Näytetään tekstit, joissa on tunniste Swatch. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Swatch. Näytä kaikki tekstit

1/30/2017

Picture Polish: Allure



Picture Polishin Instagram -tili (@picturepolish) on aloittanut vuoden tyylikkäästi erilaisilla kilpailuilla. Ensimmäisessä kynnet piti lakkailla ja koristella käyttäen PP:n lakkoja ja kuvata kynnet kaikkien käyttämiensä lakkojen kanssa. Omasta mielestä oli todella hauskaa katsella kuvia, koska lakkoja oli yhdistelty kuviin kekseliäillä tavoilla. Seuraava kisa oli PP:n kynsilakkojen swatchaamista. Koska en ehtinyt ensimmäiseen kilpailuun mukaan, päätin osallistua tähän. Swatchille piti valita teema eli kuvata kynnet teemana lemmikki, selfie tai kukka. Olin edellisellä viikolla saanut perheeltä kukkalähetyksen valmistumisen kunniaksi, joten valinta oli helppo. Testikuvasin neljä lakkaa kukkakimpun kanssa ja valitsin lopulta sopivimmaksi Alluren. Mikäli jotain kiinnostaa, muut lakat olivat Escapades, Twinkle ja Shocked. Toinen vahva kilpailija oli Twinkle, mutta se oli aivan samanvärinen kuin kimpun suurimmat kukat, joten Allure ajoi ohi.


Omat kynnet eivät ole niin kivan muotoiset, että swatcheista tulisi mitenkään mahtavan kauniita, mutta kiitos tämän kilpailun tuli kerrankin kokeiltua vähän erilaisempia poseerauksia. Picture Polishin lakkapullo ei ole kaikista helpoin mitä tulee käden ja kynsien asetteluun kauniisti, joten omaksi suosikkikuvaksi valikoitui postauksen ylin kuva. Otin tietoisen riskin, koska ohjeissa luki selvästi, että kynsien pitää olla pääosassa. No, ainakin kameran tarkennus on niissä, lakkapullo näkyvissä ja lakka erottuu nätisti. Ja enpä tuosta kisasta mitään itseäni suosivia tuloksia odottanut kuitenkaan. E suosi postauksen alimmaista kuvaa, mutta itse en pitänyt sen valoista ja pidin kuvaa vähän turhan tavallisena.

Erikoista näissä kuvissa on myös se, että otin kaikki pelkällä luonnonvalolla. Toisissa kuvissa se osoittautui ongelmaksi, mutta joukosta löytyi muutamia hyviä otoksia, joissa luonnonvalon käyttäminen ei haitannut ollenkaan. Sen sijaan kuvista tuli jotenkin raikkaampia. Harmi vaan, että kuvauspäivä oli taas todella pilvinen ja valoa ei todellakaan ollut liikaa tarjolla. Toinen spesiaalijuttu kuvissa on se, että kerrankin jätin järkkärin seisoskelemaan jalallensa ja otin kuvat puhelimellani (OnePlus 3). Tosiasiassa puhelimeni kamera on helposti parempi kuin järkkärini, mutta silti aina tulee turvauduttua ihan perinteiseen kameraan. No ei tällä kertaa.


Allure on ehdottomasti yksi omia PP suosikkejani, vaikka lakan sävy onkin itselleni hieman vieras tapaus. Mutta mielestäni se sopi kauniisti kuvan kukkien kanssa yhteen.

Mikä fiilis teillä on Alluresta? Valitsinko mielestänne oikean kuvan?

8/15/2016

Essie - Off Tropic Swatch


Onko kenelläkään muulla jo syksyfiilis? Vaikka ruokakauppaan ja keskustaan uskaltautuu vielä helposti t-paidassa ja kotivaatteena shortsitkin on välillä ihan liikaa, on itsellä mieli jo selvästi syksyssä. Saavuttiin Saksan lomalta kotiin reilu viikko sitten ja samantien palattiin takaisin niihin hyvinkin arkisiin rutiineihin: itse jatkoin viimeisten opintojen viimeistelyä ja gradua, E taas jatkoi töitä ja aloittaa kohta uudessa koulussa. Ehkä se syksyisyys kumpuaakin ihan vain arjesta? Reissusta tulen höpöttelemään myöhemmin lisää ja esittelemän etenkin ostoksia, mutta nyt keskityn pitkästä aikaa ihan swatch -kuviin.

Meidän arki starttasi aika mahtavalla tavalla. Meille saapui kylään yksi parhaista ystävistäni, jota en ole puoleen vuoteen livenä nähnyt, vaikka ollaankin melkein joka päivä tekemisissä pelaamisen merkeissä. Vierailulle oli spesiaali syykin, koska Turmion Kätilöt oli Joensuussa keikalla. Puolitoista vuotta yritin löytää sopivaa paikkaa ja ajankohtaa keikalle ja nyt bändi tupsahti kävelymatkan päähän. Liput varasin jo hyvissä ajoin ja nyt päästiin porukalla tarkistamaan liveveto. Vaikka olen nähnyt livenä melko monia (hevi-)bändejä, oli tämä TK:n keikka ehdottomasti yksi tiivistunnelmaisimmista. Keikka oli omasta mielestä todella hyvä, eikä isojen miesten moshpit, omaa päätä pitkin valuva hiki tai jonkun päälleni roiskuttama kalja pilannut tunnelmaa. Olin poikien selän takana piilossa pahimpina moshpit -hetkinä ja kaikki palattiin keikalta ehjänä kotiin. Itsellä mukana lavalta saatu settilista ja kaverilla lattialta löytynyt TK:n plektra.



Kynsien lakkaamiseen ei ennen keikkaa ollut aikaa, joten piti tyytyä vain yksiväriseen lakkaukseen. Onneksi olin edellisenä päivänä käynyt kurkkimassa Joensuun Anttilan (nyyh) Essie-valikoimat ja sain erittäin kohtuulliseen hintaan Essien Off Tropicin (Spring 2016), joka roikkui Saksan reissun ajan ostoslistallani. Lakka oli taattua Essien laatua ja sain nopeasti keikkakynnet valmiiksi. Kaksi kerrosta ja vastoin tapojani en edes siistinyt lakkauksen reunoja, koska kiireessä hyvälaatuinen lakka toimi tarpeeksi hyvin. Kuulin myös, että Essien tämän syksyn kokoelman lakat peittävät kynnen superhyvin, joten melkoisia lakkoja on merkiltä julkaistu tänä vuonna!

