1/20/2015

TOP 10 Nail Polishes of the year 2014


Sen lisäksi, että halusin koota vuoden lempparikynsiä niin teen saman myös kynsilakoille. Tässä listassa on vuoden 2014 kymmenen suosikkilakkaani ilman sen kummempaa järjestystä. Jatketaan kuvissakin jo polish of the month -postauksissa hyväksihavaittua linjaa eli kuva lakasta ja jostain lakkauksesta jossa se on esiintynyt. Kehtaan tämän vielä julkaista vaikka on maannut jo ainakin kuukauden luonnoksissa, onneksi on vielä tammikuu, voi laittaa viime vuoden koostepostauksia vielä ulos.



OPI - I Just Can't Cope-Acabana

Hyvin harvan "vuoden kynsilakat" -postauksen olen nähnyt missä tätä lakkaa ei olisi otettu mukaan. Ennen tätä lakkaa en tiennyt tarvitsevani keltaista enkä edes heti kun lakka ilmestyi. Aikani pohdittuani laitoin lakan tilaukseen ja ei ole tarvinnut katua. Hyvälaatuinen, juuri oikean sävyinen ja ihan ehdoton kokoelman kulmakivi. Brazil -kokoelmassa vuonna 2014 ilmestynyt, voin varauksetta suositella kaikille.



OPI - Mod About You

Elokuussa Rooman reissulta omaksi tuliaiseksi tuomani Mod About You osoittautui juuri omansävyisekseni lakaksi. Heti kovaan käyttöön joutunut lakka on osoittanut ansaitsevansa paikkansa kokoelmassa muutenkin: lakka peittää reilulla kahdella kerroksella eikä valu kynsinauhoille. 


OPI - My Vampire Is Buff

Tämä lakka ei ole sävyltään kovin erikoinen, mutta jokaisessa kynsilakkakokoelmassa pitää olla yksi tällainen nude, minulla se on tämä. Klassinen lakka toimii jokaisessa tilanteessa ja syksyn alussa tuntuikin siltä, että käyttöä kertyi vähän liikaakin. Lakka ilmestyi Euro Centrale -kokoelmassa 2013.



OPI - Love. Angel. Music. Baby.

Jälleen lakka, joka on näkynyt monella, monella listalla. Satiinipintaiseksi kuivuva kultainen lakka vuoden 2014 Gwen Stefani -kokoelmasta. Lakan sisarus on saman merkin This Gown Needs a Crown, jonka hankin myös loppuvuodesta. LAMB on kovin monikäyttöinen ja kaunis. Toimii onneksi myös päällyslakan kanssa satiinipintaa kiiltävämpänä loppuratkaisuna.


Zoya - Dream

Noniin, yllättyikö joku nyt muka oikeasti? Kolmesta viime vuonna hankkimastani Zoyasta tuli varmaan vuoden ja ehkäpä koko kokoelmani suosikkeja. Kun joulun aikaan huomasin, että Dream alkaa käydä vähiin, säikähdin todella. Joudun ehkä oikeasti hankkimaan varapullon, millaisia en kyllä normaalisti harrasta. Dream ei ole mikään tavallinen sininen glitterlakka vaan holo -efektillä varustettu sininen, joka on siis yhtä helppo ottaa kynsiltä pois kuin tavallinen lakka. Eli glitteriäkin enemmän kimalteleva sininen ilman glitterlakan poisto-ongelmia. Jos jollain tätä ei vielä ole, niin äkkiä tilaukseen, ette pety vaikka siniset eivät olisikaan tavallinen lakkavalinta. Dream on kotoisin vuoden 2013 Zenith -kokoelmasta.


Zoya - Aurora

Jälleen iso yllätys, eikö? Aurora on aavistuksen verran Paytonia vaaleampi tapaus. Jälleen Dreamin hyvät puolet, mutta eri sävyssä. Dream, Aurora ja Payton ovat jokainen koostumukseltaan melko paksuja, mikä aluksi vähän yllätti, mutta tätäkin ominaisuutta oppi nopeasti käsittelemään. Allekirjoitan tästä samat jutut, eli lisätkää siihen samaan tilaukseen tämäkin. Vaikka voisi kuvitella, että nämä lakat olisivat ilmestyneet samassa kokoelmassa, niin näin ei ole. Aurora on vuoden 2012 Ornate -kokoelmasta.


Zoya - Payton

Hmm, mitäpä tähän ylistykseen voisi vielä lisätä? Tilaukseen, tilaukseen! Aluksi mietin, että teinkö virheen tilatessani sekä Auroran ja Paytonin kun näyttivät pulloissa niin samoilta. Kumpaakin kokeiltuani selvisi, että kummankin omistamisessa ei ole mitään pahaa vaan sävyissä on kynsillä selvä ero. Tästä syystä onkin aina helppoa päättää kumpaa lakkaa käyttää. Tämä lakka on samasta kokoelmasta Dreamin kanssa eli Zenith 2013.  


China Glaze - At Vase Value

Listan ainut China Glaze. Tämä kertoo varmaan siitä, että China Glaze ei ole enää niin suosikkimerkkejäni kuin aikaisemmin. Onhan niitä vielä laatikossa, mutta harvemmin ostan enää merkin lakkoja. At Vase Value on ilmestynyt kevään 2014 City Flourish -kokoelmassa, mistä hankin toisen kokoelman setin. Suurimpaan käyttöön kokoelmasta jäi juuri tämä lakka. Kirkas, mintun ja vaaleansinisen välistä oleva sävy on helppo yhdistää vaikka minkälaisiin lakkauksiin ja antaa raikkaamman vaihtoehdon muiden minttusävyjen tilalle.



