Näytetään tekstit, joissa on tunniste Silver. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Silver. Näytä kaikki tekstit

9/12/2017

"Teen vaan jotain simppeliä"


"Teen vaan jotain simppeliä - nopeaa ja helppoa" Ihan looginen ajatus, kun on pitänyt melkein 6 kk tauon lakkailusta muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, eikö? Siksi kun aikaa lakkaamiselle löytyi, kaivoin esille Pinterestin taulultani simppelin idean, kaksi lakkaa, leimauslakan ja yhden laatan. Koska lakkaustavarat ovat vieläkin muuton jälkeen vähän sekaisin, meni ensin oma aikansa juuri oikeiden tavaroiden löytämiseen lipaston laatikoista. Onneksi oli sunnuntai ja olin kahdestaan pennun kanssa kotona. Kun olin uudelleen tutustunut leimauslaattoihini ja löytänyt lähes etsimäni, aloin lakkailla ja nopeasti totesin, etten valinnutkaan kaikista helpointa tietä.


Valitsemani kaksi lakkaa olivat KBShimmerin Pt Young Thing ja ILNPn Central Station. Näillä oli tarkoituksena toteuttaa liukuväri niin, että itselleni uudempi tapaus Central Station pääsisi lakkauksen pääosaan. Aloitin pohjavalmistelut kuten aina liukuvärin kohdalla teen: pohjalakka ja sen päälle lakkauksen vaalein sävy. Tällä kertaa se tarkoitti KBShimmerin lakkaa. Liukuväriä tehdessäni tajusin, että kumpikaan valitsemistani lakoista ei ole tarpeeksi paksu tai pigmenttinen, jotta ne oikeastaan erottuisivat toisistaan. Joten oikeastaan koko liukuväri-konsepti oli ihan turha, lakkauksesta näkyy vain Pt Young Thing.

Toinen asia mitä en ottanut huomioon, oli lakkojen ominaisuus. Eli kynsinauhani olivat hyvin nopeasti aivan täynnä kimalletta ja sen siivoaminen todella hidasta. Kimallehan ei tunnetusti halua liikkua mihinkään. Joten hinkattuani kynnet melko puhtaaksi päätin leimata. Leimata mustalla leimauslakalla. Sehän ei myöskään sotke yhtään puhdistettaessa. Nämä ovat selvästi näitä pitkän tauon tuomia ajatuskatkoksia. Miksen ensin leimannut ja puhdistanut kaikkea sitten kerralla? Huoh. Lakkaukset päätin kuitenkin kuvata vasta myöhemmin, kun sotkuja on saanut poistettua käsiä pesemällä ja kulumalla.


Voidaan siis todeta, että täysin helppo, nopea ja rentouttava lakkaus ei tässä ollut kyseessä, mutta sainpahan muutamaksi päiväksi taas kynsille jotain kimallusta näppäimistön näpyttelyn kaveriksi.

KBShimmer - Pt Young Thing
ILNP - Central Station
Konad - Black
Born Pretty Store - BP-L060

3/10/2017

Kevättä kynsillä


Löysin Pinterestistä kivan keväisen kynsimallin ja jättämällä siitä osia pois sekä vaihtamalla värimaailmaa sain aikaiseksi kovin kirkkaan ja pirteän lakkauksen. Osaksi lakkauksesta tulee kyllä mieleen pääsiäinen, mutta sen häämöttäessä vasta ensi kuussa tehdään näistä sitten virallisesti kevätkynnet. Meillä on menossa hieman erikoiset viikot kotona, koska E on työharjoittelussa, mikä tarkoittaa "vähän" aikaisempia aamuja kuin mihin meillä on totuttu. Samaan aikaan aloitin itse uudessa työssä, joten iltaisin meillä on kaksi aika väsynyttä tyyppiä sohvalla. Valon määrä on lisääntynyt samaan aikaan todella kovaa vauhtia ja onkin ollut hauskaa, että niinä harvoina aamuina kun E saisi nukkua pidempään, kuuluu kovaäänistä valitusta pimennysverhojen ohi paistavasta auringosta. Hyvin positiivinen ongelma ja sille onkin tullut naureskeltua. Ehkäpä siis kynsien väri valikoitui tuon "ongelman" takia.



Keltaisena on tietysti OPIn I Just Can't Cope-Acabana, joka toimi todella kauniisti yhteen OPIn This Gown Needs A Crownin kanssa. Mutta hei, hopea ja keltainen - kuinka pahasti voi mennä pieleen? Näistä kynsistä on paha jutella sen enempää..Lähinnä hieman harmitti se, että keltaisesta oli todella vaikeaa saada peittävää ja tasaista pikkurillissä ja nimettömässä, mikä sitten kuvausvalaistuksessa näkyy kahta kauheammin.


Vaikka keltainen on superkirkas sävy, ei näiden kynsien ulkoasu harmittanut yhtään. Kimalteleva hopea tuo kynsille luonnetta ja oikeastaan hopeaa kynsille lakatessa alkoi tehdä mieli lakata superkimaltavat kynnet. Ehkä odotan siihen, että aurinko näyttäytyy vielä vähän useammin ja isken sitten kunnon glitterit kynsille. Ei tarvitse sitä poistourakkaakaan sitten tehdä turhan montaa kertaa.

Joko teillä alkaa olla kevättä kynsillä?

OPI - I Just Can't Cope-Acabana
OPI - This Gown Needs A Crown

1/27/2017

Pysty- vai vaakasuora?