Melkoista, että kiinnitän huomiota nykyisin enemmän vihreisiin kuin vaaleanpunaisiin lakkoihin, mutta tämä on superihana tapaus. Luulen, että Off Tropic tulee olemaan syksyllä yksi ehdottomista luottolakoistani!


Mitä mieltä te olette Off Tropicista?


Essie - Off Tropic

5/05/2016

OPI - Don't Bossa Nova Me Around


OPIn Don't Bossa Nova Me Around on sellainen lakka, jonka olemassaolo pääsee itseltä helposti unohtumaan. Se on niin haalea, että se ei tee laatikossa itsestään numeroa, vaan jää nopeasti taka-alalle. OPIn Brazil -kokoelmasta on kuitenkin jäänyt monta lakkaa aktiiviseen käyttöön.

Tuntuu, että kynsilakkakokoelmissa ei juurikaan tule enää mitään uutta. Samoja sävyjä, jotka voisi löytää myös vanhemmista kokoelmista. Brazilista on kuitenkin jäänyt käyttöön monia lakkoja. Esimerkiksi Bossa Nova ja I Just Can't Cope-Acabana. Ehkä silloin olen etsinyt perusvärejä kokoelmaan, mutta harvemmasta kokoelmasta kuitenkaan jää itselleni yhtä lakkaa useampaa käyttöön.


Bossa Nova toimii erinomaisesti esim. silloin, kun haluan värikkäämmän koristelun alle jotain huomaamattomampaa, mutta valkoinen tuntuu liian kirkkaalta. Koska vaaleanpunaiset eivät ole se oma juttu, on tämä lakka hyvä valinta itselleni. Muutama kerros lakkaa riittää kyllä.

Mikä on ollut teidän suosikkikokoelma?

OPI - Don't Bossa Nova Me Around
_________________________________________________________________________

Just praising one of the OPI's Brazil -collection's pretties, Don't Bossa Nova Me Around. Nice choice when you don't want white or light pink!
_________________________________________________________________________

12/30/2015

OPI - We'll Always Have Paris


Nyt vuoden loppupuolella suosikkilakkojen joukkoon kaarsi itselleni uusi tapaus, nimittäin OPIn We'll Always Have Paris. Tuo Casablancasta tuttu lausahdus, joka on saanut lisää mainostilaa myös OPIn lakkana. Itsellehän sekä Casablanca ja Pariisi ovat aivan yhtä vieraita juttuja, toista en ole nähnyt ja toisessa en ole käynyt. Tuo elokuvaan liittyvä vieraus on kyllä huomattavasti helpommin korjattavissa.


Lakkaa on kynsillä neljä kerrosta ja silti etenkin kärjistä saattaa huomata pientä läpinäkyvyyttä. Pidin kuitenkin tätä silti laadukkaana ja helppona levitettävänä. Lakka on niin kaunis, että sen peittäminen koristeluilla oli melkein harmi, siksi myöhemmin nähtävissä kynsissä ei olekaan peitettynä kuin aksenttikynsi. Tummanpunaisuudestaan huolimatta Paris ei näytä omiin silmiini ollenkaan joululakalta vaan muihinkin vuodenaikoihin sopivalta. Kuten tämän sävyiset lakat yleensä, on tämäkin erittäin tyylikkään näköinen. Itse suosittelisin tätä lakkaa kaikille, joita tummat ja punasävyiset lakat yhtään kiinnostavat, sillä tähän tapaukseen ei kyllä tarvitse pettyä.


Miellyttääkö lakka teitä?

OPI - We'll Always Have Paris
_________________________________________________________________________

Now, at the end of this year, I found a new polish to add to my favorites. This polish is OPI's We'll Always Have Paris. That line known from Casablanca has gotten more add space being OPI's nail polish. For me Casablanca and Paris are equally unfamiliar things, the other one I haven't seen and haven't visited the other. That unfamiliariness with the movie is much more easily fixed.

There are four layers of this polish on my nails and still you can see some see throughness on the tips. I still consider this polish to be with a good quality and easy to spread. This polish is so pretty that covering it with decorations was almost a shame. That's why in the post you'll see later there's only one accent nail. Despite of the dark red shade Paris doesn't look to much like a Christmas polish and works well with other seasons as well. Like polishes with this shade usually, this too looks really elegant and stylish. I really can recommend this polish to everyone who are even a bit interested of dark and red shaded polishes. You don't have to be disappointed with this one.
_________________________________________________________________________

10/14/2015

Picture Polish - Escapades


Kun oli aika täydentää Picture Polish -varastoa kesän jälkeen, olisi voinut kuvitella, että olisin ostanut jonkun juuri ilmestyneistä lakoista. Mutta ei, kahdesta hankkimastani lakasta toinen oli jo vanhempi tapaus, Escapades. Ihastuin tähän jo keväällä nähtyäni lakan jossain blogissa, mutta vasta nyt lakka tuli itsekin hankittua. Oikeastaan hankinta sattui juuri oikeaan aikaan, koska onhan näin tumma ja vihreä lakka ihan omiaan syksyyn, toisaalta lakasta taas löytyy myös joulufiiliksiä.

Lakkaa on kynsillä kaksi kerrosta, mikä omasta mielestäni riitti ihan kauniisti peittämään kynsiä. Tummanvihreän lakan seassa on hopeista kimallusta, mikä kyllä näkyy vähän vähemmässäkin valaistuksessa. Useammalla kerroksella lakka varmasti tummenisi lisää, mutta itseä ei kyllä haittaa tämä selvästi vihreä look. Lakka on tehty yhteistyössä Nail Escapades -blogin kanssa vuonna 2014.  


