On taas tullut aika tarkistaa kuluneen kuukauden lakkavalinnat. En halunnut nostaa esille uudestaan sellaisia lakkoja, joista olen erikseen jo tehnyt esittelypostaukset swatch -kuvineen, joten kaivoin esille tältä kuukaudelta aivan toisia kynsilakkoja. Lopuksi huomasin, että kaikki valintani olivat tällä kertaa melko värikästä sakkia eli vähän piristystä helmikuun alkuun.
Picture Polish - Shocked
Shocked on Picture Polishin tumma pinkki, hopeisella kimalteella varustettu lakka. Shocked on ilmestynyt vuoden 2013 Collaborations -kokoelmassa. Sen on suunnitellut Shatter Me Claire. Lakka vaatii kolme kerrosta peittääkseen kynnen kunnolla ja koostumukseltaan on melkein jelly. Ehkäpä siis laittaisin crellyn kategoriaan. Yleensä en enää sorru ostamaan pinkkejä lakkoja, mutta tämä on kyllä kannattava poikkeus tuohon asiaan. Lisäksi lakka sopi kuin nenä päähän tekemiini Sinkkuelämää -kynsiin.
KIKO - Poppy Red (640)
Poppy Red (640) on KIKOn Sugar Mat -kokoelmassa keväällä 2013 ilmestynyt tekstuurilakka. Vaikka lakan nimi viittaa punaiseen on se silti enemmän tumma oranssi punaisella vivahteella. Lakka on myös täynnä kimalletta. Tekstuuriefekti on Sugar Mat -sarjan lakoissa todella komea. Samalla myös lakan poistaminen on melkoinen homma kun tekstuuriefekti yhdistetään lakan sisältämän glitterin kanssa. Mutta lakka on niin kaunis.
China Glaze - Feel the Breeze
Feel the Breeze on melko uusi lakka, se ilmestyi viime kesän (2014) Off Shore -kokoelmassa. Lakkaa voisi kuvailla vaaleanpunaiseksi neonlakaksi. Lakan laadusta yllätyin erittäin positiivisesti, se peitti melkein täydellisesti jo yhdellä kerroksella ja oli muutenkin helppo käyttää.
_________________________________________________________________________
It's that time again to check out some polishes I used last month. I didn't want to pick those polishes from which I already showed swatches so I chose others.
Picture Polish - Shocked
Shocked is a dark pink polish with a lot of silver shimmer. Shocked was published in 2013 Collaborations -collection, designed by Shatter Me Claire. This polish takes three layers to become opaque. It's almost a jelly, but maybe I would put this as a crelly. I don't anymore buy many pink polishes but this polish was a great expection to that rule. This polish also fit so nicely in my Sex and the City -nails.
KIKO - Poppy Red (640)
Poppy Red (640) is a part of KIKO's Sugar Mat -collection, published in the spring 2013. It's a texture polish. It's name hints that this polish would be a red one, but I would say it's more a dark orange with a hint of red. This polish is also full of glitter. In the Sugar Mat polishes the texture effect is really great. That also makes removing this polish quite a job since it's textured and has so much glitter in it. But it's so beautiful.
China Glaze - Feel the Breeze
Feel the Breeze is pretty new polish from the summer 2014 collection Off Shore. You could say this polish is a light pink neon polish. I was positively surprised with the quality of this polish, it was almost completely opaque in one layer and was also easy to use.
_________________________________________________________________________
Mullakin on tuo Feel the Breeze ja ostin sen juuri helpon levittyvyyden vuoksi. Mutta mullapa se ei sitä ollutkaan. :D Ei se mikään mahdoton ole, mutta ei helppokaan. Liekö tuo oli sitten jokin maanantaiversio. :D
VastaaPoistaNo voihan nenä :( Ite ainakin olen ensimmäisen kokeilun jälkeen tyytyväinen, mutta katsotaan taas ensi kerralla uudestaan :D
Poista