Näytetään tekstit, joissa on tunniste Models Own - Nude Beige. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Models Own - Nude Beige. Näytä kaikki tekstit

3/13/2015

#ablecs15 Week 5: Textured


Pitkästä aikaa on ollut käsillä sellainen viikko, joka on vienyt voimat haastelakkailulta ihan täysin. Jos olisin ennalta osannut sanoa kuinka rankka viikko tulee opiskelujen suhteen olemaan niin olisin varmasti tehnyt nämä haasteet varastoon. Mutta niin viisas en kuitenkaan ollut, joten nyt saatte sitten viikonloppuna kaikki haastekynteni. Tätä väsymystä ei yhtään auttanut se, että haasteaiheet olivat tälle viikolle helppoja, mutta silti vaikeita. Textured -haastehan viittaa melko suorasti tekstuurilakkoihin, mutta en olisi halunnut silti lähteä tällä aksenttikynsi -linjalle. Erilaisiin tekstuuripintoihin ei kuitenkaan ollut tällä lakkaajalla voimia, joten tässä lakkauksessa on esillä ainakin parit tekstuurilakat.

Aluksi olin sitä mieltä, että tuo hauska leima pelasti muuten vähän tylsät kynnet. Sitten se leima meni ja levisi päällyslakan avustamana. Enkä varmasti leimannut uudestaan kun tuo kynsi oli jo kerran uusittu (aluksi tarkoituksena oli tehdä leopardiprinttiä). Lakkoina testailin kuitenkin taas paria vähemmällä käytöllä ollutta tapausta eli Zoyan Tomokoa (kultainen) ja KIKOn Mintia. Onneksi aikoinaan luovuin suurimmasta osasta tekstuurilakkojani kun aavistin, että tämäkään tyyli ei ole tullut jäädäkseen, eikä myöskään ole omaan mieleeni. Pakko on kuitenkin sanoa, että tuo KIKOn tekstuuriefekti oli kyllä mieleeni. Se ei ehkä välity kuviin ihan loistavasti, mutta tavallista kevyempi tekstuuri kelpasi kyllä.


Kynnet ovat nyt siinä ihannepituudessa, jossa tämän kevään niiden haluaisin pysyvän. Omat kynnet kuitenkin kasvavat kovin nopeaa tahtia ja sen oikean pituuden pitäminen on välillä vähän hankalaa. Helposti tulee viilanneeksi vähän liikaa tai vähän väärään malliin. Onneksi kulmakatkeilulta on säästytty, luulenpa, että siitä kiittäminen on tuota Sally Hansenin 18K Hardeneria mikä on jo ainakin kuukauden ollut jatkuvassa käytössä.

Zoya - Tomoko
KIKO - Mint (636)
Models Own - Nude Beige
MoYou London - Tropical 01
Konad - Black
_________________________________________________________________________

It has been such a hard week for me studywise. It has taken all of my strength and I haven't had any energy to do these challenge nails. If I had known this, I would have done these nails before, but since I haven't done that, you have the whole weekend filled with #ablecs15 nail art. This week's themes are easy and hard at the same time. I didn't want to make only an accent nail with texture polishes but I didn't have any ideas or energy to do anything different so here we go. At least I got to use some polishes that aren't used all the time.

At first I thought that the funny stamping image saved these nails. Then that image was spread by the top coat I used. Nice. I didn't want to redo that since I already had done that (at first I did leopardprint). I got to use Zoya's Tomoko (gold) and KIKO's Mint. I'm glad I gave most of my texture polishes up long time ago. At some point I realized that they wouldn't stay in fashion for much longer and they just weren't for me. But I have to say that the smaller effect with KIKO was just what I wanted and needed. I don't know how well you can see it in the photos, but KIKO didn't have such a huge texture in it. My nails are at the length I want them to be. It just isn't always the easiest job to keep them that way. It's so easy to file too much or file the nails to the wrong shape. At least there hasn't been any breaking on the edges, I think I have Sally Hansen's 18K Gold Hardener to thank for that.
_________________________________________________________________________

12/15/2014

#ablecaw14 Week 14: The Place To Be


Kun tämä teema lisättiin silloin alkusyksystä tuohon haastelistaan niin en tiennyt yhtään mitä tehdä. Ehkä jokin mahtava hiekkarannoilla ja auringoilla varustettu matkakohde? Onneksi nyt joulun alla inspiraatio iski kun lueskelin noita haasteaiheita ja valinta oli lopulta helppo. 

Tänä vuonna vietän joulua vähän eri tavalla verrattuina kaikkiin aikaisempiin. Poikaystävä on jouluun asti töissä, joten joulunviettoon lähdetään vasta aattoaamuna. (Onkohan joulupukkikin junassa?) Olen aikaisempina jouluina kaapannut itselleni lahjojen paketoijan ja leipurin roolin. Nyt kun en olekaan toteuttamassa perinteistä osaani, tuntuu tämä kontrollifriikin elämä vähän kummalliselta. Täällä olevat lahjani olen paketoinut jo reilu viikko sitten ja viikonloppuna sain puhuttua meidän tekokuusenkin jo tähän kotiin sisälle. Olen delegoinut joitain lahjahommia toiselle pikkuveljelle (joka tästä puurtamisesta ansaitsisi kyllä pari ekstralahjaa kiitokseksi), jotta junassa ei tarvitse kaikkea kantaa. Nyt en sitten voi kun odottaa  sitä, että aattona auto kaartaa meidän kotipihaan. Erikoisempi versio joulusta siis tulossa, mutta onneksi junassa istutaan vain aamu. Huomaan kuitenkin, että erityisesti paketoimiskiintiöni kaipaa täyttymistä, pitää varmaan ruveta paketoimaan lavastepaketteja tuohon kuusen alle..Päädyin siis kynsillä fiilistelemään vähän meidän kotitaloa ja näemmä toivomaan jouluksi tuollaista vaaleansinistä taivastakin.


