Nyt on se aika vuodesta kun allekirjoittaneen on pitää opetella kirjoittamaan tuo 2015 vuoden 2014 sijaan. Jos nyt ihan totta puhutaan, niin onnistuin edellisessä lauseessakin tuon jo mokaamaan eli hyvin alkaa tämä. Onneksi tässä postauksessa ei tarvitse höpistä vuosiluvuista vaan kuluneesta kuukaudesta. Marraskuun My Month -postaus tuntuu todella kaukaiselta ja joulukuu tuntuikin kestävän vähän marraskuuta pidempään. Ehkä se on tuo loman ja joulun odotus yhdistettynä niihin kuuluvaan kiireeseen. Onnekseni saan aloitella vuoden 2015 todella rauhassa ja luoda taas uudestaan sitä kadonnutta päivärytmiä, ehkä myös tikutella kynsilakkoja.
Joulukuun aikana tein uuden postausennätyksen kun kuukauden aikana niitä ilmestyi yhteensä 22. Suurimpia tapahtumia joulukuun aikana oli joulukynsien lakkailu Sokos Joensuulla ja The Finnish(able) Nail Art Challengen päättyminen. Nyt onkin pohdittavaa, että miten pärjään ilman tuota runkoa tuovaa haastetta, mutta onneksi tulossa on jo pari juttua. Kirjoittelin myös ensimmäistä kertaa tämän blogin aikana ostospostauksen mikä piti sisällään koko syksyn ja talven ostokset eli aika laajasta kokonaisuudesta oli kysymys. Toisen lakkalaatikolla -sarjaan taas osallistuivat joulukuussa Oot Meikannut! ja the Yellow Nails -blogit.
#ablecaw14 haasteesta on tulossa myöhemmin tarkempaa katsausta, mutta joulukuulta haastekynsistä jäivät parhaiten mieleen Old Manicure Revisited ja New Year's Eve. Muuten tämän kuun kynnet eivät omasta mielestäni olleet kovin erikoisia, pientä kiirettä siis oli kynsilläkin nähtävissä.
#ablecaw14 haasteesta on tulossa myöhemmin tarkempaa katsausta, mutta joulukuulta haastekynsistä jäivät parhaiten mieleen Old Manicure Revisited ja New Year's Eve. Muuten tämän kuun kynnet eivät omasta mielestäni olleet kovin erikoisia, pientä kiirettä siis oli kynsilläkin nähtävissä.
Kuukauden kootut
Löytö: The Nailista Shop
Ostos: Dance Legendit
Kynsilakka: ILNP - Homecoming
Lakkaus: New Year's Eve
_________________________________________________________________________
It's that time of the year when I need to start learning to write 2015 instead of 2014. The my month -post of November seems so far away. December felt so much longer, maybe it's the anticipation of Christmas and all the rush connected to it. Luckily I get to start my year without no rush so it's more easy to get my days in order. Maybe even do some swatching. During December I made my postrecord of this blog, I posted 22 times. Biggest events of December were the two nights spend in Sokos Joensuu painting nails and the end of The Finnish(able) Nail Art Challenge. I also wrote my first shopping -post that contained all of my shopping from the autumn and winter 2014.
I have a post coming about the #ablecaw14 -challenge, but from December my favorites were Old Manicure Revisited and New Year's Eve. Other nails from this month weren't so great, maybe the Christmas rush could be seen in here also.
This Month
Find: The Nailista Shop
Buy: Dance Legends
Nail Polish: ILNP - Homecoming
Nail Art: New Year's Eve
_________________________________________________________________________
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Every comment brightens up my day :)