Dollish Polish - Expecto Patronum

Rakas Harry Potter -lakkani, I Love Me -messuilta tehty, suunniteltu huippuhankinta. Mintunvihreällä, vaalealla pohjalla erilaisia vihreitä glittereitä. Väri ja nimi kolahtavat todella. Lakka on ilmestynyt Movie Series -kokoelmassa. Lakka on listani ainut virallinen indie, mutta vuoden aikana indielakkoja on kyllä kertynyt varastoon paljon. 

Löytyykö listalta omia suosikkejanne? :)
_________________________________________________________________________

These polishes are my top10 polishes of the year 2014. From OPI I chose I Just Can't Cope-Acabana, Mod About You, My Vampire Is Buff and Love. Angel. Music. Baby. 

I Just Can't Cope-Acabana is just the right shade of yellow. This polish came out in the 2014 Brazil -collection and at first I didn't get this. But when I did, I didn't have to regret my decision at all. The quality of this polish is also great.
Mod About You came from my trip to Rome on August. This is just the right shade of polish for me since pastels are my favorites. Mod About You takes about two layers to become opaque.
My Vampire Is Buff is my nude of choice. Some time in the fall I was thinking if I was using this polish even a bit too much. This polish is from Euro Centrale -collection 2013.
Love. Angel. Music. Baby. is from Gwen Stefani 2014 -collection. This polish is a sibling-polish to the older This Gown Needs a Crown I also got last year. LAMB has a satin finish but works great also with top coat.

Zoya's Dream is truly a dream. It has the upsides of glitter polishes without the pain of taking glitters off your nails. Dream is a polish that everyone should have. It's holographic so it shines and shines. You don't even need to have the right lightning since this polish is ready to shine. From the Zenith 2013 -collection.
Zoya's Aurora is really the same polish as Dream but in different color. Aurora is from 2012 Ornate -collection. You also need this polish! 
Zoya's Payton is Aurora with a darker shade. First I was thinking if I really needed these both, but after trying them I saw that the shades of these two were different.

China Glaze's At Vase Value was the only China Glaze on my list. I think that this tells a story of it's own, but let's focus on this polish instead. At Vase Value is part of City Flourish 2014 -collection from which I bought as much as six polishes. This polish gives a nice 
_________________________________________________________________________

10 kommenttia:

  1. Voi voi, nuo Zoyat mielelläni kyllä omistaisin, mutta ne ovat vain jääneet hankkimatta huonon saatavuuden vuoksi. Ainoa itseltä löytyvä lakka on tuo My Vampire Is Buff ja olen kyllä samaa mieltä sen ihanuudesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä ehdottomasti hankkimisen arvoisia! :) Buff on kyllä erityisen hyvä peruslakka omassa laatikossa :)

      Poista
  2. Ite en omista ainuttakaan näistä. Copacabana-lakka ja Expetro Patronum on himottaneet jo pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä kumpaakin, etenkin Cope-Acabana on sellainen, mitä ehkä kuvittelee ettei tule käytettyä, mutta kyllä se laatikosta useasti nousee kun sen kerran hommaa! :)

      Poista
  3. Mun kokoelmasta ei löydy yhtäkään näistä, mikä luultavasti vain kertoo oman kokoelmani huonosta laadusta ja sekavuudesta, eikä näistä lakoista mitään. Kaikki vaikuttavat herkuilta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En voi kun lämpimästi suositella näistä jokaista! :)

      Poista
  4. Expecto Patronum <3
    Okei, onhan listalla pari muutakin suosikkia, kuten Cope-acabana ja LAMB. Dreamia himoitsen edelleen kovasti, mut kun se pirulainen on niin kallis.. Ja Mod About You! Juuri sellasen kylmän vaaleanpunasen tarvisin 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, löytyhän sulle niitä muitakin suosikkeja tuolta listalta Expecto Patronumin lisäksi ;)

      Poista
  5. Ei mun varmaan tarvii noista Zoyista sanoa mitään, tiedät kyllä varmasti, mitä mieltä niistä oon. ;D

    Tuon Cope-acabanan olisin varmaan laittanut omalle listalle jos se ois minkä vaan muun värinen kuin keltainen noilla samoilla ominaisuuksilla. En tykkää keltaisesta pelkältään kynsillä, joten ihan vaan siitä syystä en sitä sinne laittanut, mutta todella toimiva tapaushan se on ja ihan huippulaatuinen. :) Jostain syystä LAMB eikä muuten This Gownkaan sytyttäneet minua sen kummemmin ja oon myynytkin ne molemmat pois. Tykkäsin enemmän Sally Hansenin Satin Glam sarjan "kultaisesta" Go Goldista, joka ei kyllä oo oikeestaan kultainen ollenkaan mutta kuitenkin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, no ainakin meillä meni varmaan noiden Zoyien suhteen ihastus samaan osoitteeseen, muuten ei sitten niinkään :D Mä en ole edes tuohon Sally Hanseeniin sen enempää tutustua, pitääkin ihan mielenkiinnosta googletella :)

      Poista

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...