Tässä lakkauksessa näkyy muuten selvästi ongelma, mikä itselläni on keskisormen kynnen kanssa. Mikäli lakkaan kynnen reunoiltakin kokonaan, kynsi näyttää kummallisen muotoiselta verrattuna muihin. Tässä lakkauksessa en ole onnistunut siistimään kynttä selvästikään haluamaani muotoon ja sehän vaikuttaa samantien kynsien yleiseen siisteyteen. Onneksi tässä on kuitenkin koko ajan harjaantunut ja ongelman tunnistaa jo itse eli sille voi jotain tehdäkin. Eniten tämä tietysti näkyy kun lakka on näin tumma.

Escapades on todellakin lakka omaan makuuni ja varmasti ensimmäinen vihreä lakka jota olen näin isolla pinta-alalla uskaltanut käyttää ja vielä pitänytkin siitä. Nyt siis on edessä perehtyminen vihreiden lakkojen koristeluun, se onkin itselle täysin vieras ala. Toisaalta nyt tekisi mieli myös tummanvihreää lakkaa ilman tuota kimallusta. Täytyy pitää varansa tai varasto on pian täynnä vain tummia lakkoja. Viimeistään kesällä saattaisi vähän harmittaa ehkä?

Pidättekö vihreistä kynsilakoista? Mitä mieltä olette Escapadesista?

Picture Polish - Escapades
_________________________________________________________________________________


As it was time to update my Picture Polish -stash, you could have imagined that I would have bought some of those new Picture Polishes. But no, from the two polishes I bought one was way older, Escapades. I started to like this polish already during this spring, but got it only now. On the other hand it was good that I got it only now since this is a real fall polish, but on the other hand this has some real Christmas vibes too.

I have two layers of this polish on and I think it was a good fit. Amongst this dark green polish there's some silver shimmer which can be seen also in darker lightning. With more layers this polish would look even more dark, but I really don't mind this obviously green look. This polish has been made in collaboration with Nail Escapades -blog in the year 2014.

You can see the problem I have with my middle finger. If I polish my nail as a whole, this nail starts to look quite bizarre compared to the other nails. With these nails I obviously wasn't able to polish my nail quite as I would have liked it and that affects the overall clean-look of these nails. Luckily I'm getting better at this all the time and I can now see the problem and do something about it. Mostly you can see the problem when using as dark of a polish as this one is.

Escapades is really a polish to my liking and surely the first green polish I've had the guts to use with such a big area and liked it. So now I need to get familiar with doing nail art with green nail polishes, that's completely unfamiliar area for me. On the other hand I'm now sort of wanting a dark green polish without all of that sparkle. I think I need to be careful or I'll soon have nail polish stash filled with green polishes. I might be a bit sad about that fact in the summer at the latest, I think?
_________________________________________________________________________________

10/05/2015

OPI - Viking in a Vinter Vonderland


Nyt on miniversio syysflunssasta selvitetty. Kuume ei onneksi iskenyt, mutta kurkkukipu sitäkin enemmän useaksi päiväksi. Nyt sitten taas paluu entistä ehompana takaisin arkeen, tänään luvassa kahvittelua ja opiskelua. Jotenkin syksy pääsi taas yllättämään kun lämpötilat yhtäkkiä tipahtivat sinne kymmenen asteen alle. Aion silti vielä urhoollisesti käyttää nahkatakkia niin kauan kuin mahdollista, mutta ehkä kesäkengät vaihdan Converseihin, ei vaadi niin paljolti vesilätäköiden välttelyä. Syksyisissä fiiliksissä ollaan blogissa tänään noin muutenkin, koska taas yksi syksyn lempparilakoistani on päässyt tarkemmin esille. OPIn Viking In A Vinter Vonderland on yksi viime syksyn Nordic -kokoelman cremelakoista.


Jos ottaisin asiakseni koota listauksen syksyn ja talven suosikeistani, olisi tämä luultavasti vähintään kilpailemassa ykkössijasta. Lakka on helppo levittää ja peittääkin nopeasti. Lisäksi se poikkeaa sopivasti täysin mustasta lakasta, joten turhan synkäksi ei meno pääse. Voisin jauhaa ihan liian kauan lakan ihanuudesta, kauneudesta ja tyylikkyydestä, mutta lienee turhaa. Suosittelen siis lämpimästi kaikille!


Ylemmässä kuvassa nämä saman kokoelman lakat on sitten laitettu vierekkäin. Vasemmalla Viking in a Vinter Vonderland ja oikealla Skating On Thin Ice-Land (postaus). Kuten kuvasta selvästi näkyy, Ice-Land on vaaleampi ja ainakin omasta mielestäni taittaa Vikingia enemmän viininpunaiseen. Jos näistä kahdesta pitää valita oma suosikki, se tapahtuu puhtaasti värin perusteella, laadultaan nämä ovat kumpikin samalla viivalla. Viking on kuitenkin tällä hetkellä enemmän oma juttuni, tummuus kun tunnetusti juuri nyt iskee.


Mitä te pidätte tästä lakasta? Kumpi lakoista on teidän suosikkinne?

OPI - Viking In A Vinter Vonderland
_________________________________________________________________________


Now I have managed to scare my miniversion of flu away. Luckily I didn't get fever, but my throat did hurt even more for several days. Now I'm ready to get back to my everyday life, today I'll meet a friend and do some studying after that. Somehow fall was able to surprise me once again, just all of a sudden the temperature dropped under 10 degrees. I'm still going to be brave and wear my leather coat as long as I can, but maybe I'll change my summershoes to Converse now. They require less avoiding of water. Today the blog is also feeling the arrival of fall, since I have one of my favorite fallpolishes to show you. OPI's Viking In A Vinter Vonderland is one of the creme polishes from last fall's Nordic -collection.

If I decided to make a list of my top polishes of autumn and winter, this one would most definitely be one of the contestants for the first place. This one is easy to polish and covers the nails easily. In addition it isn't too dark and can be seen to be different than black polish, so your overall look doesn't come too dark. I could talk about the great qualities of this nail polish for way too long, but I think I don't have to - I've made my point. I highly recommend this polish for all of you!

