10/03/2016

Halloween ideoita

Lokakuun saapuminen ja Halloweenin lähestyminen muistuttivat, että joskus tässäkin blogissa on eletty erilaisten teemojen mukaan. Halloweenista löytyi siis useammatkin erilaiset kynnet ja ajattelin, että nyt olisi sopiva aika kerrata niitä teille ja itselleni.

Blogin Tutorials -sivulta löytyy ohjeita muutamiin erilaisiin kynsiin ja kynsityyleihin, Halloweenin alta kolme erilaista Halloween -tyyliä. Näissä kynsissä on niin luita, kurpitsoita, hämähäkkejä, vampyyreja ja pimeitä iltamaisemia. Mutta turhat höpinät pois ja kuvat tiskiin:


Nämä hämähäkki -kynnet onnistuivat hyvin ja hämähäkeistä jopa huomaa, että mitä niillä on haettu. Zoyan Sansan monivivahteinen sävy oli juuri sopiva seittien ja ötököiden alle. Tätä ideaa voisi hyvinkin jalostaa moniin erilaisiin Halloween -lakkauksiin.


Ei voi näistäkään kynsistä sanoa, että olisivat päässeet epäonnistumaan. Voisihan kynsien teemoja vähän vähentää, mutta toimivatpa ne noinkin. Suun tekemisen muistan olleen melko työlästä, mutta ei liian vaikeaa, vaan ihan hauskaa. Jonkinlaisen maiseman voisin tänäkin vuonna toteuttaa, tosin maisemahan toimii muutenkin kuin Halloweenin yhteydessä.


Oranssi ja kurpitsat - melko perinteinen yhdistelmä, eikös? En ole ihan varma, että ovatko luut, kurpitsa ja lepakot ihan toimivin setti. Ehkä ei kannata miettiä liikaa, että mitä kynsillä näkyy ja enemmänkin sitä, että miltä ne oikein näyttävät.

Facebookissa Kynsiblogit -sivusto kokoaa yhteen kynsiblogien uusimpia postauksia. Itse olen kokenut sivuston todella käteväksi, kun uusimmat postaukset ilmestyvät Fb:n syötteeseen. Suosittelen lämpöisesti tutustumaan! Lisäksi Kynsiblogit -sivusto järjestää lokakuun kunniaksi Halloween -lakkauskilpailun. Hashtagin takaa #kynsiblogitgoeshalloween voi seurata kilpailuun osallistuneita. Käykäähän kurkkaamassa sivusto ja kilpailu!

Mitkä näistä olivat teidän lempparit? Meinaatteko toteuttaa Halloween -kynsiä tänä vuonna?

3 kommenttia:

  1. Mulla olikin mennyt tää postaus ihan ohi. Nää on kaikki supermageita! Tosi pikkutarkkaa työtä olet tehnyt näiden kanssa, arvostan :) ♥

    Mun suosikit on nuo keskimmäiset, niissä on niin paljon meininkiä että ei voi olla tykkäämättä! Muutenkin jotenkin tosi erilaiset ja omalaatuiset halloween-kynnet, mikä on aika harvinaista kun tuntuu että kaikki ideat on aina toteutettu vähintään x1000 ympäri netin ihmeellistä maailmaa. Tuo suu on erityisen huikea, mä en edes ymmärrä miten se on tehty :o Osaisinkohan? Ehkä mun on pakko kokeilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kaikki näistä ovatkin siltä ajalta, kun oli hurjasti ylimääräistä aikaa näperrellä kynsien parissa :) Tuo suun tekeminen ei itseasiassa ollut kovin hankalaa! Oma tutoriaali löytyy täältä: https://nerdicnails.blogspot.fi/2014/10/ablecaw14-week-7-trick-or-treat.html , mutta googlettamallakin löytyy vaikka ja mitä ohjeita! :)

      Poista
    2. Ooo, kiitos linkistä! Pitääkin testata :)

      Poista

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...