Näytetään tekstit, joissa on tunniste Essie - Off Tropic. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Essie - Off Tropic. Näytä kaikki tekstit

3/15/2017

Gamer: Minecraft


Tutustuin Minecraftiin vasta viime vuoden keväällä. Olin kuullut pelistä, mutta testaamaan pääsin vasta silloin. Pelin muokkausmahdollisuudet ovat suuret ja se on suosittu myös opetuksessa, koska opettaja voi luoda oppimisympäristön peliin. Itse olen keskittynyt aina rakentamiseen ja kaivausten tekoon. Pidin melkein vuoden pelitaukoa, mutta nyt olen hiljalleen palaillut pelin pariin rakentamaan ja kaivamaan. Pelissä on kuitenkin ne pelottavat ominaisuudet, kuten sain iltaisin yksin pelatessa huomata. Öisin maisemat valtaavat kaikenlaiset örrimörrit, esim. Creeper, jonka olen yrittänyt näpertää nimettömän kynteen. Samoiten kaivoksissa liikkuessa saattaa yhtäkkiä joku seistä selän takana valmiina vähentämään terveyttä. Olen todella säikähtänyt välillä pelatessani nopeasti kuvaan ilmestyviä hirvityksiä. Yhtenä yönä E:n ollessa töissä huomasin olevani aidosti kauhuissani, enemmän kuin kauhuleffoja katsellessa. Lopulta sammutin pelin ja aloin katsella jotain kivaa ja rauhallista ohjelmaa. Silti uskallan peliä yhä pelata, koska pikselimaailma tekee pelistä leppoisan ja erilaisen. 



Kynsissä on siis kuvattu yksi pelin hahmo, Creeper (nimetön) ja keskisormessa maapala. Kuten sanottu, pelin omaleimaisuus on pikseleissä. Pikseleitä on kuitenkin yllättävän hankala piirtää kynsille niin, että oma järki säilyy. Omat siveltimet ovat tällä hetkellä sitä laatua, että jokaiset vedon jälkeen siveltimestä saa vedellä irtonaiset suortuvat irti. Joten tiukat pikselirajat? Ei kiitos. Sen takia pikseleitä näkyy vain Creeperin kasvoissa ja maan ruohon rajana. Muuten olen "oikeilla" väreillä sutinut pieniä väripilkuja pitkin ja poikin ja ainakin itse tunnistan kynsistä, että mitä tämän on nyt tarkoitus esittää. Etenkin Creeper onnistui mielestäni kivasti, mutta maapalasta jäi puuttumaan sävyjä. Ikävä kyllä ruskean sävyjä ei kokoelmista vielä itseltä tarpeeksi löydy, joten vähemmällä piti tällä kertaa pärjätä.

Näiden kynsien myötä testasin oikeastaan ensimmäistä kertaa kunnolla Essencen lakkoja. Kaksi kerrosta esim. nudea Dare It Nude -lakkaa peitti todella yllättävän hyvin. Katselin kynttä pitkän aikaa ja ihmettelin, että oikeastiko peittävyys oli tuota luokkaa. Oli se. Vaaleanvihreällä Good Limesillä meni kahden kerroksen kuivattamiseen hieman pidempi aika, mutta valittamista ei tuossakaan lakassa ole. Erittäin positiivisia kokemuksia siis, voin hyvillä mielin jatkaa Essencejen hankkimista värikokoelmien täydentämistä varten.


Omasta mielestä kynsistä välittyy ainakin Minecraftia pelanneille, että mistä kynsissä on oikein kyse. Toisaalta tuo maapala ei ehkä välity itsellenikään. Mutta kynsiä oli hauska tehdä ja lopputuloskin on mielestäni ihan onnistunut.

Oletteko te pelanneet Minecraftia?

