12/31/2014

#ablecaw14 Week 16: New Year's Eve


Olen erittäin maltillinen uuden vuoden juhlija. En oikeastaan juhli uutta vuotta, eikä se itseäni sen kummemmin haittaa. Viime vuodet ovat nuo illat menneet kotona vanhempien kanssa todeten, että telkkarista ei kyllä tule silloin mitään katsomisen arvoista. Meillä on erittäin paljon raketteja pelkäävä koira, joten ilta menee yleensä "päivystäessä". Raketteja ei itse ammuta, ikkunasta joskus tulee katsottua toisten raketteja. Suuri toivomus koiranomistajana olisikin se, että ihmiset oikeasti osaisivat noudattaa niitä rakettien ampumiseen tarkoitettuja aikarajoituksia. Ihan turhaan meilläkin koira kärsii monen monta tuntia ekstraa sen takia, että jonkun rakettien ampuminen nyt vaan on tärkeämpää kuin ne aikarajoitukset. Murr. Mutta kuitenkin..nämä kynnet ovat minun tämän vuoden ilotulitteet ja tykkään näistä kyllä paljon!

Näiden kynsien idea on melko yksinkertainen: eri kynsilakkoja raitoina yhden tummemman lakan alla. Käytin raitoihin seitsemää eri kynsilakkaa. Vedin raidat kynsille dotting toolin avulla, joten raitojen reunat eivät ole suoria. Mielestäni se ei kuitenkaan haittaa tässä lakkauksessa yhtään. Väreinä raidoissa on harmaata, pinkkiä, sinistä, violettia ja keltaista. Violetti näyttää tuossa aika erikoiselta, koska se "katkaisee" muut viivat. Toisaalta se on kuitenkin hauska lisäys näihin. 


Lakkauksen suurimmassa osassa on ILNP:n Homecoming. Harmillista, että holoefektiä en edes itse ole vielä nähnyt kunnolla auringonvalon puutteen takia, joten ette siis tekään sitä näistä kuvista voi bongata. Lakka on kuitenkin ilman holoakin kovin komea ja oli kyllä oikea valinta näihin kynsiin. Aluksi pohdin mustan lakan käyttämistä, mutta tämä on paljon parempi vaihtoehto. Kerrankin käänsin aksenttikynnen idean toisinpäin: nimetön on ainut kynsi, jossa ei ole koristetta. Normaalisti käytän koristetta vain nimettömässä. Näissä kynsissä tämä toimii kuitenkin parhaiten näin.


Näiden kynsien myötä laitetaan pakettiin The Finnish(able) Nail Art Challenge Autumn Winter 2014. Kiitos kaikille seuranneille ja haasteeseen osallistuneille! Tarkempaa yhteenvetoa haasteesta tulossa kyllä myöhemmin.


Onnellista Uutta Vuotta 2015! :)


China Glaze - Intelligence, Integrity & Courage
OPI - I Just Can't Cope-Acabana
China Glaze - Too Yacht To Handle
OPI - Kiss Me I'm Brazilian
OPI - Where Did Suzi's Man-Go?
OPI - Do You Have This Color In Stock-Holm?
OPI - My Vampire Is Buff
ILNP - Homecoming
Nail Tapes

_________________________________________________________________________


These nails are the end of The Finnish(able) Nail Art Challenge Autumn Winter 2014. Thank you to all of you that have been following our challenge and participating in it! I will do a recap of the challenge in the near future. With these nails I'm also celebrating the new year 2015. I'm not really one to party on new year's eve, I usually spend time at my parents. We also have a dog that's really afraid of the sound of fireworks so at the night we watch her and try to keep her calm. We don't usually have any fireworks so these nails are my fireworks this year. I really like these nails, the only sad thing about them is that you can't see the holoefect of ILNP's Homecoming since we haven't had a lot of sun here in Finland, so even I haven't seen the efect with this polish. Luckily it's such a pretty polish otherwise too so the efect isn't a must. Homecoming was also a so much better choice than black I was originally thinking for these nails. I used total of seven different polishes for the stripes on the bottom. The most interesting choice is OPI's Do You Have This Color In Stock-Holm? which kind of cuts the lines in half.

Happy New Year 2015! :)
_________________________________________________________________________

10 kommenttia:

  1. Tosi hauska idea ja hieno toteutus! Varmaan olivat aika työläät tehdä. :) Tykkään myös tuosta aksenttikynnen "paljaaksi" jättämisestä.

    Minäkään en tykkää uudestavuodesta. Pelottaa jo valmiiksi, että miten kissat suhtautuvat jatkuvaan paukkeeseen... niin turhaa se rakettien ampuminen. :/ Toivottavasti ilta menee hyvin siellä teillä, eikä koira-parka pelkää liikaa. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Kyllä tuohon hetken jos toisenkin sai uppoamaan. Toivottavasti teidän uusi vuosi meni rauhallisesti, meillä ainakin koira pärjäsi ihan suhteellisen hyvin :)

      Poista
  2. Great minds think alike. :D Nää on kyllä tosi hienot ja hauskasti ollaan tehty aika sama asia kuitenkin eri tavalla! :)

    Mulla ois vielä yhdet kynnet jälellä, muttavoieisitseonloppu. :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, kiva kuitenkin, että toinen valitsi glitterit/holot ja toinen tavalliset lakat, saatiin vähän vaihtelua :D Kiitos! :) Niinpä, nyt on suuri tyhjiö :(

      Poista
  3. On kyllä kivat kynnet :) Onnellista uutta vuotta sinnekin! :)

    VastaaPoista

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...