Näytetään tekstit, joissa on tunniste Color Block. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Color Block. Näytä kaikki tekstit

6/23/2016

Aquarelle


Kaksi Dance Legendin Aquarelle -lakkaa on majaillut laatikossa jo pidemmän aikaa ja nyt päätin ottaa ne kokeiltavaksi. Chagall (lila) ja Sisley (turkoosi) ovat sävyinä kuitenkin niin lähellä toisiaan, että vesivärien sekoittuminen jäi näiden kahden kanssa melkeinpä kokematta. Oma ennakkokäsitys vesivärilakoista oli se, että ne toimivat lähinnä keskenään käytettyinä. Muiden koostumusten lakkojen sekoittelu niiden sekaan aiheuttaisi vain mielipahaa ja epäonnistumisia. Näiden kynsien perusteella voin todeta, että eiväthän ne tietenkään jaksa sekoittua kuin keskenään, mutta toisaalta muiden lakkojen olemassaolokaan ei lakkauksessa haitannut.

Tavoittelemani lopputulos olisi ehkä ollut paremmin saavutettavissa liukuväritekniikalla, mutta tulipahan nuo vesiväritkin kokeiltua. Myös päälle tuleva leima yhdisti lakkauksen eri värejä toisiinsa mukavasti.



Muutamia tunteja ennen kynsien lakkausta värjäsin ensimmäistä kertaa vuosiin liukuvärini hiuksista pois ja tilalle tuli ihan perinteiset, tummanruskeat hiukset. Samana iltana menin ja lakkasin kynnet täyteen erilaisia, melko kirkkaita värejä. Joku tasapaino pitää siis säilyttää? Vaikka kirkkaat värit omilla kynsillä ovat aina vähän pelottavia, nämä eivät jaksaneet omaa näkökenttää häiritä. Ja kai sitä kesällä välillä voi kokeilla jotain räväkämpääkin. Eiväthän nämä nyt tyylikkäimmät tai hienoimmat kynnet ole, mitä on tullut tehtyä, mutta kyllä näiden kanssa hetken pärjäsi!

Varmuuden vuoksi toivotan hyvää juhannusta kaikille jo tässä vaiheessa! :)

Gina Tricot - White
Dance Legend - Chagall
Dance Legend - Sisley
China Glaze - Feel the Breeze
KBShimmer - For Sail By Owner
Born Pretty Store - BP-56
Essence - Stamp Me! White

3/01/2015

#ablecs15 Week 3: Abstract


Kävi ilmi, että mitään esittämättömien kynsien tekeminen on kaikista vaikeinta. Näistä tulikin sitten color block -tyyliä edustavat kynnet. Color block tarkoittaa siis sitä, että kynsillä on rajattuja alueita eri väreillä. Näiden kynsien julkaisua venytin ja venytin, koska ihan suoraan sanottuna en tykkää niistä enkä näe niissä mitään muuta hyvää kuin värit. Aina ei kuitenkaan voi keksiä pyörää uudestaan, joten tässä ne on, värisotkut.



Lakkoina on kolme OPIa ja yksi China Glaze. Rajaamiseen käytin vanhaa Dependin mustaa Art Lineria. Hassua huomata, että vaikka kevät alkaa ainakin jossakin määrin olla ajankohtainen, niin tällaista värimäärää ei pää vielä kestä. Silmät haikailevat kynsille niitä tummempia sävyjä, ainakin vielä hetkeksi. Toisaalta tällaisten kynsien tekeminen ei tummilla sävyillä olekaan niin helppoa, koska sävyt eivät erotu toisistaan yhtä selkeästi.

Yhteenvetona: ei omanlaiseni kynnet, värillisesti ja tyylillisesti ulkona omalta mukavuusalueelta. Positiivista oli se, että kokeilin jotain mikä todellakin oli ulkona mukavuusaluelta.

OPI - I Just Can't Cope-Acabana
OPI - Kiss Me I'm Brazilian
OPI - Keeping Suzi At Bay
China Glaze - Highlight Of My Summer
Depend - Black Art Liner
_________________________________________________________________________

It turns out that making nails that don't represent anything is the most difficult thing ever. These nails turned out to be made with color block -technique. Color block means that there are areas in different colors that are lined. I would have liked to start over with these nails but you can't invent something special every time you do nail art. So these are the nails I went with. I used three different OPIs and one China Glaze. I used an old Depend Art Liner to make the black lines. It's fun to notice that even though spring is starting to arrive, I'm not ready for bright colors. At least not this many. My eyes are longing after those darker colors. But making color block nails with darker colors wouldn't work so well since they are harder to tell apart. These nails really weren't on my comfort zone, not with their color or their style. The positive thing was that I did try something that was out of my comfort zone!
_________________________________________________________________________

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...