Näytetään tekstit, joissa on tunniste Orange. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Orange. Näytä kaikki tekstit

3/13/2017

Gamer: Battlefield


Kuten mainitsin teemaviikon infopostauksessa, aloitin fps -pelien parissa alun perin siksi, etten halunnut viettää iltojani yksin muiden pelatessa. Sitten elämäntilanteeni muuttui ja muutin asumaan yksin. Yllätyksekseni jatkoin pelaamista, mutta eri peliä, eri seurassa ja eri syistä. Nyt pelasin, koska se oli hauskaa, sain samalla viettää aikaa ystävän kanssa ja pelaaminen ei ollut pakollinen paha saavuttaakseni jotain muuta. Peli, mistä oma fps -urani käynnistyi kunnolla, oli Battlefield, tarkemmin BF3 ja pian sen jälkeen BF4. Tämän pelin myötä tutustuin myös ensimmäisiin ulkomaalaisiin pelikavereihin. Vanhalla tietokoneella pelaaminen ei kuitenkaan ole kaikista motivoivampaa ja nyt BF on väistynyt muiden pelien tieltä sivummalle. Aikomus on kuitenkin palata hommiin, kunhan tietokoneeni on kokenut suuren päivityksen. Sopivasti onkin ilmestynyt BF1, joka tekee hommasta taas uutta ja erilaista.



Kynsien ajatuksena on tuoda fiilistä erilaisista Battlefieldin teemakuvista, joissa esiintyvät valo ja varjo. Kynsien toteutus ei nyt ehkä mennyt aivan niin kuin olin ajatellut ja toivomisen varaa jäi vielä. Olisin voinut lisätä mustille kynsille vaikka savuefektiä, mutta se tuntui jo vähän liialta. Lisäksi kuvat eivät tarkentaneet missään valotuksessa kynsiin, eiköhän vika ollut kuvaajassa, mutta jostain syystä näiden kuvaamisesta ei kahdella yrityskerralla tullut yhtään mitään.

Vaaleammille kynsille on kerrostettu useaa eri kynsilakkaa, jotta saisin aikaiseksi monitasoisemman keltaisen/oranssin. Valitut värit toimivat kivasti yhteen ja päälle vähäisissä määrin lisätty China Glazen Riveting tasapainotti mukavasti tuota mustien kynsien kimalletta.



Kovinkaan fiiliksissä en näistä kynsistä siis ole, mutta toisaalta liuku tumman ja vaalean välillä onnistui toivotulla tavalla. Ensi kerralla tiedän ja osaan sitten jo paremmin.

Onko Battlefield teille tuttu peli?

Essie - Tribal Text-Styles
OPI - I Just Can't Cope-Acabana
OPI - Where Did Suzi's Man-Go?
China Glaze - Riveting

7/15/2016

Ilosaarirock


Ilosaarirock on tänä viikonloppuna ja E:n kanssa hommattiin liput sunnuntaille. Lauantaikin oli tiukassa harkinnassa, mutta lopulta artistikattauksen ja E:n työvuoron vuoksi sunnuntai saa riittää meille tänä vuonna. Vaikkakin pakko myöntää, että Gouldingin tilalle otettu Passenger olisi kyllä vähän kiinnostanut..Sunnuntaina meitä kutsuu erityisesti Paradise Lost, mutta JVG on hyvä livebändi (vaikkei ihan omaan musiikkimakuun istukaan) ja kun tilaisuus kerta on, niin pakko käydä katsomassa, että mitä se Cheek livenä tekee. Itsehän en pysty ymmärtämään, että mikä siinä Cheekissä ihmisiä näin hurjasti viehättää, mutta käydään nyt tsekkaamassa. Lisäksi rockin päättävä Volbeat tulee varmasti olemaan näkemisen arvoinen.