Gna Tricot - White
Essence - Good Limes (65)
Essence - Yummiiii! (45)
Essence - Dare It Nude (36)
Picture Polish - Enchanting
China Glaze - Intelligence, Integrity & Courage
Essie - Licorice
Essie - Off Tropic

3/14/2017

Gamer: The Sims



Tämä pelisarja on ihan varmasti monelle tuttu. Olen pelannut Simssiä ensimmäisen kerran ala-asteella ja sen jälkeen omistanut pelejä 1-4 -sarjoista. Useasti olen pohtinut, että mikä tässä pelisarjassa viehättää. Toisaalta pelaan eniten fps-pelejä kuten Counter Strikea ja Battlefieldiä, mutta silti palaan uudestaan ja uudestaan Simssin luo. Kun pelihimo Simssiin iskee, pelaan noin kuukauden paljon, mutta sitten saatan olla taas kuukausikaupalla pelaamatta. Olen päätynyt siihen tulokseen, että Simssin pelaaminen on vastike lapsuuden nukkekodeille, legoille ja playmobileille. Simssiä pelatessa voin rakentaa ja luoda erilaisia tarinoita. The Sims 4 mahdollistaa jo melkoiset muokkausmahdollisuudet, eikä ole enää juuri mitään, mitä et voisi säätää oman tahtosi mukaiseksi. Ihan kaikkea en itse jaksa edes säätää, muuten aikaa varsinaiselle pelaamiselle ei taitaisi jäädä. Huomaan pelatessani, että toteutan melkein aina lähes samaa kaavaa. Keskiössä on aina työ ja perhe. Harvoin jätän aikaa harrasteille tai "pienempien" tavoitteiden toteuttamiselle. Perheen hankin simsseille yleensä siksi, että yhdellä hahmolla pelaaminen on pidemmän päälle tylsää, työpäivien aikana on aikaa vietettävä jotenkin. Työssä eteneminen on aina ollut mielestäni hauska osa peliä. Ehkä omaa pelikaavaa sekoittaakseni pitäisi keskittyä vaikka ötököiden tai siementen keräilyyn. Onneksi viimeksi hankkimani lisäosa, joka mahdollistaa omien yritysten perustamisen oli ihan huippuviihdettä. Uusi kaupunkilisäosakin kiinnostaisi ihan liikaa. Lakkaankohan koskaan kiinnostumasta tästä aikuisiän nukketaloleikistä?


Selkeitä Sims -kynsiä ei voi oikeastaan lakata kuin yhdellä tavalla eli piirtelemällä niitä vihreitä "timantteja", jotka pyörivät jatkuvalla syötöllä aktiivisten hahmojen päällä ja kertovat niiden mielialasta. Alusta asti oikea värivalinta simssijuttuihin on ollut vihreä ja sillä linjalla jatkettiin yhä. Mielestäni kaksi päälakkaa eli tummempi Essien Off Tropic ja Essencen Good Limes olivat juuri ne oikeat värit.

Nämä kynnet eivät välttämättä toimi kynsillä noin yleisesti, koska ne todellakin alleviivaavat tätä teemaa niin rankasti. Mutta osana teemaviikkoa pidän näitä kuitenkin onnistuneina. Pienten ja ohuiden viivojen piirtäminen huonoilla siveltimillä oli vaikeaa, mutta onnistui kuitenkin kunhan etenin tarpeeksi hitaasti ja tarpeeksi suuren lakkamäärän kanssa. Välillä mielessä kävi, että olisikohan akryyliväreillä maalaaminen kuitenkin helpompaa. Ehkä?


Liukuväri tuntuu usein helpoimmalta ratkaisulta täytteenä tai taustana. Etenkin teemakynsissä, joissa jokaiseen kynteen ei jaksa jotain maalata, liukuväri on ihan korvaamaton. Kuitenkin tuntuu siltä, että seuraaviin kynsiin täytyy keksiä jotain muuta, teemaviikko ei voi olla pelkkää liukuvärillä laskettelua.

Onko teillä vielä Sims koneella? Akryylimaalit, helpompia vai ei?

Gina Tricot - White
OPI - That's Hula-rious!
Essie - Off Tropic
Picture Polish - Enchanting
Essence - Good Limes (65)
IsaDora - Peel Off Base

