6/02/2015

Äitienpäivä kynsiblogissa


Kyllä - olen täysin tietoinen Äitienpäivän todellisesta ajankohdasta. Marraskuussa blogissa pyörähti kynsille maalaamani mökkimaisema Isänpäivän kunniaksi. Äitienpäivän postausta ei ollut mahdollista saada ulos aiemmin, koska olin kerrankin viettämättä tuota päivää kotona äidin kanssa. Siksipä toteamme, että parempi myöhään kun ei milloinkaan ja siirrymme asiassa eteenpäin. Äitienpäivän kynsiin on ollut idea melko selkeänä päässä jo pidemmän aikaa. Äiti pitää sinisestä ja tekee töitä kukkien kanssa, joten mikäpä sen osuvampaa kuin yhdistää äitienpäivä, kukat ja sininen väri. Äidille ostettu korttikin oli tänä vuonna sininen, joten pysytään siis teemassa.

Tätä postausta kirjoittaessa kuulokkeista pauhaa Nightwishin uusin levy eli Endless Forms Most Beautiful. Siitä mieleen tulee se, että äidin kanssa on kierretty melko paljon keikkoja, ehkä unohtumattomampana Robbie Williamsin parin vuoden takainen Tallinnan konsertti, jossa päästiin eturiviin asti (ja josta haaveilin sen 10 vuotta). Olenkin hirveän onnellinen siitä, että meidän äidin kanssa voi suunnitella reissun Williamsin konserttiin tai aikoinaan The Rasmuksen keikalle Tammerfestiin. Itseasiassa seuraava yhteinen keikkakokemus häämöttää heinäkuun lopulla, äidin kanssa lähdetään Tampereelle katsastamaan yhdessä juurikin se Nightwish!



Perinteisenä ja aivan uskomattoman ihana sinisenä lakkana on tietysti Zoyan Dream. Varapullo tätä on yhä hankkimatta, mutta onneksi eräs toinen samantyyppinen kaunokainen on jo matkalla kotiin. Kaverina Color Clubin vaaleansininen eli In De-Nile. Kukkien alla on piilossa Peggy Sagen Océane ja kukissa pitäisi Dreamin lisäksi näkyä myös Color Clubin Blue Heavenia. Tässä valaistuksessa hololakka ei vaan pääse kunnolla oikeuksiinsa. Kukat tein leimadecaleina, kerrankin homma onnistui täysin ongelmitta!



Tulipa näistä kynsistä ja kuvista hyvä olo noin muutenkin. Tuntuu, että pitkästä aikaa pääsin taas kiinni siihen missä kynsiharrastuksessa onkaan kysymys. Kuvat näyttävät hyviltä ja kynnetkin onnistuivat. Jes! Ei kai sille mahda mitään, nuo teemaviikot ja tällaiset teemapäivien kynnet on ehkä se omin juttu, heh.


Zoya - Dream
Color Club - In De-Nile
Color Club - Blue Heaven
Konad - White
Konad - Blue
Born Pretty Store - BP-L015
_________________________________________________________________________

Yes - I'm completely aware of when Mother's Day really is. On November I showed you my Father's Day -inspired manicure, which was a scenery from our cabin. So I wanted to do something for Mother's Day as well. It wasn't possible to get this post done sooner since I was spending the actual Mother's Day at home with my mum. So I'll just say that better late than never and move on with this post. I have had this idea rather clear in my head for quite some time now. Mom likes the color blue (really much) and works with flowers, so why not combine those two together with Mother's Day. The card bought for Mom was also blue, so let's stick with that theme.

When writing this post, I have the new Nightwish album, Endless Forms Most Beautiful, playing from my headphones. It reminds me of all those concerts I have seen with my mom. The most unforgettable is maybe our trip to Tallinn, Estonia, to see Robbie Williams. I had dreamed of that chance for ten years and I got to share it with my mom. I'm extremely happy that I can plan things like going to see Williams or The Rasmus like we did about twelve year ago. In the matter of fact our next gig together is already booked, we're going to see Nightwish at the end of the summer!

The traditional and the most amazing blue polish on my nails is Zoya's Dream. I still haven't bought a new bottle of it, but luckily I have one polish coming to me that really looks the same. I paired Dream with Color Club's light blue polish In De-Nile. There's also Peggy Sage's Océane underneath the flowers. You should also be able to see Color Club's Blue Heaven on the flowers, but you really can't. This lightning isn't the best for holographic polishes. I made the flowers using the stamping decal -technique and finally I made it without any problems!

I really feel good about these nails and these photos. It feels that after a long, long time I finally got back feeling good about doing nail art and understood what's it all about. The pictures look good and the nail art also worked out. Yea! I think I just need to accept that I'm at my best when doing theme weeks or themed nail art for days like these, haha.
_________________________________________________________________________
*gotten for review

6 kommenttia:

  1. Oi miten hienot äitienpäiväkynnet! Leimadecalssi on upea ja tuo Zoyan Dream ihan huikean kaunis lakka :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tintti! :) Dream on kyllä maailman ihanimpia lakkoja ehdottomasti! On nimetty ihan oikein ;)

      Poista
  2. Ja mää oon kateellinen sulle tollaisesta äidistä ja kaiken kukkuraksi Nightwishin keikasta! Onnellinen oot! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä tosi onnellinen tyttö! (ja tytär!) Kyllä osaa arvostaa äitiä ja äidin musiikkimakua! ;) <3

      Poista

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...