Aina kynsiä tehdessä katselen samalla yleensä tv-sarjoja, mutta tällä kertaa oli aikaa istuskella pidemmänkin aikaa ja päätin laittaa elokuvan pyörimään. Olen törmännyt ensimmäistä kertaa Nicholas Sparksin kirjoihin ja elokuviin nähtyäni kaikkien nyyhkyelokuvien äidin eli Notebookin. Sen jälkeen olen katsellut kaikki Sparksin kirjoista tehdyt elokuvat mitä eteen on tullut, tässä Netflix on ollut iso apu. Yleensä näihin elokuviin ei liity mitään vuosisadan parhaita näyttelijäsuorituksia tai yleensäkään mitään suuria ennalta-arvaamattomia juonenkäänteitä. Mutta katselen niitä silti, koska tähän mennessä ne ovat olleet ihan hyviä nyyhkyleffoja. Näitä kynsiä tehdessä taustalla pyöri Last Song eli viimeinen laulu. Ja kyllä - katselin todella elokuvan jota tähdittävät Liam Hemsworth ja Miley Cyrus. Ilman Sparksin leimaa en siis olisi mennyt tätä elokuvaa lähellekään. Vaikka tarina oli jälleen täysin arvattavissa ensimmäisestä kymmenestä minuutista eteenpäin ja näyttelijäsuoritukset olivat mitä olivat, niin elokuva oli selvästi Sparksin kirjoittama. Ja vaikka Notebookia ei voi mikään nyyhkyleffa ikinä päihittää niin onpahan nyt tämäkin Sparks nähty.
Lakkana on Color Clubin Halographic -kokoelman Eternal Beauty. Halographic -kokoelman lakkoja ei voi tarpeeksi hehkuttaa, ne ovat aivan pakkohankintoja jokaiselle. Upea holoefekti jokaisessa ja niin hyvälaatuisia. Kaksi kerrosta riittää ihan helposti ja vain yksi ohut kerroskin riittää peittämään kynnen jo melko hyvin. Leimat ovat MoYou Londonin Pro 08 -laatasta, leimauslakka perinteinen Konadin valkoinen. Sen kummempaa sanottavaa ei kynsistä tällä kertaa ollutkaan, ihana kun auringonvaloa alkaa olla niin pääsevät nämäkin lakat käyttöön! Alla oleva kuva on otettu suorassa auringonpaisteessa, ensimmäinen kuva taas perinteisesti valoteltassa.
En aio suositella teille tätä elokuvaa, mutta suosittelen sen sijaan tutustumaan Nicholas Sparksin tuotantoon jos surulliset tarinat vähääkään kiinnostavat. Ainakin siihen Notebookiin mikä kannattaa jo katsoa pelkästään Ryan Goslingin takia. Rohkaisen myös osallistumaan arvontaan mikä on vielä reilun päivän avoinna.
Color Club - Eternal Beauty
Konad - White
MoYou London - Pro 08
_________________________________________________________________________
When doing nails I always have some sort of tv series playing on the background. This time I had some extra time and decided to watch a movie instead. I have come across Nicholas Sparks' movies and books for the first time when I saw the mother of all sad and romantic movies, the Notebook. After that I have watched all of Sparks' movies I have come across, Netflix has been a great help in this. Normally there isn't any mindblowingly great actor performances and the story line is quite easy to figure out from the beginning. I still like to watch them since they're good in their own category. When making these nails I had the Last Song playing. And yes - I really watched a movie starred by Liam Hemsworth and Miley Cyrus. Without the contribution of Sparks I wouldn't have gone anywhere near this movie. Even though the plot was easy to guess and the acting was what it was, it was still obviously story made by Nicholas Sparks. And even though the Notebook can't be topped, I have now seen this.
I used Color Club's Halographic -collection's Eternal Beauty. You can't really compliment this collection's polishes too much, everyone should have those. Every single one of them has a great holographic effect and their quality is so great. They need about two layers to cover the nails pretty well. Stamping is from MoYou London's plate 08, stamping polish is the traditional Konad's white. I don't have much to say about these nails, I love that I can start using holopolishes again since there's more and more sunlight every day. The first photo is taken in a lightbox and the other in direct sunlight so you can see the holoeffect I'm talking about here. I'm not going to recommend you this movie, but instead I'm telling you should get to know Nicholas Sparks' books and movies if romantic and sad stories are something you like. At least you should watch the Notebook since Ryan Gosling is the lead actor in it.
_________________________________________________________________________
Ihanaa holoa ja kauniita lumpeita :) kivaa kun aurinkokin taas paistaa! ^^
VastaaPoistaKiitos paljon! :) Niin onkin, vihdoin!
PoistaOi että, ihanat lakkaukset! Noissa Color Clubin Halographiceissa on kyllä upea holoefeki <3
VastaaPoistaKiitos Nena Sofia! :) Ne on ihan huikeita lakkoja, jatkan hitaasti mutta varmasti projektiani kerätä ne kaikki talteen :D
PoistaSparksin kirjat on hyviä. Oon lukenu ne kaikki.
VastaaPoistaNe on kyllä ihan mukavaa ja helppoa luettavaa. Mikä on suosikkikirja? :)
PoistaIhanat kynnet! (:
VastaaPoistaKiitos kovasti! :)
PoistaKirjavinkki laitettu puhelimen muistioon ylös, kiitos siitä. Kaunis lakkaus ja oon samaa mieltä että vois se aurinko tulla!
VastaaPoistaToivottavasti tykkäät, itse olen ainakin ihan kevyenä luettavana tykännyt. Kiitos, onneksi päivät pitenee joka päivä! :)
Poista