2/15/2017

Tekniikkaongelmia


Aina työmäärän jakaminen monelle päivälle ei kannata. Tiesin näiden kynsien tekemiseen menevän melko paljon aikaa, koska pienien kuvien värittäminen kertaa 12 (10 kynsille, kaksi varakappaletta), kynsien lakkaaminen ja kuvien kiinnittäminen on melko suuritöinen homma. Joten E:n pelatessa päätin tehdä leimadecalit valmiiksi, jotta voisin seuraavana päivänä  vain kiinnittää ne. Tässä tapahtui virhe numero yksi. Decalit olivat melko nopeatekoisia, hidastusta aiheutti vain leimauslakan loppumetrit, joten lakkaa piti kaivella vähän turhan paljon. Käytin valkoista leimauslakkaa, joka oli virhe numero kaksi. Tarkoitus oli tehdä lakkauksen pohjaväristä valkoinen, mutta decalien ollessa lähes valmiit törmäsin taas vanhaan virheeseeni: valkoinen ei näy valkoiselta. Kiva suunnitelma noin muuten. No, päätin käyttää tekemäni decalit ja vaihtaa suunnitelmaa pohjalakan osalta. Seuraavana päivänä lakkasin kynnet ja aloin kiinnittämään decaleita. Paitsi että nuo decalithan eivät enää olleet kovinkaan kiinnostuneita kiinnityksestä, virhe numero kolme. Pelkästään pohjan kosteus ei siis riitä decaleiden helppoon kiinnittyvyyteen, vaan hommaa selvästi auttaa paljon jos myös decal on edes vähän kostea. Huoh. Taistelin kiinnityksen kanssa lähes kaksi tuntia, enkä ole yhtään varma lopputuloksen siisteydestä. Pohjalakan muutoksen takia lakkauksesta tuli hyvin erilainen kuin olin suunnitellut, mutta onpahan taas yksi toteutettava suunnitelma..Huoh! Olipahan ainakin pariksi päiväksi yksityiskohtainen lakkaus. Mutta loppujen lopuksi käytin kuitenkin varmasti enemmän aikaa kynsiin tehdessäni ne useassa osassa kuin vain kerralla pois.


Leimauskuva on (itselleni) uudesta MoYou Londonin Scandi 06 -laatasta. Laatta on täynnä juuri decaleiksi sopivia kuvia, tässä laatassa on paljon kukka-aiheita, mutta muissa Scandi -laatoissa on esimerkiksi maisemia ja tuulimyllyjä. Itse vain halusin perinteisesti vähän monikäyttöisemmän laatan ja päädyin sarjan kutoslaattaan.

Pohjalla on Essien Licorice, joka on ehdottomasti parhaita ikinä omistamiani mustia lakkoja. Näiden decaleiden alle riitti lakkaa yksi kerros (!). Välillä lakka meinasi kyllä karata decaleiden alta, mutta se ei johtunut ollenkaan lakasta vaan tekniikkaongelmista. Nämä lakkapuutokset näkyvät kuvissa erittäin hyvin. Harmi, koska livenä en edes juuri huomannut niitä kuvia kiinnittäessäni. Mutta no, ensi kerralla osaan tehdä lakkauksen yhdessä osassa. Muuten käytin lakkaukseen kirkkaita ja perinteisiä värejä: sinistä, punaista, keltaista ja vihreää. Vihreä ja sininen olisivat erottuneet valkoiselta pohjalta paljon paremmin, mutta uskokaa kun sanon - siellä ne molemmat ovat! Todellakin pakko toteuttaa se valkoinen versio..


Lopputuloksesta pidin livenä valmiina, mutten niinkään tekovaiheessa tai kuvissa. Uskokaa tai älkää, nämä ovat oikeasti käytössä ihan mukavat, mutta näin läheltä tuijoteltuna kuin kuvissa en voi sanoa kyllä tehneeni parasta työtäni. Mutta kai se on silti ihan ok sanoa, että tykkäsin kynsistä vaikken niissä sataprosenttisesti onnistunutkaan, eikös? Aina oppii jotain uutta.

Essie - Licorice
OPI - Over & Over A-Gwen
OPI - I Just Can't Cope-Acabana
OPI - Keeping Suzi At Bay
Essie - Off Tropic
MoYou London - Scandi 06
Essence - Stamp Me! White