Samana päivänä kuin tutkintotodistus tipahti postiluukusta, lakkailin illalla lähinnä kokeilumielessä nämä kynnet. Löysin Pinterestistä ihanat kynnet, mutta valikoimastani puuttui sopiva leima, joten jouduin vähän muokkaamaan ajatusta. Pidin kuitenkin värimaailman suunnilleen samana. Myöhemmin aloin kuitenkin pohtia, että tulisiko kynsistä liian jouluiset, koska hopea ja vihreä yhdessä. Valmiit kynnet eivät kuitenkaan mielestäni huuda joulua, ehkäpä joulukuussa lakattuna mielleyhtymä olisi syntynyt. Kokeiluajatus näkyy leimadecaleiden sijoittelussa, koska halusin testata erilaisia vaihtoehtoja. Eniten silmää miellytti ehkäpä pikkusormessa ja etusormessa näkyvä pystysuora sijoittelu, mutta kynnet olivat kokonaisuutena mielestäni kivat näinkin.

Ihan hurjaa, että kuinka paljon harrastukseni on muuttunut viime vuosina. Vielä hetki sitten fiilistelin ihan täysillä pastellivärejä ja nyt kohtaan ongelmia valita lakoistani paras vihreä, koska suosikkeja on niin monta! Tähän lakkaukseen pääsystä taisteli lisäksi Essien Off Tropic, mutta koska halusin kimalletta pohjaankin, Picture Polishin Escapades voitti. Kynsillä on lakkaa kaksi kerrosta.


Laatta on kokoelmassani melko uusi Born Pretty Storesta tilattu BP-L020, jossa on lähinnä erilaisia, suuria pitsikuvioita, mutta myös muutama pienempi kuvio. Tämäkin kuva näytti pieneltä laatalla, mutta kynsille siirrettynä se olikin melko kookas. Mutta tuopa ei haitannut yhtään. Näiden kynsien myötä tuntuu vähän siltä, että stamping decalien tekemisen taitoni on kehittynyt etenkin nopeudessa ja kuvan siirtämisessä kynsille. Onpa mukavaa huomata jotain tällaista.

Olen viime aikoina toteuttanut paljon kynsiä vain kokeilumielessä ja oikeastaan tämä on ihan hauskaa. Myöhemmin voin lähteä jalostamaan näitä ideoita enemmän, kun tiedän mikä toimii ja mikä ei. Nämä kynnet olivat mielestäni ihan hauskat, mutta kuviota voisin vielä miettiä enemmän. Väri(/lakka)yhdistelmä on kuitenkin tosi kiva.

Kumpi sijoittelu decaleille on teidän mielestä parempi?

Picture Polish - Escapades
OPI - This Gown Needs a Crown
Konad - Black
Born Pretty Store - BP-L020

1/13/2017

Karkkeja


Millainen suhde teillä on kahviin? Itse en ole koskaan juonut kahvia muutamaa kupillista enempää, koska en vain pidä siitä. Sen sijaan erikoiskahvit, kuten cappucinot ovat herkkuani. Erityisesti pidän kahveista, jotka eivät maistu ollenkaan kahvilta, kuten ennen joulua viihdyin todella hyvin Coffee Housen valkosuklaalatten parissa ja nyt todella kaipaan sitä takaisin valikoimaan. Juon näitä kahveja suhteellisen harvoin, mutta silloin kun ostan paketillisen Dolce Guston kapselicappucinoja kiihtyy "kahvin"juontini hetkeksi. Ennen näiden kynsien tekemistä ja postauksen kirjoittamista join kupillisen ja siitä seurasi käsien tärinä ja pienet ongelmat näkökentässä. Tai ongelmat eivät varmaan suoranaisesti ole näkökentässä, mutta sillä tavoin se itselleni näyttäytyy. Katseen keskittäminen on hankalaa ja tuntuu, että silmät harhailevat ihan liikaa eivätkä keskitä katsetta mihin haluaisin. Kaikki tämä yhden kahvikupillisen takia! Onneksi kapselikahvien juonti käy suhteellisen kalliiksi eikä se säännöllisesti kannata.

Ennen joulua sain yhteistyöpyynnön nettikaupalta EnjoyOurs. Sain ensimmäiset testituotteeni tammikuun alussa, paketissa oli valitsemani leimauslaatta, siveltimiä sekä stamper + scraper. Laatta sisältää lähinnä jouluteemaisia kuvia, mutta myös paljon monikäyttöisempiä lumihiutaleita, muutamia koukeroita ja muihin juhliin liittyviä ilmapalloja, pääsiäismunia ja pupuja. 

Aluksi näytti, että laatan kuviot ovat liian pinnalla ja tuskin tulevat leimaantumaan, mutta olin todella väärässä. Heti ensimmäisellä yrityksellä kuvio nousi todella helposti leimasimeen ja sain leimadecalit tehtyä todella helposti. Leimasin ei sen sijaan toiminut tarkoituksenmukaisesti. Leimaus oli helppoa ja toimivaa, mutta tämä leimasin on läpinäkyvä ja kaksipäinen. Ajattelin, että on helpompaa leimata tarkkoja kuvia pienemmällä päällä, mutta ainakaan valkoisella leimauslakalla leimasimesta ei näe kuvaa ollenkaan, mikä tekee koko läpinäkyvän leimasimen pointista turhan. Voin käyttää tätä ihan perinteisen leimasimen tapaan, mutta tarkkaan kuvien siirtoon jossa jotain pitäisi nähdäkin, tämä ei kyllä tule toimimaan. En ole aikaisemmin käyttänyt kaksipäistä läpinäkyvää leimasinta, joten en tiedä kuinka hyvin näistä yleensä näkyy läpi. Millaisia kokemuksia teillä on?


