Näytetään tekstit, joissa on tunniste MYL - Hipster 08. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste MYL - Hipster 08. Näytä kaikki tekstit

12/14/2014

#ablecaw14 Week 13: My Profession



Opiskelen luokanopettajaksi, opintoja on vielä noin puolitoista vuotta jäljellä, mutta salaa toivon, että valmistuisin pikkuisen nopeammin. Opettaja- ja kouluteemalla on tehty paljon erilaisia kynsiä ja tällä kertaa tuon siis oman osuuteni siihen kerhoon. Hirveän erikoisella tavalla en aihetta kuitenkaan lähtenyt lähestymään.

Pohjalla on OPIn My Vampire Is Buff, reilu kolme kerrosta oli tällä kertaa sopiva määrä, mutta silti tuollaista raidottumista meinasi esiintyä. Yhden opiskelukaverin kanssa on huumoripitoisesti käyty keskustelua siitä, että sitten kun me olemme vanhempia opettajia, niin päällä on jakkupukuja, mekkoja, nuttura ja silmälasit päässä. Todellisuudessa olen luultavasti converset jalassa ja huppari päällä kulkeva opettaja, mutta näihin kynsiin ammensin aihetta vähän tuosta keskustelusta. Nimettömässä on siis tällainen hyvin perinteinen opettajahahmo. Opettajan huulissa on käytetty OPIn Over & Over A-Gwenia, mikä on aika ihana kirkkaanpunainen lakka.


Muut kynnet ovatkin varmasti melko helppoja ymmärtää, ala-asteella kun opetellaan lukemaan niin nuo aakkoset ovat melko olennaisia juttuja. Aakkoset on leimattu Konadin laatasta m17, silmälasit opettajalle taas MoYou Londonin Hipster 08 -laatasta.

OPI - My Vampire Is Buff
OPI - Over & Over A-Gwen
Models Own - Nude Beige
Konad - Black
MoYou London - Hipster 08
Konad - m17
_________________________________________________________________________

I studying to be a class teacher, I have about a year and a half to go before graduating. Secretly I'm hoping that it won't take that long. There is a huge amount of school and teacher -themed nails made so now I'm adding on that theme. I have OPI's My Vampire Is Buff on the base, it needed three layers and it still doesn't look so good. With one of my friends from university I have often spoken about our future teacher-look. We have decided that when we're older teachers, we will wear dresses and jacket suits and glasses. Just kidding, my real look will probably be converses and hoodies. However, I went with this very traditional teacher -look with my ringfinger. Other nails are easier to explain. I will be teaching children to read so those alphabets are quite important in that! I used Konad's m17 to make those letters and MoYou London's Hipster 08 to make those glasses. OPI's Over & Over A-Gwen worked as the lipstick.
_________________________________________________________________________


11/05/2014

#ablecaw14 Week 8: Tape 'Em


Half way through! Tämä on varmaan ensimmäinen haaste ikinä minkä tulen suorittamaan ja vielä sille asetetussa ajassa. Tietysti sillä, että itsellä oli jotain tekemistä tämän haasteen kanssa noin muutenkin, saattaa olla jotain vaikutusvaltaa tähän asiaan..Tällä kertaa siis teippaillaan. Olen tänä kesänä enemmänkin harrastanut kynsiteippien kanssa pelleilyä Nail Vinylsien ja ihan peruskynsiteippien kanssa. Siksi nyt ongelmaksi nousikin se, että mitä tällä kertaa sitten oikein teen. Joko jotain superyksinkertaista tai sitten jotain selvästi haastavampaa. Ja sitten päätin lähteä sille haastavammalle linjalle..