2/03/2017

Onnittelukukat


Kuljin ala- ja yläasteen kävellen kouluun, koulumatka oli maksimissaan 15 minuuttia. Kumpaankin matkaan kuului pieniä katuja, jotka oli reunustettu omakotitaloilla. Monet asukkaista olivat eläkeläispariskuntia ja kadulle näkyi, kuinka telkkareissa pyöri jokaisena aamuna ennen kahdeksaa joko uutiset tai Päivien Viemää -uusinta. Jo ala-asteella mietin, että voisinpa olla eläkkeellä ja nukkua vähän myöhempään ja katsoa tyhmiä saippuasarjoja aamulla ihan rauhassa. No, nyt kun olen valmistunut ja työtön, tuntuu tuo haave eläköitymisestä tyhmältä. Olen hyvin suuren osan päivästä tylsistynyt. Olen yrittänyt luoda edes jonkinlaista päivärutiinia, johon sisältyy herääminen avokin kanssa samaan aikaan, oli meno kouluun sitten kahdeksalta tai kahdeltatoista. Aamupalan syön rauhassa, välillä käyn lenkillä jo ennen aamupalaa. Lenkkeily talvella ei ole erityisen mukavaa, koska sään armoilla oleminen on paljon rankempaa kuin kesällä. On päiviä, jolloin on liian liukasta tai kylmää liikkumiseen ja toisina päivinä pääsee eteenpäin samalla tavalla kuin kesällä. Mutta inhottavuus piileekin siinä, että ikinä et tiedä kumpi päivä tänään tulee olemaan. Tietokoneella pyrin siirtymään vasta mahdollisimman myöhään, etenkin, jos E lähtee vielä illaksi töihin. Tällä tavoin en tuhlaa koko päivääni päivittämällä samoja sivuja uudestaan ja uudestaan. Tietysti välillä itselläni on myös ihan oikeaa tekemistä, mutta hyvin monia rauhallisia päiviä sitä on tullut viime aikoina vietettyä. Joten voisinpa sanoa, että ajatus eläkkeestä ei juurikaan tällä hetkellä maistu.

Kun tammikuussa valmistuin, sain ensimmäistä kertaa elämässäni kukkalähetyksen suoraan kotiovelle. Perheeni lähetti kauniin ja värikkään kukkakimpun, jonka on aikaisemmin voinut bongata Picture Polishin Alluren swatch -kuvistani. Näitä kynsiä kuvatessa kukat oli valitettavasti jo pitänyt heittää pois, joten nyt on tarjota vain kollaaseja inspiraation lähteestä. Ja juu, eiväthän nuo kukat nyt samalta näytä, mutta pointti onkin siinä, että inspiraatio tuli näistä kukista.


Jostain syystä koin jo hyvissä ajoin, että kynsilakka kukkien pohjalla tulisi olla vaaleansininen. En muuttanut mieltäni ja pysyin suunnitelmassa loppuun asti. Vaaleanpunainen, vaaleansininen, valkoinen ja vihreä toimivat kaikki nätisti yhteen. Pelkkää vaaleansinistä ja -punaista en mielellään yhdistele, mutta vihreä toi kynsiin kivasti lisämaustetta. Jälkeenpäin ajateltuna olisin voinut maalata kukkia muillekin sinisille kynsille, mutta aksenttikynsityyppi kun olen, niin mitäpä sitä itselleen oikeasti voi? Ekstrapositiivisena juttuna mainittakoon se, että vaikka kynnet ovat pastelliset, valokuvat onnistuivat kuitenkin todella kivasti. Kuvasin perinteisillä asetuksilla, että näemmä tässä on taas kyse jostain kuun asennosta. Mutta ei se mitään, pääasia, että kuvat ovat kerrankin kivoja!

Maalasin kukat EnjoyOursilta saamillani siveltimillä ja otin monet niistä käyttöön ensimmäistä kertaa. No, taisipa siihen se niiden käyttö jäädäkin, koska noin paljon harottavilla siveltimillä en jaksa toista kertaa työskennellä. Okei, onhan oma maalaustyylini muutenkin sotkuinen, mutta huonoilla siveltimillä työskentely tekee lopputuloksesta vielä suttuisemman. Aluksi siveltimet olivat ihan hyviä, mutta kun siistin ne vaihtaessani lakkaa oli siveltimien peli menetetty. Ehkäpä tässä kuussa olisi vihdoin aika investoida supersiveltimeen!


Näiden kynsien kuvaamiseen liittyi muutenkin vähän jännitysmomenttia. Kameran akku vilkutti koko kuvauksen ajan loppumistaan, joten se pitäisi luonnollisesti ladata. Olen säilyttänyt laturia aina samassa paikassa, mutta nyt en sitä sieltä enää löytänytkään. Joudun lataamaan kameraa todella harvoin, koska kynsien kuvaaminen ei nyt vaan vie virtaa ihan kamalasti. Onneksi postauksia on ajastettuna eteenpäin vielä sen verran, että saan ekstra-aikaa kääntää kaikki lipastot, laatikot ja kaapit ympäri vielä uudestaan ja toivottavasti löytää sen laturin! Kynnet sen sijaan olivat mielestäni sitä onnistuneet -osastoa ja onpahan kukkalähetyksestäkin nyt muisto myös kynsimuodossa.