In the last picture there are those two polishes from the same collection. The left one is Viking in a Vinter Vonderland and the right one is Skating On Thin Ice-Land (post). As you can clearly see from the photo, Ice-Land is lighter and at least I think it goes more to dark red than Viking does. If I should pick my favorite, it would this time be Viking in a Vinter Vonderland. This pick happens completely based on color since based on the quality these two are the same. Viking is however my personal favorite right now, dark colors just are my thing right now. What do you think about Viking in a Vinter Vonderland? Which one of these polishes is your favorite?
_________________________________________________________________________

9/20/2015

Kaikki loputon kauneus

Apulanta - Valot pimeyksien reunoilla

Onpahan kuulkaa taas sellainen viikko takana, että huhuh. Tällä kertaa ei ole kuitenkaan kyse sellaisesta oikein masentavasta ja musertavasta viikosta, vaan ihan vaan täydestä epäonnisuudesta noin muuten. Onneksi kyse ei ollut niin mullistavista asioista, että oli mahdollisuutta jo vähän huumorillekin. Tällä viikolla meni rikki uuni, puhelin ja pyörän vaihteet. Mutta parasta on se, että yhdenkään kanssa ei ollut kyse siitä, että olisin itse tehnyt jotain väärin. Uuni ja puhelin hajosivat vanhuuttaan ja pyörä ilmeisesti varastossa kaaduttuaan. Uskomatonta, että kaikki kolme ajoittivat nämä kolmelle peräkkäiselle päivälle! Ilmeisesti oman sietokyvyn yli on kuitenkin jo menty, koska puhelimen hajotessa olin yhden ystävän seurassa, enkä oikein osannut reagoida asiaan heti mitenkään, mikä sai ilmoille kysymyksen. Olenko iloinen puhelimen hajoamisesta kun vaikutan niin rauhalliselta?Ilmeisesti oli kyse vain siitä, että olin jo siinä vaiheessa täysin epäuskoinen omasta epäonnesta mitä syyskuussa on esiintynyt. Noh, nyt ehkä on sitten vuorossa lokakuu täynnä onnea, iloa ja tuuria!

Viehtymykseni tummiin väreihin ei ole jäänyt keneltäkään huomaamatta ja tällä viikolla yhtä lakkausta tehdessäni valitsin pohjaksi OPIn Skating On Thin Ice-Landin. Lakka on kotoisin 2014 syksyn Nordic -kokoelmasta. Tämän parina voisi pitää samassa kokoelmassa ilmestynyttä Viking In A Vinter Vonderlandia, joka on muutaman asteen tummempi lakka. Tätä vauhtia alkaa näyttää vahvasti siltä, että saan nuo lakat kulutettua tämän talven aikana pois jos en pian ala lakata muillakin sävyillä.



Skating On Thin Ice-Landin kauneus oli niin huikea, että halusin napata kesken lakkailun kuvat ilman minkäänlaisia koristeluita. Lakkaa on kynsillä jo kolme kerrosta, mutta ainakin ylemmässä kuvassa näyttää kovasti siltä, että neljäskin kerros olisi ollut paikallaan. Toisaalta muutoin en asiaa huomannut ollenkaan, vasta tuota kuvaa katsoessani. Jos siis tummat, luumuiset sävyt ovat oma juttu, niin tämä lakka kannattaa ilman muuta hommata! Itsellä taas tekisi mieli lakata kynnet tällä, vaikka juuri otin vasta edellisetkin lakkaukset pois. Hupsista.

OPI - Skating On Thin Ice-Land
_________________________________________________________________________

I have such a crazy week behind me. This time it isn't about devastating and dark feelings, just a total set of unlucky things. Luckily they left some room for humor as well. This week my owen, phone and my bike's gears broke. The best thing is, that these things didn't happen because of something I did. Owen and phone broke because of their age and I guess my bike had fallen down in the bikestorage. I just can't believe that these three broke on consecutive days. Apparently I had gone over my tolerance for bad things happening. I was with my friend when my phone broke and I think I was quite restful since my friend asked me if I was happy that it broke since I really was so peaceful. I just guess that I was so unbelieving about all of that unluckiness that I had already faced this September. Well, maybe October is filled with happiness and luckiness for me!

I think my love for darker shades hasn't gone unnoticed for anyone. When I did one set of nails for this week, I chose OPI's Skating On Thin Ice-Land as the base color. It's from Fall collection 2014, called Nordic. You could think OPI's Viking In A Vinter Vonderland as Ice-Land's pair, it's just few shades darker. If I'll continue like this, I have used both of these polishes by the end of this year.

Skating On Thin Ice-Land's beautifulness is so great, that I needed to stop and take pictures before adding any decorations on it. I have three layers on my nails, but when looking at the first photo it seems, that fourth layer would have been an okay idea. But I didn't even notice this until looking at that first photo. So if you like dark and plume shades, I really recommend you think about buying this polish! I would like to polish my nails with this polish again, even though I just took it off, whoops.
_________________________________________________________________________

8/26/2015

Zoya - Payton


Olenkohan hehkuttanut blogissa jo tarpeeksi Zoyan parasta nelikkoa eli Dreamia, Paytonia, Auroraa ja Blazea? Sovitaan etten ja jatketaan siitä. Itseasiassa Blaze edelleen omasta kokoelmastani puuttuu, mutta tämä ongelma kyllä korjataan. Kun kynsille piti saada aamulla nopeasti jotain, tunsin jo tarvetta siirtyä syksyisempään muotiin ja lakata kynsille tummaa. Toimiva ja helppo valinta oli tietenkin Zoyan Payton.

Payton on Auroraa aavistuksen verran tummempi eli omasta mielestäni siksi syksyisempi tapaus kynsilakkamaailmassa. Tummuutta tasapainottaa ihanasti lakan kimallus, joten yleisilme ei kynsillä jää liian tummaksi ilman koristeluitakaan.