Ajatus kynsiin tuli siis automaattisesti Ilosaaresta ja logon väreistä. Kynsissä sai olla paljon erilaisia printtejä ja värejä ja ne saivat olla muutenkin räväkät. Ihan hurjan räväkkä kokonaisuus tästä ei syntynyt, mutta pidän näistä silti. Raitakynsiin arvoin muutamaa erilaista tyyliä, mutta raidoilla ja mustavalkoisuudella harvoin voi mennä vikaan.

Sally Hansenin pikakuivattava päällyslakka ja China Glazen Liquid Leather ovat kumpikin loppumassa, mikä vaikeutti siistin lopputuloksen aikaansaamista. Ainakin kuvauskäsi onnistui kuitenkin sillä saralla..jotenkin. Kynnet ovat kyllä omaan mieleen ja varmasti jaksan viihtyä näissä koko viikonlopun. Toivottavasti ne myös kestävät yhtä hyvin kuin aiemmat lakkaukset.


Toivottavasti sunnuntaina meidän rokkipäivän kelit ovat kohdallaan, Passengerin huominen keikka kuuluu parvekkeelle asti ja viikonlopusta tulee muutenkin onnistunut! Mukavaa viikonloppua myös muille Ilosaareen saapuville!


Mitä mieltä rokkikynsistä? Onko muilla suuntana Joensuu ja Ilosaarirock?

OPI - Where Did Suzi's Man-Go?
Gina Tricot - White
China Glaze - Liquid Leather
El Corazón - Cosmos
Nail Vinyls

11/20/2015

Mun täytyy kävellä näin

Anssi Kela - Nummela

Lokakuun alkupuolella oli Joensuussa Anssi Kelan keikka. Nummela on mielestäni yksi parhaita suomalaisia albumeita ikinä, mutta ikinä en ole silti Anssi Kelaa päässyt livenä katsomaan. Kun nyt pyydettiin mukaan, oli vastaus iso KYLLÄ. Joskus koko Nummela -levy meni ulkoa, mutta nyt mielessä ovat pysyneet lähinnä Nummela, Mikan faijan BMW, Kaksi sisarta ja Puistossa. Parasta onkin se, että keikalla kuultiin edellisestä neljästä mainitusta kolme! Mikan faijan BMW oli itselleni yllätyslisä settilistaan. Vaikka tunsin Kelan kappaleista ehkä 50%, ei fiilis keikan aikana laskenut silti missään vaiheessa. Anssilla vaan on sitä karismaa ja tunnelmaa parantaa hurjasti se, että yleisölle välittyy todellakin se, että kuinka paljon Anssi esiintymisestä nauttii. Lisäksi keikan lopuksi yleisölle osoitetut kiitokset kuulostivat täysin vilpittömiltä, koska kiitokset suunnattiin yleisölle yleensä sen sijaan, että olisi kiitelty "Joensuun Kerubin yleisöä parhaaksi ikinä". Toimiva ratkaisu. Kelahan on nyt lyönyt todella läpi myös somen puolella, varmasti paljon on kiittämistä Vain Elämää -formaatista, mutta kyllä se herran persoona taitaa olla se tärkein asia.



Tein kynsien suhteen jotain, mitä en ollut ikinä ennen kokeillut. Poistin edellisten lakkausten jäljiltä lakkaukset vain kahdesta kynnestä ja jätin loput ennalleen. Entiset mustat kynnet olivat vielä niin hyvässä kunnossa, että ei olisi ollut järkeä vaihtaa lakkaa uuteen. Musta oli kuitenkin selvä valinta Anssi Kelan keikalle, eihän sitä liian räikeitä värejä uskaltaisi käyttääkään. Inspiraatio aksenttikynsiin lähti Nummelan kannesta. Joten nopea liukuväri pari tuntia ennen keikkaa toimi tällä kertaa. Pitäisi muuten hankkiutua eroon tästä tavasta lakata kynnet keskellä päivää, se kun tuppaa tekemään kynsien ruttuuntumisesta todennäköisempää.



