Näytetään tekstit, joissa on tunniste OPI - Do You Have This Color In Stock-Holm?. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste OPI - Do You Have This Color In Stock-Holm?. Näytä kaikki tekstit

11/17/2016

Peuroja ja omia juttuja


Onko teillä sellainen selkeä fiilis, että teillä on joku "oma juttu" tai selkeä vahvuus, jossa loistatte? Salitreenien aloittamisen jälkeen olen alkanut tosissaan pohtia tätä asiaa. Sitten Robbie Williams julkaisi lapsilleen tarkoitetun Love My Life -kappaleen, jossa toivoo lapsiensa voivan joku päivä sanoa rakastavansa elämäänsä, olevansa kauniita, voimakkaita jnejne. ja todeta olevansa siellä missä haluavatkin. Sen jälkeen aloin pohtia vielä enemmän. Omasta elämästä tuntuu todellakin uupuvan se yksi asia, missä voisin todeta olevani hyvä ja viime aikoina tuo puutos on todella raastanut omaa päätä. Valmistun pian ammattiin, harrastan pelaamista ja kynsiä. Pelaaminen on hauskaa ja hyvää ajanvietettä, mutten ole siinä tavallista kummempi tai edes tasainen suorittaja. Jossain vaiheessa se alkoi häiritä. Kynsien kanssa olen keskivertotasoa, en mitenkään erityisen hyvä, mutta osaan niille toisaalta jotain tehdäkin. Toisille liikunta on se the juttu. Salille menen joka kerta ahdistuksen kera ja teen siellä kaksi tuntia itku kurkussa, koska kaikki tuntuu niin vaikealta. Toiset saavat paljon irti sosiaalisista suhteista. Itsellä on perhe ja lähipiiri, muuta en kaipaa ja viihdyn hyvin kotona avopuolison kanssa haikailematta mihinkään rientoihin. En kaipaa missään asiassa ensimmäisen sijan palkintoja, ainoastaan sitä fiilistä, että hei, tämä on mun juttu. Koskahan se löytyy?


Jotenkin olen uskaltautunut käyttämään vieraampiakin värejä kynsillä ja nyt vihdoin osasin ottaa käyttöön OPIn Do You Have This Color In Stock-Holm?:in. En ole halunnut lakasta luopua, mutta toisaalta se on jäänyt käyttämättä "kirkkautensa" vuoksi. Nyt kun lakkasin sen kynsille oli fiilis se, että olisi saanut olla kirkkaampikin. Pöh. Ihan turhaan olen pitänyt tätä lakkaa vaihtopenkillä, sehän on oikeasti niin tumma, että hädintuskin erottuu tässä lakkauksessa violetiksi valkoisten leimojen alta. Valitettavasti lakka ei ole laadultaan ihan niin loistava kuin voisi toivoa. Lakka on kovin nestemäinen ja vaati kolme kerrosta ollakseen peittävä ja tasainen. Neljättä kerrostakin olisi voinut kyllä tosissaan vielä harkita. Jos kynnet olisivat jääneet ilman leimoja, olisi neljäs kerros pitänyt lakata. Kun erilaisia peurakynsiä selailee netistä, on useimman niiden teemana talvi, syksy tai selvä metsikkö. Mitään noihin teemoihin sopivia leimauskuvia ei valikoimista löytynyt (ihan oikeasti, varastoistani ei muka löydy lumihiutaleita), joten nappasin vähän erilaisen kuvion kahdelle muulle kynnelle. Tuo kuvio tuo kuitenkin sopivasti mieleen jonkinlaisen metsän, tai edes luonnon, joten mielestäni kuvio toimi peuran kanssa mukavasti.

Käytin peurojen leimaamiseen ensimmäistä kertaa ikinä läpinäkyvää leimasinta. Olin lukenut Born Pretty Storen leimasimesta lähinnä huonoja arvioita, joten kokeilu venyi ja venyi - ikinä ei tuntunut olevan oikea hetki leimojen kanssa säätämiseen. Nyt koin kuitenkin todella tarvitsevani leimojen kohdistamisessa ekstra-apua ja onneksi leimasin toimi todella hyvin. Uskallan myöhemminkin kaivaa sen esille. Tottakai leimoissa on pientä reikäisyyttä, mutta omaan silmään ei häiritsevästi kuitenkaan.


