Tähän teemaan kehittelin viikon aikana sopivaa visiota päässäni, mutta sitten kun tuli aika alkaa toteutella näitä, niin muutinkin vähän suunnitelmia sen osalta, että mistä kynsistä se inspiraatio oikeasti tulikaan. Viikon viisi teema Something Borrowed on siis tulkittu tässä osoitteessa niin, että lainasin lakkausideaa ja toteutin sen uudestaan omille kynsille.
Ylempi: Katjamaria
Alempi: Annie
Inspiraatio tuli yhditetysti lopulta Katjamarian Play That Song -kynsistä ja Annien Peculiar Inspiration -kynsistä eli tämä meidän kynsihaaste erittäin vahvasti edustettuna tällä kertaa. Kummastakin lakkauksesta on toivottavasti nähtävissä piirteitä näistä minun omista versioista ja samalla myös jotain omaakin ajatusta. Mutta hassua miten tämä inspiroituminen toimii, yksi inspiroituu kappaleesta, toinen lampusta ja kolmas näistä kahdesta inspiroitumisesta.
Käytin pohjalla yllättäen liukuvärjäystä, mutta tällä kertaa sellaista yhdistelmää mitä olen jo pitkään halunnut kokeilla. Tummempi sävy on China Glazen Too Yacht To Handle ja vaaleampi saman merkin At Vase Value. Omasta mielestäni liukuvärissä erittäin hyvin toimiva kaksikko. Niiden päälle leimaus MoYou Londonin Pro Collection 04-laatasta ja vähän kimallusta tuo sitten China Glazen This One's For You, mikä ei kameraan oikein välittynyt. Mutta nyt blogi hiljenee luultavasti sunnuntai-iltaan asti, viikonloppu menee I Love Me -messujen merkeissä, kynsihommista sekoamista siis tiedossa!
Sally Hansen - Nail Rehab
China Glaze - Too Yacht To Handle
China Glaze - At Vase Value
China Glaze - This One's For You
MoYou London - Pro Collection 04
Konad - White
Mitä mieltä kynsistä? :)
_________________________________________________________________________
Week five is on in our nail art -challenge I've still managed to polish all those nails, wow! Maybe I'll make it to the end of this one. This time the idea was to do something borrowed. I decided to do nails inspired by Katjamaria's Play That Song -nails and Annie's Peculiar Inspiration -nails. I hope you can see something from both of these nails and also something of my own. It's funny how one gets inspired by a song, second by a lamp and third by these two.
I made a gradient with China Glaze's Too Yacht To Handle and At Vase Value and I really think that these two work so well together. The glitter is China Glaze's This One's For You. Stamping is from MoYou London's Pro Collection 04 -plate.
________________________________________________________________________
Ihanan hempeät, tykkään! En oo muuten aikaisemmin tajunnutkaan toteuttaa kynsiä näin, että ottais inspiraatiota selkeesti kahdesta erilaisesta manikyyristä, mutta tää oli aika toimiva ja kiva idea! Pitää ehdottomasti käyttää toistekin. :)
VastaaPoistaMinäkin tykkään, livenä enemmän! :D
PoistaHienot...
VastaaPoistaKiitos :)
Poista