Hiphei, ensimmäinen vuosi Nerdic Nailsin parissa on nyt vierähtänyt! Aika tuntuu kliseisesti menneen ihan vilauksessa ohi, mutta kaikenlaista sitä on silti vaan ehtinyt. Höpötelläänpä siis hetki kuluneesta vuodesta!
Nerdic Nailsin perustaminen oli melkoinen päähänpisto. Lähinnä se lähti siitä, että entinen Misify's -blogi ei vain ulkonäöllisesti enää tuntunut yhtään omalta. Lisäksi Misify -nimimerkki oli jonkun pelin aikoinaan minulle kehittämä eikä vaan toiminut. Anonyymi bloggaaminen päättyi siihen ja viime syksystä asti on tullut blogattua tyytyväisesti oman nimen alla ja blogissa, mikä on koko ajan tuntunut täysin omannäköseltäni. Tarvetta esim. ulkoasun remonttiin ei ole alun jälkeen oikeastaan ollut yhtään, pieniä säätöjä lukuunottamatta.
Blogin ensimmäiseen vuoteen ovat mahtuneet etenkin The Finnish(able) Nail Art Challenge Autumn Winter ja Spring. Niiden parissa onkin mennyt useampi kuukausi ja niiden myötä tuli lakkailun aikatauluttaminenkin tutuksi. Eräs suosikkini vuodelta on myös As Seen On TV -teemaviikko, jonka kynsien parissa koin todellisia onnistumisen tunteita. Niiden kuvien pariin palaan vieläkin todella mielelläni.
Erilaisiin tapahtumiin on myös ehditty ottaa osaa. Heti viime syksynä käytiin Annien ja Katjamarian kanssa I Love Me -messuilla, joka olikin koko viikonlopun mittainen reissu. Lisäksi esimerkiksi Sokoksen bloggaajaillasta ja vierailusta Glitterissä on ollut blogissa juttua.
Blogissa pyörineitä vakituisia juttusarjoja olivat Toisen Lakkalaatikolla, My Month ja Polish Of The Month. Ainoastaan My Month on aktiivisesti joka kuukausi ilmestynyt blogin alkuajoilta tähän päivään asti. Etenkin Toisen Lakkalaatikolla -sarjasta sai todella paljon irti, on ollut mielettömän mielenkiintoista lueskella teidän muidenkin harrastuksen saloista!
Halusin kuvittaa postausta edes jotenkin, joten valitsin lempilakkauksiani vuoden ajalta. Moni niistä on näköjään tuolta As Seen On TV -teemaviikolta, hupsista. Pitäisi varmaan harrastaa teemaviikkoja useamminkin? Suosikkilakkauksia listasin itseasiassa tarkemmin perjantaina ilmestyneessä postauksessa.
Halusin kuvittaa postausta edes jotenkin, joten valitsin lempilakkauksiani vuoden ajalta. Moni niistä on näköjään tuolta As Seen On TV -teemaviikolta, hupsista. Pitäisi varmaan harrastaa teemaviikkoja useamminkin? Suosikkilakkauksia listasin itseasiassa tarkemmin perjantaina ilmestyneessä postauksessa.
Lopuksi vielä suuri kiitos kaikille blogin lukijoille! Ilman teitä ei tämän blogin pyörittäminen olisi missään nimessä sama juttu kuin nyt.
Mitä teille on jäänyt kuluneesta vuodesta mieleen? :)
_________________________________________________________________________
My first year with Nerdic Nails has now passed! It feels like time has gone past so fast, but still I have managed to do all sorts of things. So let's take a moment to talk about this year!
Putting Nerdic Nails together was really a whim. Mostly I wanted to start this blog because of my old blog Misify's didn't feel as my own anymore because of it's looks. In addition the nickname Misify was invented for my by some game and it just didn't work. My anonymous blogging ended there and since last fall I have been blogging with my own name in a blog that feels completely like my own. I haven't even needed to do anything for the layout of the blog, apart from some small adjustments.
To the first year of this blog there has been room for The Finnish(able) Nail Art Challenge Autumn Winter and Spring. With those I have spent several months and learned to schedule my posts and doing nail art. One of my favorite things from the past year is As Seen On TV theme week that made me experience some real feelings of accomplishment. I still like returning to those pictures.
I have also had time to take part in different kind of events. Last fall I went to I Love Me expo with Annie and Katjamaria, that was a trip that took all weekend. I have written to blog for example about event for local bloggers organized by Sokos and our visit to Glitter.
I have also had some postseries in this blog. For example Toisen Lakkalaatikolla, My Month and Polish of the Month. Only My Month is still being active every month and has been since the start of this blog.
I wanted to put some pictures together for this post, so I chose some of my favorite nail art from the last year. Many of these are from the As Seen On TV theme week, whoops. I should maybe do theme weeks more often? I actually listed my TOP10 nail art just last Friday in this post.
I would like to thank you all the readers - without you this blog wouldn't be the same! What do you remember about this last year?
_________________________________________________________________________
Mä oon ihan tuore lukija, joten kauheasti ei ole jäänyt mieleen. Mutta ihania kynsiä sulla on selvästikin ollut ja varmaan tulee olemaankin. Onnea vuoden ikäiselle blogille! :)
VastaaPoistaKiitos paljon ja tervetuloa Mee lukijaksi! :)
PoistaOnnea hurjasti! :)
VastaaPoistaKiitoksia! :)
PoistaOnnea <3
VastaaPoistaKiitos! :) <3
PoistaJeeeee paljon onnea! <3
VastaaPoistaSanohan muuta! :D Kiitos! :) <3
PoistaOi että, hurjasti onnea! <3 Mulle on jäänyt mieleen se, kuinka taidokkaasti koristelet lyhyemmänkin mallisia kynsiä, sitä taitoa ei voi kuin ihailla :)
VastaaPoistaKiitoksia! :) <3 Oi kuinka kivasti sanottu! :)
PoistaOnnea taaperolle! :D Mää rakastan sun blogin rauhallista ja teeskentelemätöntä tunnelmaa... <3
VastaaPoistaHahaa, kiitos! :) Kiitos paljon kauniista sanoista, lämmittää mieltä! :) <3
PoistaOnnea 1-vuotiaalle!
VastaaPoistaKiitos ja kumarrus! :)
PoistaMulle on jäänyt mieleen True Detective-kynnet, se miten upeasti onnistuit vangitsemaan sarjan fiiliksen lakkaukseen.
VastaaPoistaHuhuh, miten muistat niin kauas :D Tosi kiva kuulla, että on onnistunut tekemään jotain sellaista, mikä on vieläkin siulla mielessä! :)
PoistaPaljon onnea merkkipäivän johdosta :)!
VastaaPoistaKiitoksia kovasti! :)
PoistaPaljon onnea 1-vuotiaalle :)♥
VastaaPoistaKiitos kovasti! :) <3
Poista