6/04/2015

Pastellirakkautta helmikuulta


Alunperin ajattelin, että näistä kynsistä tulisi ystävänpäiväkynnet #ablecs15 -haasteeseen, mutta nääääh. Julkaistaan nämä nyt ihan muuten vain. Kynnet ovat erittäin simppelit, ainut aikaavievä ominaisuus on vesimarmorointi nimettömässä. Ja hetki siinä menikin.

Tämä on virallisesti vasta toinen kerta kun saan vesimarmoroinnista jonkinlaisia tuloksia aikaan. Näiden kanssa oli ongelmia saada lakkaa leviämään veteen, mutta lopulta onnistuin sen verran, että sain kuvion siirrettyä. Tuo kuvion tekeminen on vielä vähän hakusassa, mutta se on kyllä huolista pienin vesimarmoroinnissa. Värivalintoina vain pastelleja eli juuri omaa mukavuusaluettani.


Jotta sain skittletten aikaan, piti keskisormeen valita joku kiva glitterlakka. Tällä kertaa voiton vei Cirquen Mirror Mirror. Ja voittekin sitten arvata, että lakkauksia poistaessa oli Peili Peiliä joka nurkassa. Näistä kynsistä tuli ihan hauskat, mutta marmoroinnissa nuo sävyt ovat ehkä vähän turhankin hentoisia ja Mirror Mirror näyttää näin rauhallisessa yhdistelmässä hyökkäävältä.

Essie - Romper Room
Essie - Fashion Playground
Essie - Blanc
Cirque - Mirror Mirror
_________________________________________________________________________


Originally I thought these nails as the Valentine's nail art for the #ablecs15 -challenge, but meh. I'll just release these anyway. These nails are very simple, the only part that took time was doing the water marble for ring fingers. And that really took some time.

This is officially only second time that I have gotten any kind of results from water marbling. With these I had problems to make the polish spread to the water, but finally got it to work and got some kind of pattern transferred to my nails. Making the pattern is still quite hard, but that's least of my worries when water marbling. I chose only pastel colors so only polishes from my definite comfot zone.

So that I could make a skittlette, I needed some nice glitterpolish to my middle fingers. This time the winner was Cirque's Mirror Mirror. You can only imagine what it was like to remove these nails, when there was Mirror Mirror all over the place. These nails turned out quite nice, but I'm thinking that in marbling those shades are a bit too pastel and Mirror Mirror looks too outcoming in this otherwise mild combo of colors.
_________________________________________________________________________

10 kommenttia:

  1. Mirror <3 Mua niin harmittaa ku jäin ilman sitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä hieno lakka! :) Toivottavasti vielä joskus saat sen käsiisi! :)

      Poista
  2. Kauniit kynnet, ihanat värit vesimarmoroinnissa ♡

    VastaaPoista
  3. Mun mielestä toi Mirrormirrorkynsi ei ole ollenkaan hyökkäävä vaan sopii hyvin marmoroidun kynnen kaveriksi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Ehkä se tuo lakkaukseen muutenkin vähän eloa! :)

      Poista
  4. Ihanat! Minttu ja vaaleenpunanen sopii nii hyvin yhteen<3

    VastaaPoista

Every comment brightens up my day :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...