Color Club - In De-Nile
OPI - Suzi Shops & Island Hops
OPI - Shorts Story
Essie - Off Tropic
Essence - Good Limes (65)
Gina Tricot - White

10/26/2016

Sivellinsuosituksia ja hammaslääkärikokemuksia?



Tätä kirjoitellessa parin päivän päässä häämöttää hammaslääkärin aika. Oikeastaan tämän postauksen ilmestyttä tuohon kohtaamiseen on alle kaksi tuntia aikaa. Ennen hammaslääkärissä käynti oli lähinnä epämiellyttävää, mutta viime aikoina siellä vierailu on ollut enemmän tai vähemmän kivuliasta ja siksi pelottavaa. Toisaalta pelkään enemmän niitä kovia ääniä, tärinää ja niiden tuomaa oletusta siitä, että kohta sattuu. Yksi vihlaisu operaation aikana ei ole niin paha. Viimeksi taidettiin puudutusta lisätä, koska hammaslääkäri oletti, että sattuu liikaa, vaikka todellisuudessa vain säikyin niitä ääniä. Tällä kertaa oletuksenani on, että saatetaan varata tulevaisuudessa aikaa viisureiden poistoon sekä toisen hampaan juurihoitoon. Ehdottomasti nostaa omia stressitasoja ja aiheuttaa noin viikon ennakkostressin. Tämä aika on kuitenkin varattu paikkaukselle, joten yritän asennoitua vain siihen. Toisaalta kaikki aina sanovat, että puudutuksen takia juurihoito tai hampaiden poisto ei oikeasti edes satu, lähinnä tuntuu painetta. Joten kunhan pysyn kaukana googlesta ja kauhutarinoista, niin ehkä tähänkin osaa suhtautua järkevästi ja uskallan jopa mennä sovituille lääkäriajoille. HUI!

Pelottava hammaslääkäriaika vaatii kuitenkin myös vastapainoa. Siksi lakkailin vähän isommalla vaivalla erilaiset kynnet. Ja samasta syystä ajattelin palkita itseni myös todellisilla budjettiostoilla ja täydentää tarvittavia lakkavärejä Essencellä. Onneksi Essencet ovat niiin edullisia, että pahaa omaatuntoa ei tästä tarvitse potea. Ajattelen siis vain noita tulevia värejä samalla, kun makaan hammaslääkärin vastaanotolla suu auki.


Käsinmaalailu on itselle aina hieman hankalaa. Käytän maalaukseen aina vain kynsilakkoja, en varsinaisia maaleja. Kukkien maalailun pitäisi periaatteessa olla helppoa, mutta itselle se on aina ollut hankalaa. Dotting tool -kukat eivät onnistu ollenkaan. Siveltimellä kukista on kuitenkin astetta helpompaa saada kukkia muistuttavia ja kyllähän ne nytkin epäilyttävästi kukkia muistuttavat. Tätäkin pitäisi vaan harjoitella tarpeeksi. Ehkä joskus saan maalattua kaikki kynnet kukkakedoksi. Sitä odotellessa.

Viimeksi kyselin kovasti Essencen lakoista, mutta tällä kertaa kaipaan neuvoja hammaslääkärikokemusten lisäksi hyvistä siveltimistä. Omat siveltimet ovat halppiksia ja nyt alkavat sojottaa jokaiseen oikeaan ja keksittyyn ilmansuuntaan. Kaipaisin sellaisia välineitä, jotka oikeasti tekisivät maalailusta hauskaa ja aikaa ei menisi sen pohtimiseen, että mikä sivellin tuhoaa visiotani vähiten. Olen kuullut hyvää esim. Picture Polishin siveltimistä, mutta kertokaa kokemuksia omista suosikeista!

Onhan teilläkin kertoa juurihoidoista ja hampaiden poistosta vain kivuttomia tarinoita? Entä ne siveltimet, mitkä ovat omat suosikkinne?