Sivellinsetistä käytin sivellintä nro 1, koska ajattelin sen sopivan hyvin stamping decalien tekemiseen. Homma sujui hienosti, mutta jo ensimmäisellä kerralla sivellin alkoi selvästi harottaa. Kuivuessaan sivellin meni taas enemmän muotoonsa, mutta saa nähdä kauan siveltimestä on käyttöön. Onneksi paketti on halpa ja siveltimiä on siinä useampia, joten voin vähän lykätä virallisen siveltimeni hankintaa.

Kerrankin olin osannut valita testiin tuotteita, joilla oli oikeasti käyttöä. Siitä kertoo selvästi se, että pystyin yhdistämään kaikki tuotteet samaan lakkaukseen. Kynsistä tuli mielestäni oikeasti kivat ja vaaleanpunaisuus ei ahdistanut yhtään. Mielestäni on myös kiva, että maalasin tikkarit tällä tavalla raitoina, eikä niinkään kuvan mukaisesti ympyröinä. Hopea pohjana toimii myös tosi kivasti. Tulipa hyvä mieli, että välillä tuntuu onnistuneensa taas lakkaamisessa ja koristelussa! Ja jos joku on kiinnostunut esimerkiksi päivittämään leimauslaattavalikoimaansa, saa EnjoyOursiin 10% alennuksen koodilla AST10.

OPI - This Gown Needs a Crown
OPI - Mod About You
Essie - Chillato
Color Club - In De-Nile
KIKO - Lilac (330)
Essence - Stamp Me! White

* gotten for review

12/14/2015

Christmas Sweater


Ensimmäistä kertaa harkitsin TÄYSIN vakavasti China Glazen lakkojeni myymistä. Kynsilakat -sivustoni näyttää, että kyseisen merkin lakkoja on tällä hetkellä laatikossa 47, mutta näiden kynsien tekemisen myötä tekisi mieli tiputtaa tuo määrä pyöreään nollaan. Nappasin lakaksi In A Lily Bitin, koska se oli sävyltään täysin mitä halusin. Päätöstäni sain kuitenkin katua nopeasti kun tajusin sen vaativan jatkuvaa sekoittamista, että lakka pysyi tasaisena ja lisäksi CG:n siveltimen muoto tuottaa aina päänvaivaa. Aikaisemmin olen aina pyörtänyt päätökseni ja myynyt pois muutamia merkin lakkoja, mutta nyt voisi vihdoin olla se hetki kun olisin valmis luopumaan niistä kaikista. En vaan jaksa tapella lakkojen kanssa jos voin ostaa tilalle parempilaatuisia tapauksia toisilta merkeiltä.

Idea näihin kynsiin lähti kuitenkin Pinterestin maailmasta ja tarpeesta tehdä edes yhdet talvi-/joulukynnet ennen varsinaista joulua. Simppeli kaava kynsille taas hetkellisen lakkailutauon jälkeen. Lisäksi halusin päästä kerrankin käyttämään MoYou Londonilta hankkimaani villapaita -laattaa eli Festive 04sta. Laatta on viettänyt aikaa laatikossani jo reilun vuoden, nyt käytän sitä kolmatta kertaa. Edelliset kokeilut eivät kai edes päätyneet blogiin asti mikä taitaa kertoa siitä, että tämän laatan kanssa en vaan pysty onnistumaan.



Nämä kynnet päätyivät olemaan taas yhdet niistä kynsistä, jotka näyttävät kaukaa hyvältä ja läheltä eivät sitten niinkään. Tämä johtuu siitä, että kaukaa näkyvät vain värit, eivät ollenkaan leimaukset tai niiden yksityiskohdat. Näitä kynsiä lakatessa itselläni oli ensimmäistä kertaa käytössä Messy Mansionin Decal Mat. Matto oli todella kätevä, mutta samalla pienet asiat vaativat uudelleenohjelmointia omassa päässä. Normaalisti lakkausalustana on toiminut kaksi palaa talouspaperia, joten pohdin esim. sitä, että mihin pyyhin ylimääräiset kynsilakanpoistoaineet siveltimestä. Pieniä juttuja, jotka pohdiskelemalla saa lakkausmukavuutta vieläkin enemmän.

China Glaze - In A Lily Bit
OPI - This Gown Needs A Crown
Konad - White
MoYou London - Festive 04
_________________________________________________________________________


For the first time I really considered selling all of my China Glaze -polishes. My Nail Polishes -site is showing that I have 47 polishes from this brand, but after making these nails I'd like to make that number a zero. I took In A Lily Bit as my polish since I wanted exactly the shade it has. I got to regret my decision very fast, when I realized that the polish required constant mixing to make it stay even and make the polishing even remotely possible. In addition CG's brush isn't the best. Earlier I have always gone back on my decision to sell the polishes, but now could really be the time that I could get rid of all of the China Glaze's. I just don't want to fight with the polishes if I can buy polishes with better quality from other brands.

Idea for these nails came of course from Pinterest and the need to make one set of winter/Christmas nail art before Christmas is actually here. Simple way to do nails after a pause in polishing. In addition I also wanted to get to use my stamping plate from MoYou London, the Festive 04, also known as the cardigan plate in my world. This plate has been hanging in my Helmer for about a year, this is my third time using it. My last tries didn't end up in the blog and I think this tells you that I can't do well with this plate.

