6/12/2015

The Finnish(able) Nail Art Challenge Spring 2015 - Recap

Kaikki haasteviikot on nyt selvitetty ja kynsiä on koottavana 32 kappaletta. Tänä keväänä henkilökohtainen tilanne vei siihen, että kynsien tekeminen ja postausten julkaisu ei todellakaan ollut täysin ongelmatonta. Sain haasteen kuitenkin kunnialla pakettiin ja nyt saan kerrata teille nämä kaikki kynnet. Ja niitähän muuten on. Kollaaseja tehdessä huomasin miten joistain kynsistä oli jäänyt itselle mieleen jokin tietty tapahtuma tai kevään aikana tapahtunut asia. Vähän samalla tavalla kuin joku tuoksu tai maku voi palauttaa tiettyyn paikkaan ja aikaan. Itsellä tuollaisia on hajuvesi mikä vie takaisin Kanarialle tai bretzelin maku mikä palauttaa taaperoikäisenä tehtynä matkalle Saksaan. Yleensä tuollaiset liittyvät itsellä kuitenkin lähinnä musiikkiin.
Weeks 1-5

Ensimmäisillä viikoilla homma meni vielä suhteellisen vahvasti eteenpäin. Lakkaustaidot alkoivat selvästi vähetä viikon kolme lopulla, kun aikaiseksi piti saada nuo turkoosit kynnet. Alkuviikoilla tehdyistä kynsistä löytyy ehdottomia haasteen aikaisia suosikkejani, esimerkiksi hedelmäkynnet, siniset teippailut eli asuinspiraatiokynnet sekä aivan ensimmäisenä tehdyt kynnet pääsevät kaikki listalle.

Weeks 5-9

Vaikka viikoilla 5-9 koettiin myös onnistumisia, niin epäonnistumiset alkoivat jo selvästi vähän vaivata päätä. Suosikeiksi tulee My Most Used Polish -kynnet eli nuo Batmanit sekä pääsiäiskynnet (arvaatte varmaan mistä kynsistä on kyse). Batman -kynnet ovatkin yhdet niistä, joista mieleen palautuu aina muutama hetki ja keskustelu. Pääsiäiskynnet taas aiheuttivat ihastusta oppilaissa. Näiden viikkojen surkeimmat kynnet ovat omasta mielestäni ehdottomasti nuo I Thought I'd Never -kynnet, joissa kynsillä roikkuu nompparelleja. Enpä taida tosiaan enää ikinä kokeilla tuota!

Weeks 10-14

Viikkojen 10-14 kynsiin mahtuu kyllä niin monta epäonnistumista, mutta esille voisi nostaa Oh So Bright -kynnet (kollaasin keskimmäinen kuva). Muistan mistä ajatus kynsiin lähti ja lopputulos oli kovasti mieleeni. Ihan hauskat kynnet ovat mielestäni myös alarivin keskimmäiset eli nuo dream catcher -kynnet eli Dreaming -teema. Näille viikoille osui muutto ja vastuuviikkoni opetusharjoittelussa eli ei ihmekään kun muutamat epäonnistumiset sain kynsille aikaiseksi!

Weeks 14-16

Viimeisten viikkojen kynsissä ei ole omasta mielestä kovinkaan kehumista, mutta ehkä I Do -kynnet eli viimeiset haastekynnet jäivät mieleen. Lisäksi jostain kumman syystä nuo mustat Matte -kynnet ovat alkaneet näyttää omiin silmiin melko hyvältä. Vaikka kyseessä onkin mustat ja todella yksinkertaiset kynnet.

Tässä oli meidän #ablecs15 -haaste! Erikoista katsoa taaksepäin ja miettiä mitä kaikkea noihin 16 viikkoon oikein mahtuikaan ja kuinka paljon tuollaisessa ajassa asiat ehtivät muuttua. Nyt on kuitenkin aika palautella blogi siihen tavalliseen arkeen vaikka se kesällä voikin olla vähän toisenlaista. Teen kuitenkin parhaani!

Mitkä kynnet ovat teidän suosikkinne? Mitä teille jäi haasteesta mieleen?

7 kommenttia:

  1. Voi ei, suosikkeja on kyllä todella vaikea valita, tykkään niin monista! Jos nyt joitain pitäisi nimetä niin Fruitylicious, Nature's Wonders, Happy Easter, Mint & Pink, Oh So Bright ja I Do on ainakin sellaisia, jotka on jääneet jotenkin erityisesti mieleen. :) Todella upeasti sait kyllä haasteen tehtyä, kaikista muista huolista huolimatta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikapalailla samoja suosikkeja meillä siis! :) Kiitos paljon, oli taas ihana suunnitella ja suoritella haastetta yhdessä! <3 :) Kuten aina!

      Poista
  2. Hedelmäkynnet, auringonlaskukynnet, kirsikankukkaoksakynnet ihanimmat. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoja suosikkeja kuin itselläkin :) Hedelmäkynnet taisi olla tämän kevään huippusuoritus! :D

      Poista
  3. Ihanasti olet käsitellyt myös muuta elämää ja sitä (ehkä) bittersweet-tunnetta, mistä jotkin asiat pitkäänkin muistuttavat. Onneksi sen "bitterin" on tapana häipyä ajan mittaan :) Miusta nämä kaikki on tosi ihania ja jotenkin niin harmonisia keskenään! Fruitylicious, Nature's Wonders, Monochromatic, Rainy Day ja Dreaming ovat miulle mieleen jääneitä suosikkeja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanonpa jatkoksi vielä saman mitä Anninkin postaukseen, että olipa taas varsin mielekästä hostata tätä haastetta teidän kanssa <3

      Poista
    2. Kiitos! Ihana oli taas kyllä porukalla tehdä hommia ihan suunnittelusta näihin viimeisiin koonteihin asti! :) <3 Näinhän se menee, sitä sweet -osastoa odotellessa :)

      Poista

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...