Istuin perjantaina tietokoneella pelaamassa ja yhtäkkiä kuiskasin pelikavereille, että posti taisi tulla. Puoli tuntia myöhemmin irrottauduin pelistä hakemaan postia. Paras postipäivä ikinä - ensimmäinen numeroni Nail It! -lehdestä oli saapunut. Kun pian jouduin huomaamaan, että en ollut mahtunut haluamaani peliin mukaan, sain onnellisesti hetken aikaa selailla uutta lehteä läpi samalla kun kuulokkeiden kautta kuuntelin poikien pelikommentointia. Muutaman päivän päästä istuin parvekkeelle lehden kanssa ja luin sen kunnolla läpi, siitä sitten lähti ajatus jutella kyseisestä lehdestä vähän teillekin. Ylläolevassa kuvassa on täysin normaali rentoutumishetki menossa. Nappasin kuvan kännykällä kahvihetkestä lehden kanssa, jonka jälkeen siirsin iPadilla kuvan Instagramiin. Taustalla taisi vielä pyöriä Unelmien Poikamiehen ensimmäinen jakso ja pöydällä hyrräsi tietokone tai kaksi. Hieman siis ehkä nörtin vikaa, ehkä?
Itse en ole siirtynyt e-kirjojen maailmaan. Tykkään siitä, että saan kääntää sivuja ja pystyn todella hahmottamaan missä vaiheessa kirjaa olen menossa. Lisäksi ruudulta lukeminen ei aina vaan jaksa innostaa. Kynsimaailma pyörii kuitenkin täysin aina jossakin muodossa netissä. Siksikin Nail It! on niin hieno juttu, vihdoin ne kynsikuvat ovat ihan tuntuvasti käsissä.
Nail It pitää sisällään todella paljon mainoksia. Missä tahansa muussa lehdessä pitäisin tätä miinuksena, paitsi tässä. Kynsilakkamainoksia ei todellakaan Suomessa tule liikaa vastaan ja kauniit kuvat kynsilakoista ovat mielestäni mukavaa katseltavaa. Lisäksi voisin kuvitella, että kynsilehteen ei ole aina helppoa löytää sisältöä. Nail It ilmestyy kuusi kertaa vuodessa, mikä on sen ainoita vikoja - mielellään lukisin lehden joka kuukausi. Luulenpa kuitenkin, että kuukausittain ilmestyessään lehdestä tulisi instagramkuvista koottu kokonaisuus, joten ehkä näin on ihan hyvä.
Iso osa tästäkin lehdestä on silti tietysti netissä. Nail Itin kotisivut ovat jo itsessään mielenkiintoiset ja esimerkiksi instagramista lehteen kerätään onnistuneita kynsikuvia. Materiaalia lehteen tulee siis paljon lukijoilta. Jo ensimmäisestä lehdestä löytyi itselle monta uutta seurattavaa instagramin puolelle. Lehdessä on myös lakkailuohjeita esimerkiksi julkkisten kynsiltä bongatuille malleille.
Pitikö vielä jakaa jotain ihan perusinfoja? Kuusi numeroa vuodessa, tilata voi digitaalisena, paperilehtenä tai kumpanakin. Lehteähän saa Suomesta ostettua myös irtonumeroina, mutta tilaaminen tulee huomattavasti halvemmaksi.
Nail It pitää sisällään todella paljon mainoksia. Missä tahansa muussa lehdessä pitäisin tätä miinuksena, paitsi tässä. Kynsilakkamainoksia ei todellakaan Suomessa tule liikaa vastaan ja kauniit kuvat kynsilakoista ovat mielestäni mukavaa katseltavaa. Lisäksi voisin kuvitella, että kynsilehteen ei ole aina helppoa löytää sisältöä. Nail It ilmestyy kuusi kertaa vuodessa, mikä on sen ainoita vikoja - mielellään lukisin lehden joka kuukausi. Luulenpa kuitenkin, että kuukausittain ilmestyessään lehdestä tulisi instagramkuvista koottu kokonaisuus, joten ehkä näin on ihan hyvä.
Iso osa tästäkin lehdestä on silti tietysti netissä. Nail Itin kotisivut ovat jo itsessään mielenkiintoiset ja esimerkiksi instagramista lehteen kerätään onnistuneita kynsikuvia. Materiaalia lehteen tulee siis paljon lukijoilta. Jo ensimmäisestä lehdestä löytyi itselle monta uutta seurattavaa instagramin puolelle. Lehdessä on myös lakkailuohjeita esimerkiksi julkkisten kynsiltä bongatuille malleille.
Pitikö vielä jakaa jotain ihan perusinfoja? Kuusi numeroa vuodessa, tilata voi digitaalisena, paperilehtenä tai kumpanakin. Lehteähän saa Suomesta ostettua myös irtonumeroina, mutta tilaaminen tulee huomattavasti halvemmaksi.
Nail It!