Kuvissa kynsillä on lakkaa kaksi kerrosta, hämärässä lakkaillessa en näemmä tajunnut, että se perintenen kolmaskin olisi voinut olla hyvä ajatus. Hyvinpä näillä silti päivän verran pärjäsi. Vaikka kesän aikana kynnet ovat olleet 98% ajasta ilman lakkaa, ei tummaan sävyyn suoraan siirtyminen tuntunut silti yhtään pahalta. Kohta saa syksyn saapuessa ihan luvalla kaivaa esille kaikki tummemmat luumuiset sävyt, ihanaa!

Zoya - Payton
_________________________________________________________________________

Have I already talked enough about Zoya's amazing foursome Dream, Payton, Aurora and Blaze? Let's agree that I haven't and go from there. Actually I still don't have Blaze, but I promise you that I'm going to fix this problem. When I needed to get some polish on my nails quickly one morning so it was easy and workable solution to pick Zoya's Payton.

Payton is slightly darker polish than Aurora which in my mind translates as a more fall-like-polish. There's that great sparkle balancing out the darkness so this polish doens't look too dark even when not decorated.

In the pictures there are only two layers of Payton on my nails. When I did my nails it was quite dark so I didn't realize that the one extra layer could have been a good thing. But these nails were still okay for that one day. Even though my nails have been without any nails polish about 98% of the time during this summer, switching right into darker shade didn't feel bad at all. When the fall soon comes I can get out my darker plum shades, I really like this fact!
_________________________________________________________________________

7/13/2015

KBShimmer Swatches pt. 2


Viimeksi höpöttelin kahdesta KBShimmerin Summer 2015 -lakasta. Tällä kertaa ruutuun pääsee yksi lakka kyseisestä kokoelmasta ja toinen Spring 2015 -kokoelmasta. Alloy Matey! ja Blush Money ovat kumpikin varmasti suurta yleisöä miellyttäviä tapauksia, jotka moni mielellään kotiuttaisi myös omaan laatikkoonsa. Odotin näiden kanssa useamman viikon, jotta saisin kuvattua lakat auringonpaisteessa. Tilaisuus ei kuitenkaan tarjoutunut, joten ikävä kyllä tarjolla on ainoastaan valoteltassa otetut kuvat.



Alloy Matey! oli kynsillä vieläkin kimaltelevampi tapaus kuin uskalsin odottaakaan, enkä edes päässyt näkemään lakkaa auringonvalossa. Lakkasin taannoin varpaankynsille F.U.N Lacquerin 24 Karat Diamondin ja Alloy Matey!:ta uskaltaisin kyllä verrata siihen. Kuvissa kynsillä on lakkaa kolme kerrosta, neljäskin olisi voinut vielä mennä, jotta peittävyys olisi ollut ihan 100 prosenttista.



Blush Money on kynsillä kaksikerroksisena. Lakka on kovin hempeä, ehkä ei täysin ominta alaani, mutta holoefekti tekee siitä kiinnostavan. Väriltään lakka on omaan silmääni pinkkiin koralliin viittaavaa. Hyvä niin, koska suorat pinkit jäävät usein itseltäni helposti käyttämättä.

Aksenttikynnet on koottu aika perinteisistä materiaaleista: Gina Tricotin valkoinen pohjalla ja mustalla Konadilla leimailtu kuvio. Tällä kertaa kuvio on itselleni uudesta Born Pretty Storen BP-56 -laatasta. Yhdestä pienestä laatasta olisikin ainesta vaikka minkälaisiin kynsiin.

KBShimmer - Alloy Matey!
KBShimmer - Blush Money
Gina Tricot - White
Born Pretty Store - BP-56
Konad - Black
_________________________________________________________________________

Last time I talked about two polishes from KBShimmer's Summer 2015 -collection. This time I have one polish from the same collection and a second one from the Spring 2015 -collection. Alloy Matey! and Blush Money are both that kind of polishes that I'm sure many of you would like to have them too.

Alloy Matey! was full of even more sparkles than I would have imagined and I didn't even see it in sunlight. I recently polished my toenails with F.U.N Lacquer's 24 Karat Diamond and  you really could think these two were the same exact nail polish. There are three layers of the polish on my nails, fourth could have worked too so the polish would have covered the nails 100%.

Blush Money is presented with two layers. This nail polish is really cute and romantic, maybe not completely my own area, but the holo effect makes it interesting. This polish reminds me of a pink coral, which is good since obviously pink polishes aren't really my thing and tend to be left unused.

The accent nails are made with the traditional pattern: Gina Tricot's white on the bottom, then a black stamping with Konad. The stamping image is from a new Born Pretty Store plate BP-56. In that plate there are many different opportunities for nail art a bit like this.
_________________________________________________________________________

7/10/2015

KBShimmer Swatches pt.1


Taannoisesta Harlow & Co. tilauksesta kotiutui neljä uutta KBShimmerin lakkaa. Kolme niistä tuoreesta Summer 2015 -kokoelmasta ja yksi Spring 2015 -kokoelmasta. Tässä postauksessa näytillä on kaksi kesäkokoelman lakkaa, neonvihreä For Sail By Owner ja holotopperi Dust In The Bottle.

Aksenttikynnen pohjalla on Gina Tricotin White, jonka päälle on stamping decal -tekniikalla tehty MoYou Londonin Tropical -01 -laatasta kukka. Kukka on väritelty OPIn Kiss Me I'm Brazilian -lakalla.



For Sail By Owner on todellakin neonvihreä lakka. Aiempi kokemus samantyyppisestä sävystä on China Glazen Highlight Of My Summerista. For Sail By Owner on kuitenkin mielestäni vielä voimakkaampi ja hieman selkeämmin vihreä. Kuvissa lakkaa on kaksi kerrosta pohjalakan ja pikakuivattavan lisäksi. Lakka oli helppokäyttöinen ja peitti kauniisti tuolla perinteisellä kahdella kerroksella.


Dust In The Bottle ilmestyi juuri sopivasti korvaamaan China Glazen Fairy Dustin puutetta varastoissani. Ja jos ihan suoraan puhutaan niin mielummin ostin KBShimmerin Dust In The Bottlen noin muutenkin. Lakka on holotopperi ja kuvissa sitä lisäsin kynsille kaksi kerrosta. Ikävä kyllä aurinko pysyi piilossa, joten ihan suorassa valossa otettuja kuvia en tällä kertaa saanut.

