Opiskelen luokanopettajaksi, opintoja on vielä noin puolitoista vuotta jäljellä, mutta salaa toivon, että valmistuisin pikkuisen nopeammin. Opettaja- ja kouluteemalla on tehty paljon erilaisia kynsiä ja tällä kertaa tuon siis oman osuuteni siihen kerhoon. Hirveän erikoisella tavalla en aihetta kuitenkaan lähtenyt lähestymään.
Pohjalla on OPIn My Vampire Is Buff, reilu kolme kerrosta oli tällä kertaa sopiva määrä, mutta silti tuollaista raidottumista meinasi esiintyä. Yhden opiskelukaverin kanssa on huumoripitoisesti käyty keskustelua siitä, että sitten kun me olemme vanhempia opettajia, niin päällä on jakkupukuja, mekkoja, nuttura ja silmälasit päässä. Todellisuudessa olen luultavasti converset jalassa ja huppari päällä kulkeva opettaja, mutta näihin kynsiin ammensin aihetta vähän tuosta keskustelusta. Nimettömässä on siis tällainen hyvin perinteinen opettajahahmo. Opettajan huulissa on käytetty OPIn Over & Over A-Gwenia, mikä on aika ihana kirkkaanpunainen lakka.
Muut kynnet ovatkin varmasti melko helppoja ymmärtää, ala-asteella kun opetellaan lukemaan niin nuo aakkoset ovat melko olennaisia juttuja. Aakkoset on leimattu Konadin laatasta m17, silmälasit opettajalle taas MoYou Londonin Hipster 08 -laatasta.
OPI - My Vampire Is Buff
OPI - Over & Over A-Gwen
Models Own - Nude Beige
Konad - Black
MoYou London - Hipster 08
Konad - m17
_________________________________________________________________________
I studying to be a class teacher, I have about a year and a half to go before graduating. Secretly I'm hoping that it won't take that long. There is a huge amount of school and teacher -themed nails made so now I'm adding on that theme. I have OPI's My Vampire Is Buff on the base, it needed three layers and it still doesn't look so good. With one of my friends from university I have often spoken about our future teacher-look. We have decided that when we're older teachers, we will wear dresses and jacket suits and glasses. Just kidding, my real look will probably be converses and hoodies. However, I went with this very traditional teacher -look with my ringfinger. Other nails are easier to explain. I will be teaching children to read so those alphabets are quite important in that! I used Konad's m17 to make those letters and MoYou London's Hipster 08 to make those glasses. OPI's Over & Over A-Gwen worked as the lipstick.
_________________________________________________________________________
Nää on ihanat ja hauskat kynnet...
VastaaPoistaKiitos Katarooma! :)
PoistaOi, kivat kynnet! :) <3
VastaaPoistaKiitos Nena! :)
PoistaRakastuin tuohon pikkuiseen opettaja-Myyhyn :D NIin söpö! Mulla edelleen my professionit koneen uumenissa jumissa, murh. Kieltämättä vaikea aihe, mutta nämä kyllä kuvaavat hyvin opettajan työtä :)
VastaaPoistaJuu, hän näyttää kyllä Myy-opettajalta nyt kun sanoit! :D Voi ei, toivottavasti saat ne sieltä pois :/
Poista