10/14/2016

LUSHilta saatu joulupaketti



Kalenteri näyttää lokakuuta, joten on ihan sopiva aika puhua joulusta. No oikeastaan ei, mutta LUSHin joulutuotteet toimivat jo pimenevässä syksyssäkin. Lisäksi alitajunnassa voi jo alkaa ehkä miettiä joululahjoja. Itse piti muuten pohtia pari vuotta sitten joululahjaa hyvinkin ekologiselle perheelle, joten päädyin hankkimaan yhden LUSHin joulupaketeista. Paketti oli kaunis ja sisältö oli toivottavasti positiivinen yllätys myös lahjan saajille.

LUSH piti Helsingissä joulutuotteiden launch -illan syyskuun lopulla, mihin en pitkän välimatkan takia tietenkään päässyt osallistumaan. LUSH kuitenkin muisti sähköpostilla, jonka mukaan joulutuotteista sai valita testiin kaksi tuotetta. Valinta oli vaikea. Kylpypallot ja -vaahdot houkuttelivat todella, mutta ammeen puutteessa sivuutin ne jälleen kerran. Tilaa jäi silloin valita testattaviksi Sleepy vartalovoide* ja Baked Alaska saippuapala*. Viime vuonna valitsin LUSHin joulupaketin tuotteita yhdessä poikakaverin kanssa, mutta tänä vuonna en malttanut odottaa miestä luennolta kotiin, joten tein päätökset tehokkaasti itsekseni. Olen kuitenkin varma, että ainakin Alaska saa lämpöisen vastaanoton myös E:ltä. Lisäksi näytteinä pakettiin oli sujautettu Let the Good Times Roll (kuorinta)*, Whipstick (huulivoide)*, Dark Angels (kuorinta)* ja pyytämäni Movis (kasvosaippua)*. 

Tämä paketti kotiutui juuri sopivasti keskellä syysflunssani ja kun kolmantena sairaspäivänä oli tarpeeksi energiaa kuvata tuotteet, aloin jo hieman haistaakin jotain. Tehokas testi nenän aukeamisesta on käydä nuuskuttelemassa LUSHin pakettia.


Pakko tunnustaa, että Baked Alaska on jo muutaman vuoden verran kytenyt mielessä. Pääsin silloin hypistelemään Alaskaa, mutta jätin toisen saippuapalan tieltä sen ostamatta. Nyt kun tilaisuus oli, tämä saippua pääsi vihdoin meille kotiutumaan. Sadan gramman pala Baked Alaskaa maksaa LUSHin verkkokaupassa 6,20 €.


Sleepy on täysin uusi tuttavuus. Kyseessä on laventelintuoksuinen vartalovoide, jonka väritys on jo itsessään todella kaunis. En halunnut suihkussa pois pestävää vartalonhoitoainetta, koska jo tällä hetkellä suihkussa menee aikaa ihan turhan paljon. Sen sijaan tällainen, hieman yksinkertaisempi ratkaisu oli paikallaan. Sadan gramman purkki Sleepyä kustantaa 14,95 €.


Movis on näytekappaleena paketissa kotiutunut. Movis on kasvosaippua, joka sisältää mm. täysjyväleipää ja on muuten aivan sen näköinenkin. Nälkäisenä onkin nyt kiva tuijotella tuota leipäpalasaippuaa. Parin vuoden takaiselta LUSHin vierailultamme Movis oli jäänyt hauskana leipäpinona mieleen, joten muistin tällä kertaa pyytää näytepalaa. Ilo päästä tätäkin testaamaan. Sadan gramman Movis-pala maksaa 10,95 €.

LUSHin paketit ovat aina ihana yllätys, vaikka tuotteet olisikin itse valinnut. Nyt alkuinnostuksesta selvittyäni otan tuotteet käyttöön ja kerron teille niistä sitten tarkemmin lisää. Aikaisemmat LUSH -postaukset löytyvät samannimisen kategorian alta Others -valikkopalkin alta. Ikuisena suosikkina ovat erilaiset showerjellyt. Aina yhtä viihdyttäviä.

*gotten for review.


2 kommenttia:

  1. Ihania tuotteita <3 Ja mä voin niin kuvitella näiden ihanat tuoksut! Meillä on ollut käsisaippuana käytössä Lushin Sunrise kohta kolme kuukautta (siis se ei lopu ikinä?! puoliympyrön muotoisesta palasta on vieläkin n. puolet jäljellä :D) ja ai vitsit mä rakastan sitä appelsiinituoksua <3 Ja jos se oikeasti riittää jonkun puoli vuotta niin tulee kyllä halvaksi xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä paketti on kyllä hyvä hajuste asuntoon :D Mäkin muistelen, että viimeksi käytössä ollut LUSHin saippuapala vaan kesti ja kesti. Todellakin saa rahalleen vastinetta kun käyttöaika on pitkä ja tuote laadukas :)

      Poista

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...