3/06/2015

#ablecs15 Week 4: Turquoise


Ennen tätä viikkoa en omistanut yhtäkään selvästi turkoosia lakkaa. Onneksi muutama viikko sitten tehty kimppatilaus Harlow & Co.:lle saapui juuri sopivasti ja kokoelmiini liittyi Picture Polishin Lagoon. "Glitzy turquoise sea in the sun" sanotaan Lagoonin pullossa ja juuri siltä lakka näyttääkin.

Tämän lakkauksen suhteen itsellni oli selvät sävelet jo ennen kuin edes sain Lagoonin käsiini. Halusin water spotted -kynnet, joissa väreinä olisivat turkoosi ja kulta. Ikinä ennen en ollut water spotted -tekniikkaa kokeillut ja tässä ensimmäisessä kokeilussa kyllä muutama hetki vierähtikin. Lopulta muutaman uuden aloituksen jälkeen sain kuitenkin aikaan julkaisukelpoiset kynnet. Lagoon on kovin helppo lakka käyttää, kaksi kerrosta riitti kynttä peittämään. Ongelmakohtana on ainoastaan lakan glitterit, jotka tuppaavat pakkaantumaan kynsien kärkeen lakkaa levitettäessä. Niiden kanssa pitää siis olla tarkkana. China Glazen Passionin olen omistanut jo todella pitkään. Leimaamiseen siitä ei ole ikinä jostain syystä ollut, mutta näissä kynsissä se toimi. Nyt tämän koitoksen jälkeen on lakassa enää jäljellä pohjat.



Water spotted -tekniikka onkin sitten toinen juttu. Googlettamalla ja katsomalla youtubesta löydette paljon hyviä tutoriaaleja tähän tekniikkaan, mutta yksinkertaisesti kuvailtuna tekniikka on muunnos vesimarmoroinnista. Astiaan otetaan vettä, johon haluttua väriä aletaan pisara kerrallaan tiputtaa (kulta). Kun lakkaa on tarpeeksi astiassa, otetaan käyttöön esim. desinfiointisuihke tai hiuslakka. Itse käytin tässä vaiheessa hiuslakkaa. Ainetta suihkautetaan vesiastiaan, jolloin kynsilakkaan vedessä muodostuu aukkoja. Loppu toimii kuten vesimarmoroinnissa eli kynsi kastetaan haluttuun kohtaan astian kuviota. Kuulostaa monimutkaiselta, mutta katsokaa vaikka tämä Cute Polishin tutoriaali aiheesta. 

Muutamaan kertaan jouduin kynsiä kyllä uusimaan, mutta seuraavalla kerralla osaan taas enemmän! Astiaan jouduin uusimaan kuviot melko monta kertaa, koska hankaluuksia tuotti löytää oikea etäisyys jolta hiuslakkaa suihkutella. Lopulta sain kuitenkin melko samantyyppiset kuviot jokaiseen kynteen, paitsi keskisormeen johon päädyin sitten monen yrityksen jälkeen tekemään yksinkertaisesti vain aksenttikynnen. Miinuspuoli tuossa water spotted -tekniikassa on käry mikä aiheutuu jos yhtään pidempään joutuu kynsilakkojen ja hiuslakan kanssa pelleilemään, onneksi tämä ei kuitenkaan toistu usein.

Oletteko kokeilleet ikinä water spotted -kynsien tekemistä?

Picture Polish - Turquoise
China Glaze - Passion
IsaDora - Peel Off Base
_________________________________________________________________________

Before this week I didn't own any turquoise nail polish. Luckily order made for Harlow & Co. few weeks ago arrived and I got my Picture Polish Lagoon. "Glitzy turquoise sea in the sun" is said on the bottle and that's exactly how the polish looks like. I had a clear plan what I would do for this theme before I even got this polish. I knew that I wanted to do water spotted nails with the colors turquoise and gold. I had never tried that technique before so this first time took a little while. Finally after a few new starts I had putten together nails that I could use for this post. Lagoon is a really easy polish to use, two layers were enough. Problem was only those glitters on the polish, which wanted to end up on the edge of the nail with every brush stroke. You might want to be careful with those. I have had China Glaze's Passion for a long time. It has never worked for stamping but for water spotting it was perfect. After these nails the bottle has only some polish left.

