Tiisu - Elämältä turpiin sain
Tällä kertaa ei ole tarinaa jolla postausta aloittaa, joten puhutaanpa hetki bändistä nimeltä Tiisu. En kuuntele radiota, joten yleensä kaikki uudet artistit ja hitit ovat itselle vieraita (mikä madafakin darra?). Sen takia on itselle yllättävää, miten Tiisu on monelle enemmän tässä maailmassa kiinni olevalle vieras nimi. Vaikka oma musiikkimaku tunnetusti kallistuu sinne raskaampaan, niin Tiisua jaksan kuunnella silti. Kyynisen realistiset lyriikat ovat ihan parasta antia suomalaisessa musiikissa pitkään aikaan, esim. Elämältä turpiin sain ja Virtaset ovat kumpikin ihan huikean oivaltavia. Itse en ainakaan kaipaa musiikilta sitä happily ever after -jauhantaa, joten on kiva kun on sellaisia bändejä kuten Tiisu. Lisäksi musavideot ovat aina myös viihdyttäviä. Nyt kuuntelemaan, mars!
Syyskuun alussa aloin kirjata ylös lakkausideoita, olin kirjoittanut ylös keltainen+nude ja lime+harmaa+valk. En sitten onnistunut näemmä noudattamaan kumpaakaan vaan yhdistin limen ja nuden. Teipeillä pelleily on aina hauskaa, etenkin keskiyöllä. Teippien leikkaaminen on vielä hauskempaa kun kummassakin kädessä on märät kynsilakat. Vaikka keskisormeen tuli kuivuneen päällyslakkapalan aiheuttama rumuus, olivat nämä kynnet omiin silmiin silti ihan pätevät. KBShimmerin For Sail By Owner odotti koko kesän pääsevänsä käyttöön, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan. Olisi ehkä kannattanut lakata kuitenkin alle esimerkiksi valkoinen lakka, koska ihan peittävin tapaus ei tämä ollut. Lopputuloksena taisi olla neljä kerrosta lakkaa. Sen sijaan nimettömiin lakatessani alla ollut nude tarvitsi päällensä vain yhen kerroksen. Tulevaisuudessa aion muistaa tämän.
Kynnet toimivat kokomustan asukokonaisuuden kanssa erityisen kivasti. Etenkin tuo neonvihreä tasapainotti tosi mukavasti, vaikkakaan en ehkä olisi kestänyt sitä joka kynnellä yhtä isoa määrää kuin nimettömissä. Kiva kun tämäkin tuli kokeiltua vaikkei listalla virallisesti ollutkaan. Samalla sain muistutuksen siitä, että lakkauskin on todella kiva lisä pukeutumiseen ja hyvännäköiset kynnet parantaa ainakin omaa fiilistäni päivän mittaan.
Onko Tiisu teille tuttu?
Zoya - Ana
KBShimmer - For Sail By Owner
Nail Tapes
_________________________________________________________________________
This time I don't have story to tell you guys to start this post, so I'll talk to you about a Finnish band called Tiisu. I don't listen to radio, so new songs and bands are always a mystery to me. That's why I'm so surprised every time I hear about someone who hasn't heard about Tiisu. Even though I'm known to listen to heavier music, I still like Tiisu so much. The lyrics are best I've heard in Finnish music for a long time, I love how cynically realistic they are. For example songs called "Elämältä turpiin sain" and "Virtaset" are so insightful. I don't long my music to be all about happily ever afters, so it's nice to hear such bands as Tiisu. In addition the music videos are always entertaining. If you haven't heard Tiisu yet, go ahead and listen!
At the start of September I started to write down nail art ideas. On that list there are yellow+nude and lime+grey+white. Apparently I wasn't able to do any of those and decided to do nude+lime nails instead. Working with nail tapes is always great fun, especially at midnight. Things can be made even funnier by cutting tapes with wet nail polish on both hands. Even though my middle finger is with a dried piece of top coat, I still liked these nails. KBShimmer's For Sail By Owner waited it's turn for the whole summer, so better late than never. I maybe should have polished for example a white polish underneath it, since it required four layers to become opaque. When using it on top of the ring finger's nude, it only required on layer. So maybe I'll try and remember this.
These nails worked great with otherwise all-black-outfit. Especially that neongreen nail balanced my outfit nicely, even though I think I wouldn't have liked every nail with that much neon. It's nice to have tried this thing out even it wasn't on my official list. At the same time I got a reminder about the fact that nail art is a really nice addition to outfits and good looking nails make me feel better during the day.
_________________________________________________________________________
Pitääkin kurkata tuon bändin anti. Oma musiikinkuunteluni rajoittuu tällä hetkellä siihen, mitä radiosta sattuu soimaan, jotenkin koko musiikki on vaan pikkuhiljaa jäänyt arjesta. Mutta vinkkejä on silti aina kiva kuulla :)
VastaaPoistaKynnet on ihanat, tällaiset kirkkaat neonvärit sopivat yllättävän hyvin nuden kanssa yhteen! :)
Kannattaa kyllä tsekata, huumoria pitää kyllä olla myös mukana kuuntelussa! :) Kiitoksia, sanopa muuta - voisi kokeilla muillakin neoneilla!
PoistaHeh, mulla on kans vähän raskaampi musiikkimaku, mutta Tiisu on tosiaan jossain määrin tuttu täälläkin :D En nyt aiemmin ollut kuullu tuosta mutta kesällä olin Karmarockissa ja olivat siellä, ihan oli viihdyttävä keikka, ja tarttuvat lyriikat sakilla, suomalaisen suurin riesa on sisu. :D
VastaaPoistaKivat kynnet :)
Haha, hauska sattuma! Ehkä Tiisu iskee meihin raskaamman musiikin ystäviin vähän eri tavalla :D Se on kyllä hyvä biisi myös, tykkään. Keikoista olen kuullut itsekin hyvää - ehkä joskus pääsee. Kiitos! :)
PoistaTiisu on hyvinkin tuttu! Löysin sen joku aika sitten youtubesta ja Tiisun taivalta on tullut seurattua. Jopa mun eskarilainen rokkaa Tiisua ihan täysillä, Suomalaisen suurin riesa on sisu on yksi hänen ehdottomia suosikkejaan. Isännän suosikki on Napa! :D
VastaaPoistaHienoa että pojat on saanu jalkaa ovenväliin ja soittoaikaa radiossa! Itse olen vain niin vastarannankiiski että en voi tykätä siitä mistä kaikki muut. Täytyy siis nauttia Tiisusta vielä ennekö oma ahdas mieleni blokkaa sen!
Hieno juttu! Tiisu on kyllä siinäkin mielessä niin hyvä, kun toimii vähän kaikille! :D Nauti nyt sitten kunnolla! :D
PoistaEn ole kyllä koskaan Tiisusta kuullut. Nätit ovat kynnet! :>
VastaaPoistaKiitos! :) Nyt sitten vaan kuuntelemaan ;)
PoistaTiisu ei sano mulle mitään, mutta teippailukynnet sen sijaan ovat hienot!
VastaaPoistaKiitos! :) Käyhän ihmeessä kuuntelemassa joku kappale :)
PoistaTiisu ei ole tuttu. Radiota ku ei tuu kuunneltua, eikä somessakaan oo tullu vastaan... :D
VastaaPoistaNätti lakkaus!
Kiitoksia! :) Nyt sitten vaan äkkiä kuuntelemaan! :D
Poista