Erityismaininta KBShimmerin siveltimestä, joka etenkin Dust In The Bottlea levittäessä hurmasi taas sopivalla leveydellään. 

Millaiset fiilikset teillä on näistä kahdesta lakasta?


KBShimmer - For Sail By Owner
KBShimmer - Dust In The Bottle
Gina Tricot - White
OPI - Kiss Me I'm Brazilian
MoYou London - Tropical 01
Konad - White
_________________________________________________________________________

From the recent Harlow & Co. order I got myself four new KBShimmer's polish. Three of them are from the new Summer 2015 -collection and one from the Spring 2015 -collection. In this post I have two of the Summer 2015 -polishes to show you guys: the neon green For Sail By Owner and a holo topper Dust In The Bottle.

The accent nail is made with Gina Tricot's White as the base, with a stamping decal made with MoYou London's plate Tropical 01 and OPI's Kiss Me I'm Brazilian.

For Sail By Owner is truly a neon green polish. My earlier experience of a polish like this is from China Glaze's Highlight Of My Summer. I think this one is more brighter and a bit more green. In the pictures I have two layers with base and top coat.

Dust In The Bottle however, is a more delicate polish. It came out just in time to replace my need of China Glaze's Fairy Dust. And if I'm being totally honest, I'd rather buy my holotopper from KBShimmer than from China Glaze. In the pictures there are two layers. Sun unfortunaly kept on hiding so I didn't get photos in direct sunlight that I would have wanted.

A special mention for KBShimmer about their brushes. Especially when using Dust In The Bottle it became obvious how great the width of the brush is.
_________________________________________________________________________

5/22/2015

Polish of the Month, March 2015


Ihan sekopäisen huhtikuun takia maaliskuun lakkavalinnat tulevat vasta tässä ja nyt. Siksipä lakkojen sävy ei täysin vastaa kevätmeininkiä tai kuvausympäristö maaliskuuta. Kuvat on otettu parvekkeellani, joka on tällä hetkellä suuren suuri ilonaiheeni. Voitte siis varautua siihen, että parvekekuvailua on kesällä edessä enemmänkin!



OPI - Skating On Thin Ice-Land

Skating On Thin Ice-Land on syksyn 2014 Nordic -kokoelman toinen luumuinen lakka. Ice-Land on aavistuksen verran Viking In A Vinter Vonderlandia kirkkaampi. Syksyn ja talven aikana löysin ihastuksen näihin luumuisiin ja violettiin vivahtaviin lakkoihin, Ice-Land oli siis selvä hankinta vaikka hetki sen saamisessa kestikin.



OPI - Hey Baby

Hey Baby on osa Gwen Stefani kokoelmaa 2014 keväältä. Lakka on melko tumma pinkki eli ei ihan juuri se oma juttuni. Tätä tulee kuitenkin säännöllisesti käytettyä erilaisissa koristeluissa vaikka isommalla pinta-alalla lakka onkin kynsilläni tuntemattomampi. Lakka kävi syksyllä Anniella lainassa, jolloin Annie teki tämän vertailun Hey Babysta ja Girls Love Ponies -lakoista.



Zoya - Neely

Neely on Lovely -kokoelmaa keväältä 2013. Se on koostumukseltaan melko ohut, minttuinen creme. Ohuella tarkoitan sitä, että esimerkiksi liukuvärin tekemisessä en voi tätä lakkaa suosia, se ei jaksa tarpeeksi erottua valkoisesta. Neely on siis todellinen pastellinen minttu.
_________________________________________________________________________

Because of a totally crazy April, I'm postin the Polish of the Month, March -post only now. That's why the shades don't perfectly fit spring and the background of the pictures don't fit March. The pictures are taken on my balcony which gives me so much joy right now. You can start preparing yourself to see a lot more of pictures taken there!

OPI - Skating On Thin Ice-Land

Skating On Thin Ice-Land is part of fall 2014 Nordic -collection. It's the second plume -like polish from that collection. I also have Viking In A Vinter Vonderland, which is more darker shade. During fall and winter I found my love for this kind of plume and violet polishes. Getting Ice-Land was a clear choice, even though it took me a long time to get there.

OPI - Hey Baby

Hey Baby is from spring 2014, from the Gwen Stefani -collection. This polish is quite dark pink polish, so not really my main color. I still regularly use this for different kind of nail art, even though you can't see this polish on bigger pieces of my nails. This polish was borrowed by Annie on the fall, she wrote this review between Hey Baby and Girls Love Ponies.

Zoya - Neely

Neely was published on the Lovely -collection on spring 2013. It's quite thin and a minty creme. By thin I mean that I can't use this polish when making gradients, it can't stand out from white polish. Neely is really a pastel mint polish.
_________________________________________________________________________

3/16/2015

Picture Polish: Paris & Grace


Lakkalaatikoissa pyörii tällä hetkellä muutama Picture Polish, jotka haluavat kovasti päästä kynsille. Siksipä ajattelin tehdä jonkinlaiset swatchit muutamista lakoista saadakseni niihin vähän tuntumaa. Tässä postauksessa tähtinä ovat siis Paris ja Grace.


Picture Polishin Paris eroaa jo ulkonäöllisesti muista merkin pulloista. Yleensä lakoissa on tekstiä lakan nimen päällä, jonkinlainen kuvaus lakasta. Parisin pullossa sen sijaan on kuvia Pariisista, erilaisia nähtävyyksiä. Samanlainen ratkaisu on myös Picturen lakassa Moscow. Paris on Collaborations 2015-kokoelmasta, lakan on suunnitellut QuicheGirl. Parisista tehtiin tänä vuonna Reborn -versio mistä jätettiin pois alkuperäisen lakan neonpigmentit, alkuperäinen versio on siis ainakin omaan silmääni huomattavasti kirkkaampi.

