No huhuh, nyt kyllä päästiin varsinaisiin blogin huippulukemiin! Onneksi syyskuu on nyt jo käynnissä ja kesän kotireissut paketissa eli toisinsanoen oman jatkuvamman arjen ja rutiinien rakentaminen alkaa nyt.
Elokuussa ehdin julkaista blogiin vain viidet kynnet, mutta kolmet niistä olivatkin omasta mielestäni todella kivoja. Ajatuksia erilaisiin kynsiin päässä on pyörinyt, mutta toteutukselle ei ole vain ollut aikaa. Syksyksi ideoita siis löytyy ja pian pääsen paremmin syyslakkakokoelmienkin kimppuun.
Jos jotain tältä kuukaudelta pitäisi nostaa esiin niin El Corazónin kynsilakka Cosmos. Se on kerännyt kollaasistakin päätellen todella mukavasti käyttökertoja. Olenpa lakkaa ehtinyt postauksissakin jo hehkuttaa, mutta lienee turvallista elokuun perusteella veikata, että tuota tullaan vielä näkemään ja paljon.

Kuukauden kootut
Löytö: Tummat kynsilakat
Ostos: Ei kynsiaiheisia ostoksia (!)
Kynsilakka: El Corazón - Cosmos
Lakkaus: Kultamustat (kollaasin suurin kuva)
_________________________________________________________________________
Well now we're really talking, look at this great number of blogposts from August! Luckily September is now here and my trips to home this summer are wrapped. This means that it's time to start building more ongoing rutines of my own.
On August I had time to post only five set of nails, but on the other hand I really liked three of those. I've had so many different ideas for nail art, but I just hadn't had the time to do those. This means that I have many ideas for the fall and soon I can start making those ideas come true.
If I should mention something from August, it would definitely be El Corazón's polish Cosmos. Even when looking at the collage you can see, that this polish has been used a lot during August. I have been talking about this polish already in my posts, but I think that it's safe to assume that we'll be seeing a lot more of this polish.

This Month
Find: Dark nail polishes
Buy: No nail art purchases (!)
Nail Polish: El Corazón - Cosmos
Nail Art: Black and gold nail art (the biggest pic in the collage)
_________________________________________________________________________
Jotenkin tosi hyvin sointuu yhteen kaikki kynnet! :D Näyttää kivalta kollaasina.
VastaaPoistaHihih, näin tosiaan taitaa olla :D Johtuu varmaan tuon yhden ja saman lakan viljelemisestäkin!
PoistaKauniita ovat kaikki! :>
VastaaPoistaKiitos, mukava kuulla! :)
Poista