Edellisten vaaleanpunaisten kynsien jäljiltä nämä tuntuivat taas todellakin omalta mukavuusalueelta ja silti sopivan erikoisilta. Peuraleimaa voisin yhdistellä toisenlaisiinkin kynsiin, täytyy jättää asia pohdittavaksi. Olen kuitenkin näihin kynsiin harvinaisen tyytyväinen. Suunniteluvaiheessa tuntui, että otan riskejä yhdistelemällä näin monta asiaa yhteen, mutta lopulta valmiissa kynsissä erilaiset elementit eivät kyllä yhtään haitanneet.

Mikä on teidän "oma juttu"? Joutuiko peura liian kolkkoon ympäristöön?


OPI - Do You Have This Color In Stock-Holm?
Gina Tricot - White
Essie - Tribal Text-Styles
Essence - Stamp Me! White
Konad - Black
Born Pretty Store - BP-L011
Born Pretty Store - BP-L015

10/24/2016

Halloweenin hämähäkit


Olin aivan varma, etten tulisi tekemään kynsiä enää Halloween -teemalla, mutta kuinka sitten kävikään? Näin muutamia mainoksia Kynsiblogit goes Halloween -kisasta ja vastoin aiempia ajatuksiani päätin kuitenkin osallistua. Teemakynsien tekeminen on kivaa ja olipa kerrankin oikeasti syy nähdä ekstravaivaa kynsien eteen. Näiden kynsien näpertämiseen ei mennyt kuitenkaan liian kauaa, ideointi lähinnä kesti. Kuinka vaikeaa on enää tehdä Halloween -kynnet, joita ei olisi toteutettu jo tuhat kertaa aikaisemmin? Sama juttu joulun ja uuden vuoden kanssa, kaikki ideat tuntuvat kuluneilta. Niinpä lopulta tuntuu, että päätyy selailemaan googlea ja Pinterestiä ja yhdistelemään omia ajatuksia, värimalleja ja muiden ajatuksia. Melkoinen laji tämä kynsihomma.

Viime aikoina on tuntunut, että aina puuttuu joku olennainen väri. Etenkin eri sinisen sävyt ovat olleet kaipauslistalla. Tuntuu kuitenkin tyhmältä hankkia värejä, joita tulee käytettyä vain silloin tällöin. Ehkä laadukkaammilta halppismerkeiltä voisi löytyä sopivia sävyjä. Esimerkiksi Essence, mitä mieltä olette? Olen vähän hukassa Essencen lakkojen kanssa, kokemusta ei merkin varsinaisista lakoista ole.


OPIen väriyhdistelmä on hyvin perinteinen Halloween värikasa, mutta ehkä neonvihreääkin olisi voinut tähän ympätä? Toisaalta hassun hauskat hämähäkit ovat itsessään jo niin pirteitä, että ehkä neonia ei näihin kynsiin tarvita. Aluksi mielessä oli perinteinen silhuettimaisema, mutta se vasta kuluneelta tuntuikin. Onneksi ensi vuodelle ehtii jo Born Pretty Storelta tilattu uusi Halloween -laatta, mutta toisaalta omin käsin maalattu on vähän spesiaalimpi.

Yksi pieni salaisuus näihin kynsiin tosin liittyy..en lakannut kuin nämä neljä kynttä. Hupsista. Oikean käden lakkaaminen ei jaksanut kiinnostaa, koska tiesin, että käsinmaalauksista olisi tullut vain kasa kamalia, joka puolelle sojottavia rikkinäisiä viivoja mustilla palloilla. Joten tällä kertaa teemakynnet tällä mallilla. Ja olipahan taas seuraavana päivänä hyvä syy rentoutua lakkailemalla ja Dexteriä katsomalla gradun kirjoittelun välissä.


Onpa kivaa pitkästä aikaa, muiden kynsien ihastelun jälkeen todeta, että hei, näistä kynsistä tykkään itsekin ja olen ihan ylpeä, että nuo ovat omasta siveltimestä lähtöisin! Vaikka jouduin keskisormen kanssa säätämään useampaan kertaan, niin näistähän tuli kivat. Jee, vanha harrastus sujuu sittenkin vielä. Uskaltaisinko jopa väittää, että taidan olla kynsiharrastajana parhaimmillani teemakynsien parissa.

Aiotteko vielä lakkailla Halloweeniksi teemakynsiä?

