tai sitten ihan vain näin kun kevät alkaa jo auringon muodossa ilmoitella saapumisestaan.


Ennen pidin todella paljon pastellisista kynsistä, mutta sitten tummemmat sävyt alkoivat vetää enemmän puoleensa. Näiden kynsien myötä mieleen taas palautui, että miksi vaaleista sävyistä aikoinaan tykkäsin niin kovasti. Nykyisin tuntuu siltä, että vaaleat kynnet jättävät kynnet muodottoman näköisiksi, kun taas tummat sävyt antavat ryhdikkäämmän fiiliksen. En tiedä mikä näissä kynsissä sitten miellyttää, ehkä koko kynnen selkeä kuvio tuo ryhdikkyyttä? Lyhyetkin kynnet näyttää tällaisella lakkauksella tosi kivoilta. OPIn Suzi Shops & Island Hops on viime aikoina ollut todella paljon käytössä, vaikka vaaleista sävyistä en muka perustakaan. Tällä kertaa sen kaverina on China Glazen That's Shore Bright, jonka luopumista olen pohtinut monet kerrat. Ehkä se on kuitenkin kannattavaa säilyttää kokoelmassa, kun aina välillä sitä tuntuu todella tarvitsevan.


Leimat ovat Born Pretty Storen laatasta BP-L052, jossa on useita mandala -tyyppisiä kuvioita. Laatassa on kivan erilaisia kuvioita esimerkiksi sen suhteen, että kuinka paljon haluaa alta näkyvän lakkaa. Tällä kertaa halusin käyttöön kuitenkin tällaisen vähän "ilmavamman" vaihtoehdon.

Kun näiden kynsien myötä hillitty hempeys oli hoidettu, oli tilaisuus suunnitella ystävänpäiväksi jotain vähän alleviivavampaa ja räikeämpää. Ystävänpäivän kynnet eivät tänä vuonna napsahtaneet blogissa julkaisuun ihan päivän ollessa ajankohtainen, mutta voihan sitä vähän jälkikäteenkin fiilistellä! 

China Glaze - That's Shore Bright
OPI - Suzi Shops & Island Hops
Essence - Stamp Me! White
Born Pretty Store - BP-L052
IsaDora - Peel Off Base

1/04/2017

Kirkkaat lumihiutaleet


Olin jo etukäteen päättänyt, että millaiset kynnet tulisin tekemään uudeksi vuodeksi. Mitään varsinaisia suunnitelmiahan ei tuolle päivälle ollut, mutta halusin silti tehdä kynsille jotain spesiaalia. Sitten kävikin niin, että uuden vuoden aatonaattona nappasin poikakaverilta flunssan ja kynsien tekeminen ei kyllä ollut ensimmäisenä mielessä. Ajattelin, että sen sijaan lakkaan nuo kynnet sitten tällä viikolla. Kun lakkaushetki saapui niin huomasin, että olin täysin unohtanut tämän supersuunnitelmani lakkaukseen. Tämän takia ne mahtavat ideat pitäisi aina piirtää tai edes kirjoittaa ylös. Lopulta päädyin tekemään sitten jotain ihan erilaista. Mitkään superkynnet näistä ei todellakaan tulleet, mutta tulipa kokeiltua jotain erilaista.

Lumihiutaleet on nyt lopulta leimattu Born Pretty Storen laatasta Celebration BPX-L008. Laatta sisältää paljon jouluteemaisia kuvioita, mutta myös yleispäteviä talvisia kuvia. Ja onpahan nyt ensi vuodelle hommattu ajoissa jouluiset leimauslaatat, nimittäin postissa taitaa odottaa toisen yhteistyön taholta toinenkin talvinen leimauslaatta. Tästä kuitenkin myöhemmin lisää. Erilaisten elementtien yhdistely on yleensä kynsihommissa osa hauskuutta. Nytkin kirkkaat ja kesäiset värit toimivat todella kivasti lumihiutaleiden pohjalla. Liikaa yhdistelemistä tuli kuitenkin tehtyä muiden kynsien nuden lakan kohdalla, se ei vain nimittäin meinaa istua lakkaukseen millään mukaan.


