_ _ _ _ _ _ _ _ _ _
Toisen lakkalaatikolla -sarjassa käydään tutustumassa kynsi- ja kauneusharrastajien kynsilakkakätköihin ja kynsiharrastukseen. Tänään kuullaan enemmän Fani's Nails and Life -blogin Fanin kokoelmasta.
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _
Miten säilytät kynsilakkojasi?
Säilytän kynsilakkojani Alex -lipastossa. Tästä ei ole edes kauaa, kun tilasin Helmereiden tilalle sekä ison, että pienen Alexin. Isoon pääsivät kaikki värilakkani. Alimmassa laatikossa Opit, Zoyat & A-englannit, toisessa Chinat, Essiet, Color Clubit ja muutama sekalainen merkki, kolmannessa kaikki markettilakat toisella puolella ja toisella kaikki rakkaat Indieni, neljännessä on koko Essencen kokoelma( kaikki värilakat ), sekä muita Essencen lakkoja. Koitan pitää lakkani aina järjestyksessä, mutta yleensä se ei onnistu.
Miten säilytät muita kynsilakkaharrastukseen liittyviä tarvikkeita kuten leimauslaattoja, siveltimiä, koristeita jne. ?
Koristeet ovat isossa Alexissa viidennessä laatikossa, leimauslakat, laatat ja tarvikkeet olen sijoittanut pienempään Alexiin. Siveltimet on kipossa pöydällä ja kaikki muu sekalaisesti jossain laatikossa. Nyt kun olen saanut lakat tarkkaan järjestykseen on seuraavana koristeiden vuoro.
Viekö tämä kokonaisuus paljon tilaa?
Kokonaisuus vie jonkin verran tilaa. Meillä on kauhean huonosti rakennettu olohuone, mutta olen siitä saanut silti nurkan itselleni, vaikka tilaa on vähän. Toki voisin sijoittaa nämä makuuhuoneeseen, mutta olisi tylsä olla siellä yksin, joten tämä on tällä hetkellä hyvä näin.
Haluaisitko tehdä säilytysjärjestelmääsi muutoksia? Millaisia?
Tällä hetkellä en mitään suurempaa muutosta haluaisi, mutta aina olisi jotain pientä, jota haluaisin muokata. Seuraavaksi aion hankkia kaikkiin laatikoihin korit ja pöydälle myös muutaman säilytyslaatikon.
Ovatko nämä muutokset haavetasolla vai toteutumassa?
Osa on toteutumassa ihan lähiaikoina, mutta suurin osa on vasta ajatuksena päässä. Toki kun saan inspiksen ja tiedän mitä haluan on se saatava heti. Olen hyvin malttamaton. Voi kun osaisin vain haaveilla, eikä kaikkea pitäisi aina saada / toteuttaa.
Missä tavallisesti lakkaat kyntesi?
Hmm. Ne pitäisi lakata työpöydän ääressä.. Myönnän, en ole kertaakaan lakannut siinä kynsiä. Lakkaan ne siis aina sohvalla ja rahin päälle kasaan kaikki tarvikkeet. Samalla katselen televisiota. Olen myös tehnyt tavan, että lakkaan kynnet aina illalla.
Montako kynsilakkaa sinulla suunnilleen on?
Niitä taitaa olla pikku hiljaa lähemmäs 800. Tiedetään herranjumala! Pitäisi oikeasti karsia rankalla kädellä pois. Mä en itse siihen pysty vaan tarvitsen jonkun kaverin avuksi. :D Hjälp!
Mitkä lakat ovat kokoelmasi helmiä?
Opin vanhemmat glitterit ja kaikki omistamani HTF-lakat. Indiet ovat myös minun vauvojani! Ainiin ja tietenki Color Clubin kokonainen holokokoelma.
Onko kokoelmassasi hirvityksiä? Mitkä ne ovat?
En sanoisi hirvityksiä, mutta uskon että sellaisia mitä en tarvitse ja mistä voisin hyvin luopua. Toki välillä on niitä aivan kamaliankin ollut, mutta ne olen suoraan laittanut eteenpäin. :)
Mikä olisi lakka minkä ehdottomasti hankkisit jos se olisi mahdollista?
Tästä listasta tulisi pitkä jos listaisin ne kaikki. Ainakin kaikki Opin Ds:t, Chinan OMG-kokoelman lakat, sekä kaikki muut HTF ja VHTF-lakat!
Mitä muita kynsilakkoja toivelistaltasi löytyy?
Lista on pitkä! Mutta tällä hetkellä eniten himoitsen Zoyan uusia mattalakkoja, sekä uudesta Wishes -kokoelmasta niitä tekstuureja. Olen myös kirjannut kaikki Picture Polishin lakat ylös, jotka haluisin omistaa, joten niitä myös pikku hiljaa keräilen varastoon.
Oletko hankkimassa lähiaikoina joitain näistä lakoista? Minkä/mitkä?
Heti kun Nailsavelle tulee myyntiin nuo Zoyan uudet kokoelmat, niin laitan niistä tilaukseen himotuimmat. Pictureita keräilen pikku hiljaa, eli aina kun teen tilausta joko Llarowelle tai Harlowille, niin mukaan pääsee 1 tai 2 lakkaa listalta.