OPI - Do You Have This Color In Stock-Holm?
OPI - Where Did Suzi's Man-Go?
OPI - I Just Can't Cope-Acabana
Essie - Licorice
Gina Tricot - White

2/16/2015

Gradient Tutorial


Gradient eli liukuväri. Arvonnan palautteissa useampi on pyytänyt lisää tutoriaaleja, joita ei kyllä blogissa olekaan juuri yhtään näkynyt (Halloweenia lukuunottamatta). Tasaisin aikavälein tulee kysymyksiä siitä kuinka liukuväri oikein tehdään, joten ajattelin että se olisi sopiva tutorial aloittaa. Käytän liukuväriä kynsille melko usein, koska se on helppo toteuttaa ja tuo kynnelle vähän erilaista näköä pelkän yksivärin pohjan sijasta. Aina liukuvärin tekeminen ei ole kuitenkaan sujunut ihan näin helposti, paljon tätä on saanut harjoitella. Toivottavasti kuitenkin tästä tutoriaalista on hyötyä tätä tekniikkaa harjoitteleville ja siitä muuten kiinnostuneille. Tutoriaalin kuvaaminen oli kuitenkin melko hermoja raastava prosessi, joten katsokaa kuvien laatua vähän sormien läpi - tässäkin kehittyy tekemällä. Tekniikoita liukuvärin toteuttamiseen on paljon, tämä on oma versioni tästä tekniikasta.


Itse käytin tämän lakkauksen toteuttamiseen seuraavia tarvikkeita:

- Pohja- ja pikakuivattava päällyslakka, Mereneid ja Sally Hansen
- IsaDora Peel Off Base Coat
- Kynsilakat: OPI - Do You Have This Color In Stock-Holm?, China Glaze - That's Shore Bright, China Glaze - In A Lily Bit
- Meikkisieni
- Sivellin
- Kynsilakanpoistoaine


Monet käyttävät liukuvärin alla valkoista lakkaa, mutta itse valitsen yleensä aina kaikista vaaleimman lakan, jota tulen liukuvärissä käyttämään. Tällä kertaa se on siis China Glazen I  A Lily Bit. Tämän kerroksen ei tarvitse olla täysin kynttä peittävä eli yksi kerros riittää. Lisäksi ei haittaa, jos kynsinauhat lakatessa sotkeutuvat - siivottavaa tulee myöhemmin joka tapauksessa lisää. Koska liukuvärin tekemisessä kynsinauhat sotkeentuvat, olen opetellut käyttämään siistimisessä apuna IsaDoran Peel Off Basea. Lakkaan sitä kynsinauhoille, kuivuessaan Peel Off muuttuu läpinäkyväksi. Kun alla oleva kynsilakka ja peel off ovat kumpikin kuivuneet, voi liukuvärin tekemisen aloittaa.


Tässä vaiheessa kuvaan tulee mukaan meikkisieni. Valitse puhdas, tukeva kulma ja lakkaa siihen peräkkäin haluamani värit siinä järjestyksessä kun ne kynnelle haluat. Kaksikin lakkaa riittäisi lyhyille kynsilleni, mutta tällä kertaa otin mukaan kuitenkin kolme. Kun lakat ovat peräkkäin sienellä, aletaan tositoimiin. Paina sieni kynnelle ja liikuttele sitä ylös ja alas, jotta liukuväristä tulee mahdollisimman liukuva ja hienovarainen. Joudut lisäämään lakkaa välillä sieneen, jotta väreistä tulee tarpeeksi vahvat. Mutta jos sientä joutuu tuputtelemaan kynnelle liian monta kertaa, voi lakkakerrokseen alkaa muodostua reikiä.


Kun liukuväri on tehty, ovat kynsinauhat melko sotkuiset. Tässä vaiheessa rapsuttelen peel offin kuivuneen reunan esille ja vedän sen sotkuineen pois. Jos et käytä peel off -lakkaa, suosittelen esimerkiksi vanupuikon käyttämistä suurimpien sotkujen poistamiseen. Kaikkea ei kuitenkaan saa siististi pois peel offin tai vanupuikon avulla, joten sivellin on tässä kohtaa tärkeä apu. Sillä saadaan pienimmätkin reunat siisteiksi. Lisää ihan lopuksi vielä päällyslakka, se tekee liukuväristä vielä kauniimman ja siistimmän.