These nails ended up being one of those nails that look good when seen from far away and when looking closer, they don't. This is because you can only see the color when looking at them far away and not the details like the stamping images. When I did these nails I used my Messy Mansion's Decal Mat for the first time ever. It was really handy, but at the same time some smaller things required thinking. Normally I have used two pieces of paper towel, so I thought for example that where do I wipe the extra nail polish remover from the brush. Small things, but when solved make the polishing experience even better.
_________________________________________________________________________

11/16/2015

Showing the way lighting hope in their hearts (Nightwish pt. 3)

Nightwish - Islander

Perjantaina 13.11. oli sitten aika käydä katsomassa omalta osaltani tämän vuoden viimeinen Nightwishin keikka eli keikkani numero kolme. Tällä kertaa keikka oli entisellä Barona-areenalla Espoossa, minne isommalla porukalla suunnattiin. Liput oli hankittu jo kesällä, onneksi odottamista helpotti kesän kaksi muuta keikkaa. Jälleen kerran keikka oli kyllä hyvä ja hauska lisä oli se, että settilista oli sopivasti muuttunut edellisistä. Mukana oli tällä kertaa esimerkiksi Ever Dream, Poet and the Pendulum ja Nemo. Jäin kaipaamaan ainoastaan Endless Forms Most Beautifulia. Floorilta oli muutaman kerran lyriikat vähän hukassa, mutta eipä tuo nyt mitään haitannut. Harmitusta meinasi tulla muutamasta muusta katsojasta, joista toinen hyppi joka kappaleen aikana ylös ja alas ja itse piti keskittyä siirtymään karkuun. Toisella oli taas meininki niin katossa, että huitomiselta ja fiilistelyltä meinasi unohtua muut ihmiset, siinä tohinassa meinasi kaveri saada nyrkin joka tahdilla naamaan. Keskiyöllä kotiuduttiin keikalta ja melko pian sen jälkeen kuulin huonot uutiset. Samaan aikaan Pariisissa oli ollut konsertti, joka ei päättynyt confetteihin ja kaverikuviin. Kunpa nuo meidän murheet liikaa hyppivistä keikkailijoista ja vähän särkevästä selästä olisivat voineet olla ne suurimmat murheet myös Pariisissa.



Istuin puolitoista tuntia miettimässä, että millaiset kynnet tällä kertaa. Mitään sen kummempaa ei tullut mieleen, joten kaivoin tumman luottolakan ja avaamattoman water decals -setin laatikosta. Kun ensimmäinen käsi oli juuri saatu valmiiksi, tuli päivän posti. Postisetä tiputti luukusta seitsemän uutta leimauslaattaa. Voin sanoa, että vähän harmitti.

Decalit ovat pitkän aikaa sitten MiNailsilta tilaamiani Bluesean siirtokuvia. Esimerkiksi Born Pretty Storen decaleissa olen tottunut siihen, että decalin sijoittelussa kannattaa olla nopea, koska päästyään kynnelle decalit eivät enää liikahda. Mutta näiden Bluesean decaleiden kanssa ongelma oli päinvastainen: ne eivät jääneet kiinni. Eivät sitten millään. Olen alkanut käyttää decaleita enemmän vasta BPS:n myötä, mutta mielestäni Bluesean versioitakin olen joskus käytellyt. Onko teillä ollut samanlaista tarttumattomuus-ongelmaa? Onneksi sain lopulta decalit pysymään kynsillä edes sen verran, että sain päällyslakan levitettyä. Pari kerrosta ja uskalsin antaa kynsien olla. Todella harmillinen vaiva sellaisten decalien kanssa, joiden sijoittelu on kaiken a ja o.

Koska halusin kynsille edes jotain Nightwishiin suoraan viittaavaa ja päätin kokeilla logon mukaista N-kirjaimen käsinmaalaamista nimettömiin. Vasempaan käteen maalaaminen onnistuikin odotuksia paremmin, OPIn This Gown Needs a Crown osoittautui hyväksi maalailukaveriksi. Oikeassa kädessä oleva N muistuttaa kuitenkin enemmän X:ää, mutta onneksi valokuvat nappaan aina vasemmasta. Omaan mieleen kynnet olivat ihan keikkapätevät. Nyt kuvia katsoessa toivon, että olisin lisännyt vielä kolmannen kerroksen lakkaa.


Ovatko kynnet teidän mielestänne Nightwish-sopivat?

OPI - Viking in a Vinter Vonderland
OPI - This Gown Needs a Crown
Water Decals
_________________________________________________________________________


On Friday the 13th of November it was time to go and see my last Nightwish concert this year (third one). This time the concert was held in the former Barona -arena in Espoo, Finland. The tickets had been bought already in the summer, but luckily those other two gigs helped with the waiting. Once again concert was good and it was nice to see that the setlist had changed a bit from the last two ones I went to. There were for example Ever Dream, Poet and the Pendulum and Nemo added. I only longed after Endless Forms Most Beautiful. Few times Floor forgot the lyrics, but that didn't matter at all. I was a bit bothered by some other fans who were so into the gig that they didn't notice others at all. One man jumped up and down right in front of me and I needed to relocate myself many times. And the other man was so caught up with the music that he almost hit my friend in the head many times. In midnight we were home from the concert and heard the awful news about Paris. At the same time there had been a concert in Paris, that didn't end in confettis and pictures taken with friends. I only wish that our worries of jumping fans and little pain caused by standing would have been the biggest worries that night in Paris, too.

I sat about hour and a half thinking, that what kind of nails I would do. I didn't come up with anything out of the ordinary, so I took out a darker nail polish that I trust in and some water decals. When I had finished the first hand, the mail came and brought me seven new stamping plates. I can say, that I was feeling a bit irritated.

These decals are ordered from MiNails long time ago. They're water decals by Bluesea. For example with water decals by Born Pretty Store I've gotten used to it, that they stick on your nail as soon as they touch it, so it's better to get it on the right place immediately. But with these decals from Bluesea I had the opposite problem: they just didn't stick. In no way, shape or form. I've started to use water decals more only when I've started using Born Pretty Store, but I think I have used Bluesea's decals before. Have you had this kind of a problem with these decals? Luckily I got them to stick as long as I got some top coat on. Two layers and I finally had the courage to leave my nails be. It's such a stupid problem with water decals that are really important to get to the right place.