Jälkeenpäin harmitti se, etten tehnyt kaikista kynsistä kirkkaita vaan halusin kokeilla muutamaa kynttä nudena. Kirkkaana kokonaisuutena kynnet olisivat varmasti toimineet paljon paremmin. Mutta hei, live and learn, eikös? Naurattaa vaan, että kun vihdoin sain sen lumihiutalelaatan käsiini niin en sitten saanut tätä parempaa lopputulosta aikaiseksi.

Essence - Dare It Nude (36)
Gina Tricot - White
Color Club - Blue-Ming
OPI - I Just Can't Cope-Acabana
OPI - Suzi Shops & Island Hops
China Glaze - That's Shore Bright
Essence - Stamp Me! White
Born Pretty Store - Celebration BPX-L008

6/16/2015

Polish of the Month, May 2015




Essie - Blossom Dandy


Essien Blossom Dandy vilahti blogissa jo huhtikuussakin, mutta nyt palataan tuohon lakkaan ihan kunnolla. Vaikka aina korostan, että pastellit ja hennot sävyt ovat se omin juttu, niin silti ihan huolella rikon tuota väitettä uudelleen ja uudelleen. Blossom Dandy on osa kevään 2015 Flowerista -kokoelmaa. Joissain blogeissa lakkaan viitataan vaaleansinisenä, mutta itselle se on eniten kirkas minttu. Tuntuukin, että esim. googlen kuvahausta lakkaa katsellessa ei kovin moni kuva osu lähelle (omaa) todellisuutta. Kaksi kerrosta lakkaa riittää peittämään kynnet kauniisti ja sävyltäänkin lakka on sopivan hillitty, mutta näyttävä!



Picture Polish - Tiffany


Haha, nappasin sitten tälle kuukaudelle kaksi melkein samansävyistä lakkaa. Mutta eipä se haittaa, voidaan suorittaa pientä vertailua! Tiffany on osa Light Shades -kokoelmaa vuodelta 2009. Kun lakan sävyä vertaa Blossom Dandyyn, niin Tiffanyssa näkyy enemmän välähdyksiä vihreästä. Kaksi kerrosta on tällekin lakalle se taianomainen määrä, eikä laadustakaan ole sen kummemmin mitään valitettavaa.



China Glaze - That's Shore Bright

That's Shore Bright pääsee lakkauksiini mukaan yleensä vain pienenä osana. En muista, että olisin koskaan käyttänyt tätä lakkaa itsekseen tai koko kynnelle lakattuna. TSB on kotoisin kesän 2013 Sunsational -kokoelmasta. Neonsävyinen violetti on itselle todella vaikea lakka, mutta tehosteena se toimii useassakin lakkauksessa. En olekaan halunnut lakasta luopua juuri tästä syystä. Hyvin olen sitä kuitenkin vuosien aikana saanut kulumaan.
_________________________________________________________________________

Essie - Blossom Dandy

Essie's Blossom Dandy was already shown in the blog for the first time on April, but let's get back to this polish properly. Although I always keep saying that pastels and light shades are my thing, I keep breaking that statement time and time again. Blossom Dandy is part of spring 2015 collection called Flowerista. In some blogs this polish is said to be light blue, but  for me it's still a bright mint. It feels that you can't really get an accurate picture of this polish,  there's always something a bit different than how I see this polish in real life. Two layers of this polish is enough to cover nails nicely and the shade is also delicate enough, but still bright enough (does that even make any sense?).

Picture Polish - Tiffany

Heh, I just picked two polishes of the almost exact same shade for this post. But that's okay, I can do a little comparison here! Tiffany is part of Light Shades -collection from the year 2009. When you compare Tifffany to Blossom Dandy, you can see that Tiffany is a bit more green. Two layers of this polish is also enough and I don't have any bad things to say about the quality.

