3/04/2015

My February 2015


Tämä kevät tuntuu menevän eteenpäin ihan hurjaa tahtia. Vielä olisi kasa kaikenlaisia kirjallisia töitä ja pari tenttiä tehtävänä ennen kesän alkua, pitää varmaan alkaa työn tuohuun. Helmikuu meni tällä kertaa blogin puolella melko hiljaisissa tunnelmissa, ainakin verrattuna tammikuuhun. 

Tärkeimpänä helmikuun tapahtumana oli The Finnish(able) Nail Art Challenge Spring 2015 -haasteen alkaminen. Helmikuussa haaste ehti mennä eteenpäin kolmen viikon eli siis kuusien kynsien verran. Kaikki tähän mennessä tehdyt haastekynnet löytyvät kätevästi sivupalkin kategoriasta #ablecs15.



Tässä kollaasissa ovat helmikuun muut kynnet haasteen ulkopuolelta. Melko tavallinen nelikko. Rikoin kuitenkin tavallista kaavaani tehdessäni liukuväritutoriaalin blogiin, se löytyy täältä.

Lisäksi helmikuussa ehdin pitää tämän vuoden ensimmäisen arvonnan. Oli ihan mahtavaa saada teiltä palautetta arvonnan yhteydessä. Sain niistä paljon ideoita niin blogin sisältöön kuin kynsillekin eli kiitos teille! Palautetta saa jättää toki muutenkin kuin vain arvontojen aikoihin, yhteyttä voi ottaa sähköpostin (nerdicnails@gmail.com) kautta tai jättämällä kommentin johonkin postaukseen. Arvonnan voittaja on Soile T., paljon onnea! Otan pian yhteyttä sähköpostitse.



Yllä olevassa kuvassa on omat suosikkini tältä kuulta. Tietysti kuukauden kynsiksikin valitsemani Fruityliciousit olivat ihan ehdottomasti listalla. Lisäksi listalla on Shades of Greyt, teippaillut keltamustat kynnet ja ensimmäiset oikeat leimadecalit.

Tein helmikuussa myös muutamia pieniä ulkoasumuutoksia blogiin. Sivupalkkiin lisäsin Nail Mail -diashown, jossa näkyy kuvia uusimmista hankinnoistani. Aina kun ostokset eivät erikseen pääse blogissa esille niin tuolta voi kätevästi bongata tuoreimmat. Toinen muutos on ylös ilmestynyt Nail Polishes -sivu, jonka takaa voi loogisesti löytää excel -taulukon omistamistani lakoista.

Kuukauden kootut

Löytö: Hedelmäkynnet

Ostos: Picture Polishit

Kynsilakka: Picture Polish - Heavy Metal

Lakkaus: Fruitylicious

Mitä teille jäi tältä kuukaudelta mieleen?
_________________________________________________________________________

This spring seems to go by so fast. I have a pile of essays to write and few examines to make before summer, I guess I need to get to work. February was quite quiet here in the blog, especially compared to January. The most important thing about February was the start of The Finnish(able) Nail Art Challenge Spring 2015. This month the challenge went ahead for three weeks which means six set of nails. You can easily find all the challenge posts under the label #ablecs15.

The other nails from this month, outside the challenge are on the second collage. I only broke my normal pattern when I did tutorial for gradient nail art, you can find it here.

I also hosted my first raffle for this year (for Finnish readers only) and got some really nice feedback from my readers. I got so many ideas for my blog and for my nail art. You can always leave me feedback either in my email (nerdicnails@gmail.com) or you can leave a comment under some of the posts.

In the last collage there are my monthly mani favorites. Of course there's my nail art of the moth, Fruitylicious. I also chose the shades of grey nails, those taped black and yellow nails and my first stamping decals.

I did some changes to the blog's look. Now there's a Nail Mail -slide show on the right side of the blog. It shows pictures of my newest nail art related purchases which don't always get attention here in the blog. The other change is the page "Nail Polishes", it logically show a list of all of my nail polishes.

This Month

Find: Fruit nail art

Buy: Picture Polishes

Nail Polish: Picture Polish - Heavy Metal

Nail Art: Fruitylicious
_________________________________________________________________________

2 kommenttia:

  1. Arpaonni kohteli hyvin, kiitos <3 Ihania taiteiluja oot tehny, kovasti mieleisiä kaikki. Alimmat kaks ihan ylisuosikkeja vielä noiden muiden lisäksi, lisäksi noi ihan ylinnä oikealla olevat siniset teippihommat on myös tosi hienot, en ikänä sais noin siistejä! Oikeesti kun noita katsoo niin jokaisessa on jotain kivaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva, että voitto oli mieluinen :) Mukava kuulla, että tässä kuussa on ollut sun mielestä kivoja kynsiä! Alkaa olla taas pirteämpiä lakkauksia kun kevät ja värit tekee paluuta. :)

      Poista

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...