Hetken olen jo pohtinut, että ovatko nämä kuukausipostaukset ja -koosteet ihan tyhmiä nyt kun blogikin on aika hiljainen? Vaikka joistain kuukausista olen jättänyt koosteet tekemättä, tuntuvat ne kuitenkin ihan hyvältä tavalta summata tapahtumia ja höpötellä hieman bloginkin ulkopuolisista asioista. Eipä blogi herännyt henkiin tässäkään kuussa. Kolmet kynnet ovat kuitenkin jo edistysaskel verrattuna aikaisempaan. Lisäksi syksyn uudet kokoelmat ja lakkatarvikkeiden hankinta on taas alkanut kiinnostaa, mikä on hyvä merkki myös.
Mihin kaikki aikani tällä hetkellä sitten oikein menee? Päätyöni on tällä hetkellä selkeä: kirjoitan gradua. Kirjoitan gradua, kirjoitan gradua ja kirjoitan vähän lisää gradua. Graduprosessi on jotenkin hurjan ärsyttävä, koska se on suuri kokonaisuus, jonka jokaista vaihetta voisi vaan hioa ja hioa vielä vähän lisää. Jos gradu vaikka palautettaisiin pienemmissä osissa, tulisi valmista helpommin. Ehkä seuraavaksi luon tietokoneelleni kansiot, joihin leikisti palautan aina luvun kerrallaan. Itsepetos, paras petos? Kuitenkin, siellä se aika menee. Ja vaikka vapaa-aikaakin jää, tuntuu pahalta aloittaa kynsiprosessi ellei ole 100% varma, että mitään graduaiheista ei nyt ole tehtävänä. Ja aina on. Kyllä se seuraavan kuukauden aikana jo helpottaa. Nyt sain palautettua yhden pienemmän kurssin tehtävät. Tuntui todella hyvältä, kun joku asia vihdoin tuli valmiiksi asti.
Mutta hiljaisuutta siis vielä odotettavissa, kynnet kuitenkin kiinnostavat taas :)
Kuukauden kootut
Löytö: Sally Hansen Quick Dry Top Coatit alennuksessa
Ostos: Born Pretty Storen leimauslaatat
Kynsilakka: Essie - Off Tropic
Lakkaus: Teit Meistä Kauniin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Every comment brightens up my day :)