Ensinnäkin, en välttämättä ole tämänkertaisten kynsien suurin fani. Värivalinnat ovat teoriassa ok ja sopivatkin hyvin toisiinsa, mutta käytännössä sitten taas ei. Värien välillä olisi saanut olla selvästi suuremmat kontrastit. Mutta tehty on tehty ja nyt sitten puhutaan siitä mitä tuli tehtyä. Eniten näissä kynsissä tykkäsin OPIn This Gown Needs a Crown -lakasta. Love. Angel. Music. Baby. :n vanhmempi sisarus, joka todellakin kimaltelee todella kauniisti valossa. Toinen OPI lakkauksessa on Mod About You.



Mintun sävyinen lakka on Dollish Polishin Expecto Patronum. Vaikkakin erittäin kaunis lakka, niin pohjalla olleesta valkoisesta se ei erottunut yhtään eli vaikka pullossa sen pohja on selvästi minttuinen niin todellisuudessa se on paljon haaleampi. Ehkä nuo minttuiset glitterhippuset huijaavat silmää, enpä osaa sanoa. 

Ehkä teippailun kannalta nämä kynnet eivät olleet mitenkään hard core -päädystä, mutta sitten taas kokonaisuutena hankalat toteuttaa. Tämän ajatuksen pohjalta saisikin toteutettua vaikka ja mitä joten hyvä, että tätäkin on nyt sitten testattu.


No, in or out? Saatteko paljon kynsi-ideoita mitkä teoriassa toimivat, mutta käytännössä eivät niinkään?


OPI - This Gown Needs a Crown
OPI - Mod About You
Dollish Polish - Expecto Patronum
Rimmel - Hot White Love
Konad - White
MoYou London - Hipster 08
Nail Tapes
_________________________________________________________________________________

This challenge was hard to do since I've been using nail tapes before so it seemed like I wouldn't have any fresh idea for this. I was thinking if I would do something extra simple or extra hard. I think I managed to do something between these two. I don't know if I'm the biggest fan of these nails but at least I tried to do something different. 

I used OPI's This Gown Needs a Crown with Mod About You and Dollish Polish's Expecto Patronum. These colors worked nicely together in theory but the final result wasn't so great. Maybe next time.
_________________________________________________________________________________

10/29/2014

#ablecaw14 Week 7: My Blog


Viime kerralla kun tehtiin kevätmiittiä varten kynsille lakkausta teemalla oma blogi lähdin liikkeelle siitä, että mitä blogissa näkyi eniten. Eli siis pastelleja, chevronia ja leimausta. Tällä kertaa ammensin inspiraatiota sitten blogin ulkoasusta, mihin olen tällä hetkellä kovin tyytyväinen. Mustavalkoista siis.

Tilasin alkusyksystä uusia MoYou Londonin laattoja, yksi niistä Hipster 08. Kun sitten saatiin tämä haaste kokoon niin tietoisesti säästelin tämän laatan erästä kuviota juuri tätä viikkoa varten. Arvaatte varmaan, että kyse on noista silmälaseista. Nuo vajaat kolmiot peukaloissa ja nimettömissä taas muistuttivat jotenkin html-koodista minkä kanssa saa blogin kanssa kyllä käytettyä aikaansa. Sen leima ei nyt ehkä onnistunut ihan 100% mahtavasti ja päällyslakka levitti sen lahjakkaasti, mutta siinä se nyt on. Eikös tässä blogissa ole muutenkin epäonnistuneita leimauksia, sehän sopii vaan teemaan.



Valkoinen on Rimmelin Hot White Love, musta taas China Glazen Liquid Leather. Nyt alan tajuta, että Rimmelistäkään ei tullut luottovalkoiseni. Nyt lakan ollessa puolessa välissä alkaa suti todella hapsottaa joka suuntaan ja lakkaa on hankala saada kynsille. Vaikka se laadultaan olikin muuten ihan hyvä lakka niin tekniset ominaisuudet ja viat ovat vähän turhan ärsyttäviä omaan makuun. 

