10/26/2016

Sivellinsuosituksia ja hammaslääkärikokemuksia?



Tätä kirjoitellessa parin päivän päässä häämöttää hammaslääkärin aika. Oikeastaan tämän postauksen ilmestyttä tuohon kohtaamiseen on alle kaksi tuntia aikaa. Ennen hammaslääkärissä käynti oli lähinnä epämiellyttävää, mutta viime aikoina siellä vierailu on ollut enemmän tai vähemmän kivuliasta ja siksi pelottavaa. Toisaalta pelkään enemmän niitä kovia ääniä, tärinää ja niiden tuomaa oletusta siitä, että kohta sattuu. Yksi vihlaisu operaation aikana ei ole niin paha. Viimeksi taidettiin puudutusta lisätä, koska hammaslääkäri oletti, että sattuu liikaa, vaikka todellisuudessa vain säikyin niitä ääniä. Tällä kertaa oletuksenani on, että saatetaan varata tulevaisuudessa aikaa viisureiden poistoon sekä toisen hampaan juurihoitoon. Ehdottomasti nostaa omia stressitasoja ja aiheuttaa noin viikon ennakkostressin. Tämä aika on kuitenkin varattu paikkaukselle, joten yritän asennoitua vain siihen. Toisaalta kaikki aina sanovat, että puudutuksen takia juurihoito tai hampaiden poisto ei oikeasti edes satu, lähinnä tuntuu painetta. Joten kunhan pysyn kaukana googlesta ja kauhutarinoista, niin ehkä tähänkin osaa suhtautua järkevästi ja uskallan jopa mennä sovituille lääkäriajoille. HUI!

Pelottava hammaslääkäriaika vaatii kuitenkin myös vastapainoa. Siksi lakkailin vähän isommalla vaivalla erilaiset kynnet. Ja samasta syystä ajattelin palkita itseni myös todellisilla budjettiostoilla ja täydentää tarvittavia lakkavärejä Essencellä. Onneksi Essencet ovat niiin edullisia, että pahaa omaatuntoa ei tästä tarvitse potea. Ajattelen siis vain noita tulevia värejä samalla, kun makaan hammaslääkärin vastaanotolla suu auki.


Käsinmaalailu on itselle aina hieman hankalaa. Käytän maalaukseen aina vain kynsilakkoja, en varsinaisia maaleja. Kukkien maalailun pitäisi periaatteessa olla helppoa, mutta itselle se on aina ollut hankalaa. Dotting tool -kukat eivät onnistu ollenkaan. Siveltimellä kukista on kuitenkin astetta helpompaa saada kukkia muistuttavia ja kyllähän ne nytkin epäilyttävästi kukkia muistuttavat. Tätäkin pitäisi vaan harjoitella tarpeeksi. Ehkä joskus saan maalattua kaikki kynnet kukkakedoksi. Sitä odotellessa.

Viimeksi kyselin kovasti Essencen lakoista, mutta tällä kertaa kaipaan neuvoja hammaslääkärikokemusten lisäksi hyvistä siveltimistä. Omat siveltimet ovat halppiksia ja nyt alkavat sojottaa jokaiseen oikeaan ja keksittyyn ilmansuuntaan. Kaipaisin sellaisia välineitä, jotka oikeasti tekisivät maalailusta hauskaa ja aikaa ei menisi sen pohtimiseen, että mikä sivellin tuhoaa visiotani vähiten. Olen kuullut hyvää esim. Picture Polishin siveltimistä, mutta kertokaa kokemuksia omista suosikeista!

Onhan teilläkin kertoa juurihoidoista ja hampaiden poistosta vain kivuttomia tarinoita? Entä ne siveltimet, mitkä ovat omat suosikkinne?

China Glaze - Intelligence, Integrity & Courage
Zoya - Ana
Essie - Flowerista
Essie - Off Tropic
OPI - I Just Can't Cope-Acabana

6 kommenttia:

  1. Nätti lakkaus! Tsemppiä hammaslääkäriin. Itellä on kaikki viisaudet viety ja jäi ihan hyvät muistot siitä. Mulla meni ihan iisisti se homma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kiva kuulla, että jäi hyvät fiilikset. Itselle juuri lupailtiin, että luultavasti saan pitää viisurini, yksi jännitysaihe vähemmän!

      Poista
  2. Kauniit kukkakynnet!
    Mulla on se PP:n ohuin sivellin, nro. 10. Se on tosi hyvä pikkutarkassa työssä, mutta alle vuoden käytön jälkeen alkoi sekin sojottaa. Kyllä sillä vielä maalaa, mutta koko ajan pitää olla kastelemassa ja painamassa karvoja yhteen. Oon aikalailla menettäny uskoni epäharottavien siveltimien suhteen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Oi ei..Sillä on jo enemmän hintaakin. Kai se on vaan hyväksyttävä, että siveltimet on aika nopeasti uusittava :)

      Poista
  3. Miun viisureiden piti jäädä suuhun, mutta ne päättikin toisin ja kaksi piti poistaa (molemmat ylhäältä). Yksityisellä kyllä sai niin tujut kuusi piikkiä puudutusainetta, että ei tuntunut millekään. Juurikin vain painetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Onneksi yläleuan viisurit on kuulemma paljon helpompi homma :) Huhuh, voin kuvitella, että kuuden jälkeen on suu jo melko tunnottomassa tilassa.

      Poista

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...