Because I wanted my nails to have something that referred to Nightwish, I decided to try painting a letter N according to Nightwish-logo by hand on my ring fingers. I did better than I expected on my left hand, but the N on my right hand looked more like a X. Luckily I take my photos always of my left hand. I think these nails were appropriate for the concert. Now when looking at these pictures I only hope, that I would have added a third layer of polish. Do you think these nails are Nightwish -appropriate?
_________________________________________________________________________

9/30/2015

Sovitaanko, että olen ihan lähellä

Turmion Kätilöt - Sinulle

Uusia rutiineja! En ole kuunnellut radiota vuosiin aktiivisesti, luultavasti yläasteen alkuaikoina, ennen cd-levyjen valtakautta omassa hyllyssäni. Viime viikolla kuitenkin päätin napsauttaa iltapäivällä YleX:n päälle ja sitten päädyinkin kuuntelemaan kolme tuntia Jälkkää. Tästä tulikin sitten tapa. Aina kun varsinaista, 100% keskittymistä vaativaa tekemistä ei ole 13-17 välillä, laitan kyllä nettiradion päälle. Mäkkärin, Vikin ja Piritan höpöttelyt saavat poikkeuksetta nauramaan ja samalla tulee poikettua omilta Spotifyn soittolistoilta. Kaikkea sitä itsestä kyllä kokeilemalla oppii, näköjään tykkään radiostakin nykyään. Hämmentävää.

Taasko mustat kynnet? No mutta pitää nauttia nyt kun innostus näihin väreihin on olemassa! Tasoittelin mustaa lakkaa edes vähän lisäämällä vaaleanpunaisen ja hopeisen kynnen. Vaaleanpunaisen halusin yhdistää muihin kynsiin leimoilla. Näitä kynsiä tehdessä alkoi vähän tuntua, että Essencen Quick Dry Top Coat ei toimi ihan niin hyvin kuin itse päällyslakalta toivoisin. Yhden kynnen pinnan onnistuin kolhimaan kaksi kertaa, reippaasti lakkaamisen jälkeen. Viime kynsissäkin kyllä päällyslakkaa käytin, joten jatkanpa vielä päällyslakan kokeilua. Nämä kynnet aiheutti ystäväpiirissä ihastusta, vaikka itse olin koko päivän melko epävarma. Mustapunaisten kynsien jälkeen nämä eivät tuntuneet kotoisilta oikein missään vaiheessa, joten ensimmäisen päivän iltana vaihdoinkin jo lakkauksia.



Leimauskuvio olisi voinut olla säännöllisempi, täysi koukerokuvio ei näissä kynsissä oikein jaksanut toimia. Värivalinnoissa pelotti suuret kontrastit, mustasta hopeiseen glitteriin on kuitenkin jonkinlainen matka. Lisäksi tällä kertaa leimauslakka halusi, tottakai, levitä päällyslakan myötä. F.U.N Lacquerin 24 Karat Diamond on todella komea glitterlakka, mutta kameran paras ystävä se ei kuitenkaan ole koskaan ollut. Kamera- tai kuvaajaraukka kun ei tiedä mihin oikein tarkentaisi. Kun kaveriksi on vielä heitetty El Corazónin Cosmos, niin ainut mihin tarkennus tuntuu läheltä toimivan on tuo vaaleanpunainen kynsi.

All and all en ehkä ole kuitenkaan näiden kynsien suurin fani. Toisaalta rima on nyt aika korkealla kaikkien onnistuneiden, tummien kynsien myötä. Voiko olla, että vaaleampia kynsiä tehdessä keskittyminen jotenkin aina herpaantuu ja joku menee pakostakin pieleen? Siistiminen, kuvaaminen..Enpä tiedä, pitääkin alkaa tutkia asiaa.


Mitkä ovat teidän suosikkinne radio-ohjelmista? Mitä mieltä näistä pehmennetyistä tummista kynsistä? :)

China Glaze - Liquid Leather
China Glaze - Spring In My Step
El Corazón - Cosmos
F.U.N Lacquer - 24 Karat Diamond
Born Pretty Store - BP-56
Konad - Black
_________________________________________________________________________

I have some new routines! I haven't listened to radio actively in years. Maybe when I was about thirteen years old, before cds took over my shelves. Last week I however decided to open radio during the day and started listening to YleX. Jälkkä was on and I ended up listening it about three hours. And this became a habit. If I don't have anything to do that requires 100% concentration, I will put the internetradio on and listen to this show about from 13 to 17 o'clock. Conversations between Mäkkäri, Viki and Pirita always make me laugh and at the same time I need to listen something else outside from my Spotify playlists. Try and learn, it seems that I like radio nowadays. Confusing.

Again black nails? But I need to keep this excitement for these colors going while it's there! I tried to even out the black by using light pink and silver glitter polishes. I wanted to combine that light pink nails to other nails by stamping it with black. While making these nails it started to feel like Essence's Quick Dry Top Coat doesn't work exactly like I would want it to. I managed to bruise one nail twice and this happened a long time after the nails were actually done. I have used this top coat for few nails now, so I think I'll just keep trying it. These nails were really liked by my friends, but I was really unsure about them. After those black and red nails these didn't feel like home to me in any point, so after the first day I changed my nail art.

The stamping image could have been more regular, this image just didn't work. I was afraid when using these colors together since the contrast between them is quite big. There just is sort of a road from black to silver glitter. Of course the stamping polish also insisted to spread when adding the top coat. F.U.N Lacquer's 24 Karat Diamond is really beautiful glitter polish, but it isn't the best friend of my camera. The camera or the photographer doesn't really know where to focus. And when there's also El Corazón's Cosmos added to this mix, the only thing my camera wanted to focus on was the light pink nail.