Kovin kekseliääthän nämä kynnet eivät ole, mutta teemakynsiä tehdessä onkin tärkeämpää, että ne toimivat tarkoituksessaan. Eli keikkakynsinä nämä kyllä menivät. Nummela -teeman mukaisesti tuohon aksenttikynsiin olisi voinut vielä ajatella esimerkiksi jonkinlaista varjokuvaa vaikkapa kävelevästä miehestä.


Seuraatteko te Anssi Kelaa Facebookissa?

China Glaze - Liquid Leather
El Corazón - Cosmos
Essie - Tart Deco
OPI - I Just Can't Cope-Acabana
_________________________________________________________________________


On the start of October there was a Anssi Kela -concert in Joensuu. I think that the album Nummela is one of the best Finnish albums ever, but still I haven't been able to go to a Anssi Kela -gig before this one. So when I was asked to go, the answer was a big YES. When I was younger I knew all the lyrics from Nummela, but now I can only remember Nummela, Mikan Faijan BMW, Kaksi sisarta and Puistossa. The best thing is, that on the gig three out of these four songs were played! Mikan Faijan BMW was such a surprise for me. Even though I knew about 50% of the songs that were played, the feeling during the gig didn't go down in any point. Anssi just has got charisma and it really improves the atmosphere that the audience can truly see how much Anssi is enjoying being on the stage. In addition it was really smart to thank the audience overall and not say that "Joensuu's Kerubi was the best audience ever". Good solution. Kela has really become a huge name in the social media, I'm sure that Vain Elämää has something to do with this, but I also think that Anssi's character is the most important thing.

I did something with my nails that I hadn't tried ever before. I removed only two nails from the last nail art I had done and left the others be. The old black nails were still in good condition, that it made no sense to change them to new. Black was a obvious choice for these nails for the Anssi Kela -gig, I wouldn't even dare to use any bright colors. Inspiration for the accent nails came from Nummela's cover. So a quick gradient few hours before the gig worked this time. I should really stop doing nails in the middle of the day, it makes the risk of spoiling the nails bigger.

These nails aren't that clever, but with themed nail art I think it's more important to make them work in their purpose. So these were okay as concert nails. According to the Nummela -theme I could have thought of some kind of a silhouette of a walking man to the accent nails. Do you follow Anssi Kela on Facebook?
_________________________________________________________________________

3/05/2015

#ablecs15 Week 4: Sporting


Nyt kun Joensuussa ja Kontiolahdella on päällä tämä ampumahiihtohullutus, niin on vaikea edes kuvitella tekevänsä kynsiä millään muulla urheiluteemalla. Katjamaria ehti jo julkaista kynnet tällä Kontiolahden teemalla ja itsekin otin käyttöön samat värit, koska ne löytyvät Kontiolahti Biathlonin logosta.

Koko kynsiasia lähti liikkeelle tuosta nimettömän ampumahiihtomiehestä. En ole ihan varma, että näyttääkö tuo mies nyt kovin hiihtäjältä ase selässä vai sauvakävelijältä jonka selässä on ongelmia. Mutta siinä se nyt on. Tuon miehen kaveriksi halusin vähän väriä, joten siksi valitsin tuo "Kontiolahden värit". Raidat on tehty teippaamalla ja vähän tuntuu siltä, että tein nuo raidat vähän turhankin vaikean kautta, kun jouduin tekemään raidat yksi kerrallaan.



Sitten ihan muuhun aiheeseen. Kynsiblogeissa näkyy yhä enemmän postauksen lopussa kuva käytetyistä lakoista ja tarvikkeista. Pitäisittekö te enemmän sellaisista kuvista ja listoista vai pelkästä listauksesta? Kumpi on kätevämpi ja parempi?


Mitä tykkäätte tällaisista sporttikynsistä?

Gina Tricot - White
OPI - Where Did Suzi's Man-Go?
OPI - Keeping Suzi At Bay
Peggy Sage - Océane
China Glaze - Liquid Leather
Nail Tapes
_________________________________________________________________________


Now that Joensuu and Kontiolahti are full of the biathlonmadness, it's hard to even think about doing this nails about something else than biathlon theme. Katjamaria already posted her own nails about this same subject and I also took those same colors to use since they're the colors of the Kontiolahti Biathlon logo.