1. Lakkaa kynnet haluamallasi pohjavärillä pohjalakan päälle
2. Lisää peel off kynsinauhoille (ei pakollista)
3. Lakkaa valitsemasi lakat meikkisienelle
4. Tuputtele meikkisientä kynnellä ylös ja alas, lisää välillä lakkaa meikkisienelle
5. Kynnet ovat sotkuiset, poista peel off -lakka tai siisti suurimmat sotkut vanupuikolla ja kynsilakanpoistoaineella
6. Siisti siveltimellä tai teräväpäisellä vanupuikolla tarkemmat ja pienimmät kohdat
7. Lisää vielä päällyslakka

Millaisia tutoriaaleja haluaisitte blogissa nähdä? Oliko tästä apua?
_________________________________________________________________________


Many of you have been asking for more tutorials, so I thought that I would start with a gradient tutorial since it's one that has risen questions before. I use gradients quite often since they're easy to do and give a nice base for nail art instead of just one nail polish. Making gradients hasn't always been this easy for me, I have needed to practise this quite a bit. I hope that this tutorial will help those of you who would like to try this technique. Taking photos for this post was a nerve wracking experience so please forgive me - this is one of those things that get's better with practise. There are many ways to do a gradient, this is my version of it. For these nails I used base and top coat from Mereneid, IsaDora's Peel Off Base, OPI's Do You Have This Color In Stock-Holm?, China Glaze's That's Shore Bright and In A Lily Bit, make up sponge, brush and nail polish remover.

Many use white nail polish under the gradient but I tend to choose the lightest one of the polishes I'm about to use. I paint one layer to my nail, in this point it doesn't need to be clean or opaque, trust me - you'll have more mess coming up. I have learned to use IsaDora's Peel Off Base on my cuticles so that it's easy to remove all the mess of the fingers. When the peel off has dried up it turns transparent. When this happens and your nail polish on your nails has dried up, you can start doing the gradient. In this point you'll need the make up sponge. Polish the nail polishes on a clean edge of the sponge in the order you want them on your nails. Two polishes would have been enough since my nails are quite short but I wanted to use three this time. Press the sponge on your nail and start to move it up and down your nail. This movement makes the gradient look more delicate instead of just having the colors in layers. You'll need to add more polish on the sponge so that the colors become strong enough. But if you'll need to use the sponge too much the layers of nail polish can start to make wholes to those layers. When all of this is done your nails will look messy. I this point I find the corner of the dry peel off and pull it off the fingers with all of the mess. If you're not using peel off, I suggest you'd use a cotton swap and nail polish remover. You can't remove all of the excess polish with the cotton swap. For those smaller and sharper edges you might want to use a brush. With that you can make all of the edges clean. What tutorials would you like to see in the blog?

1. Polish the nails with the nail polish you want on top of the base coat.
2. Add peel off on your cuticles (not necessary if you don't want to use it)
3. Polish the nail polishes you want on the make up sponge
4. Move the sponge up and down your nails, add more polish on the sponge when needed
5. Nails are messy, remove the peel off or use a cotton swap and nail polish remover to clean up
6. Use a brush or a sharp cotton swap to clean up the smaller edges and cuticles
7. Add a top coat
_________________________________________________________________________

12/22/2014

Peggy Sage & Born Pretty Store

Kun Meikit Heaven otti yhteyttä ja halusi lähettää testiin (Suomessa) uuden kosmetiikkamerkin Peggy Sage tuotteita, tartuin heti tilaisuuteen. Kaksi päivää myöhemmin postilaatikossa odotti mukava pikkupaketti uusia kynsituotteita. Peggy Sage -merkiltä saa meikkejä, kynsilakkoja, ihonhoitotuotteita, meikkisiveltimiä jne. Kyseessä on siis melko laajan alan merkki. Meikit Heaven on keskittynyt myymään tämän merkin tuotteita.


Paketissani oli kolme 5 ml:n kynsilakkaa ja yksi 11 ml:n lakka. Näiden neljän lakan lisäksi sain kaksi rullaa kynsien koristeluteippiä ja paketin koko kynnen koristelutarroja. Mukava paketti siis viikonlopun aloittamiseksi. 


Pikkulakat ovat nimeltään Juliette, Soléne ja Océane. Punainen, isompi lakka on nimeltään Un Peu. 5 ml:n lakat maksavat nettikaupassa 3,90 € ja 11 ml:n 7,20 €. Yllätyin kovasti kun huomasin, että lakkoja on kaupassa suuri valikoima. Peggy Sagella valikoimiin kuuluu mm. Neon, Quick Dry, Perfect Lasting, Sugar Mix, Holo Style ja Glitter -kokoelmat. Jokaiseen kokoelmaan kuuluu useita lakkoja. Itseä jäi kiinnostamaan erityisesti Holo -sarjan lakat, joita olisi todella mielenkiintoista kokeilla ja nähdä kuinka voimakas niiden holoefekti on.