All and all I'm not really a fan of these nails. On the other hand the bar is quite high right now, after all those darker nails. Could it be that when I'm doing lighter nails, I get somehow distracted and always mess something up? Cleaning cuticles, taking the pictures..I don't know, I think I need to study this more. What's your favorite radio program? What do you think about these "lighter darker nails"?
_________________________________________________________________________

7/13/2015

KBShimmer Swatches pt. 2


Viimeksi höpöttelin kahdesta KBShimmerin Summer 2015 -lakasta. Tällä kertaa ruutuun pääsee yksi lakka kyseisestä kokoelmasta ja toinen Spring 2015 -kokoelmasta. Alloy Matey! ja Blush Money ovat kumpikin varmasti suurta yleisöä miellyttäviä tapauksia, jotka moni mielellään kotiuttaisi myös omaan laatikkoonsa. Odotin näiden kanssa useamman viikon, jotta saisin kuvattua lakat auringonpaisteessa. Tilaisuus ei kuitenkaan tarjoutunut, joten ikävä kyllä tarjolla on ainoastaan valoteltassa otetut kuvat.



Alloy Matey! oli kynsillä vieläkin kimaltelevampi tapaus kuin uskalsin odottaakaan, enkä edes päässyt näkemään lakkaa auringonvalossa. Lakkasin taannoin varpaankynsille F.U.N Lacquerin 24 Karat Diamondin ja Alloy Matey!:ta uskaltaisin kyllä verrata siihen. Kuvissa kynsillä on lakkaa kolme kerrosta, neljäskin olisi voinut vielä mennä, jotta peittävyys olisi ollut ihan 100 prosenttista.



Blush Money on kynsillä kaksikerroksisena. Lakka on kovin hempeä, ehkä ei täysin ominta alaani, mutta holoefekti tekee siitä kiinnostavan. Väriltään lakka on omaan silmääni pinkkiin koralliin viittaavaa. Hyvä niin, koska suorat pinkit jäävät usein itseltäni helposti käyttämättä.

Aksenttikynnet on koottu aika perinteisistä materiaaleista: Gina Tricotin valkoinen pohjalla ja mustalla Konadilla leimailtu kuvio. Tällä kertaa kuvio on itselleni uudesta Born Pretty Storen BP-56 -laatasta. Yhdestä pienestä laatasta olisikin ainesta vaikka minkälaisiin kynsiin.

KBShimmer - Alloy Matey!
KBShimmer - Blush Money
Gina Tricot - White
Born Pretty Store - BP-56
Konad - Black
_________________________________________________________________________

Last time I talked about two polishes from KBShimmer's Summer 2015 -collection. This time I have one polish from the same collection and a second one from the Spring 2015 -collection. Alloy Matey! and Blush Money are both that kind of polishes that I'm sure many of you would like to have them too.

Alloy Matey! was full of even more sparkles than I would have imagined and I didn't even see it in sunlight. I recently polished my toenails with F.U.N Lacquer's 24 Karat Diamond and  you really could think these two were the same exact nail polish. There are three layers of the polish on my nails, fourth could have worked too so the polish would have covered the nails 100%.

Blush Money is presented with two layers. This nail polish is really cute and romantic, maybe not completely my own area, but the holo effect makes it interesting. This polish reminds me of a pink coral, which is good since obviously pink polishes aren't really my thing and tend to be left unused.

The accent nails are made with the traditional pattern: Gina Tricot's white on the bottom, then a black stamping with Konad. The stamping image is from a new Born Pretty Store plate BP-56. In that plate there are many different opportunities for nail art a bit like this.
_________________________________________________________________________

5/23/2015

#ablecs15 Week 15: Holographic


Tämän teeman toteuttaminen vaati kyllä juuri oikeaa ajoitusta. Pari päivää sain odotella ennen oikeiden kuvausolosuhteiden saapumista, mutta tässä nyt ollaan. Kun olin pari päivää odotellut sitä auringonpaistetta niin kynsiä tehdessä ei tietenkään lakkaamisesta tullut yhtään mitään. Leimat jättivät tarttumatta lakkaan ja lakka ei ollut tarpeeksi paksua maalailuun. Siksi oikeutin itselleni erittäin yksinkertaisen lähestymistavan, mutta onneksi suorassa auringonvalossa hololakat näyttävät aina hyvältä!

Koristelu oli siis todella helposti toteutettu: viiva keskelle kynttä ja toiselle puolelle viivaa kolme palloa. Hauskaahan tässä on se, että ne eivät edes oikeasti alemmassa kuvassa näy. Olisinpa voinut siis jättää kynnet kokonaan koristelematta ja esitellä teille vain tämä Color Clubin Halo-Graphicin. Mihinkään siitä ei kuitenkaan pääse, että edelleen Color Clubin Halo Huesit ovat omasta mielestäni parhaimpia hololakkoja ikinä. Tämänkin lakan hohto on ihan uskomaton.


#ablecs15 -haastetta on viikko jäljellä ja nyt tuntuu, että olen iskenyt ruutuun todella monia kynsiä, joita en muuten olisi julkaissut ollenkaan, ellen olisi halunnut pysyä haasteen mukana. Ehkä arjen tasaantuessa olisi aihetta jonkinlaiselle do over -teemalle. Nämäkin kynnet ovat yhdet niistä, mitkä olisivat jääneet luonnoksiin keräämään pölyä. Mutta mitäpä väliä, niinkuin sanottu, hololakat toimivat auringossa aina!