China Glaze - Intelligence, Integrity & Courage
Zoya - Ana
Essie - Flowerista
Essie - Off Tropic
OPI - I Just Can't Cope-Acabana

10/21/2016

Vihreää vihreillä lehdillä


Meillä on ollut vähän normaalista poikkeavat viikot. Ensin sain itse kuumeettoman flunssan, minkä kanssa meni sohvan pohjalla kolme päivää. Sitten E aloitti flunssailun. Onneksi ihan samaan ei oltu kipeänä, aina toinen jaksoi kauppaan tai paistamaan pyttipannua uunissa. Itse käytin flunssapäivät "hyödyksi" ja tutustuin ensimmäistä kertaa ikinä Dexteriin. Ensimmäiset neljä jaksoa olin vähän siinä rajoilla, että aionko jatkaa sarjan katsomista. Noh, nyt on menossa kolmannen kauden alku, joten olihan se ihan katsomisen arvoinen. Hauskaa, että teinivuosina on jäänyt ainakin joku sarja katsomatta ja nyt on saatavilla helposti Netflixistä yhdeksän tuotantokautta katsottavaa. Dexterin tuijottamisen lisäksi olen edennyt gradun kanssa ihan kunnolla. Joten flunssista huolimatta jossain määrin ihan mukavat pari viikkoa. Tällä viikolla E on syyslomalla, joten yhteistä aikaakin on vihdoin irronnut normaaliin arkeen verrattuna vähän enemmän. Lisäksi E:n läsnäolo saa itseni työskentelemään gradun kanssa enemmän, koska toisen tehdessä omia opiskeluhommia en kehtaa pyöritellä peukaloita vieressä.

Oli ilta aikaa tehdä kynnet, mutta ideoita ei oikein irronnut. Lopulta päädyin lehtiteemaan ja kaivoin esille vihreät lakat. Alimmaisena ja päävärinä on Essien Off Tropic, jonka päälle lisäsin Picture Polishin Escapadesia ja Echantingia kuivan siveltimen tekniikalla. Eivätpähän nuo kamalasti silmille hyppää, mutta ehkä tuovat jotain elävyyttä kynnen pintaan.



Konadin vaaleanvihreä leimauslakka olisi saanut olla asteen verran peittävämpi, mutta tulipa käytettyä välillä muutakin leimauslakkaa kuin mustaa tai valkoista. Kynnet ovat siis hyvin normaalit ja vähän tylsät, mutta piristivät itseä nyt välillä, kun kynsiä ei ole päässyt lakkailemaan. Ja opinpa taas, että aina kannattaa olla lakkailua aloitellessa joku selkeä suunnitelma, niin on helpointa onnistua.

Essie - Off Tropic
Picture Polish - Escapades
Picture Polish - Enchanting
Konad - Light Green
Born Pretty Store - BP-19 *

*gotten for review.

9/01/2016

Bananananananana


Monille otsikosta saattaa tulla Minions -fiilikset, mutta itse ajattelen enemmänkin System of a Downin kappaletta Vicinity of Obscenity (oma Minions -villitys on jäänyt hyvinkin vähäiseksi, katsoin esim. Minions -elokuvan pakotettuna vasta keväällä). Huh, blogin pariin palaaminen on todellakin ollut mielessä ja olen hinkunut tänne jo viikkoja takaisin. E aloitti uudessa opiskelupaikassa, minkä piti muuttaa radikaalisti meidän päivärutiineja. Ensimmäisen koulupäivän jälkeen E sai flunssan ja oli yli viikon kotosalla potemassa tautia. Sen jälkeen nappasin itse nuhan, mikä onneksi on jäänyt vain aamu- ja iltatoiminnaksi.

Idea näihin kynsiin syntyi jo monta päivää ennen niiden tekemistä, mutta nuhanenä piti huolen siitä, että kynsien lakkailusta ei tarvinnut haaveilla. Kun lakkailemaan lopulta pääsin, oli homma nopeasti hoidettu (alle yksi Gossip Girlin jakso). Jälleen kerran voidaan siis todeta, että suunnittelu kannattaa. Pohdin sitä faktaa, että olenko turhankin tylsä, jos näissäkin kynsissä näkyy Essien Off Tropic. Lakka on kuitenkin itselleni uusi ja todella kaunis, joten annoin sen taas näkyä. Lisäksi tumma vihreä sopi erityisen kivasti keltaisten banaanien kaveriksi.


