1/07/2015

Snow Flaking Way



Sovitaanko vaikka niin, että tämän vuoden uuden vuoden lupaukseni on täyttää blogia enemmän swatcheilla laatikkoni erikoisimmista tapauksista? Tässä on KBShimmerin Snow Flaking Way. Lakka on ilmestynyt Winter 2013 -kokoelmassa. Lakka kotiutui syksyisestä Harlow & Co -tilauksesta.


Lakalla on violetti pohja, joka sisältää pyöreitä glittereitä, tikkuja ja hex -glittereitä. Pyöreät ja lumihiutaleen muotoiset glitterit ovat holoefektillä varustettuja, joten oikeassa valossa kimallus on komea. KBShimmerin omillakin sivuilla mainitaan, että lumihiutaleet ovat muita painavampia joten ne tuppaavat valumaan pullon pohjalle. Siksi pulloa pitää vähintäänkin ravistaa ennen käyttöä, jotta lumihiutaleitakin saa kynsille. Itse ravistin pulloa kerran ja lakatessa käytin sivellintä mahdollisimman syvällä pullossa, tällä yhdistelmällä sain hiutaleet nousemaan. Toisaalta pulloni on vielä niin täynnä, että tätä voi odottaakin.


Koska lakan pohja koostuu violetista jellysta, kannattaa lakka kerrostaa toisen lakan päälle. Näissä kuvissa lakkaa on kynsillä neljä kerrosta plus päällyslakka ja kynsi paistaa yhä alta. Ensi kerralla isken siis varmasti jonkin kivan tumman violetin lakan alle, ehkä OPIn Viking In A Vinter Vonderlandin. 

Mitä tykkäätte tästä lakasta?

KBShimmer - Snow Flaking Way
_________________________________________________________________________

Let's agree that my New Year's resolution is that I'm going to do more swatching about the special polishes in my collection, shall we? This polish is KBShimmer's Snow Flaking Way. Snow Flaking Way came out on the Winter 2013 -collection, I bought this last fall from Harlow & Co. This polish has a violet base that contais round, stick and hex -glitters. Also some shaped like snowflakes. The snowflake and round ones are holographic so in the right lightning they look really nice. On the KBShimmer website they also mention that snowflakes are heavier than other glitters so they fall to the bottom of the bottle. You should shake the bottle before use and maybe even keep it upside down for some time. I shaked the bottle and used the brush as down the bottle as I could. My bottle is quite full though, that can have something to do with it.

Because of the base of the polish is violet jelly, you should think about layering this polish on top of some else polish. I have four layers of this polish plus top coat and you can still see my nails from under it. Next time I'm surely going to put some nice, dark violet polish under this. Maybe OPI's Viking In A Vinter Vonderland. What do you think about this polish?
_________________________________________________________________________

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...