Mikä on suosikkisi kynsilakkamerkeistä?
Onko pakko sanoa vaan yksi? Lempparit on kummikin Opi, Zoya, Picture Polish & Essence.
Minkä sävyisiä lakkoja on kokoelmassasi eniten?
Vaaleanpunaisia ja pinkkejä. Huomasin myös yksi päivä, että olen ruvennut ostamaan kauheasti sinisiä lakkoja, joten niitäkin löytyy. Herranjumala? Mä puhun sinisistä ja unohdin glitterit kokonaan. Glittereitä taitaa löytyä melkein saman verran, kuin vaaleanpunaisia. :D
Kuinka usein käyt lakat läpi myyntitarkoituksessa?
Kerran kuukaudessa katson kunnolla mitä laitan myyntiin. Toki myös ihan viikoittain kun lakkaan lakoilla tai ostan uusia ja tikutan niitä, niin katson samalla onko lakka sellainen jonka haluan pitää. Jos se näyttää yhtään siltä, että en tulisi sitä käyttämään, niin laitan sen suoraan kirppislaatikkoon.
Ylläpidätkö lakkojesi kuntoa jotenkin? Esim. ohentamalla lakkoja tai siistimällä pulloja?
En oikeastaan. Siistin pullon tai ohennan jos lakka näyttää siltä, että tarvitsee putsausta / ohennusta. Tähän ehkä pitäisi panostaa enemmän. Pidän enemminki huolta, että lakat ovat järjestyksessä laatikossa!
Oletko erikseen lajitellut käyttämättömät lakat sivuun vai ovatko ne muiden lakkojen joukossa?
Yhdessä vaiheessa lakat oli niin, mutta kyllästyin siihen, joten laitoin ne kaikki sitten omien merkkiensä luokse. Kun ostan uusia lakkoja laitan ne ekana hyllyyn ja kirjaan puhelimen Nail Polish -sovellukseen. Tämän jälkeen tikutan ne ja pidän vielä sen aikaa niitä erikseen, kun olen esitellyt ne blogissa tai blogini Facebook-sivulla. Jos esittelen blogissa jotain lakkakokoelmaa, kuten tällä hetkellä Dollish Polishin Blogger -kokoelmaa, niin ne lakat ovat erikseen toisessa laatikossa.
Minkälainen on järjestelysi kynsien valokuvaamista varten? (Tausta, valaistus, kamera jne.)
Käytössä oli ennen lightboxi, mutta koin sen jotenki vaikeaksi, joten rakensin itse omanlaisen kuvausalustan. Taustana pidän yleensä valkoista paperia, jos haluan mustan taustan, niin silloin otan boxin mukana tulleen kankaan käyttöön. Valoina on yksi kirkasvalolamppu 6500k ja kuvausvalo Led-126. Näillä saan hyvän valon kuviin. Kamerana on Canonin EOS M järkkäri, jolla vasta harjoittelen kuvausta. En ole itse täysin tyytyväinen kuviini, mutta koitan koko ajan panostaa niihin enemmän.
Suuri kiitos Fanille osallistumisesta! :)
Mä oon vähän kateellinen Fanin Essence-kokoelmalle :) ja lakka määrälle! Huhhuh :D kiva oli lukea taas yhden hörhön harrastuksesta :)
VastaaPoistaJep, muutama lakka kokoelmasta löytyy :D
PoistaVautsi mikä kokoelma Fanilla! Ja tosiaan, oli kyllä taas kiva postaus, kiitos! :)
VastaaPoistaSanopa muuta! :) Kiitos! :)
PoistaFanilla on kyllä mahtava kokoelma. :))
VastaaPoistaTodella!
PoistaUu nyt selvisi tämäkin mysteeri! Fani on kyllä mahtava :D jäin miettimään mikä toi opin harvinainen sininen lakka on? Sinisiä on tullut itsekin hamstrattua :3
VastaaPoista:D Enpä osaa yhtään sanoa, veikkaisin Last Friday Nightia, mutta Fanin pitää itse vahvistaa kyllä tämä tieto! :D
PoistaOikein veikattu. :)
PoistaMua aina lohduttaa tietää, että jollain on käytännössä saman suuruisia kokoelmia kun mulla... voin ainakin perustella, etten ole ainoa hulluuteni kanssa :D
VastaaPoistaHihi, tästä oli siis selvästi hyötyä noin ihan mielenterveydenkin kannalta! :D
PoistaHihi! Kiitos paljon, että sain olla mukana. :) Tuntuu muuten hullulta lukea, että omistan noin paljon lakkoja? :D
VastaaPoistaKiitos Fani! :) Jep, olisipa kiva olla paikalla kun alat karsimaan lakkavarastoa ;)
PoistaNää "Toisen lakkalaatikolla" postaukset on tosi kivoja! (:
VastaaPoistaMukava kuulla! :) On mielenkiintoista kyllä lukea näitä ja nähdä kuviakin :)
Poista