China Glaze - That's Shore Bright

That's Shore Bright is normally included in my nail art in just small amounts. I can't remember that I would have used this polish by itself or polished to the whole nail. TSB is from summer 2013 collection Sunsational. A violet neon isn't really my cup of tea, but it works great as an effect polish. I haven't given this polish away for this exact reason and have
_________________________________________________________________________

5/08/2015

#ablecs15 Week 13: Dreaming


Kerrankin olen viikon haasteteemojen kanssa ajoissa! Edellisestä kerrasta onkin jo aikaa. Vaikka pitkästä aikaa sainkin energiaa ja aikaa kasattua käsinmaalaamiseen, niin käsi olikin vähän eri mieltä ja tärisi todella mukavasti koko ajan. Ihan mukavan lopputuloksen sain silti aikaiseksi, mutta kynsinauhojen kunto vaan jaksaa edelleen järkyttää. Nyt olen muutaman päivän aikana ottanut taas vähän kynsienhoidon tehokuuria käyttöön, toivottavasti jaksan pitää rasvailua yllä.

Inspiraatio tuli niinkin helposti kuin kirjoittamalla googlen kuvahakuun "dream nail art". Dream catchereita tietysti koko ruutu täynnä ja sehän olikin ihan hauska ja toimiva ajatus kynsille. Lakkasin pohjalle Zoyan Heatherin, jonka olen I Love Me -messuilta hankkinut alekorista. Vieläkin muistan kun Annie ja Katjamaria olivat iloisia tekemästäni, itselleni erittäin sopivasta löydöstä. Laadultaan lakka ei ole ihan huikean mahtava, kerroksia tarvitsee ainakin kolme ettei kynsien kasvuraja näy liikaa ja samalla valuu kynsinauhoille. Väriltään on kuitenkin juuri omaa alaani. Samoilta messuilta hankitun Delush Polishin Je Ne Sais Quoin lakkasin kahden Heather -kerroksen päälle. Suurimpia glittereitä en onnistunut kynsille saamaan vaikka pidinkin pulloa ylösalaisin ennen käyttöä, harmi.




Olen tässä pohtinut sitä, että vaikka kuinka pidän käsinmaalaamisesta, niin lopputulokset ovat hyvin harvoin omasta mielestäni hienoja. Tämä lakkaus ei ole siihen poikkeus ja dream catcherien pitää nyt kyllä myöntää olevan melko kehnot. Kunhan saa kuitenkin selville, että mistä onkaan kyse niin lakkaus saa olla ja mennä. Nyt olen vain ylpeä siitä, että vihdoin sain oikeasti lakkailtua kynnet pidemmän kaavan mukaan.

Minkälainen suhde teillä on käsinmaalailuun?

Zoya - Heather
Delush Polish - Je Ne Sais Quoi
China Glaze - Liquid Leather
China Glaze - Neon & On & On
China Glaze - Beauty Within
China Glaze - That's Shore Bright
China Glaze - Too Yacht To Handle
_________________________________________________________________________

Once I'm on the schedule with themes of the week! It's been a while since that has happened. Although I managed to round up the energy and time to do some hand painting, my hand didn't agree and kept on shaking like grazy. I think I managed to put together rather nice result, I'm just still annoyed by my cuticles since I have been too lazy to take care of them. No I have been more active with that for last couple of days, I just hope I can keep it up.

The inspiration for these nails came as easy as by writing words "dream nail art" to google. As a result I got a full screen load of dream catchers, but hey, they work, so why not do them? I used Zoya's Heather as my base color. This polish I bought from I Love Me -expo last fall. I can still remember how glad Annie and Katjamaria were for me that I found such a pretty shade suited for me from the discount box. The polishes quality isn't as great as the shade, you need at least three layers so that your nail's growth line doesn't show too much and at the same time the polish still keeps dripping on cuticles. From the same expo I also bought Delush Polishes Je Ne Sais Quoi. That I used on top of two layers of Heather. I couldn't get those bigger glitters on my nails, even though I kept the bottle upside down for a good amount of time before using the polish. What a shame.