The water spotted -technique is a whole different story. By googling and watching tutorial videos from Youtube you can get a simple image what this technique is about. But to put it simple it's a version of water marbling. You take some water in to your dish and put a drop of a polish at a time in the water (gold). When the color is strong enough, you need for example some hairspray. That's what I used for these nails. You spray that on to the nail polish on the water and it starts to form holes to the polish. The rest of it works like it does on water marbling: you just dip your nail to the polish to the part of the pattern you want. It sounds complicated, but watch this tutorial made by Cute Polish, it should help you.

I did need to do some nails for a few times over, but the next time I know more. I also needed to redo those pattern to the water many times since it was hard to find the correct height where to spray the hairspray. Finally I got the same types of patterns to every nail, except the middle finger where I finally decided to do an accent nail after many failed attempts. The worst thing about water spotting is the smell. When you're using both nail polishes and hairspray, you might want to open the window. Luckily I don't need to do this too often. Have you ever tried making water spotted nail art?
_________________________________________________________________________

16 kommenttia:

  1. On kyllä tosi hyvin onnistunu kuvio! :) Oon ite kans pari kertaa vesitäplitelly, ja aina oon joutunu uusimaan kuvioita, kun tuntuu ettei ikinä tiiä millaset täplät lakkaan tulee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Anni! :) Jep, sehän siinä on paha kun se kuvio ei todellakaan ole joka kerta samanlainen tai mitenkään ennustettavissa :D

      Poista
  2. Water spotted sai kyllä muutaman hetken vierähtämään itselläkin ekaa kertaa:D en usko että toinen kerta olisi yhtään helpompi. Kivat kynnet!=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Heh, mä jotenkin ajattelen, että kyllä se toinen kerta on pakko olla vähän helpompi kun on vähän tietoa, että mistä kannattaa lähteä liikkeelle :)

      Poista
  3. Nätit kynnet! Ihana tuo Lagoon, himoitsen sitä aina kaikkien postauksista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Lagoon on kyllä tosi nätti tapaus, varmasti suosittu lakka kyseessä :)

      Poista
  4. Kauniit kynnet ja tuo Lagoon tuli kyllä just sopivasti! :) Itse asiasssa mietin kanssa yhdessä vaiheessa, josko tekisin tähän samaan aiheeseen jonkun water spotted -yritelmän, jotenkin se sopii tuohon turkoosiin niin hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Jep, onneksi tuo Lagoon nyt tuli just sopivaan aikaan, muuten oliskin ollut vaikea tehdä turkooseja kynsiä ilman turkoosia lakkaa :D Näin jonkun kuvan turkoosi-kultaisesta kivestä mikä oli water spottedin näköinen, pakko oli tuoda se sitten myös kynsille :)

      Poista
  5. Ei hitsi, etä ikinä arvaa! Mä tein ekat kynnet tähän haasteeseen juuri niin, että alla oli Lagoon ja sitten mustalla water spotted päälle. No ne ei onnistunut niin hyvin, että olisin halunnut ne haasteeseen, joten tein uudet. :D Nämä mun yritykset on tulossa pian blogiin! :D Jännä, että oikeesti meillä oli sama lakka ja IDEAKIN? Sun kynnet tosin on onnistunut. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe :D Näin jo aikaisemmin nuo sun julkaisemat kynnet tähän haasteeseen ja ajattelin, että nyt menee kyllä läheltä, mutta tekniikka on ainakin eri. Ilmeisesti tämä lakka vaan huutaa päästä water spottedin alle! :D Kiitos!

      Poista
  6. ihanan merellinen tunnelma! kauniit lakkaukset <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Se on tuo Lagoon varmasti mikä sen merellisyyden näihin tuo :)

      Poista
  7. IIhanat! Tosi merellinen tunnelma ja kaunis Lagoon <3

    VastaaPoista

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...