Leimauslaattana todellakin Hipster 08, kumpikin kuvio on siitä laatasta. Valkoisten kynsien alareunoissa on hiukkasen verran China Glazen The Outer Edgeä eli valkoista glitterlakkaa kirkkaalla pohjalla. Siispä tällainen mustavalkoinen manikyyri saatu aikaan omasta blogista.

Teemaan sopivasti ilmoitan samalla myös arvonnan voittajat, Sanna K. (palkinto 2) ja Siinatar (palkinto 1), onnea! :)  Voittajille on lähetetty tänään sähköpostia, toivon, että vastaatte piakkoin :)


Osuiko yhtään kohdalleen? Millä väreillä itse lakkaisitte kynnet omasta blogista inspiroituneena?

Rimmel - Hot White Love
China Glaze - Liquid Leather
China Glaze - The Outer Edge
MoYou London - Hipster Collection 08
Konad - White
Konad - Black
_________________________________________________________________________

Nails inspired by my own blog. The last time I did nails with this theme I used things that were seen a lot on my blog: pastel shades, stamping and chevron. This time I just decided to go with my blog's theme which is black and white. I used Rimmel's Hot White Love as my white (this won't become my go-to-white in the future..) and China Glaze's Liquid Leather. My stamping plate is MoYou London's Hipster 08 with Konad's black and white. I have been saving that eyeglasses -image for this theme, it goes great with my blog I think. I also added a little of China Glaze's The Outer Edge on the bottom of my white nails.
_________________________________________________________________________

10/15/2014

Geometry



MoYou Londonin kesän uutuuskokoelman Hipster 08 laatta tarjoaa kaikenlaisia hipsterkuvioita. Niin silmälaseja, hattuja, viiksiä kuin erilaisia geometrisia kuvioitakin. Kun viikon haastetehtävät olivat juuri sille kynsienlakkaushetkelle liian vaikeita niin päätin turvautua tähän laattaan. 

Lakkasin pohjalle pari kerrosta OPIn Don't Bossa Nova Me Aroundia. Sopivan rauhallisen sävyinen lakka nopeaan lakkaukseen. Leimaukset tosiaankin siitä Hipster -laatasta, mistä kyllä saisi tehtyä Nerdic Nailsille jotkin nimikkokynnet ihan helposti. Nimettömän leimausten piti tottakai mennä leviämään päällyslakkaa levitettäessä, mitenkäs muutenkaan. Silti uhkarohkeasti julkaisen nämä kynnet tässä ja nyt.


Viikonloppuna on edessä ensimmäistä kertaa itselleni I Love Me -messut, mitä on kyllä jo odotettu. Eilen illalla kokosin vähän muistilistaa, pääjutuiksi nousivat CesarsShop, NailCity, LivBox ja Lumene. Ja aivan varmasti paikan päältä löytyy sitten vaikka mitä muutakin, mutta näissä ainakin on pyörähdettävä. Harmi ettei kynsilakka-nettikaupoista enempää ole messuille osallistunut, mutta eiköhän näidenkin voimalla saa jo täydennettyä pakollisia (Konadin musta ja valkoinen leimauslakka) ja vähemmän pakollisia varastoja (Zoyat, indiet...kaikki omat lakkamerkit, Moyou Londonin laatat jne.). Säästääpä kerrankin postituskuluissa ja toimitusajassa! 


Oletteko te tulossa I Love Me -messuille? Mitä teillä on ostoslistalla?

Sally Hansen - Nail Rehab
OPI - Don't Bossa Nova Me Around
Konad - Black
MoYou London - Hipster Collection 08
_________________________________________________________________________

Hipsters and geometry from MoYou London's Hipster Collection plate 08. I could easily get some Nerdic Nails -nails made with that plate since it has so many great choices like glasses, hats, triangles...This time I just wanted to do something quick. 

I chose OPI's Don't Bossa Nova Me Around, polished a couple of layers with that and stamped the images with Konad's black. Of course that black just had to go and spread all over on my ring finger. I decided to be brave and publish these nails never the less ;)
_________________________________________________________________________________
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...