I have been recently thinking that even though I like hand painting, I can rarely make the result as I would like it to be. This nail art makes no exception to that and I must admit that my dream catchers aren't as great as I would like them to be. But as long as you can identify them, I can keep them. Now I'm just proud of the fact that I finally had the time and energy to polish my nails with some effort put into them. How's your relationship with hand painting like?
_________________________________________________________________________

2/16/2015

Gradient Tutorial


Gradient eli liukuväri. Arvonnan palautteissa useampi on pyytänyt lisää tutoriaaleja, joita ei kyllä blogissa olekaan juuri yhtään näkynyt (Halloweenia lukuunottamatta). Tasaisin aikavälein tulee kysymyksiä siitä kuinka liukuväri oikein tehdään, joten ajattelin että se olisi sopiva tutorial aloittaa. Käytän liukuväriä kynsille melko usein, koska se on helppo toteuttaa ja tuo kynnelle vähän erilaista näköä pelkän yksivärin pohjan sijasta. Aina liukuvärin tekeminen ei ole kuitenkaan sujunut ihan näin helposti, paljon tätä on saanut harjoitella. Toivottavasti kuitenkin tästä tutoriaalista on hyötyä tätä tekniikkaa harjoitteleville ja siitä muuten kiinnostuneille. Tutoriaalin kuvaaminen oli kuitenkin melko hermoja raastava prosessi, joten katsokaa kuvien laatua vähän sormien läpi - tässäkin kehittyy tekemällä. Tekniikoita liukuvärin toteuttamiseen on paljon, tämä on oma versioni tästä tekniikasta.


Itse käytin tämän lakkauksen toteuttamiseen seuraavia tarvikkeita:

- Pohja- ja pikakuivattava päällyslakka, Mereneid ja Sally Hansen
- IsaDora Peel Off Base Coat
- Kynsilakat: OPI - Do You Have This Color In Stock-Holm?, China Glaze - That's Shore Bright, China Glaze - In A Lily Bit
- Meikkisieni
- Sivellin
- Kynsilakanpoistoaine


Monet käyttävät liukuvärin alla valkoista lakkaa, mutta itse valitsen yleensä aina kaikista vaaleimman lakan, jota tulen liukuvärissä käyttämään. Tällä kertaa se on siis China Glazen I  A Lily Bit. Tämän kerroksen ei tarvitse olla täysin kynttä peittävä eli yksi kerros riittää. Lisäksi ei haittaa, jos kynsinauhat lakatessa sotkeutuvat - siivottavaa tulee myöhemmin joka tapauksessa lisää. Koska liukuvärin tekemisessä kynsinauhat sotkeentuvat, olen opetellut käyttämään siistimisessä apuna IsaDoran Peel Off Basea. Lakkaan sitä kynsinauhoille, kuivuessaan Peel Off muuttuu läpinäkyväksi. Kun alla oleva kynsilakka ja peel off ovat kumpikin kuivuneet, voi liukuvärin tekemisen aloittaa.


Tässä vaiheessa kuvaan tulee mukaan meikkisieni. Valitse puhdas, tukeva kulma ja lakkaa siihen peräkkäin haluamani värit siinä järjestyksessä kun ne kynnelle haluat. Kaksikin lakkaa riittäisi lyhyille kynsilleni, mutta tällä kertaa otin mukaan kuitenkin kolme. Kun lakat ovat peräkkäin sienellä, aletaan tositoimiin. Paina sieni kynnelle ja liikuttele sitä ylös ja alas, jotta liukuväristä tulee mahdollisimman liukuva ja hienovarainen. Joudut lisäämään lakkaa välillä sieneen, jotta väreistä tulee tarpeeksi vahvat. Mutta jos sientä joutuu tuputtelemaan kynnelle liian monta kertaa, voi lakkakerrokseen alkaa muodostua reikiä.


Kun liukuväri on tehty, ovat kynsinauhat melko sotkuiset. Tässä vaiheessa rapsuttelen peel offin kuivuneen reunan esille ja vedän sen sotkuineen pois. Jos et käytä peel off -lakkaa, suosittelen esimerkiksi vanupuikon käyttämistä suurimpien sotkujen poistamiseen. Kaikkea ei kuitenkaan saa siististi pois peel offin tai vanupuikon avulla, joten sivellin on tässä kohtaa tärkeä apu. Sillä saadaan pienimmätkin reunat siisteiksi. Lisää ihan lopuksi vielä päällyslakka, se tekee liukuväristä vielä kauniimman ja siistimmän.


