Kultaista tai hopeaa. Itse valitsin kultaisen, mikä antoikin sitten hyvän syyn kaivaa laatikoista muutama vähemmälle käytölle jäänyt lakka esille. Toisinsanoen tein vain kultaista lakkaa täynnä olevat kynnet, en sen kummempaa. Kynsiöljyt hohkaavat näissä kuvissa vähän turhankin hyvin. Tiedättekö mikä muu tässä on ihan pielessä? No se, että meidän ablecaw14 -haaste aloitti juuri nyt viimeisen viikkonsa. Aikansa kyllä kutakin, olen vain tyytyväinen, että olen jaksanut pysyä tässä mukana ja onhan blogikin saanut kovasti täytettä tästä. Saa nyt nähdä, että millainen tyhjiö jää haasteen jälkeen! Onneksi luonnoksista löytyy vielä juttua.
Liukuvärin tein OPIn Love. Angel. Music. Baby. :lla, OPIn Purella ja Zoyan Tomokolla. Vaikka kultaista riitti kyllä, niin vasta Tomoko sai kynnet oikeasti kimaltelemaan. Tällaiset kynnet ovat välillä ihan kivat, koska ne ovat paljon hillitymmät kuin esimerkiksi moniväriset käsinmaalatut kuviot. Samalla nämä ovat sitten vähän klassisemman kauniit kynnet.
Jostain syystä etusormen kynsi näytti tuon Zoyan Tomokon kanssa todella pitkältä, vaikka todellisuus on ihan muuta. Tomoko on kyllä todella komeasti kimalteleva lakka, tekstuuriefekti on vain se asia, mikä estää tuota lakkaa käyttämästä aina välillä. Levitin sitä kynnelle kolme kerrosta, koska kynsi meinasi näkyä alta vähän liikaa. Tällä kertaa jätin tekstuurin kokonaan esille, en käyttänyt siis päällyslakkaa. Kuvissa näkyy vähän liikaa tuo kynsinauhaöljykin..
Mitä mieltä te olette välillä tällaisista kynsistä?
OPI - Love. Angel. Music. Baby.
OPI - Pure 18K White Gold and Silver Top Coat
Zoya - Tomoko
_________________________________________________________________________
From gold and silver I chose gold. I was kind of boring with these nails, I just made gradients and painted one nail completely gold. With the gradient I used OPI's Love. Angel. Music. Baby. and Pure with Zoya's Tomoko. Although there were much gold, Tomoko was the polish that made these nail sparkle. I'm just so lazy to use it since it's a Pixie Dust polish so it's with a texture effect. I used three layers of Tomoko, two just didn't cover the nail enough. These nails were the perfect excuse to pull out my golden polishes and use as many of them as I could. Sometimes simple nails are the best. At least these nails are more elegant than nails I have painted myself with a whole variety of different colors or what do you think?
_________________________________________________________________________
Kauniit kaikessa yksinkertaisuudessaan...
VastaaPoistaKiitos! :) Välillä on kiva tehdä näitä vähän yksinkertaisempiakin juttuja :)
PoistaTosi kauniit kynnet! :)
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaYksinkertaisuus on välillä ihan parasta, tykkään! <3 Mulla ois vielä molemmat tämän viikon haastekynnet tehtävänä, vähän jo etukäteen harmittaa ja mietityttää kuitenkin, että mitäs sitten sen jälkeen teen. :O
VastaaPoistaKiva kuulla! :) Niinpä, mitäs nyt sitten tehdään, kauheeta! :O
Poista