Banaaneista tulee pakostikin vähän Antti Tuisku mieleen, mutta se ei kyllä ollut ajatuksena kynsien taustalla. Kunhan on hauska tehdä hillityt, mutta samalla hauskat ja vähän räväkämmät kynnet. Keltaiseksi valitsin tietysti luotetun OPIn I Just Can't Cope-Acabanan. Pohdiskelin toistakin keltaista, mutta ajattelin lämpöisemmän sävyn sopivan paremmin yhteen juuri tämän vihreän kanssa. Peukalon kynnet lakkasin muuten vahingossa vihreiksi, joten keltaista löytyy vain yhdestä kynnestä per käsi. Toisaalta kokonaisuus pysyi entistäkin hillitympänä tämän vahinkoratkaisun takia.


Minions, System of a Down, Antti Tuisku..Mitä teille tulee banaanikynsistä mieleen?

Essie - Off Tropic
OPI - I Just Can't Cope-Acabana
Gina Tricot - White
Cheeky - CH42
Konad - Black

8/15/2016

Essie - Off Tropic Swatch


Onko kenelläkään muulla jo syksyfiilis? Vaikka ruokakauppaan ja keskustaan uskaltautuu vielä helposti t-paidassa ja kotivaatteena shortsitkin on välillä ihan liikaa, on itsellä mieli jo selvästi syksyssä. Saavuttiin Saksan lomalta kotiin reilu viikko sitten ja samantien palattiin takaisin niihin hyvinkin arkisiin rutiineihin: itse jatkoin viimeisten opintojen viimeistelyä ja gradua, E taas jatkoi töitä ja aloittaa kohta uudessa koulussa. Ehkä se syksyisyys kumpuaakin ihan vain arjesta? Reissusta tulen höpöttelemään myöhemmin lisää ja esittelemän etenkin ostoksia, mutta nyt keskityn pitkästä aikaa ihan swatch -kuviin.

Meidän arki starttasi aika mahtavalla tavalla. Meille saapui kylään yksi parhaista ystävistäni, jota en ole puoleen vuoteen livenä nähnyt, vaikka ollaankin melkein joka päivä tekemisissä pelaamisen merkeissä. Vierailulle oli spesiaali syykin, koska Turmion Kätilöt oli Joensuussa keikalla. Puolitoista vuotta yritin löytää sopivaa paikkaa ja ajankohtaa keikalle ja nyt bändi tupsahti kävelymatkan päähän. Liput varasin jo hyvissä ajoin ja nyt päästiin porukalla tarkistamaan liveveto. Vaikka olen nähnyt livenä melko monia (hevi-)bändejä, oli tämä TK:n keikka ehdottomasti yksi tiivistunnelmaisimmista. Keikka oli omasta mielestä todella hyvä, eikä isojen miesten moshpit, omaa päätä pitkin valuva hiki tai jonkun päälleni roiskuttama kalja pilannut tunnelmaa. Olin poikien selän takana piilossa pahimpina moshpit -hetkinä ja kaikki palattiin keikalta ehjänä kotiin. Itsellä mukana lavalta saatu settilista ja kaverilla lattialta löytynyt TK:n plektra.



Kynsien lakkaamiseen ei ennen keikkaa ollut aikaa, joten piti tyytyä vain yksiväriseen lakkaukseen. Onneksi olin edellisenä päivänä käynyt kurkkimassa Joensuun Anttilan (nyyh) Essie-valikoimat ja sain erittäin kohtuulliseen hintaan Essien Off Tropicin (Spring 2016), joka roikkui Saksan reissun ajan ostoslistallani. Lakka oli taattua Essien laatua ja sain nopeasti keikkakynnet valmiiksi. Kaksi kerrosta ja vastoin tapojani en edes siistinyt lakkauksen reunoja, koska kiireessä hyvälaatuinen lakka toimi tarpeeksi hyvin. Kuulin myös, että Essien tämän syksyn kokoelman lakat peittävät kynnen superhyvin, joten melkoisia lakkoja on merkiltä julkaistu tänä vuonna!

Melkoista, että kiinnitän huomiota nykyisin enemmän vihreisiin kuin vaaleanpunaisiin lakkoihin, mutta tämä on superihana tapaus. Luulen, että Off Tropic tulee olemaan syksyllä yksi ehdottomista luottolakoistani!


Mitä mieltä te olette Off Tropicista?


Essie - Off Tropic
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...