1. Lakkaa kynnet haluamallasi pohjavärillä pohjalakan päälle
2. Lisää peel off kynsinauhoille (ei pakollista)
3. Lakkaa valitsemasi lakat meikkisienelle
4. Tuputtele meikkisientä kynnellä ylös ja alas, lisää välillä lakkaa meikkisienelle
5. Kynnet ovat sotkuiset, poista peel off -lakka tai siisti suurimmat sotkut vanupuikolla ja kynsilakanpoistoaineella
6. Siisti siveltimellä tai teräväpäisellä vanupuikolla tarkemmat ja pienimmät kohdat
7. Lisää vielä päällyslakka

Millaisia tutoriaaleja haluaisitte blogissa nähdä? Oliko tästä apua?
_________________________________________________________________________


Many of you have been asking for more tutorials, so I thought that I would start with a gradient tutorial since it's one that has risen questions before. I use gradients quite often since they're easy to do and give a nice base for nail art instead of just one nail polish. Making gradients hasn't always been this easy for me, I have needed to practise this quite a bit. I hope that this tutorial will help those of you who would like to try this technique. Taking photos for this post was a nerve wracking experience so please forgive me - this is one of those things that get's better with practise. There are many ways to do a gradient, this is my version of it. For these nails I used base and top coat from Mereneid, IsaDora's Peel Off Base, OPI's Do You Have This Color In Stock-Holm?, China Glaze's That's Shore Bright and In A Lily Bit, make up sponge, brush and nail polish remover.

Many use white nail polish under the gradient but I tend to choose the lightest one of the polishes I'm about to use. I paint one layer to my nail, in this point it doesn't need to be clean or opaque, trust me - you'll have more mess coming up. I have learned to use IsaDora's Peel Off Base on my cuticles so that it's easy to remove all the mess of the fingers. When the peel off has dried up it turns transparent. When this happens and your nail polish on your nails has dried up, you can start doing the gradient. In this point you'll need the make up sponge. Polish the nail polishes on a clean edge of the sponge in the order you want them on your nails. Two polishes would have been enough since my nails are quite short but I wanted to use three this time. Press the sponge on your nail and start to move it up and down your nail. This movement makes the gradient look more delicate instead of just having the colors in layers. You'll need to add more polish on the sponge so that the colors become strong enough. But if you'll need to use the sponge too much the layers of nail polish can start to make wholes to those layers. When all of this is done your nails will look messy. I this point I find the corner of the dry peel off and pull it off the fingers with all of the mess. If you're not using peel off, I suggest you'd use a cotton swap and nail polish remover. You can't remove all of the excess polish with the cotton swap. For those smaller and sharper edges you might want to use a brush. With that you can make all of the edges clean. What tutorials would you like to see in the blog?

1. Polish the nails with the nail polish you want on top of the base coat.
2. Add peel off on your cuticles (not necessary if you don't want to use it)
3. Polish the nail polishes you want on the make up sponge
4. Move the sponge up and down your nails, add more polish on the sponge when needed
5. Nails are messy, remove the peel off or use a cotton swap and nail polish remover to clean up
6. Use a brush or a sharp cotton swap to clean up the smaller edges and cuticles
7. Add a top coat
_________________________________________________________________________

10/31/2014

#ablecaw14 Week 7: Trick or Treat


Tällä kertaa kynnet ovat kyllä niin teeman mukaiset ettei ole tosikaan. Reilut pari tuntia työtä ja näperrystä, tämä on tulos. Olen jälleen tyytyväinen lopputulokseen vaikka parantamistahan on aina. Mutta käsinmaalaamiseen tottumattomalle tämä on suuri saavutus. Tässä siis minun haastekynnet, Halloween-teemaiset vampyyrikynnet. Valokuvissa on selvästi lamppujen heijastukset aika suuressa osassa, mutta kyllä näistä silti ehkä näkee, että mistä on ollut kysymys.