Paris on sävyltään kovin erilainen kuin lakat joita nykyään yleensä hankin. Lämpimät lakat harvemmin toimivat omalla ihollani, mutta aikani pähkäiltyäni en voinut enää välttää tämän lakan ostamista. Kuvassa kynsillä on pohjalakka, kolme kerrosta Parisia ja päällyslakka. Kaksi kerrostakin peitti melko hyvin, mutta kynsien kasvuraja näkyi liikaa, joten päädyin vielä kolmanteen kerrokseen. Lakassa on glitteriä ja holoefektiä. Holo on scattered holoa eli selviä linjoja ei näy kuten esimerkiksi Color Clubin Halo Hues -hololakoissa, jotka ovat lineaarisia holoja.


Picture Polishin Grace on myös scattered hololakka joka on nimetty prinsessan mukaan. Sävyltään sanoisin tämän olevan savuinen vaaleanpunainen. Savuisuutensa vuoksi lakka ei juurikaan omilta kynsiltäni kauas näy eli on juuri sopiva lakka, jos haluaa hieman hillitymmän lookin. Hillitty olemus ei kuitenkaan vie lakan kauneutta yhtään pois. Lakkaa on kynsillä kolme kerrosta, neljättäkin kerrosta jäin pohtimaan. Lakan haaleuden takia voi helposti ainakin kuvitella näkevänsä tuon kynnen kasvurajan lakan alta. Grace on Opulence Shades -kokoelmasta vuodelta 2014. Oikeanlaisella koristelulla tästäkin lakasta saa varmasti paljon enemmän irti kuin vain yksivärisellä lakkauksella.

Leimaukset ovat Born Pretty Storelta testiin saadusta laatasta BP-34. Jälleen kerran laadukas laatta ja täynnä kivoja perhoskuvioita, joita varmasti tulee blogissa vielä näkymään monet kerrat. Ja muistakaas, Born Pretty Storeen on tarjolla tuo -10% alennuskoodi K2G10. Kävin muuten vähän kurkkimassa laattavalikoimia ja pian on tulossa julkaisuun todella nättejä leimauslaattoja, joista ainakin itse löysin useamman sellaisen, jotka on ihan pakko saada. Eivätkä olleet hinnallakaan pilattuja.

Kummasta lakasta pidätte enemmän? Mitä mieltä olette tällaisista postauksista, lisää vai ei? :)

Picture Polish - Paris
Picture Polish - Grace
Essie - Blanc
Born Pretty Store - BP-34
_________________________________________________________________________

In my nail polish storage is currently few Picture Polishes that are longing to get on nails. So I thought I would make few swatches. In this post I have Paris and Grace to show you.

Picture Polishes Paris' bottle looks different than other bottles from the same brand. Normally they have some text on top of the polishes name, but Paris has pictures of Paris sights. Same brand's Moscow's bottle has the same thing. Paris is from the Collaborations 2015 collection, designed by QuicheGirl. This year they made a reborn version of Paris which doesn't have any neon pigments in it. So at least to my eye the older version is much more brighter. Paris' shade is different from those polishes I normally buy. Warmer shades rarely work with my skintone. After thinking about this polish for so long I couldn't not buy it. There's base coat, three layers of Paris and top coat on my nails. Two layers covered the nails pretty well, but the nails' growth was showing too much so I ended up with three layers of polish. There's glitter and holo effect on this polish, the holo is scattered so there isn't so clear lines like for example in Color Club's linear holo polishes in the Halo Hues collection.

Picture Polishes Grace is also a scattered holo polish, named after the princess. I would say this polish is a smoky light pink. Because of the smokiness of this polish it doesn't stand out very well from my skintone. So this polish is perfect if I want a more settle polish on my nails. It doesn't take away anything from this polish. There's three layers of this polish, I thought about a fourth. Since the polishes shade is so light, you could easily at least think that you can see the growth of the nail underneath. This polish is from Opulence Shades -collection from the year 2014. With the right kind of decoration you can get a lot more out of this polish than just with the polish by itself.

The stamping image is from a Born Pretty Store plate I got for review. The plate is BP-34, once again plate with a great quality and filled with pretty butterflies. I'm sure this plate will be seen in this blog many times. And remember, you can get -10% from your purchases from Born Pretty Store with the code K2G10. I noticed that there are some new stamping plates coming to Born Pretty Store's collections soon. There were many plates that I just need to get, so pretty! Which polish is your favorite? How would you decorate Grace?
_________________________________________________________________________

1/22/2015

Happily Ever Aster


KBShimmerin Happily Ever Aster oli astetta vaikeampi lakka saada käsiini, mutta se kuitenkin onnistui kunhan jaksoi odotella. Itsellä on selvästi vielä totuttelua tämän indielakkojen maailman kanssa kun tiedostan ihanien lakkojen ilmestymisen vasta kun kaupat ilmoittavat Out of Stockia.

Glitterin alla on Essien Hide & Go Chic. Kaksi kerrosta lakkaa riitti kun tiesin käyttäväni toista lakkaa päällä, mutta normaalisti olisin lakannut kolme kerrosta. Hide & Go Chic ei ole ihan paras sininen laadultaan mitä on eteen tullut. Toisaalta se kuitenkin eroaa sävyltään hiukkasen ihan "tavallisesta" sinisestä. Tämä lakka ilmestyi samannimisessä Hide & Go Chic -kokoelmassa keväällä 2014.



Täydestä Happily Ever Aster -pullosta sain helposti kahdella kerroksella paljon glitteriä kynsille. Yksi kerros olisi jättänyt ehkäpä hienostuneemman lopputuloksen. Tätä lakkaa käyttäessä kannattaa myös tuputella siveltimellä glittereitä haluttuihin kohtiin, jotta glitterit eivät kasaudu yhteen kohtaan. Aster ilmestyi kesän 2014 -kokoelmassa ja nimensä mukaisesti tämä lakka on niin kaunis ja hillitty, että voisi oikeastikin toimia hääkynsissä. Ehkä perinteisen ranskalaisen manikyyrin tilalla voisi olla tällä lakalla tehty glitterliuku.