Color Club - Halo-Graphic
KBShimmer - Pt Young Thing
_________________________________________________________________________

Doing these nails for this theme really required some right timing. I got to wait around for sunlight for few days but here I finally am. When I had waited so long, doing my nails didn't really work out that well. Stamping images didn't stick and the polish wasn't thick enough for hand painting. That's why I allowed myself to do something so simple, but luckily holopolishes look amazing in direct sunlight anyway!

So my nail art was super simple: I just drew a line across the nail and added three dots on the other side of the line. The funniest part is that you can't even see those lines and dots on the second photo. So I really could have left those nails without any art and just show you this Color Club's Halo-Graphic. I still can't think of more pretty holopolishes than Color Club Halo Hues -collections. The sparkle of this polish is just unbelievable.

There's only week left on the #ablecs15 -challenge and now I'm feeling that I have shared some really bad nail art with you. I think I wouldn't have even published many of these nails if I haven't been trying to keep up with the challenge. These nails are one of those that would have gotten stuck in drafts and started to collect dust in there. But who cares, like I said, holopolishes always work in sunlight!
_________________________________________________________________________

1/21/2015

Cirque - Mirror Mirror


Vuoden vaihduttua heräsin siihen, että olin täysin sivuuttanut kaikki joulukokoelmat indiemerkeiltä. Se tarkoitti siis suurta jäljitystyötä, jos haluaisin lakoista itselleni yhtäkään. Kaivoin läpi monia nettikauppoja ja haluamiani lakkoja ei löytynyt kohtuulliseen hintaan enää mistään. Sitten törmäsin ranskalaiseen The Nailista Shopiin, joka on täynnä eri indiemerkkejä. Sieltä sain hommattua erittäin kohtuulliseen hintaan kaksi sellaista lakkaa, joiden ilmestymisen olin aikanaan ohittanut. Toinen näistä lakoista on Cirquen Mirror Mirror. Kun paketista paljastuivat Mirror Mirror ja Picture Polishin Holiday, niin poikaystäväkin kyseli, että mikä harakka minusta on tullut kun haalin kaikkea kiiltävää. No, joulukokoelmat.



Mirror Mirror on nimensä mukaisesti todella peilipintainen lakka, joka koostumukseltaan muistuttaa eniten flakies (hiutale) -lakkoja. Tämäkin lakka on kuitenkin niin peittävää laatua, että jo kaksi kerrosta peittää kynnet melko hyvin. Peittävyyden päättely oli kuitenkin melko hauska prosessi, koska lakka kiilteli niin komeasti, että en kunnolla nähnyt onko lakan pinnassa vielä aukkoja. Kiiltelystä päätellen ei ainakaan suurempia.

Ja kun sanon, että lakka kiilteli komeasti niin todellakin tarkoitan, että se kiilteli. En haluaisi käyttää tätä samaa "kuvissa lakan upeus ei välity" -lausetta, mutta tässä tapauksessa se pitää niin paikkansa. Sitä säihkettä ei vain pystynyt kuviin nappaamaan. Voin vain kuvitella, että miltä tämä lakka näyttää kesällä suorassa auringonvalossa. Sitä siis odotellessa. Luulen myös, että tuo sama komea kiilto oli syynä siihen, että lakasta oli melko vaikeaa saada täysin tarkkaa kuvaa, ei kamerakaan enää tiennyt mihin kohtaan sitä kiiltoa tarkentaa.


Ihan pelkkää lakan ylistystä ei tämä postaus ole, sillä tämän lakan poistaminen..noh. Poistaessa kannattaa varautua siihen, että lakkaa on joka puolella. Myöskään lakkausvaiheessa kynsinauhojen siivoaminen ei ole mitenkään huippumukavaa, koska hiutalelakkaa on vaikea saada kauniisti ensinnäkään irti kynsinauhoilta tai sitten siivottua tietynlaisia "rajoja" pitkin. Kaiken kaikkiaan lakan säihke on kuitenkin niin ennennäkemättömän upea, että jos olet lakan hankkimista epäröinyt ja vielä jossain tähän lakkaan törmäät niin osta pois. Heti.


Omistatteko te Mirror Mirrorin? Mitä mieltä siitä olette?


Cirque - Mirror Mirror
_________________________________________________________________________

When the year changed, I realized that I had completely ignored every nail polish from Holiday -collections. This meant a lot of tracking to be made so that I could get even one of these polishes to myself. I went through a lot of different nail polish stores and didn't find any of these polishes with a decent price anymore. Then I found a french store, The Nailista Shop which had not one, but two of those polishes I had longed for! That's how I got Cirque's Mirror Mirror and Picture Polishes Holiday and didn't pay any extra for their "special edition" -status. When I opened the box, my boyfriend asked me what had gotten into me that I was so after glitter polishes. The shine was so great. Well, it's the Holiday collections..

And when I say that the shine was so great, I really meant that it was great. I don't want to use the worn out saying that these photos don't show all of the shine, but they really don't. These photos were taken inside with my natural light lamps so I can't even imagine how this polish will look in the summer in direct sunlight. I also think that the shine is the reason why it was so hard to get a sharp picture of this polish. Even my camera didn't know where to focus.

Mirror Mirror is a truly a mirror polish. It's made of little flakies and covers with two layers. It was kind of hard to say when my nails were covered since the polish shined so much I couldn't see. This post isn't only a "look how great this polish is" -post. Removing Mirror Mirror wasn't so great. When removing you might want to be ready for the fact that there will be Mirror Mirror everywhere. Cleaning your cuticles isn't so great either, it isn't easy to clean them according to specific lines. If you see this polish somewhere, you really should buy this. Really.
_________________________________________________________________________

1/04/2015

Oikea uusi vuosi


Vaikka #ablecaw14 -haasteessa uuden vuoden kynteni olivat erilaiset, niin ne viralliset kynnet joissa lopulta vietin vuodenvaihteen ovat tässä. Mukanani oli lomalla rajalliset määrät kynsilakkoja ja valokuvausolosuhteetkaan eivät olleet ihan sitä mihin on totuttu. Siksi valaistua ja värit eivät aivan juuri täsmää. Kuvat onkin otettu pikkuveljen hupparia vasten ulkona terassilla juuri sinä yhtenä hetkenä kun valoa tuntui olevan tarpeeksi. Kyllä sitä osaa taas iloita valoteltasta joka mahdollistaa kuvaamisen vaikka keskellä yötä.