This whole nail art started from that man in my ring finger. I'm not completely sure if that man looks more like a skier with a gun on his back or a nordic walker with a back problem. But anyway, there he is. I wanted some color to go with that man and that's why I chose the "Kontiolahti colors". Those stripes are made with nail tape and I'm feeling that I did them a bit too difficult since I needed to do the stripes one at a time.

Then to something completely different. In nail blogs there are more and more pictures at the end of the posts showing what nail polishes and other supplies were being used. I was wondering if you thought that's better than just a list? List or a picture or both? Which way is the best?
_________________________________________________________________________

1/27/2015

As Seen On TV: Old Favorite


Old Favorite: Gilmore Girls

Vanha suosikkisarja oli helppo valita. Gilmoren tytöt on se sarja mistä dvd-boksien keräilyni alkoi joskus lukion alussa seurattuani sarjaa jo yläasteella. Olen katsonut sarjan seitsemän tuotantokautta niin monta kertaa, että ensimmäisten kausien dvd -levyistä alkaa kuoriutua päällysosa pois. Sarja on tullut niin tutuksi, että vuorosanatkin alkavat tulla muistista. Sarja kertoo äidistä ja tyttärestä, Lorelaista ja Rorysta. Lorelai sai Roryn 16-vuotiaana, sarjan alkaessa Rory on juuri samassa iässä. Sarja seuraa tämän parin elämää siihen asti, että Rory valmistuu yliopistosta.

Gilmoren tytöt on itselle sellainen sarja, joka tuo turvaa vaikka minkälaisessa tilanteessa. Se voi kuulostaa tyhmältä, mutta ainakin tästä sarjasta tiedän aina, että mitä on tulossa ja mitä seuraavassa jaksossa tapahtuu. Joten kun joku stressaa tai kun vaikka muutin toiseen kaupunkiin opiskelemaan, Gilmoren tytöt toi turvaa ja kotoisaa oloa. Sarjan perinteiseen logoon kuuluu sarjan nimi ja sen taustalla olevat puun lehdet, jotka menevät liukuvärinä syksyisen punaisista ja oransseista vihreisiin ja keltaisiin lehtiin. Siksi valintani kynsille on syksyinen liukuväri lehtineen.



Tämä lakkaus on toteutettu melkein pelkästään KIKOn lakoilla. Ihan pohjalla on L'Orealin Lemon Meringue, mutta muut värit ovat KIKOn. Mielestäni liuku onnistui tällä kertaa kovin sulavasti. Kynnen juuressa on Poppy Red (640) KIKOn 2013 kevään Sugar Mat eli tekstuurikokoelmasta. Voin heti tässä vaiheessa sanoa, että kaikenlainen kimalle kynsinauhoilla ja sormilla johtuu tästä lakasta. On kuulkaa hienoa hinkata heti kovettuvaa tekstuuriefektiä pois kynsinauhoilta, huhuh. Poppy Redin jälkeen tulee Peach Rose (358) ja viimeisenä Canary Yellow (355). Kuten aikaisemminkin olen todennut, niin KIKOt toimivat hienosti liukuvärin tekemisessä, ne peittävät nopeasti ja liukuvat nätisti. Kuten kynsien pituudesta näkyy, niin ehdin tehdä nämä kynnet varastoon jo ennen tätä kynsien katkeamista.

Water decalsit on saatu Born Pretty Storesta (-10% alennuskoodi: K2G10) testiin. Nämä olivatkin taas vaihteeksi hyvälaatuisia siirtokuvia, niitä ei tarvinnut leikata itse muotoon ja peittivätkin hienosti. Lisäksi näiden decalsien arkki oli tuplasti tavallista suurempi eli näitähän riittää vielä tulevaisuudessakin.