Ja mitäkö tuo lakka pitää sisällään? Noh..Valkoisia, sinisiä, violetteja ja liloja erikokoisia hex-glittereitä ja pieniä holohippuja. Kaikki tämä kirkkaalla pohjalla. Holoefekti varmistaa sen, että lakka kimaltaa kynsillä kauniisti. Koko komeuden päälle laitoin kerroksen päällyslakkaa.

Käyttäisittekö te tätä lakkaa hääkynsissä? Mitä muuten siitä pidätte?

Essie - Hide & Go Chic
KBShimmer - Happily Ever Aster
_________________________________________________________________________


KBShimmer's Happily Ever Aster was little hard to get, but when I waited for a while I managed to buy this. Aster is part of KBShimmer's Summer 2014 collection. Under the glitter there's Essie's Hide & Go Chic. I used two layers of it. Without the glitter I would have used three. The quality of Hide & Go Chic wasn't so great that I'm used to with dark blues. Hide & Go Chic is from a collection of a same name which came out in the spring 2014.

From a full Happily Ever Aster -bottle I got easily enough glitter with two layers. One layer would have left a more elegant look. Aster came out in the summer 2014 collection. Like the name says, I think that you could really use this polish on wedding nail art. Maybe instead of a traditional french manicure you could do a french manicure with Happily Ever Aster. This polish has white, blue, purple and lilac hexes in different sizes. It also has some little hologlitters which make sure that this polish sparkles. On top of everything I used one layer of top coat. Would you use this polish on wedding nail art?
_________________________________________________________________________

1/21/2015

Cirque - Mirror Mirror


Vuoden vaihduttua heräsin siihen, että olin täysin sivuuttanut kaikki joulukokoelmat indiemerkeiltä. Se tarkoitti siis suurta jäljitystyötä, jos haluaisin lakoista itselleni yhtäkään. Kaivoin läpi monia nettikauppoja ja haluamiani lakkoja ei löytynyt kohtuulliseen hintaan enää mistään. Sitten törmäsin ranskalaiseen The Nailista Shopiin, joka on täynnä eri indiemerkkejä. Sieltä sain hommattua erittäin kohtuulliseen hintaan kaksi sellaista lakkaa, joiden ilmestymisen olin aikanaan ohittanut. Toinen näistä lakoista on Cirquen Mirror Mirror. Kun paketista paljastuivat Mirror Mirror ja Picture Polishin Holiday, niin poikaystäväkin kyseli, että mikä harakka minusta on tullut kun haalin kaikkea kiiltävää. No, joulukokoelmat.



Mirror Mirror on nimensä mukaisesti todella peilipintainen lakka, joka koostumukseltaan muistuttaa eniten flakies (hiutale) -lakkoja. Tämäkin lakka on kuitenkin niin peittävää laatua, että jo kaksi kerrosta peittää kynnet melko hyvin. Peittävyyden päättely oli kuitenkin melko hauska prosessi, koska lakka kiilteli niin komeasti, että en kunnolla nähnyt onko lakan pinnassa vielä aukkoja. Kiiltelystä päätellen ei ainakaan suurempia.

Ja kun sanon, että lakka kiilteli komeasti niin todellakin tarkoitan, että se kiilteli. En haluaisi käyttää tätä samaa "kuvissa lakan upeus ei välity" -lausetta, mutta tässä tapauksessa se pitää niin paikkansa. Sitä säihkettä ei vain pystynyt kuviin nappaamaan. Voin vain kuvitella, että miltä tämä lakka näyttää kesällä suorassa auringonvalossa. Sitä siis odotellessa. Luulen myös, että tuo sama komea kiilto oli syynä siihen, että lakasta oli melko vaikeaa saada täysin tarkkaa kuvaa, ei kamerakaan enää tiennyt mihin kohtaan sitä kiiltoa tarkentaa.


Ihan pelkkää lakan ylistystä ei tämä postaus ole, sillä tämän lakan poistaminen..noh. Poistaessa kannattaa varautua siihen, että lakkaa on joka puolella. Myöskään lakkausvaiheessa kynsinauhojen siivoaminen ei ole mitenkään huippumukavaa, koska hiutalelakkaa on vaikea saada kauniisti ensinnäkään irti kynsinauhoilta tai sitten siivottua tietynlaisia "rajoja" pitkin. Kaiken kaikkiaan lakan säihke on kuitenkin niin ennennäkemättömän upea, että jos olet lakan hankkimista epäröinyt ja vielä jossain tähän lakkaan törmäät niin osta pois. Heti.


Omistatteko te Mirror Mirrorin? Mitä mieltä siitä olette?


Cirque - Mirror Mirror
_________________________________________________________________________

When the year changed, I realized that I had completely ignored every nail polish from Holiday -collections. This meant a lot of tracking to be made so that I could get even one of these polishes to myself. I went through a lot of different nail polish stores and didn't find any of these polishes with a decent price anymore. Then I found a french store, The Nailista Shop which had not one, but two of those polishes I had longed for! That's how I got Cirque's Mirror Mirror and Picture Polishes Holiday and didn't pay any extra for their "special edition" -status. When I opened the box, my boyfriend asked me what had gotten into me that I was so after glitter polishes. The shine was so great. Well, it's the Holiday collections..

And when I say that the shine was so great, I really meant that it was great. I don't want to use the worn out saying that these photos don't show all of the shine, but they really don't. These photos were taken inside with my natural light lamps so I can't even imagine how this polish will look in the summer in direct sunlight. I also think that the shine is the reason why it was so hard to get a sharp picture of this polish. Even my camera didn't know where to focus.

Mirror Mirror is a truly a mirror polish. It's made of little flakies and covers with two layers. It was kind of hard to say when my nails were covered since the polish shined so much I couldn't see. This post isn't only a "look how great this polish is" -post. Removing Mirror Mirror wasn't so great. When removing you might want to be ready for the fact that there will be Mirror Mirror everywhere. Cleaning your cuticles isn't so great either, it isn't easy to clean them according to specific lines. If you see this polish somewhere, you really should buy this. Really.
_________________________________________________________________________
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...