_________________________________________________________________________
One Friday I was sitting home and playing and suddenly whispered to my teammates that I think that mail arrived. Half an hour later I got up and went to get it. The best mailday ever - my first issue of Nail It! magazine had arrived. Soon I noticed that I couldn't get in the game I wanted, so I got a moment to go through the magazine while listening boys commenting to the game. Few days later I sat on the balcony and read the magazine from cover to cover and that's how I got the idea to tell you some info about Nail It!. On the first picture there's a completely normal relaxing moment going on (for me at least). I took the photo of my coffeemoment with the magazine with my phone, added it to Instagram with my iPad. I think there was also the first episode of The Bachelor going on on the background and on my desk there was a computer or two running. Maybe I'm bit of a geek, maybe?
I haven't really gotten a hold of the world of e-books. I like turning pages and that I can see that in which point of the book I'm going. In addition I just don't like reading everything from some sort of screen. The world of nail art is always in some shape or form online. That's why I really like Nail It! since I can actually hold the pictures of all the nail art.
Nail It! holds a lot of commercials. In any other magazine I would think this as a problem, but not in this one. We really don't have too much nail polish commercials here in Finland and beautiful pictures of nail polishes are nice to look at. I could also imagine that finding content for a nail art magazine isn't always easy. Nail It! comes out six times a year what's it's only faults - I'd like to read it every month. But I do think that then the magazine would be put together from the pictures on Instagram, so maybe the current situation is the best!
Big part of this magazine is still online. Nail It!'s home page are interesting and they collect images from Instagram to the magazine. This means that part of the content is done by the readers. From the first issue I got many new artists to follow on Instagram. There's for example also nail art instructions for nail art seen on celebrities.
Should I tell also some basic information? Six numbers a year, you can order it digitally, papermagazine or both.
_________________________________________________________________________
Miten sä tilasit tämän lehden? Itse tappelin ko. firman kanssa, kun he olisivat halunneet mun luottokorttinumeron kirjekuoressa tai vaihtoehtoisesti shekin tai käteistä!!! Ei tule tapahtumaan tässä maailmassa. Sitten huomasin, että lehden voi nykyään tilata myös netistä syöttämällä luottokorttitiedot ja muut tarvittavat tiedot netistä löytyvään kaavakkeeseen. Ainut vaan, ettei sivu ole https-suojattu! Eli ei tule tapahtumaan myöskään. Olen nykyään ihan ylitarkka luottokorttitietojen kanssa, kun esim. LimeCrimelle kävi miten kävi ja Jenkeistä ostettaess luottokorttitiedot on jo kerran kohdallani varastettu. En mielelläni osta mitään ilman PayPaliä enkä todellakaan syötä luottokorttitietojani täysin suojaamattomaan sivustoon. Mä en tajua miten takapajuisia nuo Jenkit oikein on, kun eivät osaa/halua tehdä asiallista tilauskaavaketta. Nyt saa ravata naapurikaupungista asti hakemassa lehtensä irtonumerona :).
VastaaPoistaTilasin netistä. Itsekin melkein vuoden verran pyöritin päässä tuota ongelmaa, että PayPalia ei ole tarjolla maksutapana. Kun jälleen kerran huomasin palaavani sivuille niin tein sitten lopulta päätöksen tilata. Kaikki pointit mitä kommentissa luettelet ovat ihan järkeviä, mutta itse en vaan osannut mennä ajatuksissa ihan noin pitkälle. Nyt lehti on kuitenkin tilattu ja toistaiseksi ainakin kaikki hyvin! :)
PoistaEn oo vieläkään saanut tätä tilattua, pitäisi kyllä ehdottomasti! Tilattuna tulisi niin paljon halvemmaksi ja tää ois kyllä loistava inspiraation lähde ihan varmasti. Kiitos tästä muistutuksesta ja hyvästä postauksesta, ehkäpä nyt saan tilauksen viimein tehtyä. :)
VastaaPoistaMä kyllä suosittelen, tykkään kovasti lukea kerrankin oikeasti kynsiaiheista lehteä :)
PoistaMunkin tarttis ostaa tää lehti jossain kohtaa, houkuttaa kyllä! Olisin voinut tuohon hintaan tilatakin, mutta Bunnytailnailsin kommentti pisti miettimään uusiksi. :D
VastaaPoistaHaha :D Suosittelen tätä kyllä, itse ainakin tykkään!
PoistaUu mäkin haluan tän lehden! Sitä ei vaan myydä tällä paikkakunnalla ollenkaan. >:(
VastaaPoistaVoi ei :/ Sitten vaan silmät tarkkana aina muualla vieraillessa!
PoistaMäkin haluan tietää miten tilasit Nail Itin. En uskalla juurikin Mallen esittämien syiden vuoksi maksaa tilausta luottokortilla ja olen miettinyt mahtaisiko toimia, jos heitän tilauslipukkeen ja tarvittavan dollarimäärän postikuoreen ja lähetän sen rapakon yli.
VastaaPoistaNetistä tilasin, tarkempaa höpötystä ekan kommentin vastauksessa :)
Poista