Ensivaikutelma:

+ Muista merkeistä eroavat pullot
+ Isolla pullolla helpompi lakata -> pidemmästä siveltimestä saa paremmin tukea lakatessa
+ Peittävyys: 2 kerrosta riitti siistiin lopputulokseen.
+ Sävyt
+ Tarpeeksi leviävä sivellin

- Pullon korkki kääntyy rumasti sivuun pulloon nähden lakan ollessa kunnolla kiinni. Lakkapullon siisti yleisilme katoaa. Saa käännettyä takaisin oikeaan asentoon, muttei ainakaan omilla lakoilla onnistunut joka pullolla.
- Pienessä pullossa olevassa sudilla vaikeampi lakata
- Helposti sotkeutuvat korkit (rasva- ja sormenjäljet)

Alla olevissa kynsissä on siis käytetty Peggy Sagen Solénen päällä myös Born Pretty Storen water decaleita. Harmistuin vähän näitä käyttäessä, koska eiväthän nuo olleet peittäviä sitten yhtään ja näin ollen eivät sitten oikein erottuneet pohjalakasta. Todella harmillista, koska kyseessä on kuitenkin kauniit decalit.



OPI - Do You Have This In Stock-Holm?

_________________________________________________________________________

With these nails I used products I got from Meikit Heaven and from Born Pretty Store. Peggy Sage is a new brand here in Finland, the products in the pictures are the one I got for  review from that brand. On the nails on the photo I used Peggy Sage's Soléne, OPI's Do You Have This Color In Stock-Holm? and water decals from Born Pretty Store. I think that Peggy Sage polishes have a good quality and the brush is wide enough. The polishes with bigger bottle however make it easier to apply the polish since the bigger and longer brush give you more support. Those Born Pretty Store water decals weren't as good this time. As you can see from the photo, those decals' colors aren't strong enough (besides the golden glitter) so the images of the decals disappear to the dark polish underneath. That's a shame since the image is so pretty. I think that with for example white or pastel polish these would be okay to use.
_________________________________________________________________________

* saatu / gotten

Linkit ovat vain teitä varten, en hyödy niiden käyttämisestä mitenkään. Tuotteet on saatu ja kerron niistä täysin rehellisen mielipiteeni.

12/13/2014

#ablecaw14 Week 13: Complementary Colors


Tämä haaste tuntui melko vaikealta, tuijottelin aikani väriympyröitä ja sitten päädin tähän keltaisen ja violetin yhdistelmään. Ei todellakaan mikään tavallinen valintani, mutta tämän haasteen myötä on kyllä kokeiltu muutakin uutta.

Keltainen lakka on KIKOn Canary Yellow (355). Laatua ei voi kamalasti kehua, kerrostaa pitäisi kamalasti, mutta niin tehdessä lakka jää isoihin kasoihin eikä kuivu millään. Lakkojen siistiminen onkin sitten siinä vaiheessa kovin hauskaa hommaa. Violetti on OPIn Do You Have This Color In Stock-Holm? Eipä ole tuon sävyinen violetti ihan ominta alaani, mutta tämä lakka on hauskasti tehty kun toisille se on selvä violetti ja toisille sininen. Itse näen tässä ehdottomasti kyllä sen violetin.



Stock-Holm ei ollut oikein leimauslakka, koska on koostumukseltaan melko ohutta. Leimasin sillä kuitenkin ja keltaisen päällä tulos näytti enemmän ruskealta. Siksi sitten korjailin leimaa pienellä siveltimellä. Tulos on hyvin erilainen kuin normaalilla leimaustaktiikalla, enemmän piirretty, mutta tykkään näistä kynsistä kyllä näinkin.

KIKO - Canary Yellow (355)
OPI - Do You Have This Color In Stock-Holm?
MoYou London - Pro 02
_________________________________________________________________________

Wow, this challenge was hard! I spent some time staring at different colors and finally went with the combination of yellow and violet. Really not a normal choice for me, but I did it anyway and at least tried some new things with this theme.

The yellow polish is KIKO's Canary Yellow (355). You can't really compliment it's quality. It required a lot of layers and when I did that the polish started to form those big piles of polish. Those are a real treat to clean up by the way. The violet one is OPI's Do You Have This Color In Stock-Holm? That shade of violet isn't one of my favorite shades but this polish has been done nicely since others see it as violet and other as blue. For me it's a definite violet.
_________________________________________________________________________

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...