10/29/2014

#ablecaw14 Week 7: My Blog


Viime kerralla kun tehtiin kevätmiittiä varten kynsille lakkausta teemalla oma blogi lähdin liikkeelle siitä, että mitä blogissa näkyi eniten. Eli siis pastelleja, chevronia ja leimausta. Tällä kertaa ammensin inspiraatiota sitten blogin ulkoasusta, mihin olen tällä hetkellä kovin tyytyväinen. Mustavalkoista siis.

Tilasin alkusyksystä uusia MoYou Londonin laattoja, yksi niistä Hipster 08. Kun sitten saatiin tämä haaste kokoon niin tietoisesti säästelin tämän laatan erästä kuviota juuri tätä viikkoa varten. Arvaatte varmaan, että kyse on noista silmälaseista. Nuo vajaat kolmiot peukaloissa ja nimettömissä taas muistuttivat jotenkin html-koodista minkä kanssa saa blogin kanssa kyllä käytettyä aikaansa. Sen leima ei nyt ehkä onnistunut ihan 100% mahtavasti ja päällyslakka levitti sen lahjakkaasti, mutta siinä se nyt on. Eikös tässä blogissa ole muutenkin epäonnistuneita leimauksia, sehän sopii vaan teemaan.



Valkoinen on Rimmelin Hot White Love, musta taas China Glazen Liquid Leather. Nyt alan tajuta, että Rimmelistäkään ei tullut luottovalkoiseni. Nyt lakan ollessa puolessa välissä alkaa suti todella hapsottaa joka suuntaan ja lakkaa on hankala saada kynsille. Vaikka se laadultaan olikin muuten ihan hyvä lakka niin tekniset ominaisuudet ja viat ovat vähän turhan ärsyttäviä omaan makuun. 

Leimauslaattana todellakin Hipster 08, kumpikin kuvio on siitä laatasta. Valkoisten kynsien alareunoissa on hiukkasen verran China Glazen The Outer Edgeä eli valkoista glitterlakkaa kirkkaalla pohjalla. Siispä tällainen mustavalkoinen manikyyri saatu aikaan omasta blogista.

Teemaan sopivasti ilmoitan samalla myös arvonnan voittajat, Sanna K. (palkinto 2) ja Siinatar (palkinto 1), onnea! :)  Voittajille on lähetetty tänään sähköpostia, toivon, että vastaatte piakkoin :)


Osuiko yhtään kohdalleen? Millä väreillä itse lakkaisitte kynnet omasta blogista inspiroituneena?

Rimmel - Hot White Love
China Glaze - Liquid Leather
China Glaze - The Outer Edge
MoYou London - Hipster Collection 08
Konad - White
Konad - Black
_________________________________________________________________________

Nails inspired by my own blog. The last time I did nails with this theme I used things that were seen a lot on my blog: pastel shades, stamping and chevron. This time I just decided to go with my blog's theme which is black and white. I used Rimmel's Hot White Love as my white (this won't become my go-to-white in the future..) and China Glaze's Liquid Leather. My stamping plate is MoYou London's Hipster 08 with Konad's black and white. I have been saving that eyeglasses -image for this theme, it goes great with my blog I think. I also added a little of China Glaze's The Outer Edge on the bottom of my white nails.
_________________________________________________________________________

7 kommenttia:

  1. Kivat kynnet ja tulee sun blogi kyllä niistä mieleen :) itse lähtisin omaa blogiani kuvaamaan sinisellä. Haluaisin myös antaa vähän palautetta kuviin liittyen! En tiedä johtuuko huonosta sovelluksesta jota käytän vai mistä, mutta kynsien yksityiskohtia on hieman hankala hahmottaa (kun tällä ei pysty zoomaamaan!) Olisi mukavaa jos postauksessa olisi vaikka yksi kuva, jossa kynnet on näkyy lähempää :) tosin osittain voi syyttää omaa laiskuuttani/kiireellisyyttäni kun ei viitsi/ehdi availla internetversiota, jossa zoomaus toimii :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Eikun sitten taiteilemaan kynsiä ;) Juu, itsekin selailin juuri kännykällä blogia (safari) ja onhan ne yksityiskohdat superpieniä ellei käännä puhelinta toisinpäin tai sitten avaa kuvaa itsekseen sivulle. Minä mietin, että saisinko sopivia tarkempia kynsikuvia tulevaisuudessa blogiin :)

      Poista
    2. Mukavaa että otit tän huomioon :) Mulla ei edes suostu kääntämään postauksia kyljelleen :/

      Poista
  2. Kyllä nää näyttää ihan just sun blogilta! :) Tuo silmälasikuvio on kyllä hieno ja juurikin ihan kuin tehty tätä varten. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva kuulla :) Se on kyllä ihan nappikuva tähän :)

      Poista

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...