Meidän kotipihan tunnusmerkkejä pohtiessa poimin kynsillä kolme: suuren suuri kuusi, keltainen kotitalo ja punainen autotalli. Eihän tuo käsinmaalaus edelleenkään itselle ollut mitään helppoa, mutta tulipa taas yritettyä. Vähän vaihtelua tuohon perinteiseen leimailuuni. Käytin jälleen käsinmaalaukselle uskollisesti montaa eri lakkaa, listan voitte bongata tuosta alhaalta. Mitään erikoista mainittavaa ei ole, paitsi ehkä Dollish Polishin Expecto Patronumin käyttö. Se on tuossa vaaleansinisessä taivaassa alempi lakka, jolloin näkyviin jäi ihan hauskasti nuo glitterit ja tuovat taivaaseen vähän eloa. Tuo tapahtui täysin vahingossa, mutta toimii.

Mikä on teidän "the place to be" juuri nyt? :)

Rimmel - Hot White Love
OPI - I Just Can't Cope-Acabana
OPI - Over & Over A-Gwen
Dollish Polish - Expecto Patronum
China Glaze - Liquid Leather
Models Own - Nude Beige
Flormar - WL01
Konad - Green
_________________________________________________________________________

This Christmas I'm spending my time a bit differently compared to my other Christmas'. We're not leaving for holiday until the Christmas Eve so the control freak in me is quite overwhelmed right now. I have always gotten the role of the presentwrapper and baker. Now I have already finished my wrapping over a week ago in my boyfriend's and my home. Were traditionally spending our Christmas at our parents' home. So the choice was easy for this challenge theme. The place to be is absolutely my childhood home.

I choce three things from our home to make it more obvious. The huge tree in our yard, our yellow home and our red garage. Painting by hand isn't easy but I'm glad I tried and now have something a bit different to show you guys. I used quite a many nail polishes for these nails (as usual) and you can read them from the list. There's really no point in going through them all in this text.
_________________________________________________________________________


12/14/2014

#ablecaw14 Week 13: My Profession



Opiskelen luokanopettajaksi, opintoja on vielä noin puolitoista vuotta jäljellä, mutta salaa toivon, että valmistuisin pikkuisen nopeammin. Opettaja- ja kouluteemalla on tehty paljon erilaisia kynsiä ja tällä kertaa tuon siis oman osuuteni siihen kerhoon. Hirveän erikoisella tavalla en aihetta kuitenkaan lähtenyt lähestymään.

Pohjalla on OPIn My Vampire Is Buff, reilu kolme kerrosta oli tällä kertaa sopiva määrä, mutta silti tuollaista raidottumista meinasi esiintyä. Yhden opiskelukaverin kanssa on huumoripitoisesti käyty keskustelua siitä, että sitten kun me olemme vanhempia opettajia, niin päällä on jakkupukuja, mekkoja, nuttura ja silmälasit päässä. Todellisuudessa olen luultavasti converset jalassa ja huppari päällä kulkeva opettaja, mutta näihin kynsiin ammensin aihetta vähän tuosta keskustelusta. Nimettömässä on siis tällainen hyvin perinteinen opettajahahmo. Opettajan huulissa on käytetty OPIn Over & Over A-Gwenia, mikä on aika ihana kirkkaanpunainen lakka.


Muut kynnet ovatkin varmasti melko helppoja ymmärtää, ala-asteella kun opetellaan lukemaan niin nuo aakkoset ovat melko olennaisia juttuja. Aakkoset on leimattu Konadin laatasta m17, silmälasit opettajalle taas MoYou Londonin Hipster 08 -laatasta.

OPI - My Vampire Is Buff
OPI - Over & Over A-Gwen
Models Own - Nude Beige
Konad - Black
MoYou London - Hipster 08
Konad - m17
_________________________________________________________________________

I studying to be a class teacher, I have about a year and a half to go before graduating. Secretly I'm hoping that it won't take that long. There is a huge amount of school and teacher -themed nails made so now I'm adding on that theme. I have OPI's My Vampire Is Buff on the base, it needed three layers and it still doesn't look so good. With one of my friends from university I have often spoken about our future teacher-look. We have decided that when we're older teachers, we will wear dresses and jacket suits and glasses. Just kidding, my real look will probably be converses and hoodies. However, I went with this very traditional teacher -look with my ringfinger. Other nails are easier to explain. I will be teaching children to read so those alphabets are quite important in that! I used Konad's m17 to make those letters and MoYou London's Hipster 08 to make those glasses. OPI's Over & Over A-Gwen worked as the lipstick.
_________________________________________________________________________


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...