10/08/2016

Ei niin kuningasidea


Oma musiikkimaku on jo yläasteesta painottunut enemmän raskaampaan musiikkiin. Välillä kuitenkin soittolistoille eksyy mukaan jotain kevyempää. Viime kesänä paljon lenkkeillessä lista oli melko täynnä suomalaista poppia, mukana Kuningasidea. Kun kaipasin raskaan musiikin painoksi aamulenkille kevyempää ja iloisempaa, oli Kuningasidean tuotanto ihan nappivalinta. Aloitin perinteisistä Enemmän Duoo Kun Sooloo ja Pohjolan Tuulet -veisuista, mutta sitten löysin sen ykköskappaleeni eli Seis Maailman. Kuuntelin kappaletta ihan järjettömän paljon ja katsoin Youtubesta uudestaan ja uudestaan musiikkivideota ja livevetoja. Seis Maailma oli ehdottomasti oma kesähittini 2015, vaikka tilastojen mukaan muu Suomi kuunteli JVGtä. Viime syksynä missasin Kuningasidean Joensuun keikan seuran puutteen takia, mutta tänään bändi on taas Joensuussa soittamassa Lehtiä Ilosaaressa -tapahtumassa. Ja arvatkaa mitä? Mulla on lippu JA seuraa. Fiilistelin keikkaa jo henk.koht. Instagram -tilini puolella ja bändin viralliselta tililtä tuli kommentti, että Seis Maailma löytyy kappalelistalta. Tätä iltaa on siis odotettu..Kuningasidean lisäksi illalla kiinnostaa Sanni ja JVG. Sannia en ennen ole livenä nähnytkään, joten mielenkiinnolla odotan.

Itsellä oli jo piirretykin suunnitelma Kuningasidea -teemaisia kynsiä varten, mutta puolivalmiina ne eivät näyttäneet oikein miltään. Koska itsellä sattui olemaan ylimääräistä aikaa, aloitin alusta. Muutin idean kokonaan ja valmis tulos miellytti silmiä. Ikävä kyllä se bänditeema jäi puuttumaan, ehkä sitten ensi kerralla? Värivalinnat olivat itselleni vähän erikoiset, mutta toimivat yhdessä ja tämän ruusuleiman kanssa. Ei mennyt muutenkaan homma ihan putkeen. Ajattelin, että käyn suihkussa ennen kynsien kuvaamista, jotta kaikki ylimääräiset sotkut varmasti häviävät kynsinauhoilta. Samalla hetkellä kun levitin punaista sävytettä hiuksiin, muistin, että sehän taisi tykätä kynsilakoista ja nappaa niihin komeasti kiinni. HUOH. Onneksi selvisin säikähdyksellä, sävyte lähti komeasti kynsistä irti.



Leimakuva on Born Pretty Storen uusista laatoista. Laatu oli edelleen todella hyvä. Olen todellakin sitä mieltä, että hyvällä valikoimalla varustettu kukkaleimauslaatta pitäisi löytyä jokaisen harrastajan laatikosta. Se kun on aina varma valinta. Leimaus oli ehdottomasti näiden kynsien helpoin osuus. Ikävä kyllä Essien Go Ginza ei oikein sovellu liukuvärin tekemiseen, koska lakka nyt ei ole sieltä peittävämmästä päästä. Kuitenkin pienellä keplottelulla sain aikaiseksi leimauksille kelpo pohjan.

Se näistä kynsistä. Olipa kiva taas päästä blogin ääreen, kynsien tekemiseen kun ei taas meinannut löytyä sopivaa aikaa. Mutta palaillaan jälleen, keikan jälkifiiliksissä vaikka. Ainakin kynnet ovat nätit, teemaa tai ei.


Onko Kuningasidea teille tuttu bändi? Millainen Sanni on livenä?


Essie - Flowerista
Essie - Go Ginza
Born Pretty Store - BP-L043
Essence - Stamp Me! White
IsaDora - Peel Off Base

2 kommenttia:

  1. Sanni on aika flegmaattinen livenä, mikä oli mulle yllätys! Kahdesti nähnyt ja molemmat kerrat lähinnä laulatti yleisöä sen sijaan et ois laulanut itse.
    Kuningasidea kävi esiintymässä meillä töissä keväällä - tykkäilen. Hyvän mielen musaa!

    Nautihan keikkailuista!

    Kynnet on onnistuneet 💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, tuo on kyllä yllättävää kuulla! :O Kuningasidea on onneksi se pääasia, todellakin hyvän mielen juttu! :)

      Kiitos! :)

      Poista

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...