Hopeinen lakka on OPIn This Gown Needs a Crown. Lakkasin sillä kolme kerrosta, teipattuihin kynsiin kaksi. Lakan päällä on näissä kynsissä päällyslakka, joten myös saman merkin Love. Angel. Music. Baby. :sta tuttu satiinipinta on korvautunut kiiltelevämmällä pinnalla. Pieni ekstrakiilto ei ole uutena vuotena pahaksi. Plussaa pitää vielä antaa koko setin pysyvyydestä: poistin lakat vasta matkustamisen jälkeen viidentenä päivänä ja kulumista ei näkynyt kuin yhdessä pienen pienessä kohdassa.



Luumunsävyinen lakka on OPIn Viking in a Vinter Vonderland. Tätäkin kynsillä samat määrät kuin Crownia. Kumpikin käyttämistäni lakoista on tällä kertaa laadukkaita ja vielä lisäksi melko erityisiä lakkoja. Pidinkin kyllä kovasti näistä kynsistä, etenkin Vonderlandilla päällystetyt kynnet olivat omaan mieleeni. Teippauksetkin menivät melko tasaisilla väleillä. Vonderland ei kuvissa esiinny täysin omassa sävyssään, enemmänkin muistuttaa näissä kuvissa mustaa kuin todellista luumuista violettia.

OPI - This Gown Needs a Crown
OPI - Viking in a Vinter Vonderland
Nail Tapes
_________________________________________________________________________

Although I made New Year's Eve -nails already in the #ablecaw14 -challenge, these are the nails I really wore on New Year's. I still had only those few polishes with me on holiday so I needed to make nails with those. The silver polish is OPI's This Gown Needs a Crown. I used three layers of it, except on those nails with nail tapes: with them I used only two layers. You can't see the familiar satin finish (also in OPI's Love. Angel. Music. Baby.) with these nails since I used top coat with every nail. I think that little extra shine isn't a bad thing on New Year's Eve. The plum shade polish is OPI's Viking in a Vinter Vonderland. I have the same amounts of this polish on my nails. Both of these polishes are really good quality and also unique polishes.
_________________________________________________________________________

11/05/2014

#ablecaw14 Week 8: Tape 'Em


Half way through! Tämä on varmaan ensimmäinen haaste ikinä minkä tulen suorittamaan ja vielä sille asetetussa ajassa. Tietysti sillä, että itsellä oli jotain tekemistä tämän haasteen kanssa noin muutenkin, saattaa olla jotain vaikutusvaltaa tähän asiaan..Tällä kertaa siis teippaillaan. Olen tänä kesänä enemmänkin harrastanut kynsiteippien kanssa pelleilyä Nail Vinylsien ja ihan peruskynsiteippien kanssa. Siksi nyt ongelmaksi nousikin se, että mitä tällä kertaa sitten oikein teen. Joko jotain superyksinkertaista tai sitten jotain selvästi haastavampaa. Ja sitten päätin lähteä sille haastavammalle linjalle..

Ensinnäkin, en välttämättä ole tämänkertaisten kynsien suurin fani. Värivalinnat ovat teoriassa ok ja sopivatkin hyvin toisiinsa, mutta käytännössä sitten taas ei. Värien välillä olisi saanut olla selvästi suuremmat kontrastit. Mutta tehty on tehty ja nyt sitten puhutaan siitä mitä tuli tehtyä. Eniten näissä kynsissä tykkäsin OPIn This Gown Needs a Crown -lakasta. Love. Angel. Music. Baby. :n vanhmempi sisarus, joka todellakin kimaltelee todella kauniisti valossa. Toinen OPI lakkauksessa on Mod About You.



Mintun sävyinen lakka on Dollish Polishin Expecto Patronum. Vaikkakin erittäin kaunis lakka, niin pohjalla olleesta valkoisesta se ei erottunut yhtään eli vaikka pullossa sen pohja on selvästi minttuinen niin todellisuudessa se on paljon haaleampi. Ehkä nuo minttuiset glitterhippuset huijaavat silmää, enpä osaa sanoa. 

Ehkä teippailun kannalta nämä kynnet eivät olleet mitenkään hard core -päädystä, mutta sitten taas kokonaisuutena hankalat toteuttaa. Tämän ajatuksen pohjalta saisikin toteutettua vaikka ja mitä joten hyvä, että tätäkin on nyt sitten testattu.


No, in or out? Saatteko paljon kynsi-ideoita mitkä teoriassa toimivat, mutta käytännössä eivät niinkään?


OPI - This Gown Needs a Crown
OPI - Mod About You
Dollish Polish - Expecto Patronum
Rimmel - Hot White Love
Konad - White
MoYou London - Hipster 08
Nail Tapes
_________________________________________________________________________________

This challenge was hard to do since I've been using nail tapes before so it seemed like I wouldn't have any fresh idea for this. I was thinking if I would do something extra simple or extra hard. I think I managed to do something between these two. I don't know if I'm the biggest fan of these nails but at least I tried to do something different. 

I used OPI's This Gown Needs a Crown with Mod About You and Dollish Polish's Expecto Patronum. These colors worked nicely together in theory but the final result wasn't so great. Maybe next time.
_________________________________________________________________________________

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...