2/19/2015

#ablecs15 Week 2: Matched to an Outfit


Tähän haasteeseen olisi ollut vaikka kuinka vaihtoehtoja, kiitos alkuvuoden palkintogaalojen. Harmi, että Oscarit ovat vasta tulossa. Tällä kertaa valitsin kuitenkin Portia de Rossin asun People's Choice Awardseista tältä vuodelta. Rossi oli pukeutunut siniseen jumpsuitiin joka oli vartalonmyötäinen ja edestä sekä takaa todella avoin. Tätä asua ei ole lehdistössä kehuttu, mutta sen kuviointi näytti siltä, että siitä saa aikaiseksi mielenkiintoiset kynnet. Kuvan puvusta pääset katsomaan täältä.

Kynnet jotka asusta tein eivät nekään saisi lehdistöltä kamalasti kiitosta, mutta tuli ainakin inspiroiduttua taas ihan uudenlaisesta asiasta. Nappasin jumpsuitin värit ja kuviot ja siirsin ne kynsille. Käytin pohjalla OPIn Bubble Bathia, joka vaati tähän lakkaukseen jo kolme kerrosta ollakseen edes melko peittävä. Bubble Bath on nude jelly, joten kovin hyvää peittävyyttä ei siltä tietenkään voi odottaa. Nudena tämä oli kuitenkin juuri sopiva näihin kynsiin, joissa oli tarkoitus tuoda esille myös puvun avoinaisuutta.



Toisena lakkana on OPIn Keeping Suzi At Bay, joka oli lähinnä puvun sinistä. Ihan yhtä kirkas se ei kuitenkaan ole. Kynsiteippiä näihin kynsiin meni reippaasti. Tällä hetkellä käytössä oleva rulla alkaa olla lopussa, joten teippi on vaikeakäyttöisempää kun se koko ajan hakeutuu rullalle eikä pysy suorana. Miten te tässä tilanteessa toimitte, annatteko lopun teipin olla vai kestättekö vaan jatkuvan rullaantumisen? Ehkä pitäisi itsekin siirtää tuo ihan perinteiseen teippirullaan säilöön, siinä ainakin yksi pala ehtisi aina suoristua.

Omasta mielestäni kynsistä tuli ihan hauskat ja melko erilaiset verrattuna kynsiin joita tavallisesti tulee tehtyä. Tässä Matched to an Outfit -aiheesta näkisin myös ainesta teemaviikkoon, laitetaan idea talteen. Ainiin..blogin sivupalkkiin on ilmestynyt diashow "Nail Mail" eli siinä näkyy aina kuvia uusimmista ostoksistani kynsimaailmasta, aina kun ne eivät erikseen postauksiin pääse vähään aikaan.


Mitä te näistä kynsistä ajattelette?

OPI - Bubble Bath
OPI - Keeping Suzi At Bay
Nail Tapes
_________________________________________________________________________

I could think of so many beautiful dresses for this challenge theme thanks to all the galas. It's too bad that the Oscars aren't here yet. This time I ended up choosing Portia de Rossi's outfit from People's Choice Awards this year. Rossi was wearing blue jumpsuit which was quite tight and open from front and back. This outfit didn't get much praise from the press, but I think that the jumpsuit's pattern gives chances for intresting nails. You can check the outfit out from here.

I think that these nails wouldn't get too much compliments from the press either but at least I got inspired by a whole new thing. I took the colors and the patterns of the jumpsuit and transferred them to my nails. I used OPI's Bubble Bath on the base, it took three layers to get to this point. It's a nude jelly so you can't even expect more. As a nude this was the perfect polish for these nails where I wanted to show how open the outfit was. As the other polish I used OPI's Keeping Suzi At Bay which was closest to that blue I had. It isn't as bright, but it's okay. I used a lot of nail tape and my tape is starting to ran out and the tape is all curled up when I try to use it. It didn't make creating these nails too easy. How do you prevent that from happening? 

I think that these nails were quite fun and rather different compared to the nails I normally do. I could see a theme week happening about this Matched to an Outfit -theme. I need to start thinking about this..What do you think about these nails?
_________________________________________________________________________

10 kommenttia:

  1. Hyvin napattu idea ja toteutus on loistava! :)
    Mä näytän peukkua tuolle teemaviikkoidealle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! :) Hyvä tietää, pitää alkaa suunnitella tarkemmin ;)

      Poista
  2. Hihi, "Kynnet jotka asusta tein eivät nekään saisi lehdistöltä kamalasti kiitosta" :D You never know though! Jotenkin raikkaat kynnet ja hauska huomata, että vaikka itse inspisasu ei olisikaan kovin hurmaava, kynsistä voi silti saada jotain spessua ja jännää aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei voi tietää, mutta tämmönen epäilys vähän on :D Geometriset kuviot pelastaa aina :)

      Poista
  3. Hienot kynnet ja mahtava inspiraation lähde! Hassua, että mulle ei jotenkin tullut mieleenkään, että tähän teemaan olisi voinut tehdä kynnet muustakin kuin jostain OMASTA asusta :D Tää oliskin ollut hauskempi tapa ideoida kynsiä kuin oma vaatekaappi. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mä en taas ajatellut omaa vaatekaappia ollenkaan tässä haasteessa :D ehkä sieltäkin voisi jotain löytää kun nyt oikein ajattelee :)

      Poista
  4. Miä tykkään näistä ainakin ihan kympillä, tosi hauskan näköiset! Ja hyvin myös toteutettu tuo asuinspiraatio. :)

    VastaaPoista
  5. Oi, upeat lakkaukset! Tosi hyvin mukailevat tuota jumpsuitia :) <3

    VastaaPoista

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...