Tuntuu nyt kovasti siltä, että olen löytänyt itsestäni ihan uuden kynsiharrastajapuolen Halloweenin myötä. Tai ehkä uuden siveltimen (Mereneid Finesse 2/0) kautta. Näiden kanssa näpertäminen oli mukavaa hommaa, ehkä sitten jouluna viimeistään voisi taas kunnostautua näiden käsinmaalausten kanssa, koska takaisin ei enää ole tästä kääntymistä!


Ajatus lakkaukseen lähti ihan vain tuosta yhdestä vampyyrin naamasta, minkä tutoriaalin löysin googlesta. Niin helppo tehdä! Sitten vampyyrille kaveriksi hautausmaa (missä vampyyrit ainakin the simsin mukaan elävät..) ja sitten lopuksi sain vielä ajatuksen kokeilla torahampaita. Ajattelin, että jos ne eivät onnistu niin rajaan peukalon pois kuvista. Mikä olisi sitten ollut helpompi toteuttaa, mutta kun torahampaista tuli ihan kuvattavat niin jouduin sitten vääntämään kättä kivuliaisiin asentoihin saadakseni kaikki kynnet kuvaan (auts). Torahampaita tehdessä päätin kuvata myös niistä tutoriaalin, koska nekään eivät olleet niin vaikeita tehdä kuin voisi ehkä olettaa.

Tähän lakkaukseen tarvitsin lopulta paljon enemmän lakkoja kuin aluksi olin ajatellutkaan. Liukuvärin tein China Glazen That's Shore Brightilla (violetti) ja Rivertingillä. Riverting tuo glitterlisällään mukavasti hehkua lakkaukseen. Mustana käytin tietenkin China Glazen Liquid Leatheria, valkoisena Rimmelin Hot White Lovea. Huulten punainen on China Glazen Hey Sailor. Lisäksi mukana on kuutamona L'Orealin Lemon Meringue.


Torahampaat

Torahampaiden tekemiseen tarvitset: musta, punainen ja valkoinen kynsilakka ja sivellin. (+pohja-ja päällyslakka)

1. Lakkaa kynsi mustaksi.
2. Lisää kynnen ala- ja yläosiin punaiset kaistaleet.
3. Piirrä siveltimellä isot ylä- ja alahampaat. Ylähampaat hieman alahampaita suuremmiksi ja alahampaat ylähampaiden "sisäpuolelle".
4. Lisää hampaiden väleihin siveltimellä lisää hampaita.
5. Vahvista tarvittaessa punaista ja valkoista, siisti kynsinauhat ja lisää päällyslakka.

Mitä te tykkäätte näistä vampyyrikynsistä?

China Glaze - Riveting
China Glaze - That's Shore Bright
China Glaze - Liquid Leather
China Glaze - Hey Sailor
Rimmel - Hot White Love
L'Oreal - Lemon Meringue*
Mereneid Finesse 2/0 (brush)
_________________________________________________________________________

I really went with the Halloween theme here. And also I'm super glad with the end result. I haven't painted much by hand, but with the new Mereneid's Finesse 2/0 brush it really seems to be going alright. I wanted to do some vampires and so I did. I found a tutorial for the vampire's head from google. Since vampires do live in graveyards (at least according to the sims) I painted some of that for them. At the last minute decided to add some fangs as well thinking that if they hadn't worked out I would have just kept my thumb away from the pictures. And as it turned out, doing that would have been easier compared to the fact that I needed to twist my hand into some really painful positions to get all of my nails into the pictures at the same time. As you can see from the list above, I mainly worked with China Glaze's polishes. That wasn't a planned thing, I just found the approppriate polishes there. By the way, don't you think that China Glaze's Riveting (orange) brings some nice glow to these nails with it's glitter-qualities?

Fangs
Since those fangs did turn out okay, I made a tutorial for you of them. So here it is:

You'll need: black, white and red nail polishes and a brush (+ base and top coats)

1. Paint your nail black.
2. Add those red stripes to the ends of the nail.
3. Paint two big teethes with the brush to the lips. The upper ones should be a bit bigger and the teeth down should be sort of "inside" the upper teeth.
4. Add more teethes in the empty parts between the bigger teeth.
5. If necessary, add more red and white. Clean the cuticles and add the top coat.
_________________________________________________________________________

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...