8/15/2016

Essie - Off Tropic Swatch


Onko kenelläkään muulla jo syksyfiilis? Vaikka ruokakauppaan ja keskustaan uskaltautuu vielä helposti t-paidassa ja kotivaatteena shortsitkin on välillä ihan liikaa, on itsellä mieli jo selvästi syksyssä. Saavuttiin Saksan lomalta kotiin reilu viikko sitten ja samantien palattiin takaisin niihin hyvinkin arkisiin rutiineihin: itse jatkoin viimeisten opintojen viimeistelyä ja gradua, E taas jatkoi töitä ja aloittaa kohta uudessa koulussa. Ehkä se syksyisyys kumpuaakin ihan vain arjesta? Reissusta tulen höpöttelemään myöhemmin lisää ja esittelemän etenkin ostoksia, mutta nyt keskityn pitkästä aikaa ihan swatch -kuviin.

Meidän arki starttasi aika mahtavalla tavalla. Meille saapui kylään yksi parhaista ystävistäni, jota en ole puoleen vuoteen livenä nähnyt, vaikka ollaankin melkein joka päivä tekemisissä pelaamisen merkeissä. Vierailulle oli spesiaali syykin, koska Turmion Kätilöt oli Joensuussa keikalla. Puolitoista vuotta yritin löytää sopivaa paikkaa ja ajankohtaa keikalle ja nyt bändi tupsahti kävelymatkan päähän. Liput varasin jo hyvissä ajoin ja nyt päästiin porukalla tarkistamaan liveveto. Vaikka olen nähnyt livenä melko monia (hevi-)bändejä, oli tämä TK:n keikka ehdottomasti yksi tiivistunnelmaisimmista. Keikka oli omasta mielestä todella hyvä, eikä isojen miesten moshpit, omaa päätä pitkin valuva hiki tai jonkun päälleni roiskuttama kalja pilannut tunnelmaa. Olin poikien selän takana piilossa pahimpina moshpit -hetkinä ja kaikki palattiin keikalta ehjänä kotiin. Itsellä mukana lavalta saatu settilista ja kaverilla lattialta löytynyt TK:n plektra.



Kynsien lakkaamiseen ei ennen keikkaa ollut aikaa, joten piti tyytyä vain yksiväriseen lakkaukseen. Onneksi olin edellisenä päivänä käynyt kurkkimassa Joensuun Anttilan (nyyh) Essie-valikoimat ja sain erittäin kohtuulliseen hintaan Essien Off Tropicin (Spring 2016), joka roikkui Saksan reissun ajan ostoslistallani. Lakka oli taattua Essien laatua ja sain nopeasti keikkakynnet valmiiksi. Kaksi kerrosta ja vastoin tapojani en edes siistinyt lakkauksen reunoja, koska kiireessä hyvälaatuinen lakka toimi tarpeeksi hyvin. Kuulin myös, että Essien tämän syksyn kokoelman lakat peittävät kynnen superhyvin, joten melkoisia lakkoja on merkiltä julkaistu tänä vuonna!

Melkoista, että kiinnitän huomiota nykyisin enemmän vihreisiin kuin vaaleanpunaisiin lakkoihin, mutta tämä on superihana tapaus. Luulen, että Off Tropic tulee olemaan syksyllä yksi ehdottomista luottolakoistani!


Mitä mieltä te olette Off Tropicista?


Essie - Off Tropic

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...