Onko Gilmoren Tytöt teille tuttu sarja? Entä mitä mieltä olette kynsistä?


L'Oreal - Lemon Meringue
KIKO - Poppy Red (640)
KIKO - Peach Rose (358)
KIKO - Canary Yellow (355)
Water Decals*
_________________________________________________________________________


It was so easy to choose my old favorite series. The Gilmore Girls in the tv-show that started my dvd -collection. I have watched those seven seasons so many times that I can remember the lines and the top of the dvds has started to fall off. The series is about Lorelai and Rory, mother and daughter. Lorelai got Rory when she was only 16 years old and the show starts when Rory is at the same age. Gilmore Girls follows the life of these two until the point when Rory graduates from university. Gilmore Girls is that kind of series that brings me safety in all kinds of situations. Since I have been watching it this long and I know the series so well, it always makes me feel safe and at home. To the series' original logo there's trees with red, orange, yellow and green leaves. That's why I made these autumn nails in honor of the Gilmore Girls.

I made these nails almost only with KIKO's polishes. On the bottom there's L'Oreal's Lemon Meringue. I think that the gradient went really well this time, KIKO's polishes always seem to be good for gradients. The red one is Poppy Red (640), a texture polish from spring 2013 Sugar Mat -collection. I can say that using a fast drying texture polish was so great when I needed to clean my cuticles and fingers..well, enough time and I got it all off. After Poppy Red there's Peach Rose (358) and finally Canary Yellow (355). 

The water decals I have gotten from Born Pretty Store (-10% discount: K2G10). These decals worked great, I didn't need to cut them to shape and they covered the polishes underneath nicely. There's also more decals in this compared to the normal amount. 
_________________________________________________________________________

10/30/2014

Halloween Tutorial



Irrotellaan nyt tällä Halloween -teemalla ihan kunnolla kun kerran innostusta riittää. Näiden kynsien jälkeen luvassa vielä tämän viikon haaste eli Trick or Treat ja sitten rauhoitutaan taas ensi syksyyn asti. Eli toivottavasti vielä jaksatte, näiden kynsien piirtely on ollut allekirjoittaneest todella hauskaa :)

Nämä kynnet eivät yhtenäisyydeltään ole oikein onnistuneet, niiden yhteiset piirteet ovat lähinnä väreissä. Eli melkoinen kasa Halloweenia. Ainut ajatus ennen lakkaamisen aloittamista oli tehdä perinteinen kurpitsa, loput kuviot tulivat sitten pikkuhiljaa.


Perinteiset Halloween -värit olivat tänä vuonna selvästi China Glazen Liquid Leather ja Riveting. Riveting on ainoita selvästi oransseja lakkojani ja on se kyllä kaunis. Ihan 100% oranssia lakkaa ole tarvetta ostaa, en kuitenkaan käyttäisi sitä kuin juuri Halloweenina tai tehosteena pieninä määrinä. Muita käytettyjä lakkoja olivat tällä kertaa KIKOn Peach Rose ja Rimmelin Hot White Love. Ja ainiin, täällä edelliset Halloween -kynnet hämähäkeillä ja seiteillä varustettuna.

Luut

Tarvitset: oranssi ja valkoinen kynsilakka, sivellin, pohja- ja päällyslakka

1. Lakkaa kynnet valitsemallasi värillä pohjalakan päälle, itselläni oranssi.
2. Vedä siveltimen avulla valkoisella kynsilakalla viivoja paikkoihin, mihin haluat luut.
3. Lisää viivoihin kaksi palloa kumpaankin päähän ja vahvista tarvittaessa lisäkerroksilla valkoista väriä. Lisää päällyslakka kuvion hieman kuivuttua.

Kurpitsa

Tarvitset: musta, oranssi ja vaaleampi oranssi kynsilakka, sivellin, pohja- ja päällyslakka.

1. Lakkaa kynsi mustalla lakalla pohjalakan päälle. Rajaa vaaleammalla oranssilla lakalla kurpitsan silmät, nenä ja suu. Väritä rajauksien sisäpuolet.
2. Vahvista väritystä uudella kerroksella tarvittaessa.
3. Lisää tummemman oranssilla lakalla väriä silmien, nenän ja suun rajoihin. Lisää päällyslakka kuvion hieman kuivuttua.

Mitä te tykkäsitte taas yksistä Halloween -kynsistä? Mitä kuvioita te valitsisitte omille Halloween -kynsillenne?

China Glaze - Liquid Leather
China Glaze - Riveting
KIKO - Peach Rose (358)
Rimmel - Hot White Love
Mereneid Finesse 2/0 (brush)

_________________________________________________________________________

Still enjoying the Halloween theme. One more set of Halloween nails after these, then I'll relax from this theme until next year. These nails don't have an obvious theme other than Halloween. I think these nails have quite many Halloween things in them: bones, pumpkin, bat..My polishes of choise this Halloween seem to be China Glaze's Liquid Leather and Riveting. I also put together some tutorials, hope you like them.

Bones
You'll need: orange and white nail polishes, a brush, base- and top coat.

1. Paint your nails with the base coat. Paint your nails with the polish of your choice (mine is orange).
2. Use the brush to draw straight white lines where you want the pictures to go.
3. Add two balls to the both end of the lines. If necessary, add more white to strenghten the pictures. Let the pictures dry a bit, then add the top coat. 

Pumpkin
You'll need: black, orange and a lighter orange nail polishes, brush, base- and top coat.

1. Paint your nails with the base coat. Paint your nail with the black nail polish. Use the lighter orange polish to draw the pumpkin's eyes, nose and mouth. Color the insides of the parts.
2. If necessary, add more polish to strengthen the parts.
3. Add the darker orange polish into the eyes, nose and mouth. Then add the top coat when the pictures have dried a bit.
_________________________________________________________________________

10/04/2014

#ablecaw14 Week 3: The Heart Of Autumn


Syksy on periaatteessa helppo aihe inspiroitua, mutta ongelma onkin sitten se, että niissä kynsissä olisi jotain erikoisempaakin. Tällä kertaa sitä erikoista elementtiä ei näihin nyt kyllä tullut. Ainakin olen saanut taas harjoitusta liukuvärjäyksessä, mikä kyllä omasta mielestäni onnistui harvinaisen hyvin. Lisäksi KIKOn lakat toimivat tässä tarkoituksessa ihan huikean hyvin. Värivalinta on ehkä vähän turhan lämmin omaan tyyliin, mutta silti näistä kyllä tykkäsin. Tulipa taas tehtyä jotain erilaista.

Leimauksessa käytin pitkästä aikaa Apipilan 01 by MiMax -laattaa, mistä nappasin alarivin yksittäisen vaahteranlehden. Ehkä nämä kynnet ovat väreiltään ja leimauksiltaan vähän turhan paljon syksyä alleviivaavat, mutta tajuaapa varmasti mistä näissä on kyse. 


Tässä olikin sitten taas yhden viikon haasteet, ensi viikolla siirrytään teemoihin Play That Song ja Negative Space. Nämä ovat kyllä mielenkiintoiset haasteet, hauska nähdä mitä näistä ihmiset keksivät. Mitä te piditte tästä syksyteemasta? :)

Sally Hansen - Nail Rehab
KIKO - Canary Yellow (355)
KIKO - Peach Rose (358)
Konad - White
Apipila 01 by MiMax
_________________________________________________________________________

This is the final challenge theme for the week three. The theme was The Heart Of Autumn. It's pretty hard to think something that hasn't been done before (or at least 1000 times before), but this time I kind of went with something pretty obvious. But I got to practise my gradient so everything's good. These KIKO's I used to make these nails were really good and the gradient almost made itself. 

I stamped these images from Apipila 01 by MiMax -plate. Although these nail are a bit too warm for my normal style, I ended up really liking these. What do you think about these nails? :) 
_________________________________________________________________________

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...