Kaksi Dance Legendin Aquarelle -lakkaa on majaillut laatikossa jo pidemmän aikaa ja nyt päätin ottaa ne kokeiltavaksi. Chagall (lila) ja Sisley (turkoosi) ovat sävyinä kuitenkin niin lähellä toisiaan, että vesivärien sekoittuminen jäi näiden kahden kanssa melkeinpä kokematta. Oma ennakkokäsitys vesivärilakoista oli se, että ne toimivat lähinnä keskenään käytettyinä. Muiden koostumusten lakkojen sekoittelu niiden sekaan aiheuttaisi vain mielipahaa ja epäonnistumisia. Näiden kynsien perusteella voin todeta, että eiväthän ne tietenkään jaksa sekoittua kuin keskenään, mutta toisaalta muiden lakkojen olemassaolokaan ei lakkauksessa haitannut.
Tavoittelemani lopputulos olisi ehkä ollut paremmin saavutettavissa liukuväritekniikalla, mutta tulipahan nuo vesiväritkin kokeiltua. Myös päälle tuleva leima yhdisti lakkauksen eri värejä toisiinsa mukavasti.
Muutamia tunteja ennen kynsien lakkausta värjäsin ensimmäistä kertaa vuosiin liukuvärini hiuksista pois ja tilalle tuli ihan perinteiset, tummanruskeat hiukset. Samana iltana menin ja lakkasin kynnet täyteen erilaisia, melko kirkkaita värejä. Joku tasapaino pitää siis säilyttää? Vaikka kirkkaat värit omilla kynsillä ovat aina vähän pelottavia, nämä eivät jaksaneet omaa näkökenttää häiritä. Ja kai sitä kesällä välillä voi kokeilla jotain räväkämpääkin. Eiväthän nämä nyt tyylikkäimmät tai hienoimmat kynnet ole, mitä on tullut tehtyä, mutta kyllä näiden kanssa hetken pärjäsi!
Varmuuden vuoksi toivotan hyvää juhannusta kaikille jo tässä vaiheessa! :)
Gina Tricot - White
Dance Legend - Chagall
Dance Legend - Sisley
China Glaze - Feel the Breeze
KBShimmer - For Sail By Owner
Born Pretty Store - BP-56
Essence - Stamp Me! White
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Every comment brightens up my day :)