12/06/2014

#ablecaw14 Week 12: Independence


En muista koska olisin viimeksi tehnyt niin kuin näitä kynsiä tehdessä. Sain monen, monen tunnin siivousurakan jälkeen kynnet valmiiksi yhdentoista aikaan illalla. Katselin niitä hetken, otin kuvat ja totesin sitten, että tämä ei vaan toimi. Lakat pois ja uusia tekemään. Ajatus piti pitää yksinkertaisena, edellisissä oli vaan kaikkea ihan liikaa. Valitsin nämä uudet lakat, lakkasin pohjat valmiiksi ja menin nukkumaan. Aamulla jatkoin teippauksien kanssa ja pitkästä aikaa chevronit näyttivät kynsillä tosi kivoilta. Näin ilmeisesti käy heti kun päättää ettei kynsille tule lippuja tai liukuväriä..


Sinisenä lakkana on..yllätys, yllätys.. Zoyan Dream. Aluksi ei ollut tarkoitus sitä käyttää, mutta se nyt vaan näytti niin hyvältä ja ilman koristelujakin on kovin näyttävä. Valkoisena on Rimmelin Hot White Love. Olisi taas aika hankkia uusi valkoinen lakka, enkä haluaisi palata tähän tai China Glazen White Outiin enää. Gina Tricotin valkoista en ole käsiini saanut, joten tilaaminen olisi seuraava vaihtoehto. Ehdotuksia?


Chevronit on tehty Nail Vinylseilla. Pitkästä aikaa. Muistin taas kuinka helppoa ja kätevää niiden käyttäminen oikein onkaan. Olisi kiva löytää uudenlaisia kuvioita, mutta toistaiseksi en ole "ehtinyt" sellaisia etsiä. 

Tulipas isänmaallinen teksti..Hyvää Itsenäisyyspäivää silti! :)
Mitä tykkäsitte tästä kynsiratkaisusta?

Zoya - Dream
Rimmel - Hot White Love
Nail Vinyls - Chevron
_________________________________________________________________________

I really had hard time at making these nails happen. I originally had other kind of nails made but at 11 pm I decided they just won't work. So I photographed them and removed them. Then I made the base for these nails and wen't to sleep. In the morning I continued by taping these nails with Nail Vinyls. I wasn't supposed to use Zoya's Dream in these nails but it just works and looks so great. It doesn't need any decorations. The white polish is Rimmel's Hot White Love. I'm still looking for a new white. Any suggestions? It was nice to see chevrons again after a long time and it made these nails more unconventional independence nails. Finland's Independence Day is today so that explains this theme and the color choices. ;) 
_________________________________________________________________________

8 kommenttia:

  1. Aivan ihanat itsenäisyyspäivän lakkaukset, Zoyan Dream on kyllä uskomattoman upee lakka ja toimii tässä loistavasti! Hyvää itsenäisyyspäivää sullekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Dream on kyllä upeimpia lakkoja ikinä :)

      Poista
  2. On se Dream vaan edelleenkin niin upea! Välillä kaikista yksinkertaisimmat lakkaukset toimii parhaiten, tämä on ainakin todella kaunis lakkaus! :) Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se vaan ihana! Niinpä, välillä on ihan kiva mennä näihin perusjuttuihin takaisin, kiitos! :)

      Poista
  3. Tosi kauniit! Mäkin meinasin lakata tähän haasteeseen Dreamilla, mutta vaihdoin viime hetkellä mieleni ja lakkasinkin vähän tummemmalla Picture Polishin Cosmoksella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Dream onkin varmaan aika suosittu lakka aina kun